Kertomus eräästä avioliitosta (Siltala 2015) on oikea suhteen anatomian oppitunti. Geir Gulliksenia kutsuisin avioliiton ruumiinavaajaksi.
Romaanissa aviomies sanoittaa avioliiton vaiheet, yrittää nähdä ne vaimon kannalta, vaikkei voi irrottautua omasta kokemuksestaan. Kumpikaan ei ymmärrä, miksi unelma-avioliitto hajoaa. Miehelle liitto oli toinen, hullaannuksesta syntynyt. Miehen ex-vaimo toivoi miehen itse kokevan jätetyksi tulemisen kauhut. Näin sitten tapahtuu.
Sain kuin sainkin kokea sen, minut jätettiin, minutkin, menetin sen ainoan, johon luotin, juuri niin kuin hän, ja minusta tuli se, jota ei enää haluttu.
Jon jätti nuoren perheensä, kun hurahti ”Timmyyn”, naiseen, jonka kanssa hän sai kaksi poikaa ja suhteen, jossa oli kipinää, flirttiä ja muuta panostusta virkeään yhteiseloon. Herran tähden tätä ”pillow talkin” määrää, peitonheiluntaa ja miehen ihailevaa katsetta! Kaikki suodattuu miehen kautta, joten mietin, mikä on koko totuus.
Romaanin mies puhuu, pussaa, huolehtii, sallii, kannustaa – kaikkea sitä, mitä unelmien mies tekee. Sen lisäksi mies syö naistaan silmillään, haluaa kuulla kaiken, olla selvillä kaikesta, haluaa ja haluaa. Taitaa liika olla liikaa.
Poikkeuksellista tässä eroromaanissa on se, että jätetyksi tuleva mies on koko ajan vaimon irtautumisprosessissa mukana, ennakoi ja seuraa aitiopaikalta. Ja rakastaa. Mies lämmittelee vanhan hurmoksen hiilloksella. Vaimo sanoo:
– Minusta taas tuntui kuin olisin yhtäkkiä parantunut jostakin. Enkä ollut edes tiennyt että olin ollut sairas, minähän viihdyin meidän yhteisessä elämässämme.
Norjalaisen Gulliksenin romaania vertaisin ruotsalaisen Lena Anderssonin tapaan läpivalaista suhdetta. Kuvauksissa veivataan ja möyritään. Kummassakin röngtensäde kuvaa tekoja, ajatuksia ja tunteita. Kummassakaan ei oikein selviä, mitä rakkaus on. Pakkomiellettä, riippuvuutta, takertumista, jakamista, antamista, ottamista, arkea, juhlaa, tapaa, tottumista, sulautumista, irtautumista?
Omat tunteeni heiluvat puolelta toiselle. Toisaalta on kiehtovaa upota kirurgiseen tarkasteluun, toisaalta saman seulominen riepoo. Ehkä näin painava kirjoitetaan ulos ja jopa pois. Eroon johtavat vaiheet tehdään mahdollisiksi ja mahdottomiksi – kuten ne ovat minäkertojalle.
Kummastelen, etten kummoisesti kosketu. Riipaisevia hetkiä koen silloin, kun tilanne hieman avautuu mies-vaimo-umpiosta. Esimerkiksi pienet havainnot lasten asemasta eroissa, etenkin vanhemman pojan reagointi, ovat sellaisia. Suosittelen kirjaa sananasettelutaidon vuoksi, ja kyllä kirjasta löytää kiinnostavaa muutkin kuin vain eroavat, eronneet, jättäjät ja jätetyt. Kirjan kertomaan viitaten jokainen voi olla joku päivä joku noista.
Nyt varoitus romaanista kiinnostuville. Varoitan, koska paljastan romaanin loppulauseet. Ne ovat hienot. Kahdensadan sivun tarkan selvityksen jälkeen minäkertoja päättää kaiken asettamalla asiat uusiin mittasuhteisiin.
Kyse on vain tunteista. Tosin meidän molempien vahvoista tunteista, rankoista, kaiken tuhoavista ja häkellyttävistä tunteista, niin vahvoista, että niiden takia kokonainen maailma voi tuhoutua. Ja silti ne enemmin tai myöhemmin laantuvat, lakkaavat olemasta totta ja hiljalleen irrottavat otteensa.
– –
Kertomus eräästä avioliitosta
suomentanut Hanna Tarkka
Siltala 2017
romaani
200 sivua.
Lainasin kirjan kaverilta.
Lue myös nämä: Kulttuuri kukoistaa ja Helmi Kekkonen.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 