Niillas Holmberg: Jalkapohja

”- –
Mutta niin sitä taas herää äidinkielestä
                                          Verbimerestä.
                 Vaikka jäljellä olisi vain valaan luuranko
toivon löytäväni sen rannan sijaan ulapalta.
– -”

Näin pätkäisen palasen Niillas Holmbergin runosta, joka on kutakuinkin keskeltä kokoelmaa Jalkapohja (Gummerus 2019). Runoilija on kirjoittanut runot saameksi ja sitten suomeksi. Verbaalimeri on siis alun perin saamea ja runoilijan jalkapohjat Saamenmaassa.

Siitä on kyse: oman kielen ja mielen maankamarasta, joka on ikiaikaisesti omanlainen ja uhanalainen. Paljaat jalkapohjat saavat verihaavoja ulkopuolisten toimista, eivätkä siinä suojaa suutarien (valtaapitävien) väsäämät kengät – vaan päinvastoin. Niillä on vuosisatoja yritetty viedä tuntuma omaan kieleen ja maahan – viedä ne kokonaan.

20191123_072500_resize_46.jpg

Oletko sinä nähnyt preesensiäni?”

Holmbergin runojen sanastossa toistuvat kielioppitermit sulassa sovussa eläimiin ja kenkiin liittyvien kielikuvastojen kanssa. Esimerkiksi suutari esiintyy siten, että se herättää uhkaa – muka-hyvää tarkoittavaa alkuperäisestä eristäjää. Ja nyt kun pääsin taas tähän, kuulen runoista vuosisatoja alistetun alkuperäiskansan askeleet.

            ”Hiertää jalkine, märkii jalka
       ja oi sitä vallantuntua
kuulla taas entistä mukavammasta tossusta. – -”

Runoissa yhdistyvät perinne, tietoisuus oman kansan sukupolvien painosta, valtaapitäneiden jättämät jäljet, kotoisuus ja kansainvälisyys, mennyt ja nykyinen. Se tapahtuu siten, että runot pistävät minut haparoimaan: miten tämän ja tämän yhdistän, mihin tämä liittyy, mitä tämä minulle sanoo? Välillä lyö tyhjää, välillä jysähtää.

”Rakkaus, leveä kuin harmonikka.”

Poimin tunteita laidasta laitaan. Kauhon katkeruutta siitä, mitä runon puhujan omalle kulttuurille ja maalle on tehty. Siispä runoista minuun jysähtävät ne asiat, mitkä puhujan jalkapohjissa mätivät. Niin myös hetket, jotka paljastavat kaiken keskellä vahvan tunteen omasta paikannuksesta maailmassa. Ja lisäksi erotan kauneuden: ”Kissankellojen taktiikka / todentaa jokainen sana adjektiiviksi.”

Jalkapohja on kokonaistaideteos, sillä runot ja sivujen kuvitus kytkeytyvät yhteen. Kuvittaja Inga-Wiktoria Påve vetää sivuille elävää viivaa, jossa yhdistyvät moderni ja perinne. Ilmeikäs ja konstailematon visuaalisuus vaikuttaa voimakkaasti tummien sivujen sanojen parina.

– –
Niillas Holmberg
Jalkapohja
Kuvitus Inga-Wiktoria Påve
runoja
Gummerus 2019
Lainasin kirjastosta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Runot

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s