Lukurauhan tärpit 2022

Sunnuntain lukurauhapäivänä olen toki lukenut, samalla vinkkaan viidesti. Tässä alkuvuoden lukemistostani luettavaa muillekin päiville kuin tälle.

Elämäkertavinkki – Minna Maijala: Katri Vala

Katri Valan elämässä riitti inhimillisiä tragedioita. Niitä ei Minna Maijalan elämäkerrassa hiivistellä, mutta samalla välittyy Valan runotuotannon synty ja luonne. Myönnän, että vaikka on tullut usein tutustuttua 1920-luvun kirjallisuusmeininkiin, aina jaksaa kiinnostaa senaikaisen nuorison usko ainutlaatuisuuteensa ja moderniuteensa – ja eteneminen kolhuineen kohti toista maailmansotaa. 

Runousvinkki – Olli Sinivaara: Puut

Kannessa vuosirenkaat viettelevät samoilemaan Olli Sinivaaran runometsissä ja silittelemään lyriikkapuiden runkoja. Puut-runot ovat kaihtelematonta luontolyriikkaa, jossa kokemus saa olla ihaileva, kaunis; ikuisuutta ja elämän arvoitusta hipaiseva.

Rauhoittumisvinkki – Joel Haahtela: Jaakobin portaat

Uskon, että Joel Haahtelan trilogian viimeisen osan Jaakobin portaat (tai koko sarjan) voi lukea monella tavalla, hartaastikin. En ole uskonnollinen, silti romaanin etsinnän ja rauhoittumisen henki viehättää. Haahtela kuvaa usein särkyneitä, etsikkoajan henkilöitä. Tämä unenomainen, osin sadunonnelliseen loppuun vievä pienoisromaani tuo levollisen olon, ihan vilpittömyyttään.

Rauhattomuusvinkki – Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen

Suomalaishenkinen ruotsalaisromaani Viedään äiti pohjoiseen jatkaa Karin Smirnoffin janakippo-sarjaa, ja kolmaskin on luvassa. Kyllä kutkuttaa, miten tästä toisesta osasta voi vielä jatkaa. Toistan sen, mitä kirjajutussani jo ilmaisin: Jana Kippo on kova, ja kieltä rusikoiva ilmaisu omaperäistä.

Herätysvinkki – Iida Rauma: Hävitys

Iida Rauman romaanissa Hävitys hyökyy henkilökohtaisuutta, mutta pidän sen autofiktio-otetta merkittävänä kaunokirjallisuutena. Kyse on kerrontakeinoista ja kielestä – ne tunkeutuvat syvälle: päähenkilö halkaistaan jännitteisesti kahtia sekä viritetään aika- ja historiakerroksia. Kouluväkivalta, ylipäätään nokkimis- ja valtarakennelmat lasten ja aikuisten yhteisöissä saavat vimmaisen verbalisoinnin.





Jätä kommentti

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjallisuus, Listaus, Romaani, Runot

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s