Annariitta Linjama: Kädet, joiden kautta olen kulkenut

Tänä vuonna Runo-Kaarina -kilpailun voitti Annariitta Linjaman kokoelma Kädet, joiden kautta olen kulkenut (2018). Palkintoraati kutsuu runoja samanaikaisesti ehyiksi ja hauraiksi: ”Runo on prosessissa, kudosta, jossa tummienkin sävyjen kautta kuljetaan mahdollisia valoja kohti.”

Minulle runot henkivät pitkälti luopumisen melankoliaa. Runojen puhuja jättää pitkiä jäähyväisiä läheisilleen ja entiselle itselleen kohtaamisineen ja maisemineen. Siitä uskon kokoelman kauniin nimen syntyneen, kosketuksista, monimielisesti niin psyykkisistä kuin fyysistäkin. Kosketus tai sen puute voi olla läheisestä tai luonnosta lähtöisin. Ja se koskee:

”Käteni ovat aina olleet auki, sylini toisen oma
ehjänä ovat säilyneet vain sormenjäljet” – –

Runojen muoto vaihtelee vapaamuotoisista lyhyistä runoista muutaman kappaleen proosarunoihin. Kuvastossa on rakennuksiin ja luontoon liittyvää, ja muisti, muistot ja unohdus kulkevat punaisena lankana mukana. Runotunnelmissa on paljon samastuttavaa, ja kokemuksia kuvataan omaperäisin ilmaisuin kuten ”päiväni takertuvat ikkunoihin”, ”raskaat puut paljastivat olkapäänsä”, ”putoan metsäkortteiden käsivarsilta”.

20181117_095701.jpg

Kokoelman runojen tunnelman koen osin raskaaksi mutten koe lukemista raskaaksi vaihtelevan ilmaisun ja kiinnostavien kielikuvien vuoksi. Tunnen monet kuvat ja aiheet itselleni tärkeiksi ja siksi niihin liittyvä koskettaa. Otan esimerkiksi lopun proosarunosta ”Kaikki se mikä painaa”:

”Hän unohti itsensä tunneiksi, päiviksi, kujan päähän, porttikongiin, kuusen alle, piiloon, pakoon juoksemaan. Unohti, että lupasi olla katsomatta taakseen. Ja muisti. Ensimmäisen kerran, auki jääneet haavat, siivet, mustelmat, ja sitä seuraavan aamun. Likaisen penkin, ja tahrat, joita ei voi millään puhdistaa.”

Kokoelma rakentuu aloitusrunosta ja neljästä osasta. Luen niistä kaaren elämänkokemusten tilinteosta mahdollisuuteen jatkaa eteenpäin. Joissain runoissa annetaan puolipisteelle uusi merkitys sijoittamalla se säkeen alkuun. Niitä ilmestyy kokoelman loppupuolelle, jossa tuntuu jo toiveikkaalta, esimerkiksi näin:

– –
”jos en pelkäisi
; luutuisin ihollesi kuin suomut
jotta jaksaisit uida, sukeltaa
; rintaasi kasvattaisin kidukset
että et koskaan uppoaisi pohjaan
nielisi pimeää”

Viehätyn kokoelman tunnekaaresta, ja ilokseni luen lopusta, miten runon puhuja avautuu:

– –
”lumen alta avaudun kuin kukka
hehkun enemmän värejä kuin voit nähdä
silmuista on puhjennut hauraimmat hetkeni
neulaset kukkivat”

– –

Annariitta Linjama
Kädet, joiden kautta olen kulkenut
Kaarinan kaupungin runokirjat 27\2018
Runo-Kaarina -esikoisrunokilpailun voittaja
76 sivua.
Sain kirjan palkitsemistilaisuudessa Turun kirjamessuilla.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Runot

2 responses to “Annariitta Linjama: Kädet, joiden kautta olen kulkenut

  1. riitta k

    Taas uusi runoilijatuttavuus. Kyllä hienoja runoilijoita meillä riittää. Linkitän postauksesi. Kaunista runosunnuntaita Tuija.

    • Kiitos, Riitta! Hyvä, että on runokaarinoita, pienkustantamoja, runo-osuuskuntia, omakustanteita ja verkkosivustoja, jotta näitä saa silmilleen. (Isoja kustantamoja ei kauhean syvällä rintaäänellä voi kiittää, koska runojulkaisu on niille harvioinaisuus, ja keskisuurille runokirjan kustantaminen on suuri riskisatsaus myymättömänä kulttuuritekona.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s