Työmatkakirjana olen lukenut pienin palasin Johan Theorinin dekkaria Aarnivalkeat (Tammi 2015). Kirja kestää sykäyksittäisen lukemisen, sellaiseen sopivat lyhyet luvut eri henkilöiden näkökulmasta. Tarina hajaantuu moneen suuntaan, sukuun ja sukupolviin.
Keskuspaikkana on 1990-luvun lopun Öölanti. Yli 80-vuotias skarppi Gerlof on vanha saarelainen, joka tarkkailee ympäristöään. Klossien ökysuvun ressukka sukulaispoika Johan näkee ja kokee kummia ja sattumalta jakaa sen Gerlofin kanssa. Kummallisuuksiin liittyy salaperäinen Kotiinpalaaja. Hiukan irrallinen diskotyttökin sotkeutuu kuvioon. Juoni on monipolvinen, mutta mallikkaasti Theorin sen punoo ja solmii säikeet siistiin vyyhteen, ja juonilenkeissä on aika kihelmöivää jännitystä.
”Se ei ollut kivaa”, hän sanoi. ”Se mitä tapahtui.” Gerlof näytti ymmärtävän, mitä hän tarkoitti. ”Ei niin… – -.” Gerlof huokaisi ja jatkoi: ”Mutta tämä koko vuosisata ei ole ollut erityisen kiva… Sotaa ja kuolemaa ja kurjuutta, onneksi se päättyy kohta. Kaksituhattaluvusta tulee varmasti paljon hauskempi.”
Hurskas toive tuossa esitetään. Valitettavasti 2000-luvun alun perusteella ei toive tule toteutumaan. Mutta kieltämättä tässä dekkarissa 1900-luku näyttäytyy luokkataistelun ja epäoikeudenmukaisuuden temmellyskenttänä. Ruotsi on ollut sodista vapaa, mutta jokin muu kansankotia hiertää. Ainakin viime vuosina olen lukenut tukuittain ruotslaisdekkareita, joissa on sokeaa herravihaa. Kaikki rikkaat näyttävät olevan Ruotsissa röyhkeitä rikollisia. Tässäkin romaanissa raharikkaiden juonitteleva omaneduntavoittelu on pahan alku ja juuri – ja on ollut samassa suvussa sukupolvelta toiseen.
Yksi tärkeimmistä juonenosista on Neuvostoliitossa eläminen paremman tulevaisuuden toivossa loikanneiden näkökulmasta. Vankileirit, kansanvihollisten kuulustelut, telotukset ja vakoilu kuvataan kylmänkarusti. Ne liittyvät yhden öölantilaisen epätodelliseen mutta perusteltuun selviämiseen. Pikakelaus Neukkulan epäinhimillisten vaiheiden läpi on tavallaan jatkumoa suomalaisessa kirjallisuudessa jostain syystä suositulle loikkari- tai vankileiriteemalle; mieleen tulevat esimerkiksi Pelon, Kähkösen, Hiidensalon ja Ketun romaanit. Ruotsalaisessa (dekkari)kirjallisuudessa ei kommunismiunelman helvetti ole tavallinen.
Kuten jo viittasin, juoni on pikku nuuskarasiaa myöten näppärästi kehitelty ja koukuttava. Myös muutama henkilö vetää puoleensa, viisas vanhus Gerlof ja nuori poika Johan etunenässä, kummankin kokemus välittyy suoraan. Kotiinpalaajassa on jäyhää etäisyyttä, ymmärrän syyn, mutta hänenkin vaiheitaan seuraan kiinnostuneena. Aarnivalkeat ei ole aihepiiriltään ihan tavallisinta dekkarikauraa lahden takaa – se on oikein kiinnostava poikkeus. Thorenin aiempia Öölanti-kirjoja en ole lukenut – siispä sarjaa jatkamaan takaperoisesti.
– – –
Johan Theorin
Aarnivalkeat
suomentanut Outi Menna
Tammi 2015
dekkari
484 sivua e-kirjana
Ostin e-kirjan Elisa Kirjan tarjouksena.
Muita bloggarilukijoita: Lukutoukka, Rakkaudesta kirjoihin ja Mummo matkalla.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 