Avainsana-arkisto: Tuija Lehtinen

Kolme viihdekirjaa kesältä 2020

Luen monenlaista, ja lomahengessä lomailen lukuvalinnoissakin. Muutama murha ja romanssi mahtuu mainiosti kesään, siis kirjakokemuksena.

Valitsen esiteltäväksi kolme romanttisen viihteen edustajaa. Niitä yhdistää se, että päähenkilöt ovat yli 30-vuotiaita, eli eivät ihan neitosia, ja kaikilla on kalvava suhde takana. Myös ura ja muu elämän sisältö on hakusessaan. Yksi tai useampi ystävä tukee, ja se kuuluu oleellisesti genreen. Jokainen päähenkilönainen uuden edessä karistaa vanhan kumppanin pölyjä sekstailemalla sisällyksettömästi, ja mahdollisesti sen perään löytyy aikuisiän ”se oikea”.

Miten näistä kaavoista yhä uudelleen ja uudelleen löytyy uutta kirjoitettavaa ja lukijalle edes hitusen kiinnostavaa? Siksi, että arkkityypit ja tutut tarinakaavat auttavat relaamaan, tyhjentymään ehkä jonkin painavamman varalle. Ja jos hyvin käy, voi huvittua jostain uudesta kulmasta tuttuun asetelmaan – tai vain antaa hömpän viedä.

Jenny Colgan: Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua

Colganin edellinen suomennos nauratti klisekimarana, eikä uusi suomennos Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua (Gummerus 2020) omaperäisyydellä juhli, mutta toimii uutuus minulle paremmin kuin ensi suomennos. Minulle Colganin bravuuri on esitellä uusi kiehtova paikka Brittein saarelta, ja tässä kirjassa cornwallilaisen kalastajakylän ominaispiirteet välittyvät viehättävästi. Romanssiosuudet ja näppärästi löytyvä uusi ura on kuvattu genreuskollisen ennalta arvattavasti, siis turvallisen viihdyttävästi. Kirja sopii lomalukemistoon kesäkuuman pehmittämään päähän.

Jenny Colgan: Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua, suomentanut Paula Takio, Gummerus 2020, 279 sivua eKirjana; luin BookBeatissa.

Marja Kangas: Miestä näkyvissä

Kangaksen kirja kertoo rempseän hauskasti yllätyseron kokevasta nelikymppisestä naisesta, jonka ura on myös kriisissä. Piristävää on, että näkösällä on myös suru ja yksinäisyys, silti kepeä ote pitää kirjan viihdegenressä. Kangas ei varo ylilyöntejä satunnaisten heilojen kuvauksessa, ei myöskään eksentristen lapsuudenystävien luonnehdinnoissa. Kärjistykset kyllä kaventavat antia, vaan hauska välipala kirja on, eikä loppuratkaisussa päädytä konventionaalisimpaan tilanteeseen.

Marja Kangas: Miestä näkyvissä, WSOY 2020, 253 sivua eKirjana; luin BookBeatissa.

Tuija Lehtinen: Pensionaatti Huojuva talo

Lehtisen kirjassa tutkijataustainen nainen eristäytyy suomalaiseen saareen nuolemaan haavojaan. Yleensä genren kirjoissa perhe jää taustalle, mutta Lehtisen päähenkilölle isällä on suuri merkitys, samoin päähenkilön äitiarvoituksella, jonka lukija arvaa oitis vaan ei päähenkilö. Lehtinen on mutkaton kertoja, ja jopa yllätyn, miten hyvin viihdetyyli vetää. Lehtisen hömppä on aika jalat maassa -tyylistä, mutta loppuratkaisun epäuskottavuus jää minua kalvamaan. Paria asiaa jään myös ihmettelemään: päähenkilön art dego -intohimo jää hataraksi, vaikka kansi antaa ymmärtää toisin, ja pensionaatin nimi viittaa Jotunin järisyttävään romaaniin, jonka perusteella nimettyyn majoituspaikkaan ei ainakaan minua eritysemmin houkuttaisi mennä.

