Tanskalaisen Rikos-sarjan (Forbrydelsen, 2012) kolmas (ja viimeinen) tuotantokausi on saatu päätökseen. Jättiyhtiö Zeelandin omistajan pieni tytär kaapataan. Kaappaaja kostaa oman tyttärensä selvittämättömän hyväksikäytön ja tapon. Kostoon liittyy myös monia miesmurhia. Oikeusministeriö ja syyttäjä ovat sotkeutuneet juttuun, myös vaalitaistoa käyvä pääministeri esikuntineen sekoitetaan kuvioon talouspoliittisen Zeeland-kytkennän vuoksi. Turvallisuuspoliisi häärii mukana, kun totinen Sarah Lund ryhmineen selvittää yhteen kietoutuvia tapauksia.
Käsikirjoitus on vaarassa kompastua mutkallisiin valtapolittiisiin juonenpätkiin, ja sarjan puolivälissä olen uupua kömpelöihin politiikkapainotteisiin kähmintöihin. Välillä tutkinnassa mennään turhan tutusti vääriin suuntiin ja kehitellään Lundille romanssinpoikasta. Näyttelijätyö on aiempaa epätasaisempaa. Onneksi päärooleissa intensiteetti säilyy.
Pistää mietityttämään, eivätkö Tanskassa tuulivoimalat toimikaan tehokkaasti: tutkinnallinen ja polittinen työskentely tapahtuu hämärissä huoneissa, tihkusateisessa valottomuudessa tai korkeintaan taskulampun valossa. Ja miten ihmeessä on ennen juonenkuljetuksessa pärjätty kännyköittä, koska nyt kolmasosa katsomisaikaa seurataan kännykkäpuheiluita, niiden odottamista tai kesken keskustelun sulkemista. Maailman onnellisimpien kansojen joukkoon tutkimuksissa yltäneet tanskalaiset eivät tämän sarjan perusteella pääse nauttimaan hymyistä tai päivänvalosta.
Koska sarjan rikosjuoni on himmeä, oleellisinta onkin sysipimeä vanhemmuus, jonkan moniuloitteinen käsittely antaa kokonaisuudelle hienon vireen. Kerronnan aloittaa ja kutakuinkin päättää rahtilaiva nimeltä Medeia. Antiikin tarustossa tämänniminen hahmo tappaa lapsensa. Tv-sarjassa ei henkilötappioitta selviä yksikään perhe. Vauriot ovat usein vähintään psyykkistä laatua.
Vanhempien vastuunottokyvystä annetaan kalsea kuva: Kaappari ei ole koskaan huolehtinut omasta lapsestaan. Zeelandin eropariskunta on parisuhdekisailussaan unohtanut lastensa hyvinvoinnin. Turvallisuuspoliisi jättää pikatahtia perheensä ja on valmis uhraamaan lastensa sotu-kortit muuhun käyttöön. Pääministeri on ollut kehno isä. Työnarkomaani-Lund on kadottamassa viimeisenkin kontaktisäikeen poikaansa, jonka perheenperustamistilanne virittää jäytävän jännitteen. Pojankin sitoutuminen omaan lapseen on vaakalaudalla.
Kymmenjaksoisen korpivaelluksen kunniakkaasti alusta loppuun johdatteleva Sarah Lund on työjuhta, jonka ydintä ei pysty kirjoneulevillapaitakaan lämmittämään. Silmien kiillossa välkkyy suru, mutta hän koittaa kätkeä sen jääräpäiseen toimintaan. Lundille tarjotaan mahdollisuutta laskea varautunutta suojustaan. Kipeää tekee, miten kaiken yli menee sankarittaren tinkimätön työtehtävän ratkaisutahto, tavalla tai toisella. Tekisi mieli kaivaa sarjasta opetus: työ ja valta vievät valon ja toivon.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 