Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Anne Vuori-Kemilän kolmas romaani Maahan viilletty raja (Karisto 2023) kertoo äidistä ja tyttärestä mutta samalla myös pohjoisten merenrantakaupunkien työläishistoriasta vuodesta 1907 vuoteen 1960. Yhdistelmä toimii ja saa eläytymään ankariin elinoloihin.

Romaanin alussa Reeta jää orvoksi huutolaiseksi, mutta lapsuus jätetään jäytämään ja viedään lukija nopeasti itsellisen nuoren naisen elämään. Reetan lemmenseikkailuista seuraa raskauksia, yhdestä niistä tytär Signe. Reeta antaa tytön kasvatiksi tytön isälle Toivolle ja tämän vaimolle Elmille mutta vaatii avioiduttuaan tytön takaisin. Äidin ja tyttären väliin viiltyy varhaisvuosien eron seurauksena raja, joka vaikuttaa Reetan Signen vartuttua ylittämättömältä. Signe alkaa elää omaa työläiselämäänsä ja karttaa Reetaa.

Reeta ja Signe vuorottelevat romaanissa minäkertojina, ja mukana on myös joitain kirjeitä. Näin pääsen tutustumaan kummankin päähenkilön ajattelu- ja toimintatapaan suhteessa toisiinsa ja muihin henkilöihin. Jääräpäisyys ja jyrkkyys näkyvät ulospäin, ja sisällä vellovat tunteet, joita ei siihen aikaan eikä siinä ympäristössä ääneen avattu. Kumpikin peittelee itseltään ja toisilta lapsuuden säröjä. Siitä sikiää rakastamisen vaikeus. Signe sanoittaa sen:

”Silti ei tämä minussa asetu – sisuksia nakertava huoli ja ajatusten takana kiertyvä pelko. Niin on menneisyys minuun merkkinsä jättänyt.”

•

Vuori-Kemilä tekee päähenkilöistään eläviä puutteineen ja pyrkimyksineen. Eivät elämä ja teot kerro heistä aina hyvää ja kaunista, mutta juuri siksi henkilöt vetävät puoleensa. Sivuhenkilöt vaikuttavat kokonaisuuteen suuresti, sillä heistä pääsen heijastelemaan päähenkilöiden vaikutuksia. Esimerkiksi kasvattivanhempien pidätelty rakkaus raastaa, ja ystävyys- ja rakkaussuhteiden hellät hetket ja kipeät kuprut koskettavat. En löydä kuvaukselle parempaa luonnehdintaa kuin elämänmakuinen.

Kronologiseen romaaniin poimitaan tiettyjä vuosia ja jätetään väliin aukkoja. Se antaa kerrontaan ilmaa. Kielen havainnollisuus miellyttää. Hienosti vaihtelevat pelkistetyt kuvaukset ja sujuva puhekielinen dialogi sekä sävykäs ilmaisu.

”Sillä tavoin surut kulkevat eri suuntiin ja toisin askelin; kiirehtien, hiipien, painavina, painottomina. Silti risteävät joissain kohdissa, silmien vilkaisussa, huokauksessa, hätäisessä sanassa. Osuvat päällekkäin ja samaan kohtaan, pudottavat kiven lammen syliin, kieppuvat kuivuneina lehtinä pihatien poikki ja tulvehtivat ojanreunan yli pirttiin ja kamariin. Palavat puiden latvoissa kasvojen soikioiksi.”

•

Naiset ovat viime vuosina nousseet sotakirjojen kärkeen, ja samaan joukkoon sopii kotirintaman Signe Kemistä. Kirja näyttää kaksinaismoralistisen ja sukupuolittuneen suhtautumisen saksalaisiin: miehet tekevät hyväksyttyjä afääreja mutta naisten suhteet saksalaisiin tuomitaan. Signe saa stigman ja äpärähäpeän – samalla hän luulee olevansa erilainen kuin aikanaan huoraleiman kokenut äitinsä: ”Muuta olen kuin synnyttäjäni, toinen ihminen ja täydellisesti toisenlainen.” Lukija sen sijaan näkee paljonkin yhtymäkohtia tyttären ja äidin kohtaloissa.

Puuteollisuus ja satamatyö olivat Kemissä ja Haukiputaalla elinehtoja, ja niistä Maahan viilletty raja kertoo sellaista, mitä en ole ennen lukenut. Pienipalkkaisiin lastaustöihin valitaan työntekijät nokkimisjärjestyksen mukaan, työmatka tehdään keikkuvalla paatilla ja laivan ahtaissa työoloissa pinotaan hengen uhalla raskaita lautoja – vakuuttavaa työn ja työläisyyden kuvausta. Ja näyttäytyyhän sekin, miten raskas työ vaatii raskaat huvit. Punaisesta Kemistä haistan työläisnaisten hien ja viinan katkun. Ja naisasia lävistää kerrontaa:

”’Missä ukot on?’ suhahdan Inkerille kysymyksen. ’Älä nyt hulluja puhu. Ei kai ne akkojen hommiin ala tai meikäläisten huonommille tienesteille. Ne on föörmanneja, täkmanneja, tarakantekijöitä tai vinssinkäyttäjiä. Ja tiivinä sellaset jotka ei kelpaa muuhun.’”

•

Maahan viilletty raja perustuu tosielämään, ja siitä kirjailijan taitavasti ilmaisemat täyteaineet tekevät kaunokirjallisuutta. Toistan vielä, että Anne Vuori-Kemilä saa henkilönsä ja historian elämään. Tarkka psykologinen ote vaatii seuraamaan Reetaa ja Signeä, myötäelämään ja liikuttumaan. 

”Tuijotamme samaan suuntaan molemmat, ojaa joka puskee uomaansa ryteikköjen ja joutomaiden keskelle. Sellaisen maiseman läpi meidänkin olisi selviydyttävä.”

•

Anne Vuori-Kemilä: Maahan viilletty raja, Karisto 2023, 332 sivua. Sain kirjan kirjailijalta.