Aihearkisto: haaste

huhtikuu 28, 2019 · 7:45 am

Haaste: Kirjaostos

Kirjakauppaliiton uusimman tilaston mukaan kaunokirjallisuuden myynti on laskenut 13,5 %:a. Tulosta voi spekuloida: puuttuuko luvusta muiden kuin isojen kirjakauppojen myynti, onko luvussa mukana erilaiset verkkovälitteiset osto- ja lukukanavat, otetaanko huomioon, että esimerkiksi äänikirjat ovat kasvattaneet suosiota?

Yhdestä asiasta voinee olla yhtä mieltä: kirjan ostaminen hyödyttää kirjallisuutta. Kirjoja ei ole ilman tekijöitä, ja tekijät tarvitsevat tuloja. Siksi joukko kirjabloggaajia on mukana haasteessa, jossa noin kuukauden verran ilmestyy postauksia ostetuista kaunokirjoista – yhdestä tai useammasta.

Haastejuttuni julkistan 28.4.2019, ja helatorstaina 30.5.2019 ilmestyy koontijuttuni, johon bloggaajat liittävät linkit ostoskirjajuttuihin. Toivottavasti myös blogien lukijat innostuvat haasteesta, tekevät haasteen aikana kirjaostoksia ja kommentoivat niistä blogeihin. Käytämme tunnusta #kirjaostos.

 

20190428_083437.jpgSaat vapaasti valita, ostatko runot, novellit ja romaanit kirjailijalta, omakustantajalta, pienkustantajalta vai ison kustantajan, kirjakaupan, kauppaketjun tai pienyrittäjän kaupasta. Kirjabloggaajien postauksista ja muiden kirjaostajien kommenteista saamme vinkkejä kesäjuhlien kirjalahjoiksi.

Kirjabloggaajat eivät saa harrastuksestaan palkkaa. Monet lainaavat kirjat kirjastosta. Jonkin verran kustantajat lähettävät arvostelukappaleita, mutta kaikki eivät niitä halua tai saa. Taloudelliset tilanteet vaihtelevat: aina ei ole varaa ostaa kirjoja. Bloggaajat, joilla on kirjan verran ylimääräisiä ropoja, ostavat nyt kaunokirjan ja kertovat haastepostuksessaan siitä. Laitamme tälläkin tavoin kortemme kekoon kirjallisuuden puolesta.

2 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus

maaliskuu 19, 2019 · 7:07 am

Minna Canth 175 vuotta

Kun ajattelen kotimaisen kirjallisuuden naisia, Minna Canth on yksi yönaisistani – naisista, jotka inspiroivat, ihastuttavat ja ihmetyttävät aikaansaannoksillaan. Seitsemän lapsen yksihuoltaja, kauppias, mesenaatti, kirjallisen salongin emäntä ja monenlaisten yhdistysten perustajajäsen käänsi aikalaistekstejä, kirjoitti sanomalehtiin, loi ensimmäisiä suomenkielisiä näytelmiä ja proosatekstejä. Häkellyttävää.

20190303_191329.jpg

Ihailtavinta on se, että Canth on inhimillisen ailahteleva ja ristiriitainen. Kirjeissään hän avoimesti purkaa mieltään masennusjaksoja peittelemättä, epävarmuudet ja mielenmuuttamiset näkyvät myös, samoin välittyvät riemukkaat jaksot, jolloin terävyyttä, puhtia ja itsetuntoa riittää.

Canthin tuotanto kaunokirjallisine teoksineen, kirjeineen ja kiistakirjoituksineen on niin runsas, että sieltä saa irroteltua jos jonkinmoista mottoa. Esimerkiksi toisinaan Canth uhosi, ettei välitä muiden mielipiteistä – ja toisaalta välillä lukkiutui kotiin mielensä pahoittaneena. Kuuluisa on esimerkiksi ”Kaikkea muuta kunhan ei vaan puolikuollutta nukkuvaa elämää”, vaikka tylsiä ja matalapaineisia päiviä kirjeiden perusteella Canthillakin oli. Tai se ajatus, jossa hän kuvaa elämää muuttuvaiseksi ja puuttuvaiseksi. Lausahdus toistuu melankolisessa hengessä niin kirjeissä kuin Hanna-romaanissa ja novellissa ”Kauppias Roller”.

Juhlavuosi osoittaa, että Minna Canth puhuttelee. Niin monta erilaista teosta on viime ja tänä vuonna ilmestynyt (ja vielä ilmestyy) häneen liittyen – ja ne kiinnostavat. Voit esimerkiksi klikata blogissani asiasanaa Minna Canth, ja pääset juttuihini mestarin tuotannosta ja näytelmäversioista sekä Canthista kirjoittaneiden tietokirjoista ja lastenkirjoista.

Hetken harkinnan jälkeen julkaisen vaatimattoman henkilökohtaisen 175-merkkipäiväonnittelun. Tanka-runo juhlistakoon sitä, miten kunnioitan Canthin hillitöntä tarmoa yhdistyneenä haurauteen. Se tekee hänestä ylivertaisen esikuvan.

Kaikkea muuta

ynnä puolikuollutta.

Nukuksissakin.

Kaikkiaan muuttuvaista.

On kanttia sanoa.

Minna Canthin juhlavuoden postaukset kerää Yöpöydän kirjat. Haasteessa (13. – 19.3.2019) julkaisin

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Sekalaista

Avainsanat:

maaliskuu 17, 2019 · 9:09 am

Minna Canth: Ihmisen kuvia

Minna Maijalan toimittamaa Minna Canthin novelleista koostuvaa kirjaa Ihmisen kuvia (Gummerus 2019) kannattaa lukea rinnakkain Maijalan esseekirjan Punaiset kengät (Otava 2019) kanssa. Esseiden teemojen mukaan voi poimia novelleja, jotka käyvät vuoropuhelua nykyajan, Canthin ajan ja Maijalan näkökulmien kesken. Lisäksi niiden väliin mahtuu hyvin kunkin lukijan omia mieleenjuolahduksia.

Jätän sinulle keksimisen ja yhdistelyn ilon. Poimin vain muutaman ajatuksen, jonka saan Canthin novelleista. Tosin Maijalan novellivalinnat kannustavat niihin: ”Canth muistuttaa teoksissaan, että kukaan meistä ei ole haavoittumaton ja kärsimyksen yläpuolella.”

20190310_150723.jpg

Canthin proosassa toistuu mielenterveyden hauraus. Ihmisen kuvia -kirjan monessa novellissa henkilöiden tunne-elämä horjuu odotusten ja epäilyksien myllerryksessä, ja mukana on novellihenkilöitä, jotka yhteisö on luokitellut hulluiksi.

Minuun etenkin vaikuttaa novellin ”Epäluulo” nuori vaimo ja äiti Elli, joka pelkää pahinta ja aiheuttaa pitelemättömällä mielikuvituksellaan oman tuhonsa. Novelli ”Kauppias Roller” on säälimätön kuvaus siitä, mitä elämänuskon menettäminen teettää.

”Rakkaudestako oli maailma luotu? Rakkaudestako ihminen kutsuttu näin kurjan kurjaan elämään? Asetettu alinomaisen muuttuvaisuuden, voimattoman puuttuvaisuuden ja tukaluuksien alaiseksi.”

Kauppias tekee oman ratkaisunsa maailmassa, josta hän erotta vain vihan, sukuvietin ja kuolemankauhun. Niin tässä kuin muissakin Canthin proosateksteissä ihminen on helposti tunnekuohun vietävissä, eivätkä silloin paina vaakakupissa sääty, kasvatus, puoliso ja lapset. Ja on vielä tuo tuotannossa toistuva muuttuvaisuus, puuttuvaisuus -lausahdus. Maailma on kesken, mikään ei ole varmaa, mieli voi muuttua hetkessä. Se iskee koukkuiskun palleaan.

Yksi Canth-suosikeistani on romaani Hanna (jossa edellisen sitaatin sanakääntein kärsitään muuttuvaisuutta, puuttuvaisuutta), ja jo siinä on tyttöjen välistä ystävyyttä, joka kiihkeys vivahtaa erotiikkaan ja mustasukkaisuus omistushaluun, vaikka viaton kokemattomuus onkin ydintä. Hannaa selkeämmin ne tunteet läikkyvät novellissa ”Ystävykset”, ja myös pyörryttävät tanssiaiskuvaukset muistuttavat toisistaan. Tunneheittäytymisellä ja haavoittuvaisuudella on viehkeytensä mutta myös vaaransa.

Tyttöiän ystävyyden muutosta jännitteiseksi elämäntapaeroksi tarkastelee novelli ”Agnes”. Koska se on Canthin henkilökuvaushuippuihin kuuluva teos ja satasivuisena pikemmin pienoisromaani, olen sille omistanut oman juttunsa (tässä). Suosittelen Agnesta kaikille, jotka haluavat pyyhkiä Canth-mielikuvistaan pölyt.

Yhden johtoajatuksen vielä poimin novellista ”Missä onni?” Siinä minäkertoja seuraa tuttavaa, joka luulee naimakaupan varakkaan miehen kanssa ratkaisevan kaiken. Toimettomuus tuokin tyhjyyden. Novellissa on toki opetus, myös suhteellisuudentajuinen korostus, ettei ole yhtä oikotietä onneen, vaan vain jokaisen oma reitti:

”Mutta tunsin samalla vaistomaisesti, ettei sinne toisen avulla päästä, itsekunkin täytyy astua oman kehityksensä polkua.”

Kirjan novellit

Kuoleva Lapsi (1887)
Epäluulo (1891)
Lääkäri (1891-92)
Ystävykset (1891)
Agnes (1892)
Kauppias Roller (1887)
Missä onni? (1895)
Hullu suutari (ajoittamaton)
Eräänä sunnuntaina (1888)

minna canth_haaste

Juhlavuoden lukuhaastetta kokoaa blogi Yöpöydän kirjat.

– –

Minna Canth
Ihmisen kuvia. Novelleja
toimittanut Minna Maijala
Gummerus 2019
299 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

3 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Novellit

Avainsanat:

maaliskuu 15, 2019 · 6:00 am

Minna Canth: Agnes

Minna Canthin proosatuotannosta romaaneiksi usein mainitaan Hanna ja Salakari, muut mielletään novelleiksi. Agnes (1892) on kuitenkin satasivuinen, joten pistän sen pienoisromaanin piikkiin.

Rakenteeltaan ja kerrontatavaltaan Agnes on kompakti kokonaisuus. Minäkertoja-Liisi aluksi kuvailee ihastuksensa ylivoimaiseen koulutoveriin Agnekseen, ja samalla hän taustoittaa luonteensa. Päätapahtumat kestävät muutaman päivän: kolmilapsisen perheen äiti Liisi tapaa vuosien jälkeen Agneksen, joka pistäytyy Pietarista sotkemaan pikkupaikan sosiaaliset kuviot. Perusteellisesti myllertyvät Liisin käsitys itsestään ja hänen varmoiksi luulemansa asiat.

20190310_082317.jpg

Voisi luulla, että Agnes tekee ihmiskokeen Liisin miehellä, mutta pääkohde on Liisi. Tarinan kannalta painaa eniten kahden naisen elämäntapojen kohtaaminen. Kiinnostavia ovat myös Liisin mustasukkaisuuden ja epävarmuuden kuvaukset, sillä tunnekuohu yllättää Liisin – vie jopa itsetuhoisiin ajatuksiin asti. Canthin proosassa toistuu herkästi horjuva mielenterveys; Agneksessa kumpikin nainen ilmentää sitä mutta eri tavoin.

Agnesta tulkitaan usein niin, että Canth kuvaa tekstissään muodikasta dekadenttiutta ja sen peittoavaa vastavoimaa. Maailmannainen Agnes edustaa nopeasti kyllästyttävää nautinnonhaluisuutta, paheellista ateistia ja vapaata naista, kun Liisi on perinteinen, perhekeskeinen hoivaaja.  En tunnista lopputuloksessa yksioikoisuutta. Pienoisromaanin loistavassa finaalissa kahden naisen elämäntapavertailu ei pääty moralistiseen kannaottoon, vaan kumpikin nainen palaa näennäisesti vanhaan toimintatapaansa  -Liisi  muuttuneena ja Agnes varmana omasta valinnastaan.

Naisten ja miesten suhteiden määrittelevät tekijät, naisen asema avioliitossa ja sen kyseenalaistamattomuus saavat kyytiä. Kertomuksen ydinkohdat kiteyttää Agnes:

”- Elä ole niin juhlallinen, Liisi hyvä. Minä sanon sinulle, mitä meillä on yhteistä. Näes, – me kävelemme molemmat yön vanhalla jäällä, ja molemmat tulemme ennen pitkää vajoamaan alas syvyyteen. Erotus on vain siinä, että minä sen tiedän, sinä et.”

– –

”- Sanopas, hyvä moralisti, eroanko suuresti niistä naisista, jotka pitävät itseään miltei pyhimyksinä siveellisessä suhteessa? Minä otan vaan niin kauvan kuin minulle vapaasta tahdosta annetaan, he taas valvovat etuaan ja vaativat että mies sitoutuu heitä elättämään koko ikänsä, vaikk’ei hän enää heistä välittäisi rahtuakaan.”

Liisin maailmaa ravistellaan, ja opitut totuudet tuulettuvat. Oleellista on myös se, että vaikkei Liisi voi hyväksyä sisäistettyjen siveyssääntöjen perusteella Agneksen sitoutumatonta maksetun naisen elämäntapaa, ei hän kykene sitä tyystin tuomitsemaankaan.

”Mutta kun hän matkapuvussaan, valkoinen harso kasvoillaan, ilmestyi kynnykselle, teki hänen ihmeellinen kauneutensa minuun taaskin niin voimakkaan vaikutuksen, että sekä harmini että ristiriitaiset ajatukseni kaikki samassa olivat kuin poispuhalletut.”

– –

”Uudet vaikutukset ajoivat toisiaan takaa yhtä mittaa, yllyttivät mieleni liikkeitä ja kiihottivat eleille semmoisia tunteita ja vaistoja, joista en ikinä ennen mitään tiennyt.”

Agneksen tunnelman intensiivisyys kiehtoo minua. Olen lukenut sen useaan otteeseen ja se onnistuu aina yllättämään minut. Aistin Liisin tunnevyörystä aitoa ahdinkoa ja menetyksen pelkoa joskin myös paikoitellen komiikkaa, mutta komeimmin kalskahtaa elämän epävarmuus ja ennakoimattomuus – onnen ja rakkauden suhteellisuus. Tunteet väreilevät, sillä Agneksen vetovoima, maneettisuus, iskee niin miehiin kuin Liisiinkin. Canth loppulauseet vihjaavat, että Liisin liitto saa uutta puhtia, kun pöly on laskeutunut Agneksen aiheuttaman pyörremyrskyn jälkeen.

Minun parhauslistallani Agnes on Canthin tuotannon kärkipäätä. Siinä on sekaisin ilmeistä triangelidraamaa (mies statistina), viattomuutta, uhmaa ja särmää. Elävää kirjallisuutta – eläköön Minna Canth 175 vuotta ja edelleen!

minna canth_haaste

Juhlavuoden lukuhaastetta kokoaa blogi Yöpöydän kirjat.

Minna Canth
Novelleja 2
(sisältää novellin/pienorsromaanin Agnes)
Otava 1892
Agnes: noin 100 sivua.
Luin Kansalliskirjaston Doria-palvelun kautta.

Agnes löytyy myös:

Minna Canth
Ihmisen kuvia. Novelleja
toimittanut Minna Maijala
Gummerus 2019.
Sain kirjan kustantajalta.

Muita Agneksen lukijoita mm. Kirjapöllön huhuiluja ja Yöpöydän kirjat

3 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, lyhytproosa, Novellit, Romaani

Avainsanat:

maaliskuu 13, 2019 · 7:07 am

Suvi Ahola: Mitä Minna Canth todella sanoi? 

Minna Canthin 175-juhlavuosi poikii julkaisuja, jossa klassikkojuhlakalua esitellään nykyihmisille. Canthia ei pysty kaluamaan lihattomaksi, verettömäksi, joten julkaisujoukon jatkoksi sopii Suvi Aholan koonti Mitä Minna Canth todella sanoi? (WSOY 2019). Esipuhetta lainaten:

”Suora, terävä puhe 1800-luvulta kuuluu hyvin 2000-luvulle saakka. Yhä meitä kiinnostaa, mitä Minna Canth todella sanoi.”

Kirja on jaettu teemoihin, jotka nousevat Canthin lehtikirjoituksista, kirjeistä ja kaunokirjallisesta tuotannosta. Aiheita kertyy muun muassa ikävaiheista, sukupuolisuudesta, köyhyydestä ja kirjoittamisesta. Kirjan seitsemään teemaan Ahola johdattelee faktatiedoin Canthin elämästä, ajasta, aikalaisista ja tuotannosta, ja joukossa on myös niihin perustuvia tulkintoja. Esittelyosuuden jälkeen teema syventyy Canthin autenttisin tekstein.

20190303_175816.jpg

Pidän rakennetta lukijaystävällisenä. Kirjan voi lukea oitis alusta loppuun, mutta siitä voi nauttia haukkapaloina yhden teema poimien silloin ja toisen tällöin. Canth-enthusiaistille (elämäkerran monesti lukeneille, tuotannon ja kirjekokoelmat kahlanneille) ei kirja ehkä uusia ulottuvuuksia tarjoa, vaan se ei kirjan merkitystä vähennä. Mitä Canth todella sanoi? on kätevä ytimennävertäjä: pääteemojen kertaaja tai ensikertalaisten perehdyttäjä Canthin ajatusmaailmaan ja tekstityyliin.

