Luettuani Aki Ollikaisen Nälkävuoden (blogissani 18.2.2013) vakuutuin siitä, että lyhyt ja hiottu kerronta kirkastaa sanottavan ja tuottaa lukijalle kerrontanautinnon. Ilo on lukea napakkaa ja selkein ajatuksin tiivistettyä tarinointia, jossa ei tingitä sisällöstä. Siksi silloin tällöin nappaan kirjastohyllystä kaposen kirjan suurin odotuksin. Melko hyvin toiveisiini vastasi kerronnan tarkkuuden ja raikkauden suhteen Inka Nousiaisen Kirkkaat päivä ja yö (Siltala 2013). Sisältö ei ulotu sosiaaliseen ja yhteiskunnalliseen ytimeen Ollikaisen tyyliin, sillä Nousiaisen romaanissa elämänkohtalot ja tunteet hallitsevat.
Talvisodan alla Iida aloittaa työnsä kyläkoululla, ystävystyy ja rakastuu. Tiiviissä tarinassa välähtää myös Iidan kotiväki. Välillä piipahdetaan nykyajassa Iidan siskon vanhuusvuosissa ja kolmikymppisen Viljamin elämän taitekohdassa. Pienessä tilassa kerrotaan paljon, kuulaasti ja tunnelmallisesti. Kielen kuvat aukaisevat ihmisten mieltä apposelleen.
Aikatasojen vaihtelu toimii hyvin, ja sillä sidotaan juonilangat yhteen. Nyky-Viljami heijastetaan näppärästi mennen ajan Iidan katoilevan rakastetun peilikuvaksi. Sitoutuminen on kummallekin miehelle vaikeaa, ja jonkinsortin osattomuus selittelee tekoja. Päähenkilönaisia polttelevat sisarussuhteet hieman Kallion Säkenöivien hetkien tapaan.
Kertomukset, joissa on tunnevirityksen volyymit kaakossa, kohtalonomaista vääjäämättömyyttä ja sattumien merkityksellisyyttä, herättävät minussa välillä lievää vastustelunhalua, välillä innostun. Tämän romaanin ansioksi luen riskitekijöiden hyvän hallinnan. Kerronnassa on viehkoa keveyttä, jota kohtaloiden paino ei muserra.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 