Avainsana-arkisto: The Last Kingdom

The Last Kingdom: 5. tuotantokausi

Olen heikkona epookeille ja historiaviihteelle, lisäksi minulla on kummallinen pehmeä kohta viikingeille ja ja muille vastaaville satoja vuosia vanhoille väkeville hahmoille sekä varhaisten aikojen tukka hulmuten ratsastajille. Tätä taustaa vasten ei liene yllätys, että olen odottanut The Last Kingdomin viimeistä, viidettä tuotantokautta. 

Innostuksestani kertovat aiempien tuotantokausien juttuni. Kausien taso on tosin vaihdellut, mutta joukossa on ollut unohtumattomia jaksoja. Viides tuotantokausi lähtee liikkeelle uhkientäyteisesti, ja täytyy todeta, että nykyaika eurooppalaisine sotauutisineen vaikuttaa vahvasti katsomiskokemukseeni: en kestä lähikuvia lukuisista taistelukohtauksista enkä niiden pitkittämistä saatikka veristä silvontaa.

Sarjassa totta on 800 – 900 -lukujen taitteen unelma yhtenäisestä Englannista, ja osa henkilöistä on tosipohjaisia. Runsaasti tarjoutuu mielikuvitukselle liikkumavaraa, kun kyse on yli 1000 vuotta vanhoista tapahtumista. Sarja perustuu Bernard Cornwellin romaanisarjaan The Saxon Stories, jota draamatuotanto on vielä muokannut omiin tarkoituksiinsa. Nostan sarjalle hattua henkilö- ja ajankuvien luomisesta, ja lavastus, puvustus sekä kaikkinainen rekvisiitta vievät katsojan uskottavasti menneeseen maailmaan.

En heti heittäydy tuttuja asetelmia veivaaviin jaksoihin. Vaan sitten jysähtää! Viidennessä tuotantokaudessa ei olekaan vain kyse Englannin yhdistämisestä ja Uhtredin ylivoimaisuudesta. Kipukohtana sykkii lojaliteetti, jota juonittelu ja katkeruus uhkaavat – niistähän on tosin sarjassa revitty kokoa ajan draaman aineksia siinä kuin kristin- ja pakanauskon vastakkainasettelustakin. Vaan ei vain niistä. Koko ajan voimistuu ”veri on vettä sakeampaa” -puoli. Nyt etenkin koetellaan vanhemmuutta.

Wessexin kuningas Edward ei menesty isänä: äpäräpojan on kasvattanut vahvaksi sankarinuorukaiseksi pakana-Uhtred, ja varsinaista kruununperijää manipuloi appiukko, joka puolestaan sössii juonitteluineen oman vanhemmuutensa. Kipeimmin koskee Uhtredin isyys, jonka hänen kiivas tyttärensä kyseenalaistaa: kumpi on vienyt aina voiton, sählääminen Wessexin valtataisteluissa vai perhe? Eikä vihansa viikinkimatriarkaksi kanavoineen Britan äitiys ole kevyintä lajia, ei myöskään sen seuraukset. Monet muut juonenkäänteet kietoutuvat myös sukusuhteisiin.

Oikeastaan osassa neljä alkaa vaikuttaa siltä, että viimeinen tuotantokausi on katsomisen arvoinen, ja tunne vahvistuu jaksossa seitsemän. Miten virkistääkin äijäilysarjaa, että kapinoivat teinitytöt kuten Uhtredin tytär ja Mercian prinsessa sekoittavat pakkaa! Eikä siinä kaikki. Pääsankarin Uhtredin piikki lihassa on kautta sarjan ollut Alfred-kuninkaan vaimo ja tätä nykyä leski Aelswith, joka vastaa viimeisen tuotantokauden yllättävimmästä annista. Naisen väliintulot naurattavat, ärsyttävät ja viimeisiin minuutteihin asti ällistyttävät. (Jostain luinkin vertailu- ja yhtymäkohdista Downton Abbeyn mainioon leskikreivittäreen.)

