Anni Polvan Ensimmäinen Tiina-kirja ilmestyi 1956. Jo monta sukupolvea suomalaisia tyttöjä on kasvanut tiinojen kanssa, niin myös minä. Tiina on pari kuukautta sitten ilmestynyt Silja Vuorikurun selkomukautuksena (Pieni karhu 2022). Näin klassikkoon pääsevät tutustumaan myös helpon kielen lukijat.
Selkomukautus tarkoittaa sitä, että alkuperäisestä kirjasta on mukana tärkeimmät tapahtumat ja henkilöt, lisäksi tunnelma säilyy entisellään. Tiina-mukautuksessa on mukava 1950-luvun perhekeskeinen, kunnollinen henki, joka välittyy selkeällä kielellä. Luvut ovat lyhyitä, ja tapahtumien seuraaminen on helppoa.
•
Ensimmäinen Tiina-kirja alkaa siitä, kun Tiina perheineen muuttaa kerrostaloon ja Tiina tutustuu talon lapsiin ja uuteen kouluun. Hän urheilee, puolustaa avuttomia ja pelastaa muita pahasta pulasta. Kotona hän pelkää vanhempien moitteita ja veljen pilkkaa.
Tiinan toimii nopeammin kuin ajattelee, ja siitä seuraa kommelluksia. Juuri se innostaa lapsia lukemaan Tiina-kirjoja – ennen ja nyt. Ja taitaa lukijoihin vedota myös Tiinan ja Juhan kilpailuhenkinen kaveruus.
”Tiina tuli seisomaan Juhan viereen.
Juha ei ollut uskoa silmiään.
Tiina uskalsi kilpailla hänen kanssaan.
Juhaa harmitti.
Tiinan kanssa piti aina olla varuillaan.
Kalle ja Elvi sen sijaan
Katsoivat Tiinaa ihailevasti.
Oli siinä rohkea tyttö!”
•
Tärkeä teema on tyttöjen pärjääminen. Tiina osoittaa, että hän on yhtä hyvä kuin pojat. Tiina-kirja näyttää myös, että tyttö saa olla monenlainen: reipas ja kiltti, rohkea ja huolestunut, vihainen ja lempeä, reilu ja riitaisa.
Mukavasti kirjassa käsitellään tunteita etenkin Tiinan kannalta. Tiinan ja äidin suhde jollain tavalla kirkastuu tässä selkoversiossa. Tiina ei täytä äidin kriteereitä tyttöydelle, mutta nyt erottuu hyvin, miten takana piilee äidin huoli tyttärensä hyvinvoinnista.
Polva antaa tyttöydelle arvoa, ja sellainen on aina ajankohtaista ja tärkeää. Siksi on paikallaan, että Tiina on nyt myös selkokielellä.
•
Tämän jutun yhteyteen sopii myös uutinen perjantailta 27.1.2023 (vaikka Tiina on enemmänkin alalkoululaisten kirja): Suomen kulttuurirahasto aloittaa parivuotisen hankkeen, jonka seurauksena suomalaisille yläkouluille lahjoitetaan 50 – 150 selkokirjan paketti. Lastenkirjainstituutti toteuttaa hankkeen. ”Kohderyhmänä ovat yläkouluikäiset nuoret, jotka eivät eri syistä kykene lukemaan yleiskielistä teosta, mutta jotka harjaannuttuaan pystyisivät siirtymään yleiskielen lukijoiksi. Syitä lukemisen vaikeuksille voivat olla esimerkiksi vähäinen kokemus, erilaiset keskittymisen vaikeudet ja lukihäiriöt, maahanmuuttajatausta tai motivaation puute.”
Kirjapakettiin valitaan lähiaikoina ilmestyneitä selkokirjoja mutta myös tilataan vartavasten uusia. Hankkeen alkaessa tehdään yläkouluihin kysely nuoria kiinnostavista kirjoista, ja hankkeessa lisäksi koulutetaan opettajia selkokirjojen käyttöön. Aikamoinen hanke selkokirjanäkökulmasta!
•
Anni Polva: Tiina, selkomukautus Silja Vuorikuru, Pieni karhu 2022, 90 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
”Minun suruni on muuttumaton, lasinkirkas, teräväsärmäinen.” Näin kuvailee Iiris 18-vuotiaana, kymmenen vuotta äidin äkillisen kuoleman jälkeen. Murhe äidin menettämisestä ei muutu, vaikka pieni tyttö on kasvanut nuoreksi naiseksi. Siitä kertoo Silja Vuorikurun esikoisromaani Kultalintu, mustasulka (Kustannus Aarni 2021).
Vuorikurun romaanin kerronnan sadunomaisuus ilmenee toistoina ja metaforisina kielikuvina, ja hyvin hän hallitsee taiteilun utuisen ja ilmeikkään ilmaisun välillä. Satuhenkeä aistin siinäkin, ettei henkilöitä juuri nimetä, vain kertoja antaa itselleen satunimen ja äitipuolelleen arkisen riesanimen, tyyppiyhdistelmän Sirkkariitta. Metsä, linnut, sulat ja monet muut symbolit kuvittavat tytön tunnelmia kuten myös mielikuvitusmaailma, johon kertojan on paettava väkivaltaista todellisuutta:
”Mitä sadut merkitsevät? Vaellan kultaisten lintujen metsää ja yritän ymmärtää. Äitipuoli vihaa aina kuningattaren synnyttämää tytärtä, mutta mitä tapahtuu kuninkaalle? Sairastuuko kuningas surusta vai muistaako sittenkin, että valtakunta oli ensi päivistä viimeisiin hetkiin saakka äidin ja tyttären?”
•
Romaanissa isä jää kontaktikyvyttömäksi ja näkymättömäksi, äitipuoli karmaisevaksi julmuriksi, luokkakaverit raakkuvaksi korppilaumaksi, ja tämä kaikki korostaa, miten lapsen tilanne jää muilta ymmärtämättä, etenkin aikuisilta. Onneksi on täti, yksi opettaja ja yksi ystävä, jotka jaksavat kannatella. Kertoja yrittää löytää helpotusta mielikuvituksesta, lääkärikirjoista, äitimuistoista ja seurakuntatoiminnasta, mutta mikään ei poista tykyttävää puutosta. Sitä ilmentää hyvin tytön uusi ajan laskun tapa:
”Minun suruni on yli kuusivuotias, mutta se on myös vastikään lyöty, kipeästi jyskyttävä avohaava, jota kukaan muu ei näe. Hellin repaleista haavaa ajatuksin, jotka kiirivät vuodesta vuoteen samaa piiritanssia.”
•
Kultalintu mustasulka sopii YA-kirjaksi, mutta yhtä lailla se on aikuistenromaani, jossa yhdistyy lapsen kokemus aikuisen ajatustakaumiin. Siitä kertonee myös kirjan sitaattitiheys: kertojan (tai kirjailijan) eri elämänvaiheina koskettaneet ja tarinaan sopivat lainaukset lauluista ja muut tekstikatkelmat. Ikään kuin kirjan kertoja kulkisi aikuisena sumuisensynkässä metsässä takaperin, joka askeleella peruuttaen hetkeen, joka muutti kaiken. Kerronta on silti pohjaltaan kronologinen, vaikka siihen lomittuu eri aikatasoja.
Realistisena kerrontana kasvuvuosien järkyttävyys voisi tuntua ylivoimaiselta, ja siksi Vuorikurun valinta käsitellä tytön kokemuksia lyyrishenkisesti saa tunteet lepattamaan. Vuorikuru on yksi Kustannus Aarnin ”Minä ja metsä” -kirjoituskilpailun voittajista. Ja onhan romaanissa metsästä moneksi, siihenkin, että selviytymistarina huojentavasti vie toivoon: ”On aamu, jona metsä avaa sylinsä minullekin.”
Hellepäivien viilentämisen hengessä luin selkokielisen tietokirjan Titanic (Avain 2021). Takakansitekstin mukaan Silja Vuorikurun kirja on suunnattu perheille, siis kaikenikäisille. Titanic oli aikanaan maailman suurin laiva, ja sen uppoaminen ensi matkallaan 1912 hyiseen Atlantin valtamereen on kauheudellaan kiehtonut ihmisiä siitä saakka.
Vuorikurun kirja sopii tekniikasta, laivoista ja ihmiskohtaloista kiinnostuneille. Kirja kertoo Titanicin rakentamisesta, laivan yksityiskohdista sekä laivan ensimmäisestä ja samalla viimeisestä matkasta. Lisäksi mukana on kertomuksia matkustajista, miehistöstä ja laivan eläimistä. Kirjan lopussa kerrotaan myös, miten Titanicin tarina on jatkunut lauluissa, kirjallisuudessa ja elokuvissa.
•
Kustantaja on selvästi panostanut Titanic-kirjaan, sillä sen kovien kansien välissä on paljon valokuvia Titanicista ja sen matkustajista. Lisäksi Jussi Jääskeläisen taitavat, värikkäät piirrokset kannessa ja kirjan sivuilla elävöittävät tekstiä. Muutenkin kirjan taitto on tehty kauniisti.
Selkokieli tarkoittaa sitä, että teksti on helppoa kieltä. Vuorikuru kirjoittaa havainnollista ja tarkkaa selkosuomea. Joitain vaikeita rakenteita virkkeissä on, mutta kirja on malliesimerkki siitä, miten uudet sanat ja käsitteet avautuvat lukijalle.
”Titanic oli höyrylaiva
eli laiva, joka liikkuu höyrykoneen avulla.
Höyrykone on kone, joka käyttää höyryä.
Kun höyrykone on käynnissä,
laivan potkurit liikkuvat.”
•
Kirjan rakenne on selkeä, ja sisältö käsittelee aihetta monipuolisesti. Uskon kirjan monikäyttöisyyteen. Vanhempien ja lasten lukuhetkissä voidaan keskustella historiasta ja tekniikan muutoksista. Kirjan aiheissa ei voida välttää hukkumista ja kuolemaa, joten kirja voi auttaa vaikeiden asioiden käsittelyä. Lukutaitoisille kouluikäisille ja nuorille kirja elävöittää laivojen ja matkustamisen historiaa sekä esimerkiksi yhä suositun Titanic-elokuvan taustoja. Aikuiset voivat miettiä maailman muuttumista ja sattumien sumaa onnettomuuksissa.
Yhä edelleen elävät ennakkoluulot, että selkokirjat ovat kökköjä köyhän kielen kyhäelmiä. Todellisuudessa selkokirjat parhaimmillaan ovat kirjoja, jossa kielen ja taiton selkeys vapauttaa lukijan tempautumaan ja eläytymään sisältöön.
Selkokirjat eivät siis vie pois lukukokemusta. Vaikka kerronnan kokeilut, tekstin runsaus, kielimuotojen villi vaihtelu tai kielikuvien kukkiminen on poissuljettua, eivät selkokirjat silti ole automaattisesti yksitasoisia tai vailla kekseliäisyyttä.
•
Jotkut pedagogit huolestuvat helppolukuisista kirjoista, mutta minua ei huoleta. Olen todistanut lukuisia kertoja lukuiloa, joka syntyy selkokokemuksesta. Yksi lukija tiivisti sen niin, että kirjan kokee tylsäksi ja epäkiinnostavaksi, jos kieli on liian vaikeaa. Silloin jäävät kirjat lukematta.
Kieltä ei köyhdytä se, että selkokirjoissa on helppoa kieltä. Kielen köyhdyttää se, jos ei lueta mitään. Selkokirjan lukeminen ei tarkoita sitä, että lukija livahtaa sieltä, missä aita on matalin, vaan lukija saa lukukokemuksen, mahdollisuuden kirjamaailmaan – jos ylipäätään pidämme merkityksellisenä, että kirjoja yhä luetaan.
