Avainsana-arkisto: A.W. Yrjänä

A. W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat

Mikä lumoava alku! Korvissani hyrrää kirjailijan pehmeä ääni, joka vie maailmoihin, joihin vain kirjallisuus voi viedä. Siellä on rajana vain mielikuvitus.

Mereltä nähtynä Joonaanmäki on suolapärskeen syliin piiloutuva kallioluoto,
tuulen kynsimä metsäinen näppylä
jonne Suomenlahden rantaa seuraillen voi seilata
Porvoon edustalta, kunhan luovii äkkisumut, karikkoiset
matalat ja sietää syväuomien suurten tankkerien
torvien ja pillistöjen haikean kutsun.

Vanhanajan seikkailukertomuksen tapaan A. W. Yrjänän ensi romaani Joonaanmäen valaat (Johnny Kniga 2017) maalaa ensin maiseman ja tunnelman, johdattelee henkilöihin ja vie sitten yllättäviin tilanteisiin. Lyhykäisesti kuittaan juonen: pikkuruisen porvoolaissaaren yhteisön yllättää valas, aluslöytö ja aikakone. Se johdattaa seikkailuun, jossa liikutaan liukkaasti ajassa ja paikassa. Etelänavalta Marsiin ei ole mahdoton matka, kun sen saan tehdä Yrjänän kertojaäänen kanssa.

Joonaanmäen valaat

Kuuntelin äänikirjana, miten Joonaanmäen kirjava väki ottaa haltuunsa ihmealuksen ja toimivat yhteistyössä yksilöinä. Kirjailijan kertojaäänen matala hyrinä vaivuttaa miellyttävästi transsinomaiseen tilaan, mikä auttaa mainiosti uskomaan kirjan fantasia-aineksiin. Lisäksi perinnetietoinen kerronta ja kielen vivahteikkuus viehättävät. Tarinan alkunousu kohottaa odotukseni, ja vaikka tarina puolivälin jälkeen hajoaa taivaan tuuliin (konkreettisestikin) – ei se mitään.

Jo kirjan nimi viittaa MelvilleenVerne-yhteyttä ei peitellä, Pikku Prinssiin on selvä kimppa – vain muutamia mainitakseni. On filosofiaa, kulttuurihistoriaa ja maailmankaikkeustietämystä. Natsikorttikin vilahtaa. Joonaanmäen valaat vilisee viittauksia: se on sivistynyt aikuisten satu.

Meri kiilteli auringonkilossa kuin sula metalli ja
Kaukaa erottui salamointia pilviverhon ja ulapan välillä.
Antoine [de Saint-Exupéry] kaatoi laseihin lisää viiniä ja puhui kuin itsekseen:
”Ehkä tämä näkyvä maailma, joka vaikuttaa niin pysyvältä,
rakentuukin ihmisajatusten varaan. Eikä ihmisten,
jotka tämän tietävät, pitäisi tavata toisiaan, vaan olla kuin
katulyhtyjä tai radiomastoja, joiden välillä siirtyy ajatusten kajoa,
ja muut seuraavat heidän mielensä näkyjä.”

Vaikka kuuntelin kirjan, on se minulla myös painettuna. Sisällön lisäksi kirjan ulkoasu kunnioittaa vernemäistä perinnettä. Kaunis kuvitus viehättää vanhahtavana. Vaan eniten minua innostaa taitto. Teksti on selkokielityylisesti jaettu lyhyisiin, selvästi erottuviin, liehureunaisiin kappaleisiin. Se sujuvoittaa lukemista – jollei halua nauttia kirjasta kuunneltuna. Kumpikin parempi. Ja lisää seikkailukertomuksia on tulossa Vernen tapaan – niin kirjailija on luvannut.

– –

A. W. Yrjänä
Joonanmäen valaat. Seikkailukertomus
Johnny Kniga 2017
äänikirja 4 t 47 min, lukija A. W. Yrjänä
227 sivua.
Kuuntelin BookeBeatissa, sain kirjan kustantajalta Helsingin kirjamessuilla.
Muissa blogeissa mm. Hemuli, Kujerruksia, Mannilainen ja Suketus.

P. S. Jouduin poistamaan tämän kirjan aamuisen postauksen, johon oli tullut jo kommentteja ja jakoja. Jostain syystä siinä oli jokin bugi, joka poisti etusivultani sivupalkit.

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani, spefi

Kirjamessuväläyksiä 28.10.2017

Lauantaina messut täyttyivät kirjaväestä. Muutaman tunnin täyteläisen ohjelman jälkeen aion siirtyä itse asiaan eli lukemiseen. Sitä ennen välitän lauantain messutunnelmani lyhyen kaavan mukaan.

Kirjabloggaaja-aamiainen

Bonnier kutsui kirjabloggaajia aamiaiselle, jolla kuusi kirjailijaa kertoi palan painikkeeksi kirjoistaan.

Heikki Valkama: Pallokala
–  Usein tunnen, että japanilainen kulttuuri on tutumpi kuin suomalainen, mutta aina löytyy joitain syvempiä viittauksia, joista en tiedäkään mitään ja niitä selvittäessäni joudun vaikka perehtymään ruokaan, runouteen tai puutarhanhoitoon.

Marianna Kurtto: Tristania
– Viiden runokirjan jälkeen oli opettelua proosan juonenkuljetuksessa ja henkilökuvauksessa. Kiinnostuin käsittelemään kaipuuta, syyllisyyttä ja välimatkaa, siksi valitsin miljööksi maailman syrjäisimmän asutun saaren, Tristanian.

Roope Sarvilinna: Osuma
– Minua kiinnosti pahuuden käsite, mutta kirjasta tuli lempeämpi kuin oletin. En tiedä, mitä runoproosa tarkoittaa, mutta sellaista tunnelmaa hakevaa tekstini on.

Joona Konstig: Vuosi herrasmiehenä
– Herrasmiestestivuotenani suurin muutos tapahtui pääni sisässä, ei niin ulkoasussa tai vain käytöksessä.

aamiainen

Vasemmalta: Heikki Valkama, Roope Sarvilinna, Joonas Konstig ja Marianna Kurtto.

A.W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat
– Runokokoelmien jälkeen päädyin seikkailuromaaniin. Lapsena koettu kirjallisuuden ihmeellisyyden ja leikkimisen tunne oli asia, jonka halusin kirjaani.

AW

Nimikirjoitus minulle.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi
– Joka maassa tunnetaan jäärä, joka valittaa kaikesta. Mielensäpahoittaja on kuitenkin hahmo, joka ei vain valita vaan etsii kaikkeen ratkaisuja.

Mielensäpahoittaja

Mielensäpahoittaja näkyy.

Runousko ei kiinnosta?

Haukio

Ehkä runous kiinnostaa massoja tai Katso pohjoista taivasta -runoantologian toimittaja Jenni Haukio. Tai sekä-että. Hieno kirja se on. Niin on paljon hienoa myös nykyrunoudessa, jota onneksi julkaistaan, vaikka levikki on proosaa paljon pienempi.

Tuntuma omaan tuotantooni

Kahden euron alelaarista putkahti ”varhaistuotantoani”, Eino Leinon pienoisromaaneihin kirjoittamani esipuhe (SKS 1995). Uusin hengentuotteeni Onnen asioita (Avain 2017) löytyy Avaimen ja Selkokeskuksen osastoilta.

Kohtaamisia

Kollegoita, kirjabloggaajia, ystäviä ja tuttuja käveli vastaan vahingossa ja sovitusti. Virkistäviä kirjakokemusten ja kuulumisten vaihtamisia. Tärkeää oli myös tapaaminen edesmenneen Lukutoukka-blogistin äidin kanssa.

asiaan

Ja sitten itse asiaan. Minkä valitsen?

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjamessut