Avainsana-arkisto: Wilhelmiina Palonen

Ihmisen luurangossa on 206 luuta. Tästä luvusta irtoaa Wilhelmiina Palosen esikoisromaanin nimi: 206 pientä osaa (Gummerus 2020). Ja on luilla paikkansa romaanin maailmassa.

Romaanissa on kolme tarinalinjaa. Yksi seuraa Hellin nuoruusvuosia 1920-luvulla, toinen murrosikäistä Alvaria nykyaikana. Kolmannessa puhuu minämuotoisesti luuranko, joka seuraa Alvaria. Aluksi minusta tuntui, etteivät juonen tai kerronnan palaset loksahda kohdilleen, mutta olen tyytyväinen, että luin romaanin loppuun. Kerronta parantaa otettaan koko ajan edetessään ja lopun luunmurskan otan jo ihastuneena vastaan. Mutta mistä palaset ja murska koostuvat?

Helli rakastuu ennen ylioppilasjuhla-aikaa ja tapahtuu se tavallinen tarina. Kukaan ei jaa Hellin ahdinkoa. Hellin mieli on sumea, ja se myös kerrotaan melko sumeasti. Nuoren naisen elämä etenee karusti, ja se on tarkoituksellinen vastakohta romaanin nykyaikatasoon, jossa Alvarin äiti ilmentää viime vuosikymmenten mahdollisuuksia nuorelle naiselle, joka tulee raskaaksi, kouluttautuu, menestyy urallaan ja kasvattaa lapsen yksin. Hellin aikana se ei ollut mahdollista, Hellin mahdollisuudet ja ratkaisut olivat tyystin toiset – niin myös kohtalo.

Alvari edustaa nykyajan yksinäistä nuorta, jonka äiti liehuu maailmalla menestymässä. Isä on ollut Alvarille etäinen, harvinainen näky, mutta nyt isä ilmestyy muine perheineen. Tilanne ei ole murrosikäiselle helppo. Tässä astuu spefi-taso mukaan: kaliseva luuranko ilmestyy kaitsemaan haavoittuvasta nuorukaista, joskin luurangon jutut herättävät levottomuutta. En meinannut käsittää, miksi. Selvisihän se sitten.

Luu-motiivi pilkahtelee pitkin matkaa. Helli laihtuu luurangonlaihaksi, ja Alvarin äiti tutkii hammasluita ja selvittää niistä kuolleiden alkuperää, ja luuranko on luonnollisesti myös kuoleman symboli. Luurankokaverin ilmestyminen Alvarin elämään juuri nyt ei ole sattumaa, mutta sen salaisuuden selvittämisen säästän sinulle.

”Ajattelin pitämistä, kun painoin tyynyä päätäni vasten, miten töksähtelevää ja vaillinaista se oli, omahyväistä itsensä peilailua. Minä puristin tyynyä tiukemmin. Ja kuitenkin muiden armolle asettumista.”

Vaikkei Hamlet nyt liity millään tavalla tähän, sanoisin kuitenkin romaanin käsittelevän ikiaikaista ollako vai eikö olla. Sopii se mietittäväksi ja tämäkin romaani luettavaksi ihmisten teoista ja niiden seurauksista.

– –

Wilhelmiina Palonen
206 pientä osaa
Gummerus 2020
romaani
153 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.