Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys

Peijooni sentään, että virkisti tämänkertainen kirjallinen kalareissu, Pienen hauen pyydystys (Siltala 2019). Juhani Karilan romaanin kerrontatapa ja tunnelma hykerryttävät.

Olen lukenut Karilan novelleja, ja niiden vinksahtaneisuus tietyllä tavalla kiinnosti, mutten niihin erityisesti hurahtanut. Romaani sen sijaan vetää heti mukaansa ja yllättää käänteillään.

wp-1579025186390.jpg

Ehkä hämmästyn hieman sitä, että juonella on kirjassa rooli, ei vain kerronnalla. Ja tempaisenpa juonen heti alta pois. Elina ajelee lomaviikolleen kotikyläänsä Lappiin tarkoituksenaan pyydystää suolammen pohjilla uiskenteleva hauki. Se on elämän ja kuoleman kysymys. Jurottavaa naista jäytää, ja sen oivaltaa naapurinukko Pöllö. Kylille hurauttaa Elinan vuoksi Janatuinen, merkittävän hätkähtämätön naispoliisi. Muutama kyläläinen liittyy mukaan selvittämään Elinan tilannetta. Eikä siitä sen enempää, mutta näin Elinaa kuvailee naapuri:

”Ylijaakon nuorellaemännällä oli kakarana aina nenä kiinni kiriassa. Senki pitäs olla jo huutomerkki muille että rietas on päässy näpelöimään sen sielua. Ei kukkaan normaali ihiminen luje niin paljon. Eikä se puhunu lukemastaan mittään. Se oli niinko säilytysarkku johon lyyään koko ajan lissää tavaraa mutta ko kannen avvaa siellä ei olekkaan mittään.”

Karila leikittää lukijaa, ainakin minua. Romaanin alku johdattelee ihastelemaan eräolosuhteita, sitten naureskelemaan arktiselle hysterialle, aavojen kairojen tapahtumattomuudelle ja vähäväkisyydelle, harvojen asukkien originelliudelle. Aika pian ilmestyy pikkuhuomautuksia, joissa uskomusolennot otetaan arkipäiväisinä ilmestyksinä mukaan tarinaan. On härnäävä hiisi, luonteikkaita karvakasoja lajinimeltään peijooni, on meteli ja muita myyttisiä olentoja. Ja Moukku-Olli. Mutta peijoonista tämän verran:

”Sillä oli leveä hymy karvaisella sammakon naamallaan, ja Janatuinen tunsi sen sormet ja niiden voiman ja aavisti, että väkevät vastustajat eri aikoina olivat mitanneet noita voimia totisissa leikeissä. Hän arveli tietävänsä, miten niissä oli käynyt. Hän katsoi peijoonaa silmiin. Kahteen tunneliin, joiden pohjalla kimmelsi tähtiä ja tähtien takana vihreitä ja purppuraisia galakseja, jotka kietyivät hitaasti akselinsa ympäri. Janatuinen räpytteli ja pakottautui katsomaan peijoonin naamataulua kokonaisuutena. Sekin oli häiritsevän vieras.
Lähde mukaan kaikkeen.
– No helvetti, Janatuinen sanoi. – Mennään sitten.”

Ehkä hieman kirjan loppupuolella merkillisyyksien virta karkaa uomistaan, mutta kokonaisuus loppusivuineen säilyttää hyvän olon ja riemastuksen tunteet, joita romaani on pitkin matkaa tuottanut. Tekstissä riittää spefi-efektien lisäksi kielellistä kivaa, hulvattomia tilanteita ja mainiota dialogia pohjoisen puheen maustein. Mitä kirjasta jää mutta jäljelle? Aika näyttää, mutta nyt Pienen hauen pyydystys tuntuu kirjavuoden 2019 raikastajalta.

P.S. Jo aivan alussa kirjassa mainitaan Moukku-Olli, ja hahmo tarjoaa myöhemmin tarinaan merkittäviä merkillisyyksiä. Nimi iskee minuun pommin lailla – ja ihan omista syistä. Saan kirjaa lukiessani ja googlettelemalla selville, että Moukku-Olli on tunnettu pohjoinen legenda rauhattomasta, siunaamattomaan maahan haudatusta sielusta. Mutta nyt menee kummalliseksi ja henkilökohtaiseksi. Ja tähän väliin totean, että hämäläis-eteläsuomalaisina ei minulla ja perheelläni ole ollut mitään tietoa pohjoissuomalaisista kummituslegendoista. No, oma tarinani: Kun odotin toista lastani, kerroin 2-vuotiaalle esikoiselleni, että hän saa sisaruksen, mutten tiennyt sukupuolta. Poikani mietti hetken ja sanoi: ”Sen nimi on Olli-Moukku.” Nyt aikuisena Olli (ei, toiseksi nimeksi ei annettu ”Moukku”) on alkanut rampata Sodankylän tienoilla.

– –

Juhani Karila
Pienen hauen pyydystys
Siltala 2019
romaani
200 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.

Muualla mm. Kirja viekoon! ja Rishingshadow

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

5 responses to “Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys

  1. Tässä oli niin paljon kaikkea kivaa, etten puoliakaan muista! Murre ja kansan puhttet – ja peijooni tietysti 💚 Onpa vanhemmalla pojallasi ollut etiäinen 🙂

  2. Nyt alkoi kiinnostaa tämä kalajuttu! Onneksi löytyy BookBeatista, pääsen siellä kokeilemaan, miten minuun kolahtaa. Ei ihme, että Moukku iski pommin lailla, kuulostaa hämmentävältä!

  3. Paluuviite: Lukurauhaa 2020 – älä unohda näitä vuoden 2019 kirjoja | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s