Viime syksynä viehätyin Harri Veistisen Kotitekoisen poikabändin alkeet -nuortenromaanista (S&S 2016). Nyt on siitä ilmestynyt Leena Kaivosojan selkomukautus (Opike 2017).
Selkoistus vaikuttaa mittatilaustyöltä yläkoululaisille, joilla on lukemisen ja keskittymisen vaikeuksia. Jos alkuperäinen, noin 200-sivuinen nuortenromaani tuntuu paksulta pakertamiselta, alle 100-sivuinen selkoversio olkoon varteenotettava vaihtoehto. Toivon todella, että kotiväki ja opettajat tyrkyttävät tätä teosta lukemista empivälle yläkoululaiselle. Kirjassa on kaikkia ainekset virkistävälle lukukokemukselle.
Lyhennelmässä säilyy suuri osa sympaattisesta tarinasta – tyylistä ja tunnelmasta tinkimättä. Juoni on selkeä: kaikkien odotusten vastaisesti ja nokittelusta huolimatta huomiota karttelevat pojat perustavat bändin. Samalla kerrotaan ystävyydestä, ihastumisesta, koulumaailmasta ja erilaisista perheistä.
– Mun elämän kohokohta on se,
että Sofia sanoo mun nimen väärin.
Haluan jotain parempaa,
sanoin Onnille.
– Mä ymmärrän sua,
mutta tuo bändi on ihan hullu idea.
Eihän me osata edes soittaa eikä laulaa,
Onni sanoi.
Minäkertoja taustoittaa tapahtumia, ja puhekielinen dialogi kuljettaa liukkaasti juonta. Kokonaisuus on helppolukuinen, sillä selkotyyliin lyhyet kappaleet ja kapeat palstat tukevat teknistä lukutaitoa. Vaikkei itse kieli ole helpointa selkokieltä, se on silti sangen sopivaa lukemisen väsyttävyyttä valittaville teineille, myös pojille – tai etenkin pojille.
Vaikka ote on rento, tunteita käsitellään laidasta laitaan. Esimerkiksi hupaisten tilanteiden taustalla selvitetään suurta surua. Toistan: sympaattinen Kotitekoisen poikabändin alkeet pysyy selkokielisenäkin mainiossa nuortenkirjarytmissä.
– –
Harri Veistinen
Kotitekoisen poikabändin alkeet
selkomukautus Leena Kaivosoja
Opike 2017
nuortenkirja
96 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 