Jenny Offill: Ilmastoja

Jos olet sirpaleisen havaintoproosan ystävä, Jenny Offillin romaani Ilmastoja (Gummerus 2020) houkuttanee sinua. Kirjaan voi heittäytyä vailla jäntevän juonen vaateita.

Kirjan kappalepalaset kertovat henkisestä ilmastosta, mutta kyllä ilmastomuutosasiatkin kaihertavat. Kertojahenkilö Lizzie toimii ilmasto-podcastaajan taustajoukoissa, ja pessimistinen suhtautuminen maailmanmenoon välittyy. Se on vain yksi juonne, toinen on addiktioihin taipuvaisen ja ahdistuneen veljen hyysääminen, kolmas leppoisa perhe-elämä, neljäs kirjastohommat, viides kulkeminen paikasta toiseen, kuudes satunnaiset havainnot, seitsemäs Trump-vaalien jälkeinen tunnelma ja niin edelleen. Hetkellisyys olkoon nimittäjä:

”On tärkeää pysyä valppaana, jotta huomaa ’ratkaisevan hetken’, sanoo viereisen pöydän mies treffikumppanilleen. Olen samaa mieltä. Ainoa ero on siinä, että hän puhuu valokuvataiteesta viime vuosisadalla ja minä puhun ihan kaikesta tällä vuosisadalla.”

Pidin Offillin edellisen romaanin Syvien pohdintojen jaosto kerronnan ekonomisuudesta ja tasoista, ja pidin siitä enemmän kuin tästä uutukaisesta. Offillin tarkka havainnointi viehättää silti edelleen, ja hänellä on silmää arjen absurdiudelle, kitkerälle huvittavuudelle:

”Myöhemmin lähikaupassa huumehörhöinen kaveri hokee: ’Minulla on vaikka kuinka paljon vaikka mitä.’ Mohan [kauppias] kysyy: ’Kuulehan veli, kerro mitä olet vailla?’”

Välillä koen hupiheitot väkinäisiksi, välillä ne toimivat. Virkistävää on, ettei oteta itseään liian vakavasti. Vaan entä tämä pirstaleisuus? Yleensä olen sen ystävä. Nyt oudosti innostukseni laimenee. Perimmäistä syytä en tavoita, seuraavassa kuitenkin yksi.

Kirjan lievetekstissä mainostetaan, että Offill uudistaa kirjallista kerrontaa. Vaan ei ole Ilmastoja-romaanille eduksi, että luen sen heti Jussi Seppäsen romaanin Jussi Seppänen jälkeen. Aika samoin keinoin Seppänen ripottelee rosoreunaisia peilauksia, hetken havaintoja sieltä täältä. Offillia enemmän Seppänen pelaa autofiktiopeliä, mutta kummallakin välkkyvät humanismivalot: tuhon enteiden kanssa siis eletään hyvää toivoen. Mutta miksi mielikuvat Offillin kirjasta eivät jätä jälkiä, vaikka siinä on enemmän yhteiskuntatasoja kuin Seppäsellä? Seppäsen discopallopalasista jokunen raapii yhä.

Jenny Offill

Ilmastoja

suomentanut Marja Luoma

Gummerus 2020

205 sivua.

Lainasin kirjastosta.

P.S. Ensimmäisen Offill-kirjan jutussani väitin kirjojen vaikuttavan toisiinsa. MOT.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s