Juuri luin kirjan katoavasta Amysta eli romaanin Kiltti tyttö (blogissani 2.10.). Nyt on vuorossa huhuilu salaperäisen perheenäidin perään Missä olet, Bernadette? Tätä Maria Semplen romaania (suom. Outi Järvinen, Gummerus 2013) mainostetaan Jonathan Franzenin ahmimismainesanoin. Odotukset ovat siis kovin korkealla.
Kerronta pelaa täysin fiktion ehdoilla: ei haetakaan uskottavuutta vaan kaleidoskooppikuvaelmaa Bernadetten ja hänen perheensä tapaukseen. Monien eri henkilöiden viestit – asiaan kuuluvien ja kuulumattomien – ja Bee-tyttären kerronta lomittuvat. Tekstinpätkin rakennetaan juonen kulkua: toiset tarinat ovat olellisempia kuin toiset, lukija saa valita, mihin tarttua, ja lopputulemana on moniääninen mekastus.Tämäntyyppinen rakenne on nykyproosassa kovin muodikas.
Lyhyesti romaanissa on kyse elämänpettymyksestä ja sen seurauksista. Uraromahduksen jälkeen Bernadetten asettuminen Seatleen on ollut melkoista epäviihtymystä. Bernadette sanoo teini-Beelle ja hänen ystävälleen jutun ytimen, joka on häneltä itseltään on ollut 20 vuotta hukassa:
”Teillä on tylsää. Ja minä kerron teille nyt pienen salaisuuden elämästä. Teillä on tylsää nyt? No, vielä tylsempää on tulossa. Mitä nopeammin ymmärrätte, että teidän täytyy itse tehdä elämästä kiinnostavaa, sitä helpompaa teillä tulee olemaan.”
Hulppeaa menoa irtoaa tekstien eri näkökulmista ja tyyleistä – lukijalla ei siis ole tylsää. Kaikki henkilöt ovat kummallisia, suuri osa karikatyyrisia komediatyyppejä. Valitettavasti menoputkeen tulee loppua kohti tukoksia, lopulta notkahdetaan sentimentaalisuuden puolelle. Kokonaisuus on kuin kiltin indie-elokuvan käsikirjoitus: outoja, rakastettavia tyyppejä katastrofien partaalla ja jopa keskellä – ja lopussa halitaan, hymyillään kyynelten läpi. Viihdyttävää, siinä kaikki.
Yksi alajuonne kuvataan sarkastisesti : tietotekniikkabisnes on murroksessa, mikä näkyy ja tuntuu yksilöiden ja yhteisöjen elämässä. Bernadetten mies Elgie on ihailtu Microsoft-pomo. Koko Seattle on yhtä Microsoftia, välillisesti myös katujen lukuisat asunnottomat ja toistuvissa organisaatiouudistuksissa irtisanotut. Seattle on itseriittoinen kuplansa, vaikeasti lähestyttävä, huhujen mukaan pohjoismaisjuuristen asuttajiensa vuoksi. Mahtifirman itsetyytyväinen menestys tekee sokeaksi, aivain kuin Bernadetten aviomies sokeutuu perhesuhteissaan. Bee-tytär törmää todellisuuteen lähdettyään Microsoft-Seattlesta opiskelemaan muualle:
”Joka ikisellä oppilaalla on iPhone, ihan liioittelematta, ja useimmilla on myös iPad, enkä koskaan nähnyt muita tietokoneita kuin Maceja. Kun kerroin että isä on töissä Microsoftilla, he pilkkasivat minua ihan avoimesti. Minulla on PC ja kuuntelin musiikkia Zunelta. Mikä tuo on? He kysyivät todella epäystävälliseen sävyyn, ihan kuin olisin juuri kaivanut taskustani valtavan kakan johon olin kytkenyt kuulokkeet.”
Tulipahan mieleen kytkös: olipa kerran pohjoinen kumisaapastehdas, josta sikisi ”connecting people” -tuotteistus – ja sitten se myytiin Microsoftille…
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 