Tuija Lehtinen: Pensionaatti Huojuva talo, Otava 2020, 171 sivua eKirjana; luin BookBeatissa.

4 kommenttia

Kategoria(t): Hömppä, Kirjallisuus, Romaani

Tuija Lehtinen: Väärä vainaja

Taitavat kaikki jutut tästä kirjasta alkaa samalla tavalla: viihde- ja nuortenkirjakonkari Tuija Lehtiseltä on ilmestynyt ensimmäinen dekkari, Väärä vainaja (Crime Time 2016). Kirja aloittaa sarjan, sillä alaotsikkona on Erja Revon tutkimuksia.

Nyt pitää katseet kääntää päähenkilöön, sillä Lehtisen dekkari asettuu jännärilajiin, jossa rikoksen selvittäjä erottuu keskeisenä ja rikos siinä sivussa juonikehikkona. Koska Väärä vainaja on aloitusosa, pitää päähenkilö esitellä ja rakennella kiinnostavaksi tyypiksi. Siinä Lehtinen onnistuu hyvin.

– Sinä et sitten perustanut perhettä, Anna-Kaisa katsoi Erjaa huonosti peitellyn vahingoniloisesti. – Kukaan ei tainnut huolia sinua. Miss Kovis.
– Minä riitän itselleni.

Erja Repo on naisvastine lukemattomille yrmypoliiseille, jotka toimivat, eivät niinkään kaveeraa tai liehu sosieteeteissa. Grappa maistuu, moottoripyörä surisee ja kylmäkiskoisessa sanailussa on tinkimätöntä terää. Ainutlaatuista Erja-tyyli ei dekkarigenressä ole, mutta timmissä kunnossa toimivan, suoraviivaisen eläkeläisnaispoliisin toivotan tervetulleeksi kotimaiseen kirjallisuuteen.

Juoni lähtee rullautumaan näin: Erja yllättää kaikki eläköitymällä mahdollisimman varhain rikospoliisityöstä. Sattuman sanelemana lapsuudennaapurin tytär värvää Erjan selvittämään kummitädin kummallista kuolemaa. Palapeliharrastaja tempautuu tapaukseen, johon ilmaantuu monenmoista yhteensopivaa epäilyosaa. Erjasta on näin kehkeytymässä yksityisetsivä.

Törmään juonessa kömpelyyksiin ja epäuskottaviin sattumuksiin, joten kevyeksi lauantailepolukemiseksi Väärä vainaja osoittautuu.  Jännittää ei juuri tarvitse, siis aika helppoa on. Kerronta etenee vaivatta, ja joitain huvituskohtia havaitsen.

Minua täräyttää se, että kirjassa on useita kylmästi läheisiin suhtautuvia henkilöitä. Niin Erja kuin moni muukin on ulkoistanut sukulaiset, kun ei synkkaa tai muuten suhde tuntuu riesalta. Asiaa käsitellään reippaan suorasukaisesti. Jännärijuoneen kytkeytyy samanmoisia aineksia.

Monen amerikkalaisen naisdekkarihahmon liepeillä liehuu apureina luottomiehiä, usein romanttisessa mielessä tai muuten vain virkistämässä tarinaa tai henkilösuhdekuvauksia. ”Ryhmä Repo” hahmottuu kirjassa pikkuhiljaa ja uskon sen kehittyvän jatkossa. Äijäköörin tulokkaina toimivat ex-kollega, pikkurikollinen ja toimittaja. Kirjavassa kombossa on mitä ammentaa – niissä tulevissa osissa, joita uskon myös lukevani.

vaara-vainaja

Kissaystäville kirja sisältää karmivaa…

– –
Tuija Lehtinen
Väärä vainaja. Erja Revon tutkimuksia
Crime Time 2016
dekkari
218 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Lukutoukkakin on lukenut Väärän vainajan ja koukuttui huumoriin, henkilöihin ja juoneen.

6 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus