Olen heikkona epookeille ja historiaviihteelle, lisäksi minulla on kummallinen pehmeä kohta viikingeille ja ja muille vastaaville satoja vuosia vanhoille väkeville hahmoille sekä varhaisten aikojen tukka hulmuten ratsastajille. Tätä taustaa vasten ei liene yllätys, että olen odottanut The Last Kingdomin viimeistä, viidettä tuotantokautta.
Innostuksestani kertovat aiempien tuotantokausien juttuni. Kausien taso on tosin vaihdellut, mutta joukossa on ollut unohtumattomia jaksoja. Viides tuotantokausi lähtee liikkeelle uhkientäyteisesti, ja täytyy todeta, että nykyaika eurooppalaisine sotauutisineen vaikuttaa vahvasti katsomiskokemukseeni: en kestä lähikuvia lukuisista taistelukohtauksista enkä niiden pitkittämistä saatikka veristä silvontaa.
Sarjassa totta on 800 – 900 -lukujen taitteen unelma yhtenäisestä Englannista, ja osa henkilöistä on tosipohjaisia. Runsaasti tarjoutuu mielikuvitukselle liikkumavaraa, kun kyse on yli 1000 vuotta vanhoista tapahtumista. Sarja perustuu Bernard Cornwellin romaanisarjaan The Saxon Stories, jota draamatuotanto on vielä muokannut omiin tarkoituksiinsa. Nostan sarjalle hattua henkilö- ja ajankuvien luomisesta, ja lavastus, puvustus sekä kaikkinainen rekvisiitta vievät katsojan uskottavasti menneeseen maailmaan.
•
En heti heittäydy tuttuja asetelmia veivaaviin jaksoihin. Vaan sitten jysähtää! Viidennessä tuotantokaudessa ei olekaan vain kyse Englannin yhdistämisestä ja Uhtredin ylivoimaisuudesta. Kipukohtana sykkii lojaliteetti, jota juonittelu ja katkeruus uhkaavat – niistähän on tosin sarjassa revitty kokoa ajan draaman aineksia siinä kuin kristin- ja pakanauskon vastakkainasettelustakin. Vaan ei vain niistä. Koko ajan voimistuu ”veri on vettä sakeampaa” -puoli. Nyt etenkin koetellaan vanhemmuutta.
Wessexin kuningas Edward ei menesty isänä: äpäräpojan on kasvattanut vahvaksi sankarinuorukaiseksi pakana-Uhtred, ja varsinaista kruununperijää manipuloi appiukko, joka puolestaan sössii juonitteluineen oman vanhemmuutensa. Kipeimmin koskee Uhtredin isyys, jonka hänen kiivas tyttärensä kyseenalaistaa: kumpi on vienyt aina voiton, sählääminen Wessexin valtataisteluissa vai perhe? Eikä vihansa viikinkimatriarkaksi kanavoineen Britan äitiys ole kevyintä lajia, ei myöskään sen seuraukset. Monet muut juonenkäänteet kietoutuvat myös sukusuhteisiin.
•
Oikeastaan osassa neljä alkaa vaikuttaa siltä, että viimeinen tuotantokausi on katsomisen arvoinen, ja tunne vahvistuu jaksossa seitsemän. Miten virkistääkin äijäilysarjaa, että kapinoivat teinitytöt kuten Uhtredin tytär ja Mercian prinsessa sekoittavat pakkaa! Eikä siinä kaikki. Pääsankarin Uhtredin piikki lihassa on kautta sarjan ollut Alfred-kuninkaan vaimo ja tätä nykyä leski Aelswith, joka vastaa viimeisen tuotantokauden yllättävimmästä annista. Naisen väliintulot naurattavat, ärsyttävät ja viimeisiin minuutteihin asti ällistyttävät. (Jostain luinkin vertailu- ja yhtymäkohdista Downton Abbeyn mainioon leskikreivittäreen.)
Juonitteluja, taisteluita, niitä riittää, mutta minua sytyttävät sarjan suvantovaiheiden keskustelut ja henkilöiden pintaa syvemmälle raapivat kohtaamiset. Vähän niitä on, mutta sarjakokonaisuus niistä vahvistuu. Draaman kaaren on tarkoitus päästä ratkaisuunsa: saako Uhtred takaisin sukuperintönsä, Bebbanburgin tilukset? Tai pysyykö hän edes hengissä uskollisine apureineen? En paljasta.
•
Muutamaa asiaa ihmettelen. Yhä vain koen mahdottomaksi muistaa kymmenkunnan Ae-alkuisen henkilön nimen. Ja tuotantokaudesta toiseen mukana olleet näyttelijät ovat turhan nuoren näköisiä suhteessa ajan kulkuun. Maskeeraus ei panosta vanhennusefekteihin. Uhtredin (Alexander Dreymon) puhe kulkee yhä kiehtovan kolisten ja olemus kantaa sankariroolinsa. Edward-kuningas ja Brita kuten monet muut näyttelevät yksioikoisesti, vaan ei sekään pitemmän päälle haittaa.
Tämänkin totean: alkukausien pornostelusta ei ole oikeastaan jälkeäkään. Hyvä. Minua huvittaa suomentajan sanavalinta, kun puhe siirtyy petipuuhiin: käännös on koreilemattoman epäsentimentaalinen köyriä. Sitä paitsi silkka romantiikkakin on nyt silmiinpistävän niukkaa.
Loppuminuuteille isketään muutama kutkuttava jäynä: hyvä, hyvä. Aistin siinä kaikesta huolimatta hienoista optiota jatkolle; juoniaineksia olisi ainakin yhteen filmiin. Loppukuvat myös sykähdyttävät ja saavat ajattelemaan, että voisin kerrata koko eskapismihistoriasarjan ja katsoa taas Englannin ja Uhtredin kasvutarinaa – ja viimeksi mainitun silmien kiiltoa – tunnista toiseen. Kuulisin vielä kohtalokkaan: ”The Destiny is all.”
•
Lisäys 21.3.2022: Luin juuri netin ihmemaasta, että Netflix on tekemässä elokuvan Seven kings must die sarjan jatkoksi.
•
The Last Kingdom, kausi 5. Netflix 2022. 10 osaa. Sarja perustuu Bernard Cornwellin romaanisarjaan The Saxon Stories. Viimeisen tuotantokauden traileri: tässä.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 