Kansallisteatteri: Yhdestoista hetki

Kävin juuri äänestämässä. Olisin äänestänyt joka tapauksessa, mutta viikkoa aiemmin näkemäni Kansallisteatterin Yhdestoista hetki pisti miettimään politiikan tekoa, taustavaikuttajia ja päätösten päättömyyttä. Kyse on ajankohtaisesta yhteiskunnallisesta teatterista.

Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä ovat viettäneet jokusen tovin poliittisen teorian, filosofian ja käytännön parissa, jotta näyttämölle on saatu kantaesitys Yhdestoista hetki. Se kerii auki nykyisen hallituksen taipaleen lähtien liikkeelle 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopun talousnotkahduksesta. Draama koostuu tutkimusten, artikkeleiden, verkkosivujen, haastatteluiden ja monien muiden autenttisten lähteiden aineistoista.

Lähtökohta on teatteriesitykselle uskottavuusetu ja kirous. Kummat käänteet kumpuavat tosielämästä. Johtoajatuksena taitaa olla, että totuus on tarua ihmeellisempää – lavalla on poliittista teatteria poliittisesta teatterista. Kirouksen esitykseen langettaa se, että puhepulputus ja viedeonäytön tekstitysvyöry on tainnuttaa runsaudellaan. Välillä seuraan katkelmien draamaa, mutta usein uuvun selostukseen, enkä oivalla ranskan ja japanin puhunnan roolia, vaikka käännökset liukuvat videoskriinillä.

Voi videoskriini! Nykyteatterin juttu on livevideo, mikä toimii poimien yksityiskohtia ja toisaalla touhuttaa tapahtumia ähkyksi. Muuten mielistyn visuaalisuuteen, joka tukee esityksen kulkua. Virkamiespukeutuminen ja musta-valko-harmaa lavastus värittävät politiikan näyttämön. Pyörivää lavaa hyödynnetään mainiosti kuten muutenkin liikettä, ja esityksen näyttelijät luisuvat sujuvasti roolista toiseen.

20190403_202043.jpg

Olen tarkoituksella vetänyt viikon henkeä esityksen jälkeen, jotta saan itselleni selvitettyä, mitä siitä jää jäljelle. Siitä ei säily poliitikkojen maneerien matkinta eikä villinä virtaava tekstimassa, vaan muistelen hienoja musiikkiesityksiä, liikettä ja rytmiä. Ja se vahvistuu, että kannattaa äänestää, yrittää edes siten vaikuttaa, ettei sama touhu Arkadianmäellä jatku.

– –

Yhdestoista hetki
Kansallisteatteri, kantaesitys (esitys 29.3.2019)
Ks. Kansallisteatterin kotisivut.
Kiitos Bloggariklubille!

Muissa blogeissa mm. Kielipuolen päiväkirja, Kulttuuri kukoistaa ja Omppu.

Jätä kommentti

Kategoria(t): teatteri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s