Heidi Köngäs: Luvattu & kirjailijatapaaminen

Luvattu – aistillinen kasvukertomus

Heidi Köngäksen esikoisromaanista Luvattu (Otava 2000) ilmestyy tänä syksynä pokkaripainos. Kirjan uusi tuleminen kimpoaa Sandra-romaanin suosiosta. Kiehtovasti kirjoista löytyy kytkös: Luvatun päähenkilö on Sandran tuleva anoppi.

20180731_114759.jpg

Luvattu-romaanin kertoo nuori Maija-piika keväästä syksyyn, jolloin 1800-luvun lopun hämäläisen maatalon vuodenkierto on töiden puolesta kiivaimmillaan. Köngäs kirjoittaa tehoavasti työnteosta, elinpiiristä ja säätyeroista, ja vaikka kirja loksahtaa tietyllä tavalla realistiseen maalaiskuvausperinteeseen, kerrontaote on naisnäkökulmaisen moderni. Ympäristö on taustaa nuoren naisen elämälle, jonka muilta salattu aistillisuus välittyy väkevänä minäkertojan sisäisenä puheena.

”Ei tästä tule mitään, järveenkö minun on mentävä, mietin kun kävelen navettaan iltalypsylle. Milloin vain ajattelen Anttia, sen toisen kuva nousee teille, sen silmät tulevat silmiini ja öisin minä nostan hameeni ja alushameeni ja päästän puseron hakaset, että hän voisi tulla minuun, että voisi käydä käsiksi, purra, repiä ja satuttaa. Vie vaan puhtaus ja kaikki muu, en ollenkaan pane vastaan, suutelen vaan kättäsi, kun hitaasti irtoat minusta.”

Maijan himo varattuun mieheen oman kihlatun sijasta jää fantasiaksi, mutta elävästi toiveiden ja odotuksen värinä tihkuu tekstistä. Kerronnallisesti kolahtaa se, että kertoja ei mainitse halun kohteen nimeä, ja kun hän sen kirjan lopussa paljastaa, on Maija jo toinen ihminen:

”Annan tästä lähin asioille oikeat nimet. Sen olen oppinut, ja kovan kautta.”

Romaani kuvaa paljolti maalaisyhteisön sosiaalista koodistoa, jonka odotusten vastaisesti Maija alkaa toimia. Kirjan teho on kerronnassa ja siinä, että se tallentaa uskottavasti kerronta-aikaa ja saa lukijan oitis Maijan puolelle. Lisäksi mielistyn tapaan, miten jäänteet luonnonuskosta taikoineen ja loitsuineen yhä elävät, vaikka jähmeä luterilaisuus hallitsee toimintatapoja. En ihmettele, että tiheätunnelmainen kirja ilmestyttyään oli Runeberg-palkintoehdokas.

Kirjailijatapaaminen

Haastattelin Heidi Köngästä Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumissa (2.8.2018).

Köngäs sai idean Luvattu-romaaniin sukutarinasta. Maija oli äidinisän äiti, josta perheessä puhuttiin, että hän oli nuorena purkanut kihlauksen sulhasen seottua ja että hän oli räväkkä persoona, povari ja kova suustaan.
– Olin 1990-luvun alussa Lontoossa ja ryhdyin kirjoittamaan Maijasta. Se jäi kuitenkin kesken, sillä en tiennyt mitään vanhoista maatalon töistä, lypsämisestä tai lehmistä. Lontoon arkistot eivät luonnollisesti suomalaisen maalaiselämän historiaa valaisseet, joten esikoisromaanin kirjoittaminen kesti, myös ohjaustöiden vuoksi. Tein arkistotutkimuksia maaseudun elämästä ja kansanperinteestä Suomeen palattuani.

Kirjailija pohti kirjoittamisen merkitystä. Niin Maija, Sandra ja muut henkilöt ovat väyliä eläytymiseen toisen asemaan. Se on myös kirjallisuudessa oleellisinta: pääsy toisen ihmisen maailmaan, elämän ymmärtämisen lisääminen ja kehittyminen ihmisenä.
– Kirjoissani on minäkerrontaa, ja se johtuu varmaan juuri siitä, että haluan henkilön oman maailman välityksellä tarkastella tapahtumia ja kokemuksia. Olen ensi sijassa kirjailija, ja olen sitä mieltä, että olen kirjojeni kirjoittamisen johdosta myös oppinut ohjaamisesta.

Heidi Köngäksen kirjat sijoittuvat pääasiassa historiaan, vain yksi romaani, Hyväntekijä, sijoittuu kaikkiaan nykyaikaan:
– Nykyajan kirjoittaminen kesti kaikkein pisimpään, eli ilmeisesti historia-aiheet sopivat minulle. Sandrassa on nykyaikataso, jossa käsittelen nelikymppisen naisen tietynlaista välitilaa, mutta nainen on myös lenkki sukupolvien ketjussa. Monissa kirjoissani on sotiin liittyvää, mutta esimerkiksi Sandrassa varsinaista sotaa on vain muutama kymmenen sivua kirjan lopussa, muu on sitä, mitä henkilöille tapahtuu ennen. Sota on sitä, miten taistelut aivan kotinurkilla vaikuttavat naisiin ja lapsiin. Halusin, että kirjassa kylmä, nälkä ja epätietoisuus tulevat esille konkreettisin kokemuksin. Koska Sandran esikuva on isoäitini, oli minulle tärkeä oivallus kirjaa kirjoittaessa ymmärtää isoäidin kokemukset, saman naisen, jonka lämpimästä kädestään pikkutyttönä pidin kiinni.

Kirjallisuutta on se, että yksityiset kokemukset muuttuvat tarinoiksi, joihin lukija eläytyy. Heidi Köngäksen mielestä on äärettömän tärkeää, että tarinoiden jakaminen suomen kielellä jatkuu.

– –

Heidi Köngäs
Luvattu
Otava 2000.
188 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Koko romaanituotanto

  • Luvattu, 2000 Otava
  • Vieras mies, 2002 Otava
  • Hyväntekijä, 2006 Otava
  • Jokin sinusta, 2008 Otava
  • Dora, Dora, 2012 Otava
  • Hertta, 2015 Otava
  • Sandra, 2017 Otava

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Romaani

2 responses to “Heidi Köngäs: Luvattu & kirjailijatapaaminen

  1. riitta k

    Oi, luin tämän kaksi vuotta sitten ja lukuelämys kimmeltää edelleen kirkkaana muistissani. Jotain aivan erityistä tässä oli ❤ Olen lukenut kaikki Köngäkseltä – yksi lempikirjailijoistani.

    • Kimmeltävä on mainio ilmaisu Luvatulle. Sen lukeminen oli historiallisesti avartavaa ja nuoren naisen eroottisen heräämisen kuvauksena, no, kimmeltävä. Ja myös paljon muuta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s