Anu Lahtinen: Ebba kuningattaren sisar

Naistenviikolle valitsen elämäkerran Ebba (Atena 2021), joka kertoo Ebba Stenbockista. Annan historiantutkija ja tietokirjailija Anu Lahtisen tiivistää:

”Tämä kirja kertoo Ebban elämänmittaisesta tiestä suureen yhteenottoon 1597 ja sen seurauksista sekä monista muista hänen elämänsä kannalta tärkeistä tapahtumista. Tämä on ensimmäinen alkujaankin suomeksi kirjoitettu, kirjan mittainen elämäkerta, joka kertoo 1500-luvun naisesta Suomessa – tai Ruotsin valtakunnassa.”

Itse Ebbalta ei ole juuri jäänyt arkistolähteitä, joissain aikalaisteksteissä hänet kyllä mainitaan. Tutkija täyttää aukkoja yleisellä tutkimustiedoilla aatelisnaisten elämästä ja aikakauden naisista. Mitään persoonaluotausta ei siis ole luvassa, mutta Ebbasta saa kokonaiskuvan kuningashuonetta lähellä olevasta nuoresta naisesta, naimakaupasta ristiriitaisen ja äkkiväärän Klaus Flemingin kanssa, linnanrouvaelämästä sekä äitiydestä aikana, jolloin raskaus, synnytys ja varhaislapsuus sisälsivät ilmeisen kuoleman riskin.

Ebban aikaa värittävät Ruotsin kuninkaitten epätasapainoisuus ja valtataistelut. Päitä putoaa herkästi. Niin käy Ebban läheisille. Siksi kirja kertoo myös siitä, miten aatelisnaiset selvisivät miestenvälisistä kahinoista. Tasa-arvosta ei silloin ollut puhettakaan, mutta naiset lapsineen olivat osallisina, kun miehet taistelivat asemastaan ja joutuivat koston kohteiksi.

Lahtinen kirjoittaa lukijaystävällisen selkeästi ja sulattaa tutkimustiedon tekstiinsä. Spekulaatiot epävarmoista asioista tuntuvat uskottavilta. Aatelissukujen namedroppailussa saa kyllä olla tarkkana. Kokonaisuutena kirja tarjoaa kiinnostavan ajankuvan. 

Ajattelin lukiessani, miten kotimaiset historialliset romaanit kietoutuvat tämän tietokirjan ympärille. Ne taisivat jopa fiktion vapauksien keinoin täydentää tietotekstiä. Ainakin muutama Kristiina Vuoren romaani kuvaa samoja aikoja ja sukua (mm. Filippa), myös Heli Gallianon kirjasarjassa liipataan Turun linnan kohtalonhetkiä. Tuumin, että Ebba-kirjassa on monta kiehtovaa tarinaa, joissa on romaaniainesta. Esimerkiksi Klaus Flemingin veljentyttären Anna-neidon naimapuuhien kiemuroissa riittää draaman aineksia.

Anu Lahtinen

Ebba kuningattaren sisar

Atena 2021

elämäkerta

196 sivua.

Lainasin kirjastosta.

3 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Tietokirja

3 responses to “Anu Lahtinen: Ebba kuningattaren sisar

  1. Tämähän vaikuttaa kiinnostavalta.

  2. Paluuviite: Naistenviikko 2021 alkaa & kirjavalintani | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s