Ja niin minä tartun kynään ja alan kirjoittaa. Kirjoitan ja kirjoitan tätä tarinaa. Miksi piti mennä niin kauaksi? mietin ja kirjoitan aina vaan, kunnes tulen tähän.
Saara Turusen Rakkaudenhirviö (Tammi 2015) höynäyttää: luen romaania ihan sumeilematta kirjailijan omaelämäkertana, sellaisena terapiakirjana, jonka kirjoittamiselle ei ole ollut vaihtoehtoja. Niin tai näin, kertojalla meni elämän ensimmäiset vuosikymmenet selvittääkseen ydinkysymykset, eli miten ihmisen on mahdollista sanoa: ”I love my country, I love my mother.”
Rakkaudenhirviö poikkeaa muista kasvukertomuksista kerrontatyyliltään. Teksti on pinnalta yksinkertaista. Lyhytvirkkeisyys tekee siitä nakuttavaa. Välillä se rasittaa, ja yli 400 sivua on ihan liikaa, ja silti ymmärrän, ettei tarinasta ole ollut varaa jättää pois. Kertojalla on silmää tarkoille yksityiskohdille.
Minäkertoja on ääneltään kuin ala- ja yläkoulun niveleen juuttunut, ja hän kuulostaa aluksi pikkuvanhalta ja lapsuusvaiheiden kuvauksen ohitettuaan taantuneelta. Tämä ei ole moite, sillä juuri tyyli tekee kirjasta kiinnostavan. Kerronta auttaa sisältöä: tavallisesta tulee nyrjähtänyttä.
Perhesuhteet ovat pohjana kaikissa kasvukertomuksissa. Tässä haetaan päähenkilön kasvualusta isovanhemmista, symbolisista suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan syntysanojen lausujista, ja heistä edetään lapsuusperheen herranpelkoiseen ja syyllistävään elintapaan. Äitisuhde on suurennuslasin alla. Jos olisin Turusen kirjan äiti, kävisin loppuikäni terapiassa, eikä äidin kasvatuksen jäljiltä kertojalle taida pelkkä itsehoitokirjoittaminen riittää.
Tavalliseksi naiseksi aikovalla on monta asiaa opittavanaan. – -. Tavallinen nainen tietää, että ylpeys käy lankeemuksen edellä ja siksi hän on aina nöyrä ja vaatimaton. Jos tavalliselta naiselta kysytään kylässä, haluaako hän mehua vai limpsaa, osaa tavallinen nainen vastata, että en minä mitään tarvitse. Tavallinen nainen ei tärvää aikaansa nenä kirjoissa kiinni. Miehet eivät nimittäin tykkää sellaisista naisista, jotka ovat lukeneet liikaa. Kirjojen lukeminen tekee naisesta erikoisen. Miehiä alkaa kyllästyttää ja niin miehet hyppäävät autoihinsa ja ajavat tiehensä.
Kelpaamattomuuden siemen itää, silti tavallisuus pysyy sitä kauempana, mitä enemmän sitä tuputetaan. Kiinnostavaa on kirjassa paljon: pimeä huumori, masennuksen mustat pöllähdykset, ystävyyden epätoivoiset sävyt, suomalainen ulkomailla, ulkomaalainen Suomessa ja taideopiskeluhömelehtiminen. Kannessa on lehmänainen, ja sen hahmossa kertoja, muutenkin elämässä kuin ulkopuolinen, etäännyttää vaikuttavasti itsensä kaikkein kauheimmissa paikoissa.
Rakkaudenhirviössä on paljaita tarkasteluhetkiä, pitkäpiimäistä tarkkuutta, arvaamattomuutta äkkikäänteisiin matelevan kertojan ansiosta, riipaisevaa irrallisuutta ja sydämeen käyvä lopetus. En ihmettele, että kirja on esikoiskirjapalkintoehdokkaana.
_ _ _
Saara Turunen
Rakkaudenhirviö
Tammi 2015
esikoisromaani
441 sivua.
Sain kirjan kustantajalta kirjamessuilla.
Ihastuneiden lukijoiden joukossa ovat Pihi nainen, Mari A, Lumiomena ja Kirsin Book Club.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Kyllä sitä nyt ollaan niin ajan hermolla. 🙂 Olen ollut vähän kahden vaiheilla tämän teoksen lukemisen kanssa, kun nuo äiti-tytär -jutut on sellaisia (jostakin syystä!!!!!), että en niistä kauheasti ole innostunut. Messujen bloggaribrunssilla Turunen kertoi Lahiri-innostuksestaan ja silloin päätin, armoton Lahiri-fani kun olen, että kyllä tähän Rakkaudenhirviöön pitää tutustua. Elikkäs vähän nyt hassua reittiä heräsi kiinnostus.
Minuu kauheest ilahdutti, että Anu Kaaja tuli skabassa kakkoseksi. Muodonmuuttoilmoitus on aevan mahtava.
Ajan hermolla, juu. Jemmasin juttua muutaman viikon ja nyt tuli tilannetta myötäilevä julkaisuhetki. Äitikuvaus on kauheiden maamojen top10:ssä. Vaikka se on yksioikoinenkin, mutta Turusen tyyli on omaääninen, se innostaa. Muodonmuuttoilmoitusta en ole lukenut, listalle siis.
Hain tuon kirjastosta ennen tulosta. On vain paljon huippuja, jotka huutavat vuoroaan.
Tuo on ikuisuusongelma. On niin paljon kiinnostavia kirjoja ja aikaa rajallisesti. Huomaan, että kynnys jättää mukaansa tempaamaton kirja kesken herkemmin kuin ennen. Olen ollut aiemmin aika sinnikäs loppuun lukija.
Suosittelen kyllä Turusen kirjaa, koska kerronnan tapa on omanlainen ja yhden kohtalon kautta juurettomuus ja juurtuminen antaa ajateltavaa.