Päivälehden museon näyttely Uuden ja salaperäisen edessä – kirjailijat ja esoteria modernisoituvassa Suomessa esittelee kirjailijoiden kiinnostusta salattuun tietoon. Kaikki hörhöilyyn epäilevästi suhtautuvat saavat mojovan tietoiskun, miten 1800-loppupuolen kultturikerma innostui esoteriasta ja sai virikkeitä tuotantoonsa. Näyttely sopii minun kesääni, sillä olen eri suunnista sivunnut esoteriaa.
Ei, kuuma kesä ei ole päätäni pehmittänyt, vaan kyllä minua aidosti kiinnostaa se, miten ihmisyyteen kuuluu kiinnostus salattuun, todellisuuden tuonpuoleiseen ja kaikkeen käsittämättömään. Myös kuvittelun voima on alati innostava. Siksi katsaus kahteen kirjaan, jossa nämä aihelmat näkyvät: Pirkko Kotirinnan elämäkertaseikkailu Hilma af Klintin arvoitus (Tammi 2021) ja tutkimuksen kovaa ydintä valottava kirja Kuvittelu ja uskonto (SKS 2020).
Pirkko Kotirinta: Hilma af Klintin arvoitus
Pirkko Kotirinnan tietokirja yhdistää sekä omakohtaista että tutkimuskohteesta kerättyjä tietoja. Kirjoittaja kuvailee matkojaan, haastatteluja ja löydöksien tuottamia ajatuksia sinä kuin tutkimustietoakin. Näin syntyy kokonaiskuva Hilma af Klintin elämästä ja taiteilijuudesta ja siitä, miten Kotirinta on kirjan koonnut.
Taiteilija Hilma af Klint (1862 – 1944) maalasi alkutuotannossaan ”tavallisia” tauluja, mutta vuodesta 1906 hän tallensi abstrakteja näkyjä henkioppaansa ohjauksessa. Syntyi satojen teosten tuotanto, joka on ollut esillä vasta kolmisenkymmentä vuotta. Hätkähdyttävintä on se, että af Klintin teokset olivat muotokieleltään edellä aikaansa, joten niiden tulisi muuttaa taidehistorian faktoja abstraktin taiteen pioneereista.
”Hilma af Klint näki jotakin, mistä ei suurimalla osalla aikalaisista ollut aavistustakaan, ja maalasi näyt kankaalle. Toisista ulottuvuuksista saamiaan viestejä hän tulkitsi kirjoituksissaan koko pitkän elämänsä aikuiset vuosikymmenet – vastoinkäymisistä piittaamatta ja omaista visioihinsa täydellisesti uskoen.”
Esoteria ei ollut vieras asia 1800-loppupuoliskon taidepiireissä, mutta harva uppoutui sen syöverehin kuten ruotsalainen af Klint. Kotirinta taustoittaa erinomaisesti tuon ajan virtauksia ja ajatusmaailmaa, samoin sitä, miten vähitellen alkoi löytyä taiteilijan jälkeensä jättämiä teoksia ja muistikirjoja. Hän seuraa taiteilijaa tutkineiden jalanjälkiä, joista monet yllättäen löytyvät Suomesta.
Välillä työlästyin toistoon, mutta onhan kirjassa paljon kerrassaan kiehtovaa. Samalla heräävät elämään omat muistot WA-museon Hilma af Klint -näyttelystä parikymmentä vuotta sitten, kun taivastelin maalausten värejä ja muotoja. Omaperäsyys vaikuttaa aina.
•
Pirkko Kotirinta
Hilma af Klintin arvoitus. Taiteilija henkien, tieteen ja luonnon maailmassa
Tammi 2021
tietokirja
244 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.
Kuvittelu ja uskonto. Taustoja, tulkintaa ja sovelluksia
”Voiko kuvittelua analysoida tietona?” Näin kysyy kirja Kuvittelu ja uskonto, jossa on johdannon ja epilogin lisäksi yhdeksän artikkelia kuvittelusta. Tutkijat käsittelevät kuvittelun teorioita eri näkökulmin ja aihein: tekstejä on myyttirunoudesta ja keskiajan kuvittelusta siinä kuin pyhiinvaelluksista, horrossaarnoista ja nykyshamanismistakin.
