Paritan samaan juttuun Pasi Pekkolan ja Kjell Westön uutuusromaanit. Se ei johdu vain siitä, että kummassakin kuusikymppinen mies päätyy meetoo-silmätikuksi. Monet muut asiat puoltavat rinnakkaiskäsittelyä: nykymaailmankuvaus ilmastopaineineen, melankolinen mielekkyyden etsintä ja ihmissuhteiden arviointi. Lisäksi kummankin kerronta on henkilövetoista ja perustuu pikkupiirteisiin kuvauksiin mielenliikkeistä ja tapahtumista. Juoni etenee kronologisesti muutaman henkilön välityksellä niin, että menneisyyden kokemukset kulkevat mukana.
Pekkolan ja Westön kirjat sopivat hyvin lukupiirikirjoiksi, sillä niissä on paljon näkökulmia ja teemoja. Se olkoon selitys myös sille, että juttuni venyy pitkäksi, vaikka tartun vain muutamaan teemaan.
”Olen oppinut, ettei meistä kukaan saa koskaan sitä mitä eniten toivoo.” (Pekkola)
Löydän myös eroja. Pekkolan Kaikki isäni naiset (Otava 2020) on kerrottu useamman henkilön minäkerrontana, joista vain yksi on mies, työtön perheenisä Aleksi. Hän on kuusikymppisen ilmastotukijaprofessorin poika, muut kertojat ovat professorin tytär, ex-vaimo ja sisko. Pekkolan romaanissa nähdään proffan meetoo-kriisin vaikutukset muuhun perheeseen ja perheenjäsenten etäiset suhteet toisiinsa. Kaikilla kriisejä on myös omasta takaa, ja parhaiten selviävät keski-ikäiset naiset. Muillakin, jotka rohkenevat katsoa rehellisesti tilannettaan, on toivoa.
Westö pitäytyy Tritonius-romaanissa (Otava 2020) kolmannen persoonan kerronnassa, jossa seurataan vajaata vuotta saaristossa. Uralaskua poteva kapellimestari Brander on rakennuttanut ökyhuvilan, ja naapurissa asustaa paikallinen psykologi Lindell. Miehet käyvät kuuttakymmentä, ja ote elämään lipsuu. Brander on kolhiintunut naissuhteissaan, Lindell möyrii leskeydessään. Kummallakin on aikuinen lapsi, josta etäisyys kalvaa. Myös paljon muuta on miehillä ja muilla saaristolaisilla meneillään. Westö asettaa henkilönsä yhteisöönsä, joten yksinäisyydessäänkin he elävät suhteessa muihin.
”Ihmiset ovat omituisia, Brander sanoi lakonisesti. Teemme kummallisia asioita.” (Westö)
Kummassakin romaanissa minua miellyttää se, miten keskeneräisinä henkilöt kuvataan. Jokaisesta henkilöstä löytyy arvaamattomuutta, sanoja ja tekoja, joita he eivät odota itseltään. Se pitää liikkeessä kumpaakin kirjaa, vaikka ne ovat välillä tukkeutua monipolvisuuteen ja aiheruuhkaan.
”Mikään muu kuin rakkaus ei voi satuttaa yhtä peruuttamattomasti.” (Pekkola)
Pekkolan ja Westön romaanit sisältävät runsaasti rakkautta, mutta näkökulma on paljolti sen menettämisessä tai menettämisen pelossa, osin myös rakkauden kieltämisessä. Pekkolan Aleksi elää ääneen lausumatonta aviokriisiä, ja sukulaisnaiset eri-ikäisinä sinkkuina arvioivat valintojaan. Westön miehet eivät päästä mentaalisti irti entisistään. Romaanit käsittelevät myös sitä, mitä ihmiset haluavat nähdä rakkaissaan ja miltä sulkevat silmänsä.
Rakkauden liepeillä kulkee aina yksinäisyys. Autiuden tunteita ja itsellisyyden vaateita löydän niin Pekkolalta kuin Westöltäkin. Samoin sitä, miten vaikeaa on lähimmilleen olla avoin ja rehellinen, koska ei sitä pysty olemaan edes itselleen.
Romaaneissa on myös muita rakkauksia kuten varovaista ja haparoivaa rakkautta lapsiin. Aikuiset yrittävät olla erilaisia kuin vanhempansa, mutta sukupolvivaikutusta ei voi välttää.
Kirjoissa rakastetaan myös taidetta. Westön romaanissa korostuu rakkaus musiikkiin, ja musiikin vaikutuksia voi kirjassa pohtia niin ammattilaisen kuin amatöörin kokemuksista: ammattilainen saattaa väsähtää paineissaan, kun taas harrastaja jatkaa rakkaudesta lajiin. Lindellin kitaroinnin ajoitusongelmat tuodaan esille hellyttävästi, mutta Branderin tahtipuikon lyönnin löystyminen on kriisin paikka.
”Tällä kertaa oli minun vuoroni käyttää hyväksi sinua.” (Westö)
Pekkolan romaanissa professori narahtaa meetoo-henkisesti, Westön romaanissa epäilyn varjo lankeaa Branderiin. Nämä kulttuuripersoonien vallankäyttöprobleemat jätetään vaille yksityiskohtia, ja oleellisempana pidänkin ilmapiiriä, jossa herkästi ilmiannetaan epäilyt ja teot. Jos media henkilöi edes epäilyn, seurauksia ei voi välttää.
Lausahdus ”Tällä kertaa oli minun vuoroni käyttää hyväksi sinua” on naisen suusta. Romaaneista luen sitäkin, miten suhtautuminen suhteisiin saa uusia sävyjä – ei voi luottaa yhteisymmärrykseen tai mutkattomuuteen. On pakko miettiä, minkälaisina muiden kannalta sanat, hipaisut, hyväilyt ja rakastelut näyttäytyvät. Westön Branderin edessä peiliä pitävät vanhat ystävät, mutta Pekkolan professori tuijottaa sokeana vain itseään.
”Vinnie oli vastannut: sinun sukupolvesi ja teidän hedonisminne, siitä kaikki alkoi.” (Westö)
Mitä ihminen on tehnyt ympäristölleen ja mitä se vielä voi tehdä? Nämä kysymykset vaikuttavat kumpaankin romaaniin, ja romaaninen matkusteleva, valkoinen sivistyneistö on elämäntapansa taitekohdassa.
Pekkolan romaanissa ilmastoraportti jää proffaskandaalin jalkoihin. Kirjassa on myös juonne luonnon manipuloinnista, sillä professorin tytär suunnittelee sovellusta myrskyjen eliminoimiseksi. Eikä Pekkola romantisoi luontoa: joutsenet taistelevat verisesti. Westön romaanissa puolestaan metso haastaa taisteluun miehen. Saaristoluonnon myötä Tritoniuksen sivuille siirtyvät myös viruspandemia, punkkivaara, vieraslajit ja maiseman äkkinäisen tuhon mahdollisuus.
Vaikka olen välillä työlästyä Tritoniukseen, siinä on myös sitä, mistä Westön romaaneissa nautin: inhimillisyyden kirjoa. Kirjan punaisia lankoja on paljon, ja ne ovat sotkeutua. Samoin voin sanoa myös Pekkolan Kaikki isäni naiset -romaanin runsaudesta. Kummassakin on jotain ilmeistä, mutta myös ilmeikkyyttä, ja kumpikin päätyy eri tavoin toivon äänimaisemaan. Se miellyttää melankolian ja tuhomahdollisuuksien maailmassa. Siksi tällainen loppuhuipennus, Westön kirjan luontokatkelma:
”Oli edelleen lämmintä ja kuivaa, öistä viileyttä ei ollut ilmaantunut, ja kun supikoirat hiljenivät, hän [Brander] kuuli muut äänet: pikkulinnut ja metsälinnut ääntelivät samaan aikaan, tikat antoivat rytmin puisevalla rummunpärinällä ja aamulaulu ja varoitushuudot raikuivat kaikissa sävellajeissa yhdellä kertaa, kuin puutarhalle ja metsälle kirjoitettu atonaalinen musiikki.”
Pasi Pekkola
Kaikki isäni naiset. Romaani
Otava 2020
303 sivua.
Sain kirjan yllättäen kustantajalta.
Kjell Westö
Tritonius
käsikirjoituksesta suomentanut Laura Beck
Otava 2020
romaani
445 sivua.
Lainasin kirjastosta (ja kaverilta myös).
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 