Villy Lindfelt: Miltä tuntuu tappaa

Ihmettelen, miten paljon Hesarissa on kritiikkejä dekkareista suhteessa muihin kirjallisuuden lajeihin. Totta kai dekkareista tulee juttuja julkaista, mutta silti määrä on merkittävä verrattuna esimerkiksi romanttiseen viihteeseen, spefiin, lyriikkaan, selkokirjoihin jne. Kunhan totean, vaikka tiedän kyllä, että dekkarit kiinnostavat ja niitä ostetaan.

Kummallinen aloitukseni ei oikeastaan liity kirjaan, josta nyt postaan. En edes tarkistanut, onko siitä ollut juttua suurlevikkisessä sanomalehdessä. Yhtä kaikki: Villy Lindfeltin esikoisdekkari Miltä tuntuu tappaa (Siltala 2021) on kiinnostava jännitystuttavuus – kiinnostava myös oudon sattuman vuoksi: nyt konttimurha seuraa toistaan. Valitsin dekkariviikkoni aloitukseen A. M. Ollikaisen Kontin, ja tässäkin jännärissä konteilla on tärkeä rooli. Näin siis kirjabloggaajien dekkariviikko jatkuu minun osaltani.

Helsinkiin sijoittuva tapahtumien käynnistys ei ole tavanomaisin. Kirjan päähenkilö teknologiajuristi Mia Lund auttaa entistä asiakastaan peliguru Robertia selvittämään pulmaa, no, jos tappoa voi pulmaksi kutsua. Pulmalliseksi tilanteen tekee se, ettei Mai voi olla varma, onko kyse todesta vai asiakkaan psykoosista.

Mia on persoonaltaan pidättyväinen, ja usein kirjassa kuvataankin tilanteita, joissa hän jähmettyy ja jää sanattomaksi – ei siis sukkela, nokkela kuittailija tai rämäpäinen haastaja, joita dekkareissa piisaa. Genrestä tuttua tosin on se, että Mia on yksi monista lajin päähenkilöistä, jotka peittelevät menneisyyttään.

Miaa korventaa rahapula, yksinäinen kouluikäisen tyttären äitiys ja murhe ex-miehen piittaamattomuudesta. Lisäksi Mian ex-poliisiura on tuottanut käsittelemättömiä traumoja. Ja kas, tässä kirjassa ohitetaan tyysti hikiset lakanoissa kiemurtelut hurman huipuilla – poikkeaa siis osin kaavoista.

”Ei rikosjuttuja, ei oikeudenkäyntejä. Ei rikollisten tai rikoksen uhrien avustamista. Ei poliisin kanssa asiointia. Nämä olivat olleet Mian tärkeimmät periaatteet työelämässä jo parin vuoden ajan. Aina siihen asti, kunnes hän oli vajaa viikko sitten päättänyt poiketa niistä. Mia pyyhkäisi nenäliinalla silmäkulmiaan, selvitti kurkkuaan ja nousi tuolilta hakeakseen lisää kahvia. Oli aika lopettaa itsesääli.”

Etenkin kirjan alkupuoli vetää hyvin, sillä juonta ja jännityksen aiheita kehitellään hallitusti. Sopivasti lukijassa herätetään epäilyjä, mistä on kyse ja kuka on konna kaiken takana vai onko mitään. Uskottavan oloisesti myös Mian yksityiselämän murheet ja työn alla oleva juttu kulkevat kimpassa. Vaan juonen edetessä tarinaan sujahtaa mukaan epäuskottavuutta.

Valitettavasti lukijalle toistetaan ja selitetään liikaa, ei luoteta tarpeeksi lukijaan. Alkupuolella ohitan piirteen, mutta loppua kohti se alkaa häiritä. Moni-ilmeisyyttä toivoisin jatkossa etenkin sivuhenkilöihin – siis uskon jatkoa seuraavan.

Villy Lindfelt

Miltä tuntuu tappaa

Siltala 2021

trilleri

278 sivua.

Lainasin kirjan kirjastosta.

3 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

3 responses to “Villy Lindfelt: Miltä tuntuu tappaa

  1. Lindfeltin tyylissä on eittämättä omaleimaisuutta ja tuoreutta, joka tykästytti.
    Loppua kohden dekkaristin ote tuntuu hivenen herpaantuvan ja teksti hajaantuvan, jäävän ikäänkuin loppusilausta vaille, mutta
    tähän päivään sujahtava esikoinen, joka jättää herättää uteliaita odotuksia Lindfeltin kirjailijauran jatkon suhteen.

  2. Paluuviite: Dekkariviikkoni 2021 | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s