Tommi Melender: Rautakausi

Järjestin itselleni tilanteen, joka muutti Tommi Melenderin romaanin Rautakausi (WSOY 2018) merkilliseksi. Kuuntelin romaania työmatkoilla äänikirjana. Sen rinnalla iltapuhteena luin Sinikka Vuolan ja Melenderin esseekirjaa Maailmojen loput (WSOY 2018). Näin menevät kirjakokemuksessani suloisesti puurot, vellit ja melenderit sekaisin.

20181124_110220.jpg

Melenderin romaanin toinen päähenkilö – kirjailija-Melender – tuskailee romaanikäsikirjoituksensa loppuun saattamista. Melender on romaanissa kiitelty esseisti, joka keskeneräisen romaanin lisäksi suunnittelee seuraavaa proosateosta, ”700 veljestä”. Kuuntelen tätä, sitten otan kuulokkeet korvistani ja luen Melenderin esseistä käsityksiä kiinnostavasta kirjallisuudesta, jossa ei välttämättä juonella ja henkilöillä ole niin merkittävää sijaa kuin kerronnalla ja rakenteella. Ja kaikenlaista vallan mieltä kiinnittävää Maailmojen loput -esseistä poimin – romaania tukevaa, sekoittavaa, vähän vastakkaistakin ja paljon pohdittavaa, esimerkiksi näin:

”Minulle rakas – ehkä liiankin rakas – ajatus on, että jokainen teos pettää tekijänsä, lukijansa ja jopa kirjallisuuden tavalla tai toisella.”

Tulen petetyksi siten, että romaanin loppu päähenkilö-Melenderin suhteen löpsähtää, mutta se on nimenomaan minun tavisodotusteni pettämistä. Enkä kuitenkaan osaa formuloida, mitä sitten oikein odotin. Minä tavislukijana kiinnityn henkilöihin (myös kirjahenkilö-Melenderiin) ja seuraan miten heille käy, jossain määrin ripustun myös juonitasolle, koska tässä romaanissa on juoni. Se rakentuu seuraamaan kronologisesti kahden henkilön elämää määrätyltä jaksolta. Kerrontaratkaisut eivät vaadi lukijalta pinnistelyä, energian voi suunnata muuhun, esimerkiksi siihen, mikä välittyy henkilöiden kautta.

Luen romaanista paljon piikkiä ja parodiaa, sillä pääsen romaanin kirjalija-Melenderin seurassa miestenkeskeisiin vuorovaikutustilanteisiin, hirtehisiin kustantamojuhliin, äijien roadmovie-mökkimatkalle ja taiteilijaperinteessä usein esiintyvään psyykkiseen käänteeseen. Ja haa, en paljasta juonta, vaikka esseisti-Melenderin tekstin perusteella spoilaukset eivät sössi kunnon kirjaa. Ja tämä vielä: Melenderin esseissä käsitellyistä kirjoista löytää esikuvia Melenderin romaanin tapahtumiin.

Romaanin toinen päähenkilö on myös kirjailija, Onerva. Hänen kaihtelematon tyylinsä törmää kirjallisiin odotuksiin ja etenkin lukijoiden odotuksiin. Onervan kiihkeä ja jyrkkä elämänasenne pitää myös parisuhdetta jännityksessä. Onerva viehättää minua räyhäkkänä ajattelijana ja sanojana. Nomen est omen, eli voisiko aikanaan rohkea L. Onerva olla romaani-Onervan haastavuuden takana?


Ennen kaikkea luen Melenderin romaania kirjana kirjoittamisesta ja kirjailijuudesta. Siihen liittyy ajatuksia osaamisen hauraudesta sekä intentioiden ja arjen hallinnan ristiriidoista. Kirjailija ei ole vain työnsä, ja siksi oleellista on hapuilu suhteessa muihin ihmisiin, itseen ja instituutioihin. Kirjallinen elämä ja kirjaeläjät näyttäytyvät arkisessa, huvittavassa ja traagisessa valossa. Melenderin kautta katsastetaan myös yritystoiminnan kurimukseen, Onervan kautta vastuuseen lähimmäisestä, ehkä jopa raamatullisessa mielessä niistä kaikkein pienemmistä.


Maailmojen loput -tekstissä Melender kirjoittaa siitä, miten tekstimateria voi viedä kirjailijaa tiedostomattomasti. Mutta:

”Kun lopetuksen akti lähestyy, kirjailija voi tuntea tarvetta tarttua vahvemmin ohjaksiin. Hän ei halua antaa kielen, kerronnan tai henkilöhahmojen mellastaa, vaan pyrkii varmistamaan hallitun laskeutumisen. Etenkin, jos tuntee olevansa vaarassa menettää kontrollin tekstiinsä. Laskeutuminen ilman pomppuja on turvallista, mutta tylsää – ilmailussa tylsyys on hyvästä, kirjallisuudessa pahasta.”

Kirjailijan on siis paketoitava kirja tavalla toisella. Miten se käy romaanissa Rautakausi? Päähenkilö-Melenderin tarinan nauhat solmitaan umpisolmuun, johon kiedotaan kärsivän taiteilijan traditioon kuuluva käänne. Päähenkilö-Onerva sen sijaan saa jokusen solmun auki ja on vapaa jatkamaan valitsemallaan sätkivällä linjalla. Ja Rautakauden maailman loppu? Se on tällainen:

”Kyllä mä rakastan. Kyllä, kyllä!”

– –

Tommi Melender
Rautakausi
WSOY 2018
romaani
4 t 42 min, lukija Aku Laitinen.
Kuuntelin BookBeatissa.

Sinikka Vuola & Tommi Melender
Maailmojen loput. Kirjoituksia romaanitaiteesta
WSOY 2018
esseitä
296 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

(Maailmojen loput -kirjasta postaan joskus tuonnempana lisää.)

3 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Esseet, Kirjallisuus, Romaani, Taiteilijaromaani

3 responses to “Tommi Melender: Rautakausi

  1. ”Mä kirjoitan sellaisia romaaneja, joissa pienille käy huonosti, kun isot kiusaa niitä. Sellaista voi kuvata realistisesti tai humoristisesti. Mä kuvaan humoristisesti eli totuudenmukaisesti. Realismi on suurinta huijausta, koska se näyttää näkyvän maailman, mutta ei todellista maailmaa.”
    Tuo kuvaa mielestäni hyvin Melenderin tapaa lähestyä lukijaansa ja saavuttaa vastakaikua sekä tässä Rautakaudessa että aiemmassa ”Onnellisuudesta”-teoksessa

    • Osuva lainaus! Huumori osuu silloin, kun sen takana on totta. Rautakaudessa nauratti esimerkiksi kohta, jossa toiveikas fani lähestyi Tommia – väärää Tommia. Kirjakekkereillä hupityypiteltiin kollegoita, joiden ”todellista” henkilöllisyyttä saatoin vain arvailla.

      Melenderin teksti on tarkkaan harkittua, luottaa lukijan konteksti- ja viittausymmärrykseen – ja on kerroksellista. Melankolisuuden lisäksi tässä uudessa erottuu humoristisuus enemmän kuin esimerkiksi edellisessä romaanissa, mikä lisää sävykkyyttä.

  2. Paluuviite: Sinikka Vuola & Tommi Melender: Maailmojen loput | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s