Maria Jotunin romaani Huojuva talo ilmestyi vuonna 1963 parikymmentä vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen. Romaanikilpailuun Jotuni osallistui käsikirjoituksella jo 1930-luvulla, mutta hän esti julkaisun, koska käsikirjoitus ei voittanut.
Miksi Huojuva talo sopii selkokirjaksi vuonna 2024? Valitettavasti väkivalta ei ole maailmasta ja perheistä vähentynyt: viime vuonna uutisoitiin, että Suomessa joka kolmas nainen on kokenut lähisuhdeväkivaltaa. Aihe on vaikea mutta ajankohtainen ja tärkeä. Selkokirja tarjoaa mahdollisuuden kuvailla ja käsitellä ihmisiä ja yhteiskuntaa koskevaa vahingoittavaa ilmiötä. Se käynnistää keskustelua: mitä ja millaisia ovat valta, väkivalta ja rakkaus perheessä?
Jotuni kuvaa tarkasti, miten päähenkilön Lean lapsuudenkoti vaikuttaa häneen ja käsityksiin rakkaudesta. Se perustelee Lean myöhempiä ratkaisuja kestää nöyryytystä, vaikka aviomies Eero tekee pahaa Lealle