Avainsana-arkisto: Karin Smirnoff

Äitienpäiväksi äideistä ja äidittömistä

Valikoin kevään kirjoista kahdeksan erityylisen romaanin otannan, joissa äitiydellä on merkitystä. Se voi olla (liiallista) läsnäoloa tai (täydellistä) poissaoloa. Sen merkitystä ei voi kuitenkaan ohittaa.

Venla Hiidensalo: Suruttomat

Jos haluat tosielämäpohjaisen romaanin taide-elämän varjoista, Suruttomat on sellainen. Se kertoo Tyko Sallisen vallankäytöstä ensimmäisen vaimonsa ja kahden tyttärensä elämässä. Romaanin yksi teema on äitiyden riistäminen.

Koko Hubara: Bechi

Bechi-romaania voi lukea kolmen sukupolven naisten ketjuna, jossa äitien suhtautuminen tyttäriinsä herättää vastareaktiot: näennäinen välinpitämättömyys yliomistautumisen, omistautuminen vastustushalun. Tuntuu heti väkivallalta pelkistää suhteet noin, sillä romaanin monisyisyys ei saa siten oikeutta. Runsaiden teemojen tiivis romaani on kuitenkin myös romaani äitiydestä.

Anneli Kanto: Rottien pyhimys

Käväistäänpä 1500-luvun alussa ja kirkon maalausprojektissa. Sen sivujuonteena voi tarkastella päähenkilöä, Pelliinaa: voi pohtia äidittömyyden merkitystä hänen kohtaloonsa. Lisäksi herkullisia naissivuhenkilöitä voi katsahtaa sillä silmällä, mitä ratkaisuja he tekevät äiteinä saadakseen lapsilleen isän.

Paula Noronen: Lomille lompsis

Tarja Kulho on viihdehahmo, jolla on varmat ja suorat mielipiteet. Tällä kertaa hän lomailee Räkkärimarketin lomakylässä. Hienoinen huoli on tyttärestä, mutta äidistä etääntyvän pojan poissaolo todella kalvaa Tarja-äitiä. Siksi Tarja alkaa videoida elämänohjeita pojalleen. Niiden litteraatiosta saa lukija nauttia – pojasta en ole ihan varma.

Sari Pöyliö: Rakkauden ja tulehduksen oireita

Äiti huutaa poissaoloaan, kun yksin jäänyt isä yrittää luotsata poikaansa ja tytärtään aikuisuuteen. Siitä tulee melkoista räpiköintiä ihmissuhteiden arvaamattomuudessa. Siitä tulee lukijalle hauskaa, ja tekee se kipeääkin. Mainio perhekuvaus, jonka omintakeinen tyyli puree.

Alex Schulman: Eloonjääneet

Eloonjääneet alkaa äidin kuolemasta, mutta tunnetustihan sitä ennen eletään. Romaani käsittelee paljon veljeyttä ja veljistä etääntymistä aikatasoja vaihdellen: on kohtalokas kesä lapsuuden lopussa ja on äidin tuhkan levitys. Siinä välissä tapahtuu elämä ja se, miten tämän kirjan äiti vaikuttaa lapsiinsa.

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo

Lähdin veljen luo sisältää tukuittain ihmisiä kuormittavia asioita, eli romaani on täynnä arktista hysteriaa. Siitä huolimatta, siis kaikkien kauheuksien ohella, romaani vetää vääjäämättömästi puoleensa. Yhtenä teemana voi miettiä äitiyttä, sellaista äitiyttä, joka katsoo ohi, tai sellaista, joka on viety.

Elizabeth Strout: Olive, taas

Järeä nimihenkilö tokaisee asiat paikoilleen ja herättää ympäristössä reaktioita pyyhältäessään paikalle. Ohittaa häntä ei voi, hänellä on vankkumaton paikka yhteisöissään. Kaiken päälle on todettava, että äitinä hän ei ole kummoinen (Oliven omaa ilmaisua lainaten; hän käyttää kanssaihmisistään ”ei kummoinen”-luonnehdintaa). Vai onko? Olive ei ole vain yhdenlainen, hänen ihmisenkaltainen ristiriitaisuutensa lumoaa.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo & kirjapiirin kokemukset

Kuvittele kaikki (valtionrajoista riippumattoman) pohjoisen ihmisten tragediat insestistä tappoihin, lisää eläinväkivaltaa, perhehelvettejä, päihteitä, pettämistä, valheita ja hihhuliuskovia. Et silti pysty kuvittelemaan, että niistä voi kertoa siten, että kerronta yllättää ja viihdyttää. Ruotsalaisen Karin Smirnoffin särmikäs romaani Lähdin veljen luo (Tammi 2021) erottuu kaltaistensa arktisen hysterian romaanien joukosta ja muuttuu luku luvulta kiinnostavammaksi. Onpa taitavasti kieputtava romaani!

”Vaikuttaa siltä sanoin että koskaan ei voi lopullisesti tietää mikä on totta. Totuus taipuu ja väistelee liikaa.”

Jana saapuu vuosien jälkeen kotipaikkakunnalle kaksoisveljensä luo, jolloin menneisyys palaa mieleen ja lomittuu nykyisyyteen. Mihinkään kiinnittymätön nainen tekee tiliä menneen kanssa, tapaa vanhoja tuttavuuksia ja muistaa sellaista, mitä ei ennen. Työ kotihoidossa tuo vastaan sekin yllätyksiä. Juonesta ottakoon kukin tykönään selvää, salaisuudet kuuluvat tämän kirjan henkeen. Ja taide – Janalle savimuovailu, jollekin toiselle maalaaminen – alitajunnan ja muistojen käsittelykeino.

”Ennen nukkumaanmenoa istuin hetken keltaisen huoneen kylmällä puulattialla. Kääntelin saviukkoja käsissäni etsien johtolankoja. Tuntui kuin olisin menettänyt otteen omasta elämästäni. Asioita tapahtui ilman että saatoin vaikuttaa niihin mitenkään. En ollut koskaan tuntenut oloani elävämmäksi. Kokemus oli uusi ja vaikken tiennytkään varmasti sen hyvyydestä se oli joka tapauksessa olemassa ja huusi kuin herätyskokouksessa.”

”Heti kun ajattelin positiivisesti tapahtui jotain mikä muistutti elämän hauraudesta. Kaikki menisi päin helvettiä vaikka tekisin mitä.”

Jana suojelee itseään pessimismillä, eikä monia valopilkkuja ole elämäntaipaleella ollut havaittavissa. Minkäänlaiseen makeilevuuteen sortumatta romaanin loppu tuottaa liikuttavan yllätyksen, mahdollisen positiivisen käänteen. ”Minusta ei ollut ikinä aiemmin tuntunut tältä. Jollain tavalla se liittyi toivoon.”

Kirjapiiri ihastuu

Kolmen hengen virtuaalikirjapiiri on liikuttavan yksimielinen: Lähden veljen luo on hieno, yllättävä romaani. Muut kuuntelivat kirjan, minä luin verkkokirjan – siksi kiinnitämme huomion eri asioihin. Vilkkaassa keskustelussa kävimme läpi henkilöitä ja tapahtumia sekä pohdimme, mikä merkitys on romaanissa juonella. Tiivistän porinamme:

Johanna

Lukiessa tuli monia assosiaatioita Humisevaan harjuun, Twin Peaksiin, Mukan kirjoihin, ja silti kirja on ihan omanlaisensa. Realistisesti kirjassa kerrotaan, silti tunnelmassa on unenomaista. Romaanin oudot asiat kerrotaan siten, että niissä ei ole mitään outoa.

Taru

Minuakin kiehtoo kirjan outous, rujous ja suomalaisuus. Tietty hulluus viehättää. Nämä ihmiset eivät ole mitään menestyjiä ja silti he pärjäävät. Pelkään, ettei vain jatko-osa lässähtäisi, mutta jäihän vielä selvittämättömiä asioita. Ja luotan kyllä, että kirjailija keksii lisää.

Minä

Ihmettelen, etteivät kerrotut hirveydet vie övereihin. Minulle romaanin juju on sen kieli ja raportoiva, ylilyöntejä välttävä tyyli. Siinä on omanlainen töksäytyksen ja jolkotuksen vaihteleva ja etenevä rytmi, jossa välimerkeillä ei ole niin nokon nuukaa. Tykästyn kovasti siihen, miten erisnimet eivät erotu vaan ne kirjoitetaan pienellä ja yhteen. Se peilaa mentaliteettia: ei siinä erisnimillä eli erityisyydellä keekoilla, koska kaikkea (kaikkia) voi sattua.




Karin Smirnoff
Lähdin veljen luo
suomentanut Outi Menna
Tammi 2021
200 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani