Peter Sandström: Rakkaus on kesy eläin

Luin jokunen aikaa sitten Anna-lehden haastattelun Peter Sandströmistä. Haastateltava kehui viisikymppisten naisten upeutta ja pitkän liiton kestävyyttä. Nauratti tuo kosiskeleva täysosuma ajatellen meitä 50+ -naisia, jotka tunnemme itsemme näkymättömiksi. Romaanissa Rakkaus on kesy eläin (S&S 2020) minäkertoja Peter S antaa samanlaisen haastattelun samansorttiselle naistenlehdelle.

Sandströmin uutuuskirjan mainosteksteihin on präntätty periaatteet: raamit kirjailija lainaa niin sanotusta todellisuudesta, muu on muuta, sitä itseään, kuviteltua kaunokirjallisuutta. Hyvä on, lähdetäänpä härnäämään autofiktiota. Siispä edellisten sandströmien tapaan heittäydyn matkaan: raamit ovat vinossa mutta kuvasta peilautuu tarkkoja havaintoja.

wp-1598160833098.jpg

”Viimeinen kirjani oli likimain virheetön mutta kuollut.” Irrotan kirjasitaatin toden raameista, ja huomautan, että minulle Äiti marraskuu kyllä tarjosi eloisuutta kirjan päähenkilön äidistä ja muista perhesuhteista. Samasta aihepiiristä on taas uutuusromaanissa kyse, mutta välillä ailahtaa, että ei sentään kuollutta mutta nyt on aika väsynyttä: kohta 60-vuotias mies torjuu vanhenemista ja tyhjää kotipesää viinin ja naisseikkailuiden voimin. Juttuni alussa mainitsemani naistenlehtijuttu nimittäin poikii aakkosten verran yhteydenottoja Peteristä kiinnostuneilta naislukijoilta. Peter ottaa tilaisuudesta vaarin (mikä sanonta!).

Minähenkilön impulssikontrollin puute vie hänet esimerkiksi porilaiseen hotelliin tapaamaan neiti S:n, mutta pitempiaikainen suhde jyllää Karhu-nimisen rouvan kanssa. Kotona jatkuu rauhanomainen kohtelias rinnanelo paljon reissaavan vaimon kanssa, vaikka etäisyys alkaa muistuttaa kuilua. Tiivistän: ilottomuus riivaa kotona ja sieltä poissa. Jatkan: kertoja on kaikkiaan aika pihalla viinipulloineen ja poukkoiluineen. Ironia välillä piristää:

”Oikeastaan minun olisi pitänyt työstää käsikirjoitusta, jonka nimi oli ’Naisen sielu’, kyse oli projektista, joka oli mennyt karille aiemminkin mutta jonka olin päättänyt saada valmiiksi syyskuuhun mennessä. Tilanne ei näyttänyt lupaavalta.”

Kirjan tematiikkaa on muutoksen välitila, ja se saa monenlaisia ilmentymiä. Aikaisemmissa kirjoissa esimerkiksi kertojan vaimoa ei juuri mainita vaimoksi vaan Seepraksi. Tässä kirjassa hänet nimetään toisin: hän on vaimo ja Darling, siis selvästi suhderaamitettu tilanteessa, jossa

 ”Pelkäsin, että etäisyys välillämme olisi tästäedes pysyvä, että hän tulisi takaisin mutta tuntuisi silti etäiseltä. Pystyikö rakkaus katoamaan sillä tavalla? En usko.”

Mutta tämä Karhu! Karhu haukkaa kertojasta palan, mutta eihän karhu ole kotieläin vaan villieläin. Kirjan otsikon mukaanhan rakkaus on kesy eläin, Kärleken är ett tamdjur.

Tähän mennessä lukijani voi jo päätellä, että ehtaa Sandströmiä uutuuskirja tuuppaa tekstimaailmaan: levotonta, vinksahtanutta, ärsyttävää ja kiehtovaa. Jätän Peter S:n naissotkut muhimaan ja siirryn suhteeseen, josta muodostuu kirjan varsinainen kehikko. Juoniainekseen kuuluu se, että Sandströmin kirjoista tuttuun tapaan Peter S ajaa Uudenkaarlepyyn lapsuudenkotiin. Nyt on tilanne eri: yli yhdeksänkymppinen äiti ei enää pärjää yksin.

Äidin hauraus siirtyy kirjan sivuille siten, että vanhempiensa hiipumisen kokeneet sen tunnistavat, ja eiköhän se kouraise kaikkia. Vaikutun siitä, miten aiemmin pystyvän läheisen auttamista kuvataan. Vanhemman avuttomuus muuttaa maailman asennon.

Äidin tilanteen ja äitisuhteen muutos on peruuttamaton. Myös siskon tukipilarius heiluu aiempaa huterampana. Kirjan päätunnelmaksi tunnistan melankolian.

Rakkaus on kesy eläin on romaani, jossa ei oikein mikään ala eikä lopu. Se kuvaa hallitsemattomia tilanteita, jotka etenevät omalla painollaan tai joiden kertoja taitaa haluta edetä omalla painollaan.

Taito siirtyä samassa virkkeessä asiasta toiseen avartaa sisältöä ja tarjoaa tulkintalöytöjä. Lisäksi mukana on lukuisia hienosti hahmoteltuja tilanteita, siirtymisiä ajassa ja tunnelmissa. Alussa mainitsin väsähtäneisyyden, ja kyllä vain, sitäkin lukiessani tunnen. Silti Sandströmin omaperäisyys kertojana pitää minut kirjan mittaan hereillä. Ja tällaiset kuvaukset pitkään valveilla:

”Kerran tyttäreni oli kysynyt minulta, miten tarinat syntyivät. Se oli mielestäni kaunis kysymys. En kuitenkaan tiennyt mitä vastata. Sanoin, että tarinat olivat oikeastaan aina olemassa, valmiina ja kokonaisina. Oli vain tutustuttava niiden sieluun, sisäistettävä ne, minkä jälkeen ne piti toistaa mahdollisimman uskollisesti. Sanoin, että kaikissa tapauksissa se ei onnistu. Mitä silloin tehdään, hän kysyi. En tiedä, vastasin.”

Ja lukekaapaa, miten teksti jatkuu sielun tarinasta. Se on sivulla 18.

Peter Sandström
Rakkaus on kesy eläin. Romaani
suomentanut Outi Menna
S&S 2020
204 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Muut juttuni Sandströmin kirjoista:
Äiti marraskuu
Laudatur
Valkea kuulas.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

2 responses to “Peter Sandström: Rakkaus on kesy eläin

  1. Kyllä, tämä autofiktion hämmentäjä vetoaa minuun! Sandström sanoittaa elämän absurdiutta ja luopumisen tuskaa koskettavasti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s