Maaliskuisena naistenpäivänä 2018 haastoin kirjabloggaajat ja kirjojen lukijat kommentoimaan selkokirjoista (haasteohjeet tässä). Muutama ilmoittautui etukäteen. Tämä koontipostaus kerää osallistuneiden blogilinkkejä ja kommentteja.
Sellainen hytinä minulla on, ettei osallistuminen ole valtaisan vilkasta – ja juuri siksi haasteen viritin ja aion lanseerata sen taas ensi keväänä. Tietoa ja kokemusta selkokirjoista on yhä rajallisesti, mutta sitä tarvitaan lisää ja jostain pitää aloittaa. Moni taitaa ajatella selkokirjallisuuden ehkä olevan jotenkin toissijaista, jotenkin vajavaista ja vain erityisryhmille. Ei. Selkokirjojen tarve lisääntyy koko ajan ja tarjonta monipuolistuu. Valtamedia vaikenee selkokirjoista, mutta minä siis ainakin pidän niistä ääntä – toivottavasti muut myös.
Ilman muuta revittelyrajoitteita on, sillä selkotekstin pitää olla sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan helpompaa kuin yleiskieli – eli kerronnallisesti tai ilmaisullisesti ei voi rajattomasti irrotella, helppous on päämäärä. Selkotekstin kirjoittajan ja lukijan pitää hyväksyä kielelliset ja taitolliset selkoperiaattet. Se ei estä kieli- tai kirjaelämystä, jota kaipaavat monet, joille yleiskieli tuntuu liian vaikealta.
Esimerkiksi YLE on uutisoinut (Lukutaidon rapautuminen… 17.8.2017), miten monet nuoret eivät jaksa lukea edes lyhyttä novellia ja miten kaunokirjallisuuden lukemishaluttomuus vaikuttaa tekstitaitoihin. Siksi on selkokirjoja, keinoja päästä kauno- ja tietokirjallisuuden makuun. Viikko sitten tilaisuudessa, jossa läsnä oli yli 200 äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaa, jotkut opettajat ihmettelivät selkokirjaesittelypöydän vieressä, mihin ihmeeseen he tarvitsevat selkokirjoja. No nimenomaan ihmeeseen: niitä tarvitaan esimerkiksi jokapäiväiseen työhön kielen ja kirjallisuuden opettamisessa juuri siitä syystä, että niin opettajien kuin kotijoukkojenkin tehtävänä on kannustaa kirjallisuuden kimppuun – elämyksiin, kokemuksiin, joita vain kirjallisuus voi tuottaa. Eikä selkokirja ole vain kouluikäisten tai nuorten asia, sillä kuka tahansa kirjan pariin kaipaava voi hyötyä selkotekstistä, jos pitkä, vaikea teksti ei tunnu kutsuvalta. Joka lajia joka ikäluokalle löytyy.
Tietoa ja vinkkejä selkokirjoista löydät esimerkiksi
Selkokirjaesitteestä
Selkokirjatietokannasta
Selkokeskuksen sivuilta.
Olen itse julkaissut jutut Klaaran päivän selkokirjahaasteen aikana seuraavista kirjoista, seuraavista syistä:
Satu Leisko: Tulin Suomeen – Selkokirjoissa on tarjolla erilaisia tietokirjoja koiranhoidosta avaruuden ilmiöihin, ja Leiskon kirja on tervetullut haastattelukirja kotoutuneista maahanmuuttajista. Selkokirjojen joukossa on paljon alun perin selkokielelle kirjoitettuja kirjoja, niin tieto- kuin kaunopuolellakin.
Nopolat: Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen (mukauttaja Hanna Männikkölahti) – Selkokirjoja mukautetaan jo ilmestyneistä kirjoista, ja sopivia selkokirjoja on tarjolla lapsista vanhuksiin. Hyvä, että lukemaan harjoitteleville lapsille on myös selkokirjoja kuten Heinähattu-kirja.
Miika Nousiainen: Juurihoito (mukauttaja Hanna Männikkölahti) – Myös uudehkoja kirjoja selkoistetaan kaikista genreistä. Paljon on ilmestynyt dekkareita ja perusromaaneita selkomukautuksina. Tänä syksynä on Juurihoidon vuoro. Esimerkiksi nuorten tai aikuisten opetusryhmässä joku lukee alkuperäisen, joku selkomukautuksen – kaikki saavat samasta kirjasta kokemuksen.
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot – Hienoa, että kirjailija itse mukauttaa kirjansa selkokielelle. Taas on mahdollista toisen lukijan lukea alkuperäinen, toisen mukautus. Nuortenkirjoissa tyypillistä on ongelmakeskeisyys, tai pikemminkin ratkaisu- ja rohkaisukeskeisyys. Siitä tämä kirja on hyvä esimerkki.
Pertti Rajala: Kalevanpoika – Monia klassikoita meiltä ja muualta on mukautettu selkokielisiksi. Kalevanpoika on hyvä esimerkki siitä, miten kulttuuriperintöä tai kokemusta toisen kulttuurin merkkiteoksesta voi selkoteksti välittää saavutettavalla tavalla.
Olen haasteeseen osallistunut myös siten, että minulta on haasteen aikana ilmestynyt selkokielisiä kirjoja: novellikokoelma Hyvä päivä ja romaani Lauralle oikea. Ja koska selkokirjoina voi lukea eri kaunokirjallisuuden lajeja, muistutan, että viime vuosina runojakin on ilmestynyt, ihan itse tein: Kierrän vuoden ja Onnen asioita.
Vuosien varrella kertyneet selkokirjapostaukseni löydät blogistani asiasanan Selkokirja avulla. Taidan olla bloggaajista vilkkain selkokirjapostaaja.
Selkokirjojen lukeminen ei haasteeseen pääty. Minä odotan syksyltä ainakin Tapani Baggen nuortenkirjaa ja Sanna-Leena Knuutilan uutta päiväkirjaromaania sota-ajalta. Ja monia muita.
Avarra kirjallisuuskäsitystäsi – lue ja vinkkaa selkokirjoista!
Kommentteihin toivottavasti kertyy muiden lukijoiden selkokirjakokemuksia.
Kaarlo Forsmanin suomentama Faust ilmestyi 1884. Runokielinen draama ei välttämättä ole mutkatonta luettavaa, sillä säemuotoinen ja melko kiemurainen sanomisen tapa on kaukana nykyproosasta. Kun pääsin tekstin rytmiin, aloin nauttia omaperäisestä ja värikkäästä kielestä. En voi vastustella, kun kielikekseliäisyys kukoistaa. Esimerkiksi näin suivaantunut Faust sivaltelee paholaistaan: ”Sä likaluonnos lieskamainen!”
Äijäkulttuuri odottaa naisiltaan tälläytymistä ja fyllinkejä strategisiin paikkoihin ja statuksen ulkoisia osoituksia. Mustilla ei ole asiaa töihin ilman afrohiuksien suoristamista. Äidit odottavat synnyttävänsä poikia, toissijaisten tyttöjen tehtävä on näyttää kauniilta ja päästä hyviin naimisiin. Kaksinaismoralismi kukoistaa, ja nokkimisjärjestelmä merkkivaateylimistön ja työläisten välillä tuntuu karulta. Vaikuttamismahdollisuudet vaikuttavat heikolta, on naisen yhteiskunta-asema mikä tahansa. Ei kirjassa tietenkään ole koko totuus kolumbialaisesta elämänmenosta, mutta miettimään se pistää oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puutoksia.