Kirja tekee pioneerityötä, sillä aiemmin ei ole ilmestynyt suomalaista kuvittelun teorioihin keskittyvää teosta. Kokonaisuus on monitieteellinen – myös monipuolinen. Rehellisyyden nimissä: hellehöttöpääni ei saanut ihan kaikkea irti pätevistä tutkimusteksteistä. Siksi sanon sanasen vain kahdesta artikkelista, jotka kytkeytyvät muihin lähiajan kirjakokemuksiin.
•
Tiina Mahlamäki on valinnut kirjailija Kersti Bergrothin esimerkiksi artikkeliin ”Kuvittelu esoteerisuuden ja taiteen tekniikkana”. Mahlamäki käsittelee antroposofista kuvittelua Bergrothin romaanissa Urbans väg (1919).
Rudolf Steiner oli Bergrothille suuri vaikuttaja – kuten myös Hilma af Klintille. Esoteerisuutta ja antroposofista aatemaailmaa Mahlamäki valottaa havainnollisesti. Samoin teksti välittää Steinerin käsityksiä vertauskuvallisista mielikuvista ja henkisistä harjoitteista, myös taidekäsitystä: ”Antroposofiassa taiteelliselle luovuudelle annetaan henkinen merkitys ja tehtävä. Taiteilija ei luo tyhjästä vaan välittää reaalimaailmaan henkisen maailman totuuksia.”
Mahlamäki tuo artikkeliin kiinnostavasti kaksi erilaista lukukokemustaan samasta Bergrothin romaanista. Aivan eri asioita nousee esille Urbans väg -teoksesta feministisestä ja antroposofian huomioon ottavasta lukutavasta. Mahlamäen tutkimusotteeseen on kuulunut myös etnografia ja osin autoetnografia, muun muassa matkoja Bergrothin jalanjäljissä ja luovaa kirjoittamista. Minua jääkin kutkuttamaan, mitä muuta niistä voisi blogin lisäksi syntyä, kun tutkimustavoitteet eivät ole velvoittamassa.
•
Kevääni romaaniriemastuttaja on ollut kuvittelumestari Anneli Kannon Rottien pyhimys, joka kertoo Hattulan keskiaikaisen kirkon maalareista. Pääsin heinäkuun alussa kirkon esittelykierrokselle, jossa kirkosta oli kertomassa vakio-oppaan Vilppu Vuoren lisäksi Anneli Kanto.
Pyhän Ristin kirkon sadoista kuvista löytyvät Aatami ja Eeva, jotka peittävät intiimialueitaan vihtanipuin. Tähän kuvaan liittyykin Aila Viholaisen artikkelin otsikko: ”Kultainen vuori ja saunavihta”, jossa käsitellään keskiaikaista kuvittelua ja tutkijoita kuvittelijoina. Viholainen tarttuu keskiaikatutkimuksen uudelleenlukuun ja teologiseen kuvitteluun.
Minua kiinnostaa kuvan merkitys kuvittelussa. Kirjoittaja analysoi seitsemän kuvaa, ja yksi niistä on maalaus Hattulan kirkon seinältä. Onko kuvan puska vihta vai tradition jatke aiemmista vastaavista kuvituksista Euroopassa? Viholainen todistaa tradition puolesta. Se on uskottavaa. Kaipa silti 1500-luvun hattulalaiset kuvien katsojat kuvittelivat pöheiköt omasta elämästään tutuiksi vihdoiksi kuten minäkin 500 vuotta myöhemmin.
•
Kuvittelu ja uskonto. Taustoja, tulkintaa ja sovelluksia
Toimittaneet Aila Viholainen, Jaana Kouri, Tiina Mahlamäki
Tietolipas 264
SKS 2020
350 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 