Usein ennakkoluulojen ylläpitäjät eivät ole lukeneet viime vuosien selkokirjoja vaan elättelevät ennakkomielikuvaa tai yhtä selkokirjakokemusta vuosien tai vuosikymmenten takaa. Ja totta kai selkokirjat ovat samanlaisia kuin muutkin kirjat: lukijan maku vaikuttaa, kiinnostaako aihe, tyyli tai muu asia kirjassa. Selkokirjajoukossa on taidokkaita tekstejä lajissaan, luonnollisesti voi olla muunlaistakin kuten kaikessa kirjallisuudessa.
•
Valitettavasti selkokirjoista saa vähän vinkkejä, sillä kirjallisuutta käsittelevä media ei juuri esittele selkokirjoja. Siksi katsaukseni taitaa olla tarpeen – ja sopii hyvin tämän viikon teemaani, pienilevikkisen kirjallisuuden käsittelyyn.
Selkokirjoja on kieleltään eritasoisia, eli valittavana on yleiskielen lähellä liikkuvaa helppolukuista kirjallisuutta ja myös silkkaa selkosuomea. Selkokielen käyttäjäryhmät ovat keskenään erilaisia, mutta suuri osa selkokirjallisuudesta on sellaista, joka sopii monelle. Pääkohderyhmänä ovat lukijat, joilla syystä tai toisesta on kielellisiä vaikeuksia, mutta se ei sulje pois muita lukijoita. Kasvavia käyttäjäryhmiä ovat nuoret ja aikuiset, jotka muuten haluttomasti tarttuvat kirjoihin, ja suomea toisena kielenä opiskelevat tai harjoittelevat.
Selkokirjoja kirjoitetaan alun perin selkokielisiksi tai selkokielelle mukautetaan jo ilmestyneitä kirjoja. Nostan tähän osin nuorisopainotteiset kuusi vinkkiä (ja kirjaotsikoissa linkit postauksiini). Lisäksi jutun lopussa on luettelo muista mielenkiintoisista vuoden 2020 selkokirjoista.
Uusin Baggen selkokirja ei moralisoi tai opeta. Se kuvaa kahta nuorisorikollista, ja meno on lennokasta nuorisokirjatyyliä. Baggen selkokieli on yleiskieltä lähenevää eli vaikeaa selkokieltä, mutta kirja Jäätävää kyytiä (Avain 2020) on mojova lisä yläkoulun kirjavalikoimaan.
Riikka Tuohimetsä on selkoistanut Magdalena Hain kauhukertomuksia nuorille (Avain 2020). Tätä genreä ei juurikaan selkokirjallisuudessa ole, joten uutuus on virkistävä lisä selkokirjallisuuteen. Lyhyet novellit sopivat makupaloiksi tai koko kirja saman tien ahmittavaksi.
Knuuttilan romaanitrilogian viimeinen osa Jäätyneet tiet (Reuna 2020) vie päätökseen sota-aikojen kotirintamasta kertovan sarjan. Muut osat ovat Ne lensivät tästä yli ja Minä odotan sinua. Romaanit nuorista naisista vaikeina aikoina lisäävät ymmärrystä historiasta.
Leisko on haastatellut maahanmuuttajanuoria ja koonnut tietokirjan heidän tarinoistaan (Avain 2020). Kirja kuuluisi pakolliseksi nuorten lukijoiden lisäksi ainakin kaikille peruskoulun ja toisen asteen opettajille ja ei-maahanmuuttajalasten vanhemmille sekä koulutussuunnittelijoille. Kirjasta saa käsityksen nuorten toiveista, ja se ehkä lisää kipinää keksiä keinoja, miten niitä voitaisiin auttaa toteuttamaan.
Rasismi on valitettavan ajankohtainen aihe. Siihen tarttuu Tiaisen nuortenromaani (Avain 2020) siten, että se sopii kaikille nuorille, ei tarvitse olla kielellisiä rajoitteita. Rasismin mekanismit ja vaikutukset välittyvät näin selkeästi.
Vuorikuru on selkoistanut klassikkokirjailijoiden novelleja, eli näin Minna Canth, Maria Jotuni ja Aino Kallas toivottavasti saavat uusia lukijoita (Reuna 2020). Novellit näyttävät naisen elämän ehtoja yli 100 vuoden takaa. Ne varmasti herättävät ajatuksia ja keskustelua – yhä.
