Uutuuskirjojen joukosta pomppasi innostava kirjan nimi, Metsä ei sinusta lähde (Johnny Kniga 2026). Samastun ajatukseen ja ihastun sanajärjestykseen. Vilkuillessani Mattias Timanderin romaanin takakansitekstiä nakertaa minua hienoinen epäilys: jaaha, esikoiskirja nuoresta miehestä; kenties taas sellainen tavallinen nuoren miehen odysseija, tuiki tavallinen kehityskertomus. No joo, mutta paljon epäilystäni joutaa myös romukoppaan. Tykästyin.
•
Parikymppinen pohjoisen poika asustaa yksin tunturien kupeessa torppaansa ja elää välitilassa välivuosia lukion jälkeen. Hukassa ovat elämisen tavoitteet. Hän tarkkailee luontoa, vaeltelee lähialueilla, välillä käy kaupungissa (Kiiruna), ihmettelee kotikylän sukuriitojen salaisuuksia, hakkaa halkoja naapurin Tagen kanssa ja vaihtelevasti välttelee ja lähentyy naapuritaloa, jossa asuu ”se”, selvästi moneen vaikuttava vanha nainen.
Sitten nuoreen mieheen iskee kiinnostus pään sisäisen ulkopuolelle – tai oikeastaan syvemmin sen sisälle. Kertoja löytää kirjallisuuden. Se vie hänet suurkaupunkiin, jossa lukeminen etenee uudelle tasolle – ja lukemiseen tulee lisä, kirjoittaminen:
”Sen sijaan että olisin vaan ahminut kertomukset ja tapahtumat, alistunut teleologisen halun orjaksi niin kun Vera Brandt sanoi, luin hitaasti ja niin sanotusti kätten työtä pohdiskellen. Ihan samalla tavalla kun sitä saattoi olla hyvä tai huono metsässä tehtävässä ruumiillisessa työssä, saattoi kertomisessakin olla hyvä tai huono. Ja lukemisessa samaten. Sain ikään kun kielen tuohon kaikkeen. Tai sitten en saanut ja ehkä ne lehden ihmiset tykkäsikin juuri siitä. Että minä vaan sanoin.”
•
Alkuun päästyäni ihastun kirjan kerrontaan, sillä siinä on vaivaton autenttisuuden tuntu. Teksti etenee jutustelun tai sisäisen puheen rytmiin. Se säilyttää minäkertojan ajatustenkulun tuoreena ja saa tutustumaan kertojapersoonaan. Vilpittömät, yksinkertaiset havainnot vaikuttavat toisaalta naiiveilta – ja sitten ei ollenkaan.
Kerronta noudattaa juuri sitä, mitä kertoja pohtii kirjallisuuden ytimestä, symbolisuudesta. Silloin kaikki, joka kirjaan painetaan, muuttuu merkityksiksi. Tämän lukuohjeen lisäksi kertoja onnistuu naulaamaan joukkoon aforistisia huomioita.
Harvoin olen lukenut lukemista ja kirjallisuusinnostuksesta tällaista. Romaani tallentaa lukemisen uutuudenviehätyksen ja ajatteluprosessin käynnistyksen. Suurkaupungissa nuori mies kovin onnenkantamoisesti ajautuu kirjallisiin piireihin, sopiihan se, kuten myös kimurantti ihastuminen. Kaikki vie lukemista ja havainnointia eteenpäin.
Kun lukuputkeen tulee katkos, senkin ymmärtää, sillä elämä on elämää, ei vain kirjallisuutta. Kertoja ei kerro kaikkea, eikä hän tiedä kaikkea. Aukot kutkuttavat.
•
Metsä ei sinusta lähde on ylistys lukemiselle mutta ennen kaikkea juurille, kotiseudun tarinoille, luonnolle, luonnolliselle elämänrytmille ja ihmisille. Kotikylän rinnakkaisena alkavat Tukholman korttelikahvilat, baarit ja kirjalliset piirit tuntua vain omina kylinään.
Ruotsin Lapista kerrotaan ruotsalaisessa nykykirjallisuudessa verrattaen paljon (esimerkiksi Karin Smirnoffin Jana Kippo -sarja ja Ella-Maria Nuttin romaanit), mutta hienosti Tiamander löytää oman kulmansa Lappi-kerrontaan. Romaani sulattaa kuvaamansa ympäristöt ja suuret teemat (kuolema ja rakkaus) omanlaisekseen. Sellainen saa innostumaan.
•
Mattias Timander: Metsä ei sinusta lähde, suomentanut Jonja Rajala, Johnny Kniga 2026, 119 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Tämä on kirja-arviointi, ei mainos.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 