Kate Atkinson: Liian kirkas taivas

Olen kaivannut salarakastani, yksityisetsivä Jackson Brodieta. En turhaan. Tapaaminen hänen kanssaan ei tällä kertaa ole pettymys. Liian kirkas taivas (S&S 2019) häikäisee minut sillä, millä Kate Atkinsonin proosa yleensäkin: taitavalla kerronnalla ja tarinankehittelyllä sekä henkilöiden luonnehdinnalla. Onhan tämä täyteläistä (jännitys)herkkua.

”Yhteensattuma on vain selitys, jota ei ole vielä keksitty.”

Dekkariodotukset viritellään heti alussa. Siksi ei ole juonipaljastus kertoa, että ihmiskaupasta ja tyttöjen hyväksikäytöstä on kyse. Lukijan täytyy kuitenkin olla kärsivällinen, sillä asetelmia ja runsasta henkilögalleriaa yllättävine yhteyksineen viritellään pitkään. Pitää lukea kolmannes, että jysähtää, ja 40 %:a, että juonijuoksutus kiihtyy.

Atkinsonin jujutus on niin tietoista, että se hykerryttää. Missään vaiheessa ei peitellä sitä, että juonenkuljetus perustuu sattumien varaan. Ne tavallisesti ärsyttävät minua, nyt ei:”Hassu sattuma. Maailma on sitten pieni.”

”Hänenkin sattumia vilisevässä elämässään tämä oli tosiaan mojovimmasta päästä.”

Brodie-dekkarin aihe on kauhea, mutta Atkinson osaa käsitellä sitä niin, että siinä säilyy tieto ihmiskaupan hirveydestä, mutta teksti sävyttyy taitavasti kivusta huumoriin. Lisäksi intensiteettiä rakennetaan Brodien persoonan ja ihmissuhteiden varaan.

20191110_211229_resize_71.jpg

Kerronnan tyyli puree, lisäksi juonitäkyt ja luotto lukijaan iskevät. Atkinsonin sulkulauseiden viljely voi tuntua rasittavalta, mutta minua se riemastuttaa. Samoja tilanteita tarjoillaan eri kantilta, ja siten myös henkilöitä tuodaan yhteen ja syvennetään. Ja voi, miten mainiota käännöstaitoa tämän suomennos osoittaa!

Atkinson on myös ironinen ja kätketyn kantaaottava. Brexitistä on rivien välissä sanottavaa, niin myös kirjallisuuden ja sivistyksen roolista ihmisten elämässä –  jälkimmäisestä esimerkiksi näin:

Tyttö jolla oli yksisarvisreppu. Kuulosti sellaiselta pohjoismaiselta dekkarilta, joita hän [Brodie] ei lukenut. Hän ei pitänyt niistä – liian synkkiä ja kieroutuneita tai sitten liian surullisia. Hän piti rikosromaaneista jotka olivat hilpeän realistisia, vaikka tosiasiassa hän ei lukenut juuri mitään, ei minkään lajityypin kirjallisuutta. Elämä on liian lyhyt ja Netflix liian hyvä.”

”Menneisyydellä on sellainen ikävä tapa, että vaikka juoksisi kuinka kauas ja kovaa, se tulee aina kannoilla nilkkoja näykkien.”

Yksi romaanin teemoista on perhe ja vanhemmuus. Sen merkitys voimistuu koko kirjan ajan Brodien välityksellä, mutta myös muiden henkilöiden avulla. Kiinnostava henkilö on kovia kokenut Crystal uudessa elämässään, niin myös liikuttava teini-Harry sekä paluun sarjaan tekevä Reggie. Tavallaan on paradoksi, että haahuileva Jackson Brodie toimii isähahmona suuntaan ja toiseen. Menneen merkitys tuntuu kaikissa keskushenkilöissä, etenkin Brodiessa ja Crystalissa.

Kauhea aihe palkitsee lukijan, sillä Liian kirkas taivas antaa toivoa, että pahuuksiin voi puuttua. Se myös pistää miettimään omankädenoikeutta. Ja kirja herättää: kuka vain pystyy pahaan; kulisseiltaan kunnialliset voivat rypeä viattomien kustannuksilla. Katsokaa vaikka Ylen juuri esittämää Shetlandsaarten murhat -sarjaa: siinäkin brittirannikolla käydään ihmiskauppaa. Sitä tapahtuu, sitä taitaa tapahtua myös liian lähellä.

Voi, lempietsivän rakkauselämä uinuu! (Anteeksi Adamsberg, olet yhä toinen lempietsiväni.) Ja sehän tällaista salarakasta kihelmöi. Ehkä jotain on tapahtumassa. Seuraavaa Brodie-tarinaa jo odotan – tai ihan mitä vain Kate Atkinsonilta.

– –

Kate Atkinson
Liian kirkas taivas
suomentanut Kaisa Kattelus
S&S 2019
dekkari
288 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.

6 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus, Romaani

6 responses to “Kate Atkinson: Liian kirkas taivas

  1. Ihanaa, että tämä on vielä lukematta!

  2. Eeva Rahkola

    Voi ihanaa!!! Tätä Atkinsonia en ole lukenut vielä mutta laitan varaukseen kirjastossamme. Ihastuin ensimmäiseen lukemaani Ihan tavallisena päivänä hänen tyyliinsä ja tietysti Jackson Brodie’in. Sitten luinkin seuraavaksi Eikö vieläkään hyviä uutisia ja lienenkö kolmanneksi lainannut Se joka koiria ja lapsia rakastaa -kirjan, ainakin tutulta kuulostaa. Melkein kaikki Leonin Brunetti-kirjat on luettu, samoin Mankellia, Edvardsonia, Nesbötä, ja Indridasonia. Romaaneja luen nykyisin erittäin valikoiden. Yhä enemmän luen tietokirjallisuutta (viimeksi Kai Ekholmin pamfletin Kirjastot ovat kauniita palaessaankin),runoja ja kiinnostavien henkilöiden elämäkertoja.
    Onneksi on kirjastonhoitajaserkku jonka kanssa käyn kirjallisuuskeskusteluja. Tuossa listassa on vaikka kuinka monta dekkaristi- ym. nimeä joiden kimpussa olen vuosien varrella seikkaillut. Pienestä tytöstä lähtien olen kirjastossa laukannut ja siitä en elämässäni luovu.

    • Kirjasto on kyllä ylivertainen aarreaitta!

      Atkinsonin uusi miellytti minua, toivottavasti sinuakin. Pitkään saa jännitystä odottaa, mutta vahvuus on henkilökuvauksessa.

      Kiitos kommentistasi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s