Jälleen kerran ihastelen Canthin virkeää verbaliikkaa. Kirjakieli hakee vielä uomiaan, joten Canthin kieli virtaa vapaana. Kiistakirjoituksia lukiessani hymähtelen pisteliäisyydelle ja sille, miten satiiri iskee: Canth muka-myötäilee vastustajiaan ja antaa ymmärtää heidän ajattelunsa umpisolmut. Ja kyllä ajatonta ainesta on siellä täällä, murheellisen ajankohtaista tasa-arvosta ja yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta.

”Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys, se on ihmiskunnan kysymys.”

Viimeaikaiset tulkinnat vakuuttavat, että aiempaan ymmärrykseen Canthista ovat vaikuttaneet ensimmäiset elämäkerrat, joissa tulkitaan Canthin näytelmiä ja kertomuksia omaelämäkerrallisina. Välillä mietin tämän kirjan kaunokirjallisuuskatkelmien asemaa kirjakokonaisuudessa. Totta kai ne ovat tarkoitushakuisesti kutakin teemaa kuvaavia, ja toisaalta niiden poiminnassa vivahtaa jotain samaa, mitä ensimmäiset agenda-canthilaiset tekivät.

Canth on siksikin kiinnostava kirjailija, että hän heilahtelee. Impulsiivisuus ja mielialavaihtelut näkyvät proosassa ja etenkin kirjeissä, joista usein siteerataan voima- ja mietelauseita. Ajatelmat voivat olla jopa keskenään ristiriitaisia. Siksi juuri Canth vetoaa inhimillisinä vaikkakin ylivoimaisena taitonaisena.

” – menen tavallisesti kirjoineni, paperineni ja kynineni puutarhaan koivujen alle ja elämä tuntuu silloin niin sanomattoman suloiselta, – kumma kyllä, vaikka hyvin tiedän ja syvästi tunnen kuinka muuttuvaista, puuttuvaista ja katoovaista kaikki täällä on.” (Canthin kirje 1878)

– –

Suvi Ahola
Mitä Minna Canth todella sanoi?
WSOY 2019
asiatekstiä kootuin proosakatkelmin
271 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Osallistun Yöpöydän kirjat -blogin Minna Canth -lukuhaasteeseen.

minna canth_haaste

1 kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, Elämäkerta, haaste, Kirjallisuus, Tietokirja

Avainsanat: ,

maaliskuu 8, 2019 · 4:05 pm

Naistenviikko 2018: haaste

Hyvää naistenpäivää 2019! On oiva aika julistaa kesän 2019 naistenviikkohaaste. Se on jo viides lajiaan.

Kirjablogeissa naistenviikko tarkoittaa sitä, että viikon aikana 18.-24.7. luetaan ja/tai postataan naisnäkökulmasta. Aihe ja tyyli on vapaa:

– Voit lukea naisten kirjoittamaa kirjallisuutta.
– Voit kirjoittaa havaintojasi naiskuvista.
– Voit valita luettavaksi/postattavaksi kirjallisuutta, jonka on kirjoittanut viikon nimipäiväjuhlittu.
– Voit postata kirjallisuudesta, jonka henkilöissä on viikon nimipäiväsankarittaria.
– Voit valita naisviikkotulokulmasi mielesi mukaan.

Tervetuloa mukaan!

Jos postaat, ilmoittaudu tähän postaukseen ja/tai lisää linkki koontiini 25.7.2019.

Jos vain luet: koe ja kommentoi naistenviikolla teemapostauksia ja koontia.

naistenviikko 2019

P.S. Naistenviikon nimipäivät:
18. heinäkuuta – Riikka
19. heinäkuuta – Sari, Saara, Sara, Sarita, Salli, Salla
20. heinäkuuta – Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta
21. heinäkuuta – Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna
22. heinäkuuta – Leena, Matleena, Leeni, Lenita
23. heinäkuuta – Olga, Oili
24. heinäkuuta – Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja

P.S. P.S. Kielikellossa on haastetta tukeva nimijuttu, ja kotimaisia naisnimikirjallisuusvinkkejä löytyy kirjasta Naisia nimittäin (SKS 2019).

P.S. P.S P.S Linkit naistenviikkokoonteihin 2015, 2016 ja 2017 löytyvät vuoden 2018 koonnin lopusta.

 

19 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko

helmikuu 24, 2019 · 10:00 am

Blogistania-ehdokkaani 2018

Kirjabloggaajat äänestävät tänään vuoden 2018 kirjoista. Neljän kategorian tulokset julkistetaan huomenna (ks. Blogistania-esittely). Listaan linkkeineen omat viime vuoden huippuni.

blogistanian_kaikki_2018_vaaka.jpg

Blogistania Finlandia

3 pistettä
Olli Jalonen: Taivaanpallo
”Olen lukenut kevääni hienoimman (historiallisen) romaanin, joka puhuttelee minua monella tasolla ja joka avaa sitä, miten ympäristö, aika ja asema rajaavat meitä. Aluksi minun on vaikea päästä kielen rytmiin mukaan, mutta kun sen saavutan, se siirtyy verenkiertooni.”

2 pistettä
Minna Rytisalo: Rouva C
”Rouva C. vetoaa minuun sisällön, kerronnan ja kielen keinoin. Teksti tehoaa heti alkuunsa, kun haparoiva pari löytää toisistaan vastakappaleensa – ja tiedän liiton päättyvän varhain aviomiehen kuolemaan; tiedän Minnan leskeksi, joka synnyttää seitsemännen lapsen miehen kuoleman jälkeen. Tietoisuus avio-onnen rajallisuudesta virittää oitis tunnetaajuudet. Ja vielä tämä: Että kirja voi päättyä siihen, kun kaikki kirjallisuushistoriaan präntätty vasta alkaa. Mikä oivallus!”

1 piste
Peter Sandström: Äiti marraskuu
”Kirja merkitsee minulle silkkaa kaunokirjallisuutta, joka on samaan aikaan kirkasta ja sameaa: selkeän arkipäiväistä ja arvoituksellisen yllättävää. Olen aiemmin luonnehtinut Sandströmin tyyliä sakeaksi, enkä osuvampaa tämän uuden kirjan ilmaisutavalle keksi.”

Pisteet kerää blogi Tuntematon lukija.

blogistanian_kaikki_2018_vaaka.jpg

Blogistania Globalia

3 pistettä
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin
”Anyurun käsittelytavan omaperäisyys kääntää uutisaiheet kaunokirjallisuudeksi, jossa on jotain odottamatonta, käsittämätöntä ja vavisuttavaa.”

2 pistettä
Rachel Cusk: Ääriviivat
”Kerronta, kieli ja tunnelma kietoutuvat hienosti toisiinsa. Romaanin henkilöt kulkevat ohi, niin ihmiset ohittuvat, mutta sellaisiahan ihmiset ovat. Ja aina voi kulkea myös itsensä ohi.”

1 piste
Melba Escobar: Kauneussalonki
”Escobarin romaani osoittautuu todella purevaksi sekä kerronnan että yhteiskuntanäkemyksen kannalta. Dekkarin piikkiin menee se, että romaanissa tapahtuu nuoren tytön murha, mutta mitään perinteistä jännitystä lukijan on turha odottaa. Ainakin minä sain lukijana kirjasta paljon odotuksiani enemmän.”

Pisteet kerää blogi Kirjamies.

blogistanian_kaikki_2018_vaaka.jpg

Blogistania Kuopus

3 pistettä
Maria Turtschaninoff: Maresin voima
”Maria Turtschaninoff on luonut mielikuvitushistoriaan lumoavan fantasiamaailman, jossa uskomukset, ympäristö ja henkilöt välittyvät elävästi. Teossarjaa luonnehtisin feministiseksi fantasiakirjallisuudeksi, voi sen sijoittaa myös YA-kirjallisuuteen, mutten näe lukijalle yläikärajaa.”

2 pistettä
Satu Leisko: Unohtunut kansa
”Osa osalta Leisko saa fantasiaosuuden tuntumaan luontevalta. Nyt Harsomaan ilkeiden ja alistuvien olentojen asetelma on selkeästi rajattu muutamaan outoon otusheimoon, ja se palvelee kirjan teemoja. Tärkeitä asioita ovat oman arvon ymmärtäminen, itseensä uskominen ja uskaltaminen.”

1 piste
Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot
”Rakenteellisesti kuvakirjan tarina pomppii yhdenpäivän kehyskertomuksesta historiafaktoihin ja yhteiskuntaolojen kuvailuun, mukana on sitaatteja Minnalta ja Minnasta. Näin kirjan lukija pääsee asemoimaan päähenkilön aikaan ja paikkaan. Ihan lopussa on vielä muutamia faktoja ja kakkuresepti.”

Pisteet kerää blogi Yöpöydän kirjat.

blogistanian_kaikki_2018_vaaka.jpg

Blogistania Tieto

3 pistettä
Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
”Ilahdun ajatuksesta, että kertoja ajattelee rakenteen jazzin kaltaiseksi. Tosiaan tekstistä toisinaan törähtää totuuden torvi, rymisee ravisteleva rumpu tai soi sopusointuinen sävel. Kirjassa on omakohtaista elämäntilannepohdintaa ja painostavia kirjankirjoitustuskan vuodatuksia. On matkakuvauksia safareilta tadegallerioihin, taideresidensseistä Atlantin rannoille. Luen maisemista, ruuista, ruumiintuntemuksista, elämyksistä, ystävistä, tuttavuuksista. Kertojan soolo-osuudet siirtyvät välillä yönaisten elämäkerroiksi, joita kertoja vapaasti kommentoi. Hän eläytyy ja tekee tulkintoja. Tekstin äänimassasta erottaa riitasointuja: ei kaikki naisfiilistely ole vain hymistelyä. Paljon on nautinnollista eri instrumenttien yhteissoittoa, jossa sulautuvat vuosisadat, kulttuurit ja kertojan tulkinnat.”

2 pistettä
Teemu Keskisarja: Saapasnahka-torni
”Keskisarjan kirjoitustyylin vallattomuus yhdistää entisajan ilmaisutapaa moderniin, ja näin syntyy hykerryttävää tekstiä.”

1 piste
Helena Ruuska: Hugo Simberg
”Kirjasta välittyy tunne-elämältään ailahtelevan symbolistin vaiheet siten, että elämäntapahtumat ja taideteosten synty kulkevat rinnan.”

Pisteet kerää blogi Hannan kirjokansi.

20190223_093619.jpg

26 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Dekkari, Elämäkerta, haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Listaus, Romaani, Tietokirja

tammikuu 31, 2019 · 6:00 am

Minna Canth: Salakari – Klassikkohaaste 8

Kirjabloggaajien klassikkohaasteen kahdeksannelle kierrokselle valitsen 175-juhlavuotta viettävän Minna Canthin. Canthin Hannan (1886) olen lukenut monesti ja kiinnittynyt sen puristavaan elämänpettymuskuvaukseen. Lähiaikoina olen lukenut myös Kauppa-Lopon (1889) ja useasti Agneksen (1892), joiden naiskuvat vaikuttavat räväköinä: Lopo on hyvää tarkoittava köyhä alkoholisti, Agnes individualistinen, kultivoitunut oman edun pyhittäjä. Klassikkohaasteessa kuitenkin karahdan Salakarille (1887, SKS 1996).

20190105_140841.jpg

”Rakkaudessa on nainen orja, mies herra vaikka pitäisi olla juuri päin vastoin.”

Salakari on avioliittotarina, jossa kolmekymppinen, hellyydenkaipuinen rehtorska Alma Karell haksahtaa liehittelevän lirkuttelijan pauloihin. Romaani kuvaa Alman aatoksia välillä Alman näkökulmasta, välillä etäämmältä. Kerronta näyttää epäröimättä syitä ja seurauksia vaan ei selitellen –  no, loppuosassa osoittelu on aika selkeää.

Alman rakkauden kaipuu ei pikkulapsiperheen paineissa saa vastakaikua tosikolta ja yhteiskunta-asioihin paneutuvalta aviomieheltä. Kerronta ei jätä epäselväksi, että Alma todellakin pettää miestään ja että episodi on kaukana romanttisesta. Romaanin lopun syyllisyystematiikka ratkeaa melodraamaksi, joskin siitä voi tulkita sellaistakin, että kovin eri tavoin seksuaalisuus tai seksuaalimoraalin rikkominen vaikuttaa naiseen ja mieheen.

Jo hakkailuvaiheessa (hakkailu – mikä sana flirtille!) peli on selvä, kun Alma ja maisteri Nymark ensi kohtaamisella keskustelevat rakkaudesta:

”Odottakaa, minä [maisteri Nymark] selitän tarkemmin. Alussa, kun mies pyrkii naisen suosioon, hänen rakkautensa on elävä ja voimakas, eikö totta?”
”Vallan.”
”Siksi kuin nainen antautuu ja sanoo: minä olen sinun.”
”No, niin?”
”Silloin on mies jo voittanut ja kohta menettää nainen valtansa. Mies, näettekö, rakastaa sporttia. Kun ei hänen tarvitse kilvoitella naisen rakkaudesta, hän ei enää osaa panna arvoa. Siinä koko salaisuus.”

”Kysymme: onko Salakari psykoloogillinen?”

Lainaan tuon alaotsikon Kasper Järnefeltin arvostelusta (Savo 29.12.1887). Aikalaisarvioija pitää laillani loppuratkaisua epäuskottavana. Noin on, mutta minä en Kasperin lailla ihmettele, miten erilainen Alma on äitinä, tyytyväisenä vaimona ja heti perään flirtille alttiina hempukkana. Canthin modernius ja psykoloogillisuus on juuri sitä: identiteetti heiluu. Muuten olen samaa mieltä aikalaisarvostelijan kanssa:

”Kun kirjan ottaa käsiinsä ja alkaa sitä lukemaan, niin tempaa se lukijan kokonaan mukaansa ja vei sellaisella vauhdilla eteenpäin, että jännitetty mieli ei jouda ajattelemaan muuta kuin omaa menoaan.” (Kasper Järnefelt, Savo 29.12.1887)

Eli vetävästi Canth juonta vie, tekee eläväksi pikkukaupungin sivistyneistön elämäntavan ja sukupuolten erilaiset roolit. Löydän saman teeman kuin pitkästä novellista Agnes: yhtäkkiä voivat tunteet muuttua, syntyä tyhjiö, johon ihminen hakee täytettä ensin alitajuisesti, sitten tekee tietoisia tekoja (kuten Salakarissa) tai on tekemättä (kuten toisaalta Agneksessa, toisaalta ei).

”On sanottu ettei kertomuksesta tiedä mitä tekijä ajattelee.”

Toinen aikalaiskriitikko noin ounastelee mutta heti perään vertaa Canthin tarkoitusta Tolstoin Anna Kareninaan, jossa syyllisyys vie naiselta hengen. Voi olla kyllä niinkin, että Canth suivaantuneena Juhani Ahon ja muiden miesaikalaisten seksuaalimoraalikannanottoihin esittää Salakarissa omansa, eli näyttää: ei jakaannu tasan onnen lahjat miesten ja naisten kesken. Mies porskuttaa uusiin valloituksiin, nainen… No, Tolstoihin verrannut kriitikko oli myös tätä mieltä:

”Muodon puolesta ilmaantuu Salakari täydellisempänä kuin Hanna, varsinkin kokonaisuutta katsoen. Rivi riviltä, sivu sivulta juoksevat lauseet ja jaksot niinkuin tasainen, solmuton lanka pyöreältä kerältä. Koko kertomus on läpitsensä toimivien henkilöiden hallussa. Tekijää ei näy eikä kuulu. Kaikki mietteet on jätetty lukijain tehtäväksi. Mutta eivät ne pahaan päin suuntaansa ota, siitä on kuvaajan näkymätön käsi uskollista huolta pitänyt.” (Uusi Suometar 290/1887)

Ehei, kyllä Hanna yllättää ja ihastuttaa kokonaisuutena verrattuna Salakariin, samoin psykologisena kuvauksena. Vaikka miten yritän vääntää, että Alman kohtalo kritisoi odotuksia naisen käytöksestä, pidän Salakarin loppua valitettavan moralisoivana. Muuten Salakarissa on yhä paljon kiinnostavaa.

– –

Minna Canth
Salakari
1887, SKS 1996
esipuhe: Liisi Huhtala; kirjassa on myös aikalaisarvosteluja
123 sivua.
Lainasin kirjastosta.

 

 

klassikkohaaste8

Kirjabloggaajien klassikkohaastetta emännöi Tarukirja: ks. haastepostaus ja koontipostaus.

Olen osallistunut klassikkohaasteeseen aiemmin:

Goethe: Faust (Klassikkohaaste 7)
Oiva Paloheimo: Tirlittan (Klassikkohaaste 6)
John Galsworthy: Omenapuu (Klassikkohaaste 5)
Anna Ahmatova: Valitut runot (Klassikkohaaste 4)
Jane Austen: Neito vanhassa linnassa (Klassikkohaaste 3)
William Shakespeare: Romeo ja Julia (Klassikkohaaste 2)
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan (Klassikkohaaste 1)

5 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Romaani

Avainsanat:

joulukuu 30, 2018 · 8:03 am

Tuijatan #runo2018

Aloittakaamme pääkalloneuvottelut.
Paikaksi on valittu Metropolis,
kestoksi arvioidaan maapuupäiv.
Juuri silloin maailma tuulenkantama muuttuu:
siitä tulee avaruuskissojen leikkikalu, 
jota pikseliaurinko karttaa.