Bonus
Tuija Takala: Vanhat runot, uudet lukijat (Avain 2020). Lisään oman tuotokseni vinkkijoukkoon, koska vastaavaa kirjaa ei ole aiemmin ilmestynyt. Perustelen kirjan alkusanoissa, miksi päädyin muuttamaan klassikkorunoja helpolle kielelle alkuperäisiä runoja kunnioittaen. Kirja tähtää siihen, että runoelämykset ja runoperintö jatkuvat.
*
Muita selkokirjoja 2020
Listaan muita vuoden selkokirjoja. Joistain olen kirjoittanut jutun blogiini, toisista en. Valikoima osoittaa, että selkokirjallisuus monipuolistuu vuosi vuodelta.
Laura Erimo & Markus Hotakainen: Maapallo (Opike 2020). Tietokirja kertoo helppolukuisesti maapallosta.
Eve Hietamies: Tarhapäivä. Selkomukautus Hanna Männikkölahti (Avain 2020). Mukava tarina isästä ja pojasta. Kirja on jatkoa romaanille Yösyöttö. Tulossa on myös sarjan kolmas osa Hammaskeiju.
Petri Ilmonen: Videoi ja kirjoita iPadilla (Opike 2020). Opas ”pädin” käyttöön.
Sakari Kilkki: Arkielämää (Opike 2020). Erityisopetuksen nuorille ja aikuisille tietoa arjen asioista.
Sakari Kilkki: Päivänselvää – Terveystieto (Opike 2020). Tieto- ja oppikirja terveydestä. Päivänselvää-sarjassa on muitakin perusopetukseen sopivia tietokirjoja.
Aleksis Kivi:Seitsemän veljestä & Nummisuutarit. Selkomukautus Pertti Rajala (Avain 2020). Jo aiemmin selkoistetut klassikkokirjat ilmestyivät kahden teoksen kääntökirjana.
Noora Lehtinen & Anne Muhonen: Ainon ja Matiaksen iltakirja (Pieni Karhu 2020). Kolmen kertomuksen lastenkirja, joka on jatkoa kirjalle Aino ja Matias ja hauskat lomapäivät.
Jaana Levola: Venla ja kaverikoirat (Opike 2020). Kouluikäisten kirja koiraharrastuksesta. Aiemmin samasta aiheesta on ilmestynyt Käppänät.
Satu Leisko: Avaruuden rajalla (Opike 2020). Ensimmäinen suoraan selkokieliseksi kirjoitettu scifi-selkokirja nuorille. (Ilmestynee lähiaikoina.)
J. S. Meresmaa: Naakkamestari (Reuna 2020). Kirjailija on mukauttanut scifi-tyylisen vaihtoehtohistoriaan sijoittuvan pienoisromaaninsa.
Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää (Avain 2020). Kirja on kieleltään vaikeampaa kuin selkokieli, mutta se on taitettu selkokielisesti ja on lyhyt versio Mikkasen samannimisestä romaanista, joka kertoo Minna Canthin tyttärestä Ellistä.
Juuli Niemi: Et kävele yksin. Selkomukautus Mirjami Häkkinen (Avain 2020). Nuortenkirja kertoo kahden nuoren rakkaudesta. Alkuperäinen kirja voitti Finlandia Junior -palkinnon.
Seija Niinistö-Samela: Kurkistus hyönteisten maailmaan(Pieni Karhu 2020). Kaunis tietokirja hyönteisistä.
Paula Noronen: Supermarsu lentää Intiaan. Selkomukautus Riikka Tuohimetsä (Opike 2020). Lasten suosikkikirjasarja saa nyt selkokielisen avauksen. (Ilmestynee lähiaikoina.)
Odotan aurinkoa (Humak 2020). Verkkokirjassa on maahanmuuttajanuorten tarinoita Suomessa elämisestä.
Pertti Rajala: 50 keksintöä, jotka muuttivat maailman (Avain 2020). Tietokirja keksinnöistä, kirja sopii kaikenlaisille lukijoille.
P. S. Ensi vuonna on Helmet-lukuhaaste selkokirjoista. Mukaan vain!
Suomalaisia naiskirjailijoita (Reuna 2019) on Silja Vuorikurun ensimmäinen selkokirja. Kirjan alaotsikko kuuluu: Minna Canth, Maria Jotuni ja Aino Kallas. Kirjassa on yhteensä viisi selkomukautettua novellia näiltä klassikkokirjailijoilta. Lisäksi siinä on lyhyet novellien ja kirjailijoiden selkokieliset esittelyt.
Minna Canthilta on valittu novellit Lapsenpiika ja Kodista pois. Valinta osuu oikeaan: ensimmäinen kertoo piikatytöstä ja toinen porvarineidosta. Tällaiset päähenkilöt olivat Canthille tavallisia ja niiden avulla todentuu, että tytön asema oli Canthin aikaan heikko – oli tytön yhteiskunnallinen tausta mikä tahansa.
Maria Jotunilta on kirjassa novelli Jouluyö korvessa, karkeiden maalaisolosuhteiden ja miesvallan kuvaus, mutta siinä on myös armollisuuden sanomaa.
”Anna polvistui maahan, otti käsiinsä lunta ja painoi sitä kasvoilleen. Hänestä tuntui juhlalliselta, ikään kuin hän olisi kirkossa ja rukoilisi.”
Aino Kallakselta valitut novellit Ingel ja Sudet kertovat äidinrakkaudesta. Ingelin päähenkilö on kartanon imettäjänainen ja Sudet hätkähdyttävä talvitarina. Novelleja yhdistää äidinrakkauden lisäksi se, mitä uhrauksia sen vuoksi joutuu nainen tekemään.
Kirja tarjoaa tärkeän kurkistuksen naisten elämään ennen. Kyse on fiktiosta mutta silti kertomusten elävyys pistää miettimään naisen elämää, sukupuolirooleja ja yhteiskunnallista asemaa 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella. Siksi kirja sopii kouluihin eri-ikäisten luettaviksi. Se sopii myös muuhun kuin koulukäyttöön ja monille selkokolukijoille, myös muille. Kirja on sopivan pituinen, ja novellien valinta on tehty harkiten ja kirjailijoiden tuotantoa valaisten.
Mukautukset eivät koskaan voi olla kovin helppoa selkokieltä, sillä alkutekstin tyylin tulee säilyä, mutta sanastoa täytyy rukata. Esimerkiksi tässä katkelmassa on selkoksi vaikeita sanoja ja muotoja:
”Äiti kahnmaisi umpimähkään peittojen alta yhden lapsen. Samapa se, kenet hän sai käsiinsä. Esi-isien aikaankin kuolemantuomio ratkaistiin arpomalla.”
Selkovalintoihin vaikuttavat monet asiat, esimerkiksi keskeinen kohderyhmä. Jos ajatellaan, että kirja kuluu nousevan nuorison käsissä, ei edellisen esimerkin kieli ole ylivoimaista vaan tasoittaa alkutekstien tarinoiden tietä nykypäivään.
Pääosin mukautus on sutjakkaa selkosuomea niin, että alkutekstin henki säilyy. Siksi hieno kirja sopii hyvin moniin lukutarpeisiin. Ensinnäkin vanhat naiskirjailijat jatkavat näin elämäänsä. (Tunnustan tässä, että sormeni ovat syyhynneet selkoistaa Canthin – Agnes ja Hanna – jälkeen Jotunin novelleja.) Toisekseen lyhyet kertomukset ovat helppokäyttöisiä: niitä voi lukea silloin tällöin. Sehän ei ole este myöskään sille, että tämän mainion klassikkokoosteen ahmaisee mielellään kokonaan.
– –
Silja Vuorikuru
Suomalaisia naiskirjailijoita. Minna Canth, Maria Jotuni ja Aino Kallas
Reuna 2019
selkokirja
88 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Törmäsin viikkoja juttuni kirjoittamisen jälkeen Silja Vuorikurun juttuun SKS:n blogissa novellien selkoistamisesta: tässä.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 