Samuel Davidkin: Rautakupoli

Sarjakirjojen riesa on se, että niistä saa parhaiten irti uskollisesti ilmestymisjärjestystä seuraten. Uskallan väittää, että näin on myös Samuel Davidkinin kirjoissa. Henkilöt tulevat vähitellen tutuiksi ja päätapahtumissa on kytköksiä osasta toiseen.

Ensimmäinen osa Esikoisen lunastus tutustutti helsinkiläispoliisiin Leo Askoon, jonka sukusalaisuudet vaikuttavat tapahtumiin. Askon työkumppani Daniel Janovsky on tärkeä peilaaja Askolle ja tapahtumiin, jotka kytkeytyvät juutalaistraditioon. Sarjan toisessa osassa Sodomasta pohjoiseen yhteydet kansainväliseen vakoilu- ja asekauppaan lisäävät tapahtumakierroksia, ja kummankin rakkauselämä kietoutuu juoneen.

Kolmas osa Rautakupoli (Johnny Kniga 2019) nivoo kahden ensimmäisen osan irtonaiset juonenpätkät yhteen. Juutalaisuuteen liittyvä arvoesine salaperäisine viesteineen avautuu monimutkaisen selvitystyön avulla. Siinä tarvitaan reissu Lontoon National Galleryyn Rembrandtin maalauksen luo sekä takaa-ajoja ja pyssynpauketta Helsingissä, Lontoossa ja Lapissa, lisäksi Leon juurienpenkomista New Yorkissa.

Ensimmäisestä osasta lähtien Davidkinin vahvuus kertojana on ollut ympäristöjen elävöittäminen. Nytkin Helsinki on vahvoilla, mutta ilokseni myös muut paikat välittyvät verbaalisti. Myös juutalaiseen perinteeseen liittyvät asiat pysyvät pinnalla. Pidän siitä, että niitä osittain avataan ja välillä annetaan olla vain oleellisena taustana. Mielestäni kotimaisen ja kansainvälisen juutalaiskulttuurin kytkeminen kirjaan tekee Davidkinista omaperäisen suomalaisjännityskirjailijan.

Aiemminkin olen nokkinut Davidkinin suhde- ja naiskuvausten heikkouksia. Eivät ne tässäkään osassa juuri monipuolistu. Parisuhteet häälyvät kummallisen epämääräisinä. Miehet ikään kuin hiivistelevät, jotteivat joudu kohtaamaan tai jakamaan mielensisäistä. En saa kiinni Askon enkä Janovskyn tunne-elämästä – ehkä sitä voi toisaalta pitää mielenkiintoisen huokoisena. Ja sitten saan yllättyä: välillä miesten mietteet hyökyvät päälle.

”Oli hän miettinyt paradokseja. Kuten sitä, kuinka ihminen lipuu ikuisuuden pinnalla, tanssii sen halki ja pitää sitä pilkkanaan. Hän oli nimittäin vakuuttunut, että jokainen etäisyys voidaan jakaa äärettömän moneen pieneen osaan. Silti ihminen voi ottaa vaikkapa metrin pituisen askeleen, pienen ja samalla äärettömän. Hän hyppää äärettömyyden yli, noin vain.”

Jännitysrintamalla huomaan tavallisuuksia kuten omien poliisivoimia vastaan asettumisen ja rintamalinjat USA-Venäjä. Mukavasti niitä tosin nyt hämmentävät Israel ja Pohjois-Korea. Kansainvälistä menoa ja meininkiä siis.

Kesäisen dekkariviikon lukemistoon Rautakupoli sopii mainiosti. Tapahtumia riittää, juutalaisuuteen liittyvät arvoitukset pakottavat pysymään vireänä ja päähenkilöissä alkaa olla tarpeeksi vetovoimaa, joka avittaa seuraamaan, kuinka heille käy.

– –

Samuel Davidkin
Rautakupoli
Johnny Kniga 2019
trillerisarjan kolmas osa
365 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Muita mietteitä Rautakupolista, mm. Kirsin Book Club ja Mannilainen.

Dekkariviikolla 10. – 16.6.2019 julkaisen jutut Alan Bradleyn, Samuel Davidkinin, Camilla Greben, Erin Kellyn ja Fred Vargasin dekkareista. Dekkariviikkoa emännöi blogi Lukeva peikko.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, haaste, Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s