Juonitteluja, taisteluita, niitä riittää, mutta minua sytyttävät sarjan suvantovaiheiden keskustelut ja henkilöiden pintaa syvemmälle raapivat kohtaamiset. Vähän niitä on, mutta sarjakokonaisuus niistä vahvistuu. Draaman kaaren on tarkoitus päästä ratkaisuunsa: saako Uhtred takaisin sukuperintönsä, Bebbanburgin tilukset? Tai pysyykö hän edes hengissä uskollisine apureineen? En paljasta.

Muutamaa asiaa ihmettelen. Yhä vain koen mahdottomaksi muistaa kymmenkunnan Ae-alkuisen henkilön nimen. Ja tuotantokaudesta toiseen mukana olleet näyttelijät ovat turhan nuoren näköisiä suhteessa ajan kulkuun. Maskeeraus ei panosta vanhennusefekteihin. Uhtredin (Alexander Dreymon) puhe kulkee yhä kiehtovan kolisten ja olemus kantaa sankariroolinsa. Edward-kuningas ja Brita kuten monet muut näyttelevät yksioikoisesti, vaan ei sekään pitemmän päälle haittaa.

Tämänkin totean: alkukausien pornostelusta ei ole oikeastaan jälkeäkään. Hyvä. Minua huvittaa suomentajan sanavalinta, kun puhe siirtyy petipuuhiin: käännös on koreilemattoman epäsentimentaalinen köyriä. Sitä paitsi silkka romantiikkakin on nyt silmiinpistävän niukkaa.

Loppuminuuteille isketään muutama kutkuttava jäynä: hyvä, hyvä. Aistin siinä kaikesta huolimatta hienoista optiota jatkolle; juoniaineksia olisi ainakin yhteen filmiin. Loppukuvat myös sykähdyttävät ja saavat ajattelemaan, että voisin kerrata koko eskapismihistoriasarjan ja katsoa taas Englannin ja Uhtredin kasvutarinaa – ja viimeksi mainitun silmien kiiltoa – tunnista toiseen. Kuulisin vielä kohtalokkaan: ”The Destiny is all.”

Lisäys 21.3.2022: Luin juuri netin ihmemaasta, että Netflix on tekemässä elokuvan Seven kings must die sarjan jatkoksi.

The Last Kingdom, kausi 5. Netflix 2022. 10 osaa. Sarja perustuu Bernard Cornwellin romaanisarjaan The Saxon Stories. Viimeisen tuotantokauden traileri: tässä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Draama

The Last Kingdom, 4. tuotantokausi

Saksilaisten ja viikinkien valtataistelussa 800-luvulla on päästy neljänteen tuotantokauteen. Yhä elää Wessexin Alfred-kuninkaan haave Englannin yhdistyneistä kuningaskunnista, mutta Alfredin kuoltua mailla ja mannuilla kumisee valtatyhjiö, joka tietää epävakautta ja juonittelua.

Olen kirjoittanut sarjan ensimmäisestä ja kolmannesta tuotantokaudesta, ja mielikuvat kolmannen kauden viimeisen jakson monitasoisuudesta vaikuttavat yhä väkevästi. Ne nostavat odotukset, jotka ovat vääjäämättömästi ylimitoitettuja yksinkertaisesta syystä. Sarjan perusjännite on nojannut pakana-Uhtredin ja kiihkojumalisen Alfredin suhteeseen. Nyt Alfred on vainaa, ja jopa ennen niin kaunainen kuningatar on leskeydessä jonkin verran laimentunut.

Vaikkei neljäs tuotantokausi yllä sarjan huipputunnelmiin, vetää se silti minua puoleensa ja koukuttaa ahmimaan jakson toisensa perään. Tutuksi tulleet henkilöt vaativat seuraamaan kohtaloitaan. Tosin Wessexin uusi nuori kuningas Edward riepoo yksitotisena, ja aiemman suosikkini Bridan taantuminen yksisilmäiseksi koston pimeäksi enkeliksi harmittaa. Ymmärrän kyllä kummankin motiivit, mutta silti toivon moni-ilmeisyyttä.

Ja juonikaava on hieman liian ilmeinen: taistelut viikinkejä vastaan, käärmemäiset juonittelijat, valtataisteluja saksilaisten kesken, taas taisteluita viikinkejä vastaan jne. Ehkä pitää muistuttaa itseäni, että historiallisesta seikkailusarjasta on lähinnä kyse, ei syväluotaavasta psykologisesta tutkielmasta.

Kiinnostavia feministisiä viritelmiä liittyy Alfredin tyttäreeseen Aethelflaediin. Silti yllätyn, miten valinta rakkauden ja vallan välillä näyttää käyvän helposti. Ylipäätään vallanhimon vaikuttimet nousevat tuotantokauden pääteemoiksi. Vallanhaluun kilpistyy kaikkien toiminta – tai melkein kaikkien.

wp-1588489832755.jpg

Uhtredin (Alexander Dreymon) valovoimainen hahmo jaksaa kantaa sarjaa. Kohtaloaan seuraava superurho uskollisine seuralaisineen vastaa jälleen kerran kiinnostavimmista hetkistä. Sarjassa joutuu sietämään veriroiskeisia taisteluita ja päänleikkuita, mutta keskityn muuhun pääantiin. Niitä ovat pysähdykset, joissa uskon ja velvollisuuksien valintatilanteet vaikuttavat yksilöiden lisäksi yhteisöön. Lisäksi tuotantokauden isyystematiikka ja lasten pelinappula-asema korostuvat.

Niissä Uhtred – yllätys yllätys – esiintyy ratkaisijana. Ja hyväksyn sen. Ja sarjan lavastajat, puvustajat ja valaisijat tietävät vaikutuksen. Taitavasti valo saadaan kimmeltämään Uhtredin lampisilmistä vetoavasti välkkyen, ja kuvakulmat valitaan myös tehoavasti. Uhtredista ei onneksi muodostu yksiviivaista sankaria, sillä menetykset ja tavoitteiden mureneminen mahtuvat mukaan juonenkäänteisiin ja henkilökuvaan.

Aate- ja valta-asetelmien ikiaikaista raadollisuutta kuvaava sarja on aina parhaimmillaan, kun se tuo yhteen luonteikkaita vastapareja. Sarjan uusi viikinkipäällikkö Sigtryggr (Eysteinn Sigudarson) osoittautuu melkoiseksi karismakiteytymäksi, ja siksi kohtaamisissa Uhtredin kanssa välähtää jännitettä, jota kaipaisin enemmän koko tuotantokauteen. Silti pidän kuningaskuntasaagaa yhtenä tenhoavimmista keskiaikaa ja viikinkiaikaa kuvaavista sarjoista.

– –

The Last Kingdom, 4. tuotantokausi
Netflix 2020
Traileri: tässä.

Sarja perustuu Bernard Cornwellin kirjasarjaan.

Koronakriisin vuoksi viidennen kauden kuvaukset ovat keskeytyneet.

1 kommentti

Kategoria(t): Draama, Kirjallisuus

The Last Kingdom, 3. tuotantokausi

Olen aiemmin haltioissani kirjoittanut jutun Bernard Cornwellin romaaneihin perustuvan historiadraaman The Last Kingdom (BBC, Netflix) ensimmäisestä tuotantokaudesta (ks. tässä). Kolmannen tuotantokauden katsomisen jälkeen on jälleen aika herätellä tarinallistetun historian ystäviä.

20181130_092402.jpg

The Last Kingdom kertoo 800-luvun Englannista ennen Englantia eli yhdistyneiden kuningaskuntien alkuvaiheista. Ensimmäinen tuotantokausi johdatteli kiinnittymään päähenkilöön, Uhtrediin, joka menetti kuningaskuntansa juonittelevalle sedälle ja päätyi adoptiopojaksi viikinkiperheeseen. Tasapainoilu kristityn saksin verenperinnon ja pakanatanskalaisen kasvatuksen välillä on oleellinen osa Uhtredin persoonaa ja selittää sankarin vaikeita valintoja.

Sarja ei olisi mitään ilman vastavoimaa eli Englannin perustajaa kuningas Alfredia perheineen ja hoveineen. Poliittinen taktikointi ja juonittelu tuovat syvyyttä juoneen, jota säännöllisesti rytmittävät veriset taistelut viikinkien kanssa. Sarjassa on liuta henkilöitä, jotka tehostavat uskonnollis-poliittisia juonenkäänteitä.


Teemoja ovat valta, lojaalisuus, kunnia ja rakkaus. Niihin liittyen sarjasta on helppo pomia inhokkeja ja lemmikkejä. Ylivertaisia kammotuksia ovat esimerkiksi Alfredin vaimo, veljenpoika ja vävy. Viikingeissä riittää riepovia räyhääjiä. Lemmikkeinä pidän Uhtredin lähipiiriä, joita ei yksioikoisteta hyviksiksi. Äijäilyä esiintyy runsaasti, siitä herkimmille varoitus, ja myös veri lentää. Ei sarjaa voi feministiseksi sanoa, mutta sitä virkistää usea vahva naishahmo. Suosikkejani ovat jämäkkä viikinki-Brita ja tinkimättömän kaunainen kuningatar.

Ensimmäinen tuotantokausi sytytti seuraamaan tapahtumia eikä toinen kausi tuhonnut intoani, vaikkei ylläkään kolmannen kauden tasolle. Onneksi kolmannella tuotantokaudella ei pornostella kosiskelevasti vaan keskitytään muuhun ihmissuhteisiin liittyvään: ystävyyteen, luottamukseen ja monisyiseen rakkauteen sekä niiden kääntöpuoliin kuten kyräilyyn ja kostoon.


Etenkin kolmannen tuotantokauden viimeisimmissä jaksoissa on kerrassaan hienoja visuaalisia ja tarinallisia osuuksia. Alfredin ja Uthredin kohtaamisissa värisee lopullisuuden intensiteetti. Olen vaikuttunut tavasta solmia kohtaloita yhteen ja järkyttynyt rasismin, huhujen ja uskomusten vaikutuksista ihmisten tekoihin. Vaan ei siinä kaikki. Hienointa on kirjallisen kulttuurin merkityksen ujuttaminen tarinaan.

Uhtred on soturi, kiistanalainen, ärsyttävä öykkäri mutta korvaamaton apuri valtakunnan rakentajalle. Alfred dokumentoi kronikkaansa kuningaskunnan perustamisen mutta henkilökohtaisena kostona jättää kronikasta Uhtredin pois. Mikä on sellainen sankari, josta ei jää jälkiä jälkipolville? Uhtred alkaa käsittää, että uroteot katoavat parissa sukupolvessa ilman kirjallisia dokumentteja.

No, Uhtred puuttuu kronikoista, mutta siinä hän silmieni edessä kärvistelee Netflixin ansiosta. Katseeni seuraa Uhtredia, jonka kasvoilta ja etenkin silmistä luen ajatuksia ja tunteita. Sankari ei ole järjen jättiläinen vaan valttina on vaistonvaraisuus. Minuun uppoaa soturin identiteettikriisi kuin veitsi vastustajan vatsaan, ja välillä voivottelen tyypin tyhmyyksiä. Juuri siksi hän vetoaa: heilahteleva, omistautuva ja heittäytyvä –  no, komistusominaisuudet eivät tietenkään vetoa vähennä. Eikä se, kun Uhtred kohtalokkaalla sävyllä ja kolisevalla aksentilla toistuvasti murahtaa: ”Destiny is all.”

20181130_091818.jpg

The Last Kingdom on laadukasta historiaviihdettä. Se on puvustettu, kammattu, maskeerattu ja lavastettu huolellisesti. Joka jaksossa ihastelen kuvauksen ja juonirakentelun taitoa. Vaikka henkilöissä on arkkityypittelyä, sävykkyyttäkin sipaistaan. Tähdennettäköön tässä, että minussa on heikko kohta historiallisille melskesarjoille, joissa sankarit tukka hulmuten ratsastavat taistelemaan kunnian puolesta. Neljättä kautta odotellessa.

– –

The Last Kingdom
perustuu Bernard Cornwellin romaanisarjaan The Saxon Stories
Netflix, BBC Two, BBC America 2015 –
Kolmas tuotantokausi 2018
Katso lisää sarjan Netflix-sivuilta.

5 kommenttia

Kategoria(t): Draama, Kirjallisuus

The Last Kingdom

Kiinnostavatko historiadraamat? Huvittaisiko mennä ihan niinkin kauas kuin 800-luvun loppupuolen Englantiin? Siedätkö joitain taistelukuvauksia, koska päähenkilöistä tehdään seuraamista velvoittavan kiinnostavia? Kyllästyitkö Viikingit-sarjan pitkittämiseen ja haluaisit vaihtaa näkökulmaa tatuoiduista valloittajapirulaisista sakseihin? Haluatko samoja viboja kuin Game of Thrones -sarjassa, jossa ei voi luottaa, kuinka henkilöiden käy, mutta toivot välttyväsi lohikäärmeiltä ja mulkosilmäisiltä eläviltäkuolleilta?

Oletan, että nyökkäilet taukoamatta ja vastailet juujuu. Siis: katso Netflixista kahdeksanosainen ensimmäinen tuotantokausi sarjasta The Last Kingdom (BBC 2015-).

Saksilaispoika joutuu viikinki-Ragnarin panttivangiksi, sittemmin ylenee kasvattipojaksi. Uhtred Ragnarinpojan tekee kiinnostavaksi ristiriitaisuus: hänet on kasvatettu viikingiksi ja lojaaliksi kasvatusperheelleen, silti hän aikuisena perää saksilaista sukuperintöään ja taistelee yhdistyvien kuningaskuntien puolesta. Hän on älykäs, mutta antaa öykkäröintiin taipuvan tahtonsa johdatella ongelmiin. Hän on jumalaton julkijumaliseksi hurhataneessa saksilaisympäristössä.

Uhtredin ympärillä pyörivät miehet kunnostautuvat vehkeillen ja suoraviivaisesti toimien, ja touhuun mahtuu tarkkanäköistä ihmisluonnon koettelua, myös hetkittäistä huumoria. Naisia on monenlaisia, niin itsellisiä aktiivitoimijoita kuin myös koristukseksi tarkoitettuja neitotyyppejä – onneksi painotus on ensimmäisissä. Sankarissamme on myös naissankarin vikaa.

Päähenkilö on lähes jokaisessa kuvassa. Ei haittaa, sillä Uhtredia esittävä Alexander Dreymon on vakuuttavan karismaattinen komistus. Väkevää väkeä on muutenkin roolitettu sarjaan. Hahmoja ei sievistellä eikä meikata sisäsiisteiksi, vaan rapa saa roiskua, ruhjeet ja rypyt näkyä. Lavastus ja puvustus vakuuttavat samoin kuin välillä silmiä hivelevä kuvauskin.

The last kingdom

Suuria syvällisyyksiä ei sarja kuvaa, mutta historiakuvitus viihdyttää henkilövetoisesti. Dramatisointi perustuu BernardCornwellin romaaneihin.  En ole niitä lukenut, mutta kanssakatsojani on ja vakuuttaa, että joistain vapauksista huolimatta sarja noudattaa romaanien henkeä. Historialliset totuudet pysyvät myös paikoillaan, sillä monet hahmot nojaavat Englannin alkuvaiheisiin vaikuttaneisiin henkilöihin. Sarja jatkuu: toinen tuotantokausi on purkissa ja kolmatta kuvataan.

– –

The Last Kingdom
BBC 2015-, katsottavissa Netflixissä
BBC:n esittely- ja kuvamateriaalia: http://www.bbc.co.uk/programmes/p0344rr3
Traileri: https://youtu.be/WxPApTGWwas

2 kommenttia

Kategoria(t): Draama, Kirjallisuus