Johanna Venho: Syyskirja

Johanna Venhon edelliseen romaaniin Ensimmäinen nainen punoutui kudos kolmesta taiteilijanaisesta. Syyskirjassa (WSOY 2021) ikääntyneet Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä viettävät viimeisiä päiviä Klovharun saarella. Sitä seuraa etäältä tuleva taiteilija mutta elokuussa 1991 vielä nuori luontoalaopiskelija Maria.

Kaunista kieltä voi kirjoittaa monin tavoin ja vähintään yhtä moninaisesti se vaikuttaa lukijaan. Joskus syntyy turhan siloinen pinta tai sisällöstä etäännyttävä korea kalvo. Tai Venhon tavoin tekstiä, jonka kuvajaisia haluan säilyttää ja niihin palata. Eikä silloin taidokas ilmaisu hämärrytä tarinaa tai teemoja vaan kytkee toisiinsa muodon ja sisällön.

”Ei hän halunnut tehdä elämästään taideteosta, hän halusi tehdä taiteesta itselleen elämän.”

Tove Jansson on tuttu dokumenteista, Tuula Karjalaisen elämäkerrasta ja suhteellisen tuoreesta elokuvastakin, teoksistaan puhumattakaan. Joitain niiden rakennuspuita näen romaanissa, mutta fokusointi muutamaan elokuun päivään ja Toven muistoihin annostelee elämäkertatiedot muistelijan mielikuviksi, jotka kiteytyvät:

”Koko elämä on ollut varmuuden etsimistä epävarmuudessa, suojaa myrskyssä, joka on taide.”

Romaanissa Toven osuus etenee hän-kerrontana, mistä pidän kovasti. Vaikka niinkin lukija upotetaan 77-vuotiaan taiteilijan tekoihin ja ajatuksiin, keino hapettaa Toven kautta käsitellyt teemat ja aiheet kuten työn, taiteilijuuden, rakkauden perheen ja äidin. Joten:

”Niin elämästä kypsyy keitos, joka näyttää omalta itseltä. Kaikki alkaa työstä. Työ liikuttelee ihmisiä. Onni on syttyä työstä yhä uudestaan.”

”Toven novelleissa sanat ovat kuin tähtisadetikun säkeniä, valkoista valoa, joka kipinöi kylmänä iholle, tai kesäsadetta, joka tulee silloin kun on ollut pitkään kuivaa ja ruoho on keltaiseksi palanutta.”

Yksi avain Venhon romaani on motto Tove Janssonin kirjasta Näkymätön lapsi”Ikinä ei tule vapaaksi, jos ihailee toista liikaa.” Varmasti myös kirjan kirjoittaja ihailee kohdettaan, ja olen iloinen, että retusoidun valokuvan sijasta siitä tulee romaanissa ekspressiivisesti maalattu muotokuva valoineen ja varjoineen.

Toven rinnalla kirjassa on toinen päähenkilö, Maria. Nyky-Maria palaa romaanissa 30 vuoden takaiseen aikaan, jolloin hänen suhteensa fanaattiseen luonnonsuojelija-Atteen on katkennut, äidin syöpäsairaus pitää alituisessa pelossa ja oma halu ryhtyä kirjailijaksi on epävarmuutta täynnä. Sen sijaan Maria yrittää selvitä kriiseistään pistäytymällä ja kiikaroimalla Toven saarelle.

Romaanissa on monenlaista ihailua: Atte on Linkolan opetuslapsi, Tove hengittää ilmana äitiään Hamia ja Maria palvoo Tove Janssonia. Välillä Marian takertuminen Tove-ihailuun tuntuu jopa päälle liimatulta, mutta tarinan edetessä kriittinen katseeni sammuu.

Venho tavoittaa nuoren Marian surun ja hädän sekä esikuvaihailun selviytymiskeinona. Mariaa ja Tovea yhdistävät suru ja luopuminen, äiti-suhteen merkitys ja halu kirjoittaa. Teemat kulkevat näkymättömänä ketjuna naisten välillä – ei niinkään konkreettisena eri-ikäisten naisten kohtaamisena.

Syyskirjaa voi tarkastella monelta kantilta, esimerkiksi minäkertoja-Marian muisteluromaanina. Ja nimeä voi peilailla Janssonin Kesäkirjaan – siihen, miten luopumisen teemat niin Janssonin kuin Venhon romaaneissa saavat taustan merestä, saaristosta sekä nuoren ja vanhan kokemuksista.

”Millaista on elää maailmassa ilman äitiä.”

Sitä Maria on kysynyt Tovelta ihailijakirjessään saamatta vastausta. Venho kertoo Toven osuuksissa myös Toven äidin Hamin ratkaisuista vaimona, äitinä ja taiteilijana ja niiden siteistä Toven ratkaisuihin. Toven ja äidin suhteessa ovat velloneet vuorovetten lailla rakkaus, kompensaatio, riippuvuus ja vapaus.

Syyskirja on haikea: luopuminen tulee jokaisen eteen pienissä ja isoissa asioissa. Melankolisuus tekee silti usein tilaa kirjassa rakkaudelle ja toivolle – niin kuin Tove luopuessaan Klovharusta varustaa sen saareen saapuville. Silti taustalla pysyy:

”Kun saaressa kulkee eteenpäin, päätyy väistämättä veden ääreen, kuten elämässä surun.”

Tove ei vastaa Marian kirjeeseen, mutta mielessä ihailukirjeen kysymys pysyy ja vastaus hakee muotoaan: ”Se riippuu siitä, millaisesta äidistä puhutaan.” Oman äitini kuolemasta on kulunut reilu kuukausi, joten teema hyökyy päälleni. Siten Syyskirjasta kehkeytyy minulle koskettava itsetutkiskelu- ja lohtukirja.

”Miten ihminen voi elää ilman äitiä, se on kuin seisoisi autiolla luodolla keskellä merta, myrskyrintama vyöryisi kohti.”

Syyskirjan sivut täyttyvät merkkilapuistani. Niitä en kuitenkaan liimaile romaanin alun ja lopun sanoihin, jotka sykähdyttävät ja sysäävät palaamaan lopusta alkuun, vaikkapa lukemaan kirjan heti uudestaan. Tärkeitä kohtia riittää, kysymyksiä ja aihioita vastauksiksi. Lahja lukijalle on se, että Syyskirjan pääsee kokemaan, sen kysymyksistä nauttimaan mutta vastauksia hakemaan itse.

Johanna Venho

Syyskirja

WSOY 2021

romaani

280 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Romaani

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s