Nähkäämme, miten rannattomaan lähiöön rakentuu purkautuva satama,
joka saa nimekseen Varisto.
Siellä tuuli ja kissa solmivat suhteen, oi rakkaudelma!
Parin aikaa ottaa aurinkokello mutta se pysähtyy sateeseen,
kun lainatut kumisaappaat lonksuvat jaloissa.
Eikä veteen heitetyn kiven jättämä spiraali lopu koskaan.

Kulkekaamme vesirajassa kunnes kuulemme saaren runot.
Niihin kaiku vastaa:
ykköne.
Vai kuuluuko vastarannalta kehtolauluja kuoleville?

Kääntäkäämme katseemme: hautana avautuu koko meren laajuus.

Eksymisen kartasto ohjaa määt ja muut väylälle,
aina aallonpohjaan asti.
Näette syvyydessä kädet, joiden kautta olen kulkenut.
Kuin camouflage ne kätkeytyvät veden viimeiseen värinään.

Näin tarjoilen runona vuonna 2018 postaamani 22 runokokoelmaa. Niiden nimistä on juttuihini suorat linkit. Rohkenen tulkita tuotostani: tunnelma ja sanoma lähenee dystooppista katoavuuden kantaattia. Ehkä joku lukija tekee toisenlaisia tulkintoja. Siksi on runo.

Täten olen osallistunut Reader why did I marry him -blogin Ompun haasteeseen #runo2018, ja hänen ideansa on myös rustata runo kirjojen nimistä. Kiitos hienosta haasteesta! Kiitos myös Kirja vieköön! -blogin Riitalle #runosunnuntai-ajatuksesta. On ollut ilo osallistua! Pääasia ei unohdu: runoelämykset.

Ja sitten suin päin kohti haastetta #runo2019.

20180912_161754-1.jpg

Amos Rexin teamLab aalloilla: Massless

Lista: runopostausvuoteni 2018

Matti Kangaskoski: Pääkalloneuvottelut
Saila Susiluoto: Metropolis
Jan Rahman & Heli Laaksonen: Maapuupäiv
Riina Katjavuori: Maailma tuulenkantama
Susinukke Kosola: Avaruuskissojen leikkikalu
Satu Manninen: Pikseliaurinko
Olli Sinivaara: Purkautuva satama
Susinukke Kosola: Varisto
Lassi Hyvärinen: Tuuli ja kissa
Lealiisa Kivikari: Rakkaudelma
Kaisa Ijäs: Aurinkokello
Juho Nieminen: Lainatut kumisaappaat lonksuvat jaloissa
Suvi Valli: Spiraali
Johanna Venho: Saaren runot
Heli Laaksonen: Ykköne
Heli Slunga: Kehtolauluja kuoleville
Kaija Rantakari: Koko meren laajuus
Eija Aromaa: Eksymisen kartasto
Mariska: Määt ja muut
Heidi Pyykkönen & Niilo Rantala: Aina
Annariitta Linjama: Kädet, joiden kautta olen kulkenut
Satu Manninen: Camounflage

(Linkit postauksiin ovat jutun alun koosterunossa.)

9 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Listaus, Runot

Avainsanat:

elokuu 12, 2018 · 7:00 am

Klaaran päivän selkokirjahaaste: koonti 12.8.2018

Maaliskuisena naistenpäivänä 2018 haastoin kirjabloggaajat ja kirjojen lukijat kommentoimaan selkokirjoista (haasteohjeet tässä). Muutama ilmoittautui etukäteen. Tämä koontipostaus kerää osallistuneiden blogilinkkejä ja kommentteja.

selkokirjahaaste2018

Sellainen hytinä minulla on, ettei osallistuminen ole valtaisan vilkasta – ja juuri siksi haasteen viritin ja aion lanseerata sen taas ensi keväänä. Tietoa ja kokemusta selkokirjoista on yhä rajallisesti, mutta sitä tarvitaan lisää ja jostain pitää aloittaa. Moni taitaa ajatella selkokirjallisuuden ehkä olevan jotenkin toissijaista, jotenkin vajavaista ja vain erityisryhmille. Ei. Selkokirjojen tarve lisääntyy koko ajan ja tarjonta monipuolistuu. Valtamedia vaikenee selkokirjoista, mutta minä siis ainakin pidän niistä ääntä – toivottavasti muut myös.

Ilman muuta revittelyrajoitteita on, sillä selkotekstin pitää olla sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan helpompaa kuin yleiskieli – eli kerronnallisesti tai ilmaisullisesti ei voi rajattomasti irrotella, helppous on päämäärä. Selkotekstin kirjoittajan ja lukijan pitää hyväksyä kielelliset ja taitolliset selkoperiaattet. Se ei estä kieli- tai kirjaelämystä, jota kaipaavat monet, joille yleiskieli tuntuu liian vaikealta.

Esimerkiksi YLE on uutisoinut (Lukutaidon rapautuminen… 17.8.2017), miten monet nuoret eivät jaksa lukea edes lyhyttä novellia ja miten kaunokirjallisuuden lukemishaluttomuus vaikuttaa tekstitaitoihin. Siksi on selkokirjoja, keinoja päästä kauno- ja tietokirjallisuuden makuun. Viikko sitten tilaisuudessa, jossa läsnä oli yli 200 äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaa, jotkut opettajat ihmettelivät selkokirjaesittelypöydän vieressä, mihin ihmeeseen he tarvitsevat selkokirjoja. No nimenomaan ihmeeseen: niitä tarvitaan esimerkiksi jokapäiväiseen työhön kielen ja kirjallisuuden opettamisessa juuri siitä syystä, että niin opettajien kuin kotijoukkojenkin tehtävänä on kannustaa kirjallisuuden kimppuun – elämyksiin, kokemuksiin, joita vain kirjallisuus voi tuottaa. Eikä selkokirja ole vain kouluikäisten tai nuorten asia, sillä kuka tahansa kirjan pariin kaipaava voi hyötyä selkotekstistä, jos pitkä, vaikea teksti ei tunnu kutsuvalta. Joka lajia joka ikäluokalle löytyy.

Tietoa ja vinkkejä selkokirjoista löydät esimerkiksi

Selkokirjaesitteestä
Selkokirjatietokannasta
Selkokeskuksen sivuilta.

20180811_183717.jpg

Olen itse julkaissut jutut Klaaran päivän selkokirjahaasteen aikana seuraavista kirjoista, seuraavista syistä:

Satu Leisko: Tulin Suomeen – Selkokirjoissa on tarjolla erilaisia tietokirjoja koiranhoidosta avaruuden ilmiöihin, ja Leiskon kirja on tervetullut haastattelukirja kotoutuneista maahanmuuttajista. Selkokirjojen joukossa on paljon alun perin selkokielelle kirjoitettuja kirjoja, niin tieto- kuin kaunopuolellakin.

Nopolat: Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen (mukauttaja Hanna Männikkölahti) – Selkokirjoja mukautetaan jo ilmestyneistä kirjoista, ja sopivia selkokirjoja on tarjolla lapsista vanhuksiin. Hyvä, että lukemaan harjoitteleville lapsille on myös selkokirjoja kuten Heinähattu-kirja.

Miika Nousiainen: Juurihoito (mukauttaja Hanna Männikkölahti) – Myös uudehkoja kirjoja selkoistetaan kaikista genreistä. Paljon on ilmestynyt dekkareita ja perusromaaneita selkomukautuksina. Tänä syksynä on Juurihoidon vuoro. Esimerkiksi nuorten tai aikuisten opetusryhmässä joku lukee alkuperäisen, joku selkomukautuksen – kaikki saavat samasta kirjasta kokemuksen.

Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot – Hienoa, että kirjailija itse mukauttaa kirjansa selkokielelle. Taas on mahdollista toisen lukijan lukea alkuperäinen, toisen mukautus. Nuortenkirjoissa tyypillistä on ongelmakeskeisyys, tai pikemminkin ratkaisu- ja rohkaisukeskeisyys. Siitä tämä kirja on hyvä esimerkki.

Pertti Rajala: Kalevanpoika – Monia klassikoita meiltä ja muualta on mukautettu selkokielisiksi. Kalevanpoika on hyvä esimerkki siitä, miten kulttuuriperintöä tai kokemusta toisen kulttuurin merkkiteoksesta voi selkoteksti välittää saavutettavalla tavalla.

Olen haasteeseen osallistunut myös siten, että minulta on haasteen aikana ilmestynyt selkokielisiä kirjoja: novellikokoelma Hyvä päivä ja romaani Lauralle oikea. Ja koska selkokirjoina voi lukea eri kaunokirjallisuuden lajeja, muistutan, että viime vuosina runojakin on ilmestynyt, ihan itse tein: Kierrän vuoden ja Onnen asioita.

Vuosien varrella kertyneet selkokirjapostaukseni löydät blogistani asiasanan Selkokirja avulla. Taidan olla bloggaajista vilkkain selkokirjapostaaja.

Selkokirjojen lukeminen ei haasteeseen pääty. Minä odotan syksyltä ainakin Tapani Baggen nuortenkirjaa  ja Sanna-Leena Knuutilan uutta päiväkirjaromaania sota-ajalta. Ja monia muita.

Avarra kirjallisuuskäsitystäsi – lue ja vinkkaa selkokirjoista!

Kommentteihin toivottavasti kertyy muiden lukijoiden selkokirjakokemuksia.

14 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Selkokirja

elokuu 12, 2018 · 6:07 am

Pertti Rajala: Kalevanpoika

Luin keväällä JP Koskisen Kalevala-mukailun Kalevanpoikien kronikka (WSOY 2017). Se jätti kipinän palata ammoisiin eepoksiin. Kalevalan sijasta käännän katseeni Suomenlahden eteläpuolelle, jossa Kalevalaamme on vastannut Kalevipoeg-eepos. Lukuhalun herätti myös Viron 100-vuotisjuhla.

Tutustun tarinan selkoversioon (mukauttanut Pertti Rajala, BTJ 1999), ja samalla myönnän, etten aiemmin ole juurikaan paneutunut virolaisen ja suomalaisen kansanrunoustarinoinnin eroihin ja yhtäläisyyksiin.

Selkokirjan tapaan Kalevanpoika tarjoaa karsitun version sankaritarinasta, joka alkaa lupaavasti. Alussa on sadunomaista lumoa kolme neitosen syntymästä. Yksi heistä on Kalevanpojan äiti. Siitä siirrytään aika suoraviivaisesti nimihenkilön syntymään ja sotaisiin seikkailuihin.

Kalevanpoika.jpg

Kalevanpojassa on hitunen Kullervoa ja Lemminkäistä, roppakaupalla omaa ja ihan pieni pisara Kristusta. Sankariksi hän sopii väkevyytensä ja uhmakkuutensa ansiosta. Kiinnostavaa on inhimillinen erehtyväisyys. Öykkäröidessään hän saa päälleen kirouksen, joka koituu hänen tuhokseen. Vielä Tuonelassakin miekkonen törttöilee toimien ennen kuin ajattelee ja saa kätensä jumiin kallioon. Siellä se on edelleen.

Kerran vielä tulevaisuudessa
Kalevanpoika pääsee vapaaksi
ja palaa maan päälle.
Hän palaa takaisin Viroon.
Silloin Viron kansalle
koittaa uusi onnen aika.

Kohta kaksikymmentä vuotta vanha selkomukautus toimii edelleen tarinan välittäjänä. Selkoistuksen lisäksi on joitain säkeitä nelipolvisena trokeena, jonka sanamuodot ja sanasto on luonnollisesti epäselkoa. Monet trokee-lainaukset ovat paikallaan, sillä ne tuovat mukanaan autenttista rytmiikkaa, mutta joltain osin niitä on liikaa. Arvioin näin puhtaasti selkolukijoiden kannalta, joille siteeraukset ovat kielellisesti turhan vaikeita.

Muuten Kalevanpoika-selkokirja puoltaa paikkaansa. Myös minä sain näin näppärästi tuntuman veljeskansan kansalliseepokseen. Selkomukautukset, joita on tehty klassikoista, ovat juuri tällaisia: ne välittävät kulttuuriperintöä helposti saavutettavasti. Sopii monelle.

Yhdistän tämän kirjan lukemisen Ompun virolaisen kirjallisuuden lukuhaasteen ja omaan selkokirjahaasteeseeni. Selkohaasteestani ilmestyy tänään myös koonti.

– –

Pertti Rajala (selkomukautus)
Kalevanpoika
BTJ Kirjastopalvelu Oy 1999
selkokirja
68 sivua.
Lainasin kirjastosta.

1 kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Selkokirja

Avainsanat:

elokuu 10, 2018 · 7:06 am

Miika Nousiainen: Juurihoito (selkona)

Miika Nousiaisen romaani Juurihoito (Otava 2016, ks. postaukseni) on humoristisen lämmin, epätavallinen perhetarina, joka ylistää ylipääsyä vaikeuksista, erilaisuuden hyväksymistä, monisävyistä sukurakkautta ja anteeksiantoa. Hanna Männikkölahti on mukauttanut sen selkosuomeksi (Avain 2018).

Mukautuksen alussa esitellään tärkeät henkilöt, ja kirjan lopussa kerrataan kaikki henkilöt, mikä viisaasti selventää värikästä väkimäärää. Myös alun kartta on tarpeen, sillä kirjan päähenkilöt jäljittävät uusia perheenjäseniään eri mantereilla. Kirjan luvut on nimetty ja ovat sopivan lyhyitä. Se auttaa pitkän kirjan lukemisen jaksottamista.

Ihan selkoversion alussa en pääse alkuperäisen kirjan huumoriin kiinni, muta vähitellen sisarusten erilaisuuteen ja hammasasioihin perustuva huumori alkaa tuntua. Dialogi kulkee mukavasti, ja Nousiaisen kirjan rakkaudellisuuteen kasvava leuto henki säilyy hyvin.

Esko:
 
Veljeni Pekka on monella tavala omituinen,
mutta yhdessä asiassa hän on oikeassa.
Matkustaminen avartaa
ja auttaa ymmärtämään omaa elämää.
Sari on Södertäljessä asuva työtön kampaaja.
Fana on lukutaidoton entinen katulapsi.
Sunday kuuluu puoliksi aboriginaaleihin,
jotka Australian valtio on yrittänyt tuhota.
Ja Pekka on etätöissä mainostoimistossa.
Kaikki tämä on minulle hyvin eksoottista.
Pari valittavaa potilasta tuntuu pieneltä harmilta,
kun mietin, mitä sisarukset ovat kokeneet.

Uskon, että selko-Juurihoidon juonta on aika helppo seurata, vaikka kertoja välillä vaihtuu ja siirtymiä paikoista toiseen on runsaasti. Melko paljon kirjassa on vaikeahkoja kielen rakenteita ja sanoja, eikä vieraita sanoja tai käsitteitä aina selitetä.

Jokainen selkokieltä tunteva arvaa, että jos selkoromaani lähenee 200 sivun pituutta, ei ole kyse perusselkosta, jossa sisältöä selkeästi karsitaan. Tämän kirjan suhteen voisi käyttää luonnehdintaa helppolukuinen kirja, jota tukee normaalia isompi fontti ja kapeapalstaisuus selkoperiaattein rivitettynä. Tarkoitan sitä, että runsas selko-Juurihoito ei välttämättä sovi kaikille selkokirjallisuutta tarvitseville, vaan on omiaan esimerkiksi nuorille ja aikuisille, joilla on lukivaikeus tai lukijoille, joilla on hahmottamisen hankaluuksia tai jo hyvä suomen taito.

Selkotaitto helpottaa tekstin hahmottamista ja teknistä lukuprosessia, ja siksi se auttaa pääsemään tarinaelämykseen, jos lukeminen tavallisen kirjan kanssa tuntuu vaivalloiselta. Sellaiseen tämänkaltaisia kirjoja tarvitaan, esimerkiksi sisäänheittäjäksi kirjallisuuden kiehtovaan maailmaan. On myös tervetullutta, että melko tuoreita kirjoja mukautetaan. Näinä lukutaotohuolien aikoina tarvitaan mahdollisimman monenlaista kirjallisuutta, siksi myös selkokirjallisuuden sisällä lisääntyvät erilaisiin lukutarpeisiin sopivat kirjat.

– –

Miika Nousiainen
Juurihoito
selkomukautus Hanna Männikkölahti
Avain 2018
193 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Lukukokemuksen liitän Klaaran päivän selkokirjahaasteesen.

1 kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Romaani, Selkokirja

Avainsanat: ,

heinäkuu 31, 2018 · 6:07 am

Goethe: Faust I. Klassikkohaaste 7

Kirjabloggaajien seitsemännen klassikkohaasteen kirjani on eittämättä klassikko: Goethen draaman Faustin ensimmäisen osan suomennos vuodelta 1884 (ElisaKirja 2012). Koska nautin kesärientona Faust-oopperasta (postaus tässä), halusin tutustua alkutekstiin.

Klassikkohaaste7

Länsimaiseen kulttuuriin jo keskiajalta kuuluu tarina sielun myymisestä paholaiselle, joten Faustin idea on jo ennalta tuttu monesta erilaisesta versiosta. Goethen tekstissä minua kiinnostaa etenkin tohtori Faustin ja paholaishahmo Mefotofeleksen jännite, silti antoisimmaksi osoittautuu suomennoksen kieli. Mutta ensin tarinasta.

”Niin kauan eksyy ihminen, kuin pyrkii vaan.”

FAUST.
Jos keksisin, mi sisäisin
On kaikkisuuden yhdytin,
Kuink’ elämä taimii, toimii voima,
Ei oppini ois vain tyhjä soima.

Kyynikkotohtori Faust möyrii eksistentiaalisessa ja elämän tarkoitusta tai tarkoituksettomuutta vatvovassa kriisissä, menettää uskonsa järkeen, voimaan ja työhön ja on siten valmis paholaisen houkutuksille. Mefotofeles johdattelee Faustin järjenkäytöstä tunteen ja hekuman houkutuksiin. Pelissä on Faustin sielu, josta Jumala on jo lyönyt vetoa viekkaan Mefistofeleksen kanssa.

MEFISTOFELES.
Ma osittain oon voima tuo,
Jok’ aina pahaa suo, ja aina hyvää luo.

faust_1-4

Kuva: Lassi Ahti

Draaman juoni on selkeä, mutta sitä sekoittavat sekalaiset joukkokohtaukset, jossa erilaiset yhteiskuntakerrokset ovat rekvisiittaa pääjuonelle. Niin ammattiopiskelijat kuin ylioppilaat riekkuvat rehvakkaina, porvaristo ökyilee ja erilaista naisväkeä liehuu liepeillä. Mefistofeles yllyttää Faustia monenlaiseen pahuuteen kuten Margaretan veljen tappoon. Oleellisinta on kuitenkin tohtorin ja paholaisen muodostavan parivaljakon dialogi, joka selventää tohtorin tunteilla ja sielulla leikkimisen kierrettä.

MEFISTOFELES.
Veikko!
FAUST.
Peikko!

Draama ei tarjoa erityistä ratkaisua tieto/tunne-dikotomiaan. Ihmistä ei helpota tieto muttei myöskään mielihaluihinsa heittäytyminen. Taustalla vaikuttaa kristillinen sanoma: viekoittelujenkin jälkeen voivat taivaan portit aueta. Melkein kirpaisee se, miten Faust kumisee kirjaviisautensa takana tyhjyyttä.

FAUST.
Tuhatko kirjaa lukemalla tietää,
Ett’ ihmiset on kurjat ainiaan,
Ett’ onnen päivää joskus harvat viettää? –
Mit’ irvit, ontto ihmiskallo sie?
Kai sunkin aivos kerta eksyksissä
Totuutta lempi, valoa etsi – mutta lie
Hapuillut surkeasti hämärissä!

”Noin viisaan miehen eess’ oon aivan arka: / Hänt’ ei voi huvittaa mun juttu parka.”

Klassiseen viettelystarinaan kuuluu se, että Faust jallittaa paholaisen avittamana viattoman tytön, Margaretan. Huuma koituu neidon turmaksi. Faust yrittää korjata tuhojaan, muttei siinä onnistu. No, tavalliseen klassikkotapaan nuori nainen esitetään hölmönä, sekoavana uhrina.

Tämä riepoo. Margaretaa kutsutaan lapseksi, mikä tekee viettelyasetelmasta jopa pedofiilisen. Lisäksi klassikon naiskuva kaikin puolin kavahduttaa, sillä naiset näytetään ”heikkoina astioina” ja tahdottomina pelinappuloina, joita alisteisesti vedätetään miesten tarkoitusperiä toteuttamaan.

MARGARETA.
Voi Herra! Kuinka moinen mies
Kaikk’ aattelee ja kaikki ties!
Hänen eessään seison häveten
Ja vastaan vainen jaa tai en.
Oon tuhma tyttö parka mie;
Miks’ minuun mieltynyt hän lie?

Margareta, tahrattu neitsyt, tarvitaan tarinaan lisäämään traagisia ulottuvuuksia ja uhriperinteitä. Naiskuvien yksiulotteisuus korostuu siksikin räikeästi, sillä miespääparin mittelössä on vaihtelevia sävyjä.

”Oi miksi konsana synnyin mie?”

Faust,_Titelblatt_der_ErstausgabeKaarlo Forsmanin suomentama Faust ilmestyi 1884. Runokielinen draama ei välttämättä ole mutkatonta luettavaa, sillä säemuotoinen ja melko kiemurainen sanomisen tapa on kaukana nykyproosasta. Kun pääsin tekstin rytmiin, aloin nauttia omaperäisestä ja värikkäästä kielestä. En voi vastustella, kun kielikekseliäisyys kukoistaa. Esimerkiksi näin suivaantunut Faust sivaltelee paholaistaan: ”Sä likaluonnos lieskamainen!”

Kun Faust ilmestyi suomeksi, oli Seitsemästä veljeksen ilmestymisestä kulunut vasta rapiat 10 vuotta, eikä kirjakieli ollut erityisen vakiintunut. Forsman on siten tehnyt melkoista pioneerityötä. Erityisen viihdyttävä on kirjan alun laaja esipuhe, jossa Forsman esittelee Goethen ja hänen tuotantonsa. Sen sanomisen sointi kuulostaa Aleksis Kiveltä, ja asiatekstiksi rehevää ilmaisutapaa on hupaisa lukea. Nappaan tähän esimerkiksi sen, miten Forsman kuvaa klassikkokirjailijan tyyliä:

”Hän on siitä luonut nykyajan ehkä suurimman runoelman, ”jumalallisen näytelmän”, jossa viljalta vilisee ja soipi korkeita, ihmeteltäviä aatteita. Faust tenhoo joka ihmissielua ikuisen ongelman (probleemin) vastustamattomalla viehätysvoimalla ja ääreti vaihtelevan moninaisuuden suloudella. Siinä on mikä vaan ihmishenkeä liikuttaa: intoa, viisautta, viisastelua, hullutusta, salaperäisyyttä, rakkautta, sulosäveliä, uskonnollisuutta, epäilystä, taikaa, ivaa, pilkkaa, ei ole ihmistunteiden soittimessa kieltä, mi ei soisi mukaan, ei säveltä sydämen, mi ei helähtäisi. Se kuvastaa samalla henkisen olemuksemme syvää probleemia, elon korkeimpia kyselmiä sekä yhteiskunnallisen elämän kirjavia kohtauksia. Siinä sen viehätys.”

Faust I tarinana ei minua järin paljon kosketa, ja jumalisuus naisnäkemyksineen jopa vieroksutti – toki ymmärrän aikaan ja kulttuuriympäristöön liittyvät rajoitteet.  Sen sijaan suomentaja-Forsmanin kielikeikarius oudosti lumoaa. Koska hän kuittaa Faustin kakkososan sekavaksi allegoriaksi eikä kääntänyt sitä, jätän sen lukemisen sikseen (Otto Manninen kyllä sen suomensi 1930-luvulla). Ajatonta on tohtori Faustin ilmentämä elämän ytimen etsintä sekä ihmisen ikuinen keskeneräisyys ja erehtyväisyys. Lisäksi se vaikuttaa ikuiselta, että toiset hehkuttavat uutta ja nuijivat vanhaa:

MEFISTOFELES.
Ei mummo tunne aikojamme:
Homeista emme lemmi muinaisuutta.
Pinotkaa hyllyillenne uutta,
Sill’ uutta vaan me rakastamme!

Mefistofeleksen kehotuksesta palaan taas uuden kirjallisuuden pariin. Kiitos silti ajatuksia avartavasta klassikkohaasteesta, jota tällä kierroksella kokoaa blogi Unelmien aika.
– –

Johann Wolfgam von Goethe
Faust I (alkuteos ilmestyi saksaksi 1808)
suomennos ja esipuhe Kaarlo Forsman 1884
G.L. Söderström 1884, ElisaKirjan eKirja 2012
runomuotoinen tragedia
94 sivua.
Muita Faustin lukijoita mm. Hyönteisdokumentti ja Kosminen K.

3 kommenttia

Kategoria(t): Draama, haaste, Kirjallisuus, Runot

Avainsanat:

heinäkuu 25, 2018 · 8:11 am

Naistenviikko 2018: koonti

Kesän 2018 kuuma naistenviikko raikastui postaussateesta. Haaste oli käynnissä  jo neljännen kerran. Heinäkuun 18. – 24. päivinä kertyi kirjablogien postauksiin moninaisia juttuja naisteemalla: osa kirjailijoista tai kirjojen päähenkilöistä on viikon nimipäivien viettäjiä, osassa on selvää feminististä klangia, osassa ylipäätään naiset tai tytöt toimijoina ovat pääosassa. Varmaa on se, että kirjavinkkejä on kerätty syksyä ja talvea varten tietokirjoista, elämäkerroista, sarjakuvista, romaaniesta, novelleisista ja runoista sekä lasten ja nuorten kirjoista.

20180720_175746.jpg

Kokoan tähän mukana olleet 23 blogia. Osa postasi joka päivä, muutama muutamasti, jotkut kerran. Linkki vie blogin yhteen naistenviikkojuttuun tai bloggaajan tekemään omaan koosteeseen.

Hyönteisdokumentti (I Know Why the Caged Bird Sings)
Kirjan jos toisenkin (Sisämaa, Kotikoivun alla, Pihka)
Kirjan pauloissa (Toisten elämät, Huone yhdelle: pieni matkakertomus)
Kirjaluotsi (Hiekankantajat, Minun kansani, minun rakkaani, Nainen ikkunassa, Vuosisadan rakkaustarina, Katrina, The Essex Serpent)
Kirjapöllön huhuiluja (Emma, Täydellinen, Verikuu, Sytytä valot / Sammuta valot, Ainoa taivas)
Kirjarouvan elämää (Marlene Dietrich ja salattu sisar, Venäläiset tilikirjani, Poika joka ei itke, Sukellus syvyyksiin, Hän lupasi soittaa)
Kirjamies (Hän sanoi nimekseen Aleia)
Kirja vieköön! (Niin raskas on rakkaus, Kirjosieppo, Laulajan paperit, Älä mene pois, Onnelliset ihmiset ; lukusuosituskooste)
Kirja hyllyssä (Valas nimeltä Goliat, kooste B ja C, Vihan ja inhon Internet, Lempi ja rakkaus, Saniainen kukkii juhannuksena, Aavepianisti, kooste parhaista, Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän)
Kirjojen kuisketta (En palaa takaisin koskaan, luulen)
Kirsin book Club (Seitsemäs kevät, Vihainen leski, Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja, Syvien pohdintojen jaosto, Punainen osoitekirja, Peppi Pitkätossu)
Kulttuuri kukoistaa (Sivuhenkilö, Jos kuolemaon vienyt sinulta jotain anna se takaisin, Olimme kerran)
Luetaanko tämä (Olematon Olga, Viliami oivaltaa numerot, Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa, Revonpuro, Sytytä valot / Sammuta valot)
Luettua elämää (Kielletty hedelmä, Jäljet, Laskeva neitsyt, Saniainen kukkii)
Nanna kirjakimara (Paras mahdollinen maailma, Ikuisesti merkitty)
Nostetaan teksti pöydälle (Tapasin Jeesuksen,  En palaa takaisin koskaan, luulen, Synninkantajat, Neito vanhassa linnassa, Tytöt)
Oksan hyllyltä (Brewster Placen naiset, Over easy, Metsänpeitto)
Pieni suuri piiri  (Sakset tyynyn alla, Kaunis mutta kuollut)
Sheferijm – Ajatuksia kirjoista (Katriina ja Anu-Riikka)
Tarukirja (Tuulen vihat)
Tuijata (Kauneussalonki, Nimeni on Lucy Barton, Siivoojan käsikirja, Punainen osoitekirja, Saaren runot, Hylkäämisen päivät, Vie minut jonnekin)
Tuulevin lukublogi (Äkäpussi, Emilia Kent, Taiteilijan vaimo)
Yöpöydän kirjat (Sytytä valot / Sammuta valot)

Iloitsen suuresti kiinnostuksesta ja blogien panostuksesta! Naiskirjallisuutta tai naisia kirjallisuudessa saa ja voi lähestyä monin tavoin.

naistenviikko 2018

Logo: Lassi Ahti & Tuija Takala

Haasteen virittely, jossa haasteohjeet ja viikon nimipäivät: tässä.

Haastekäynnistys ja blogien omat linkkaukset: tässä.

Koosteet 2015, 2016 ja 2017.

3 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Elämäkerta, haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Naistenviikko, Novellit, Romaani, Runot, sarjakuva

heinäkuu 22, 2018 · 6:07 am

Johanna Venho: Saaren runot

Jokaisella on saarensa. Minulle se on metsäsaareke peltojen takana. Saaren runojen -kirjan (Palladium Kirjat 2017) puhujalle se on merimatkan kallioinen päätepiste. Se on elämänkaari – ja enemmän. Se on kysymyksiä ja oman äänen löytämistä. Se on luopumista, muistoja, kiertokulkua, elämyksiä luonnosta ja läheisistä.

”Nyt on se vuosi jossa saareen mennään, muistiinpainava kevät: kuivat kadut, kevyet kengät, aamun valossa uiva sänky. Nuoruuden uho ja asennot. Muistan toukan kämmenellä, se lensi, siivet, lepatus, katosi siniseen.”

Houkutus on suuri lukea Saaren runoja puhujan ja oman kokemukseni lisäksi suoraan runoilija Johanna Venhon oman saaren runoina. En tunne runoilijaa enkä hänen saariaan, enkä ole lukenut hänen aiempaa tuotantoaan. Kaikesta huolimatta runojen läpäisevä henki saa minut vetelemään yhtäläisyysmerkkejä tekijän ja tekstin välillä. Eikä se haittaa, ainakaan minua, sillä samalla luen omaa elämääni viistäviä vihjeitä. Runot osuvat ja minä uppoan.

20180705_091053.jpg

Yksi kirjan sikermä on omistettu kirjailijan isoisälle: ”Isät”. Suru läheisen kuolemasta välittyy runoista, samalla niistä hehkuu tärkeän esikuvan merkitys. Ihmishahmo on sekä konkreettinen että abstrakti. Kuolemaan kuuluu syvä suru, se on yksi kerros kuolleen vaikuttavuudessa ja jatkuvuudessa.

”Muistan sinut ilmeissäni. Muistan sinut paperin rapinassa, portaiden viileässä liu’ussa kellariin hakemaan multaperunoita. Muistan sinut illan hämärässä, sähkö säästyy, pimeählö vahvistuu. Muistan: yö harvenee aamuun ja verkko odottaa karikon luona noutajaa, kampelan sitko ja sätke, koura mätkäyttää pään veneen laitaan. Kuolemaa ei ole, muistin taskuissa jatkat jakaantumista, kalliolla savustetut kampelat, kalakeiton sipuli ja tilli omalta maalta, ruodoista pitkään haudutettu liemi.”

Kun vaihdan kampelan tilalle lahnan, minulla on kuva isästäni, kalareissuistamme, suremattomasta surusta isän kuoltua ja hänen yhä jatkuvasta läsnäolostaan tutuissa maisemissa. Otan runot omakseni, mutta uskon, että Venhon luomat tunnelmat ja ajatukset välittyvät, vaikkei niitä voi suoraan sovittaa omaan elämäntilanteeseen.

Kokoelma jakautuu seitsemään osaan. Kaikissa on elämänkaaren vaiheisiin kytkeytyviä teemoja. Luopumisen tuntoja on paljon, mutta kokoelma päättyy otsikointiin ”Alku”. Jotain loppuu, jotain alkaa. Kun maailma luotiin viikossa tai runoilija on seitsemän päivää äänettä…

”Kahdeksantena päivänä nousee laulu. Se on siitä ojasta ja osmankäämien villasta, jota piennar kasvaa. Se on tuomen tahmeasta tuoksusta. Siitä uskosta että lankaa riittää ja riittää, yhä uusia kuvioita liinaan. Se on siitä mudasta pohkeisiin saakka, kun kahlaan veteen ja pohja ei pidä.”

Olen valinnut sitaateiksi proosarunopätkiä. Esimerkiksi ”Isät”-osan suorasanaisuuden luulen juontavan siitä, että kirjailijan isoisäesikuva oli asiakirjoittaja, mutta saattaa Venhon proosavivahteikkuus olla muutakin, halua luonnolliseen konstailemattomuuteen kuvallisuudesta ja mielleyhtymistä tinkimättä. Ja sitten on esimerkiksi osa ”Äidit”, jossa puhutellaan Marjattaa, viittaillaan kalevalaisiin tunnelmiin ja hetkittäin helkytellään perinteikkäästi. Kokoelmassa on sekä modernin runon säe- ja rivityskeinoja että proosarunotyyliä.

Kansanrunoviitteet jo mainitsin. Olen heikkona luontokuvastoon, ja siitä saan nauttia Venhon runoissa. Aina uusiutuva ja ilmaisuvoimainen luonto antaa tilaa nähdä, tuntea ja kokea. Venhon runoissa vilisee lintuja, myös sielunlintuja, metsää, kaloja, kalliota, vettä – kaikenlaista ajatusta avartavaa. Täyteläinen ja tyhjentämätön Saaren runot on ehdottomasti kokoelma, joka jää kokemuksena hyrisemään, jättää jälkiä ja johon haluan palata.

Säästin kirjasta postaamisen naistenviikolle, päivä Johannan nimipäivän jälkeen. Onnea runoilija-Johannalle ja muille kaimoille tänäkin päivänä – päivän myöhästyminen ei onnitteluita himmennä. Olkoon tämä päivä saarellinen runosunnuntai.

naistenviikko 2018

Naistenviikon haastehuuto tässä ja viikkoon osallistuneiden blogien postauslinkit tässä.

– –

Johanna Venho
Saaren runot
Palladium Kirjat 2017
runoja
72 sivua.
Ostin kirjan.
Saaren runoihin sukeltaneita mm. Kirja vieköön! ja Reader why did I marry him?

3 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko, Runot

Avainsanat: