Avainsana-arkisto: Matt Haig

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään

Lukaisenpa romanttisen seikkailuromaanin, jossa matkustetaan ajassa. Matt Haigin kirja Kuinka aika pysäytetään (Aula & Co.) kertoo Tomista, joka syntyi 1581 ja elelee edelleen, noin nelikymppisen näköisenä. Hänellä on vaiva, joka merkittävästi hidastaa vanhenemisen.

”Menneisyys ei ole yhtenäinen, erillinen paikka. Se koostuu lukemattomista paikoista, jotka ovat aina valmiina palaamaan nykyisyyteen. Yhdessä hetkessä on 1590-luku, seuraavassa 1920-luku. Kaikki liittyy kaikkeen. Kaikki liittyy ajan kiertymiseen. Aika kasaantuu kasaantumistaan ja saattaa romahtaa varomattoman päälle hetkenä minä hyvänsä. Menneisyys elää nykyhetken sisällä, se toistaa itseään, nikottelee, muistuttaa kaikesta siitä, mitä ei enää ole. Se tihkuu esiin katukylteistä ja puistonpenkkien muistolaatoista, lauluista ja sukunimistä, kasvoista ja kirjankansista. Joskus pelkkä puun tai auringonlaskun näkeminen voi iskeä tajuntaan kaikkien koskaan nähtyjen puiden tai auringonlaskujen voimalla, eikä siltä voi suojautua. Ei mitenkään voi elää maailmassa, jossa ei ole kirjoja tai puita tai auringonlaskuja. Ei mitenkään.”

Kirjan ajatusrakennelma on kerrassaan kiehtova. Tom on soittanut luuttua Shakespearen teatteriseurueessa, purjehtinut Cookin miehistössä ja hengaillut Joephine Bakerin kera pariisilaisissa kahviloissa. Mennyt lomittuu nykyhetkeen, jossa Tom opettaa historiaa lontoolaisille teineille. Se toimii, samoin Tomin pohdinnat ihmisen aikaan sidotusta elinkaaresta, josta poikkeaminen on uhka, vaikka luulemme noitavainojen olevan ohi. Pidän sanomapuolen tästä osasta: on tolkuttoman vaikeaa oppia menneestä, rohkaistua olla oma itsensä ja rakastaa sekä elää viisaasti nyt.

”Aivan kuten kuoleminen kestää vain hetken, eloon herääminenkin kestää vain hetken. Sitä vain sulkee silmänsä ja antaa jokaisen turhan pelon sulaa pois. Sitten tässä uudessa, pelottomassa tilassa, kysyy itseltään: kuka minä olen?”

Ja sitten tulee MUTTA. Vaikka kirjassa on joitain kauniisti aseteltuja kerrontakohtia, siinä on luvattoman paljon pintapuolista, jopa kaluttua. Turhan usein kyyneleet polttavat silmäluomia, ylpeys paisuu rinnassa, rakkaus ei koskaan kuole, ikuisuus löytyy silmistä ja sen sellaista. Toisaalta Tomin uskollisuus 400 vuoden takaiselle ensi rakkaudelle on lutuista ja Tomin vaivan perineen tyttären etsintä ymmärrettävän tuskaista, mutta on hän epäuskottavan hölmö ikääntymättömien salaseuran pomon seurassa. Se pudottaa aika alussa jo pisteitä. Ja todellako brittipedagogiikka perustuu yhä opettajajohtoiseen jorinaan? Ihmettelen, vaikka uskon, että historianopettaja saa kertomuksiinsa merkittävää uskottavuutta, jos ja kun on elänyt yli 400 vuotta.

Kaikesta marinastani huolimatta etenkin kirjan keskivaiheilla juonessa on vetoa, ja siksi luen kirjan iloisesti loppuun asti, vaikka odotusteni vastaisesti en intoudu niin kuin toivoin. Filosofeeraus silloin tällöin nolottaa jotenkin kolhona (vai jopa osin coelholaisena?). Ajattelen niin, että Kuinka aika pysäytetään on vaivatonta historia/spefi-viihdettä, jota hömpäksi kutsuttaisiin, jos se olisi naisen kirjoittamaa. Miksi sukupuolittaisin? Joten sanon kirjaa hömpäksi romanttiseksi historia/spefi-viihteeksi. Eikä minulla ole lähtökohtaisesti mitään sellaista vastaan kesäisenkuuman päivän ajankuluna. (Eikä sitä, jos mahdollisesti filmattavassa leffassa tomppailee Benedict Cumberbatch.)

Ja miten aika sitten pysäytetään? Ei anneta ajan määrätä. Se kestää aikansa.

20180731_100152.jpg

– –

Matt Haig
Kuinka aika pysäytetään
suomentanut Sarianna Silvonen
Aula & Co. 2018
221 sivua eKirjana.
Luin BookBeatin kautta.

Esimerkiksi näissä blogeissa aika pysähtyi: Eniten minuakiinnostaa tieKirjasähkökäyrä, Kulttuuri kukoistaa, Lumiomena, Vinttikamarissa.

4 kommenttia

Kategoria(t): Hömppä, Kirjallisuus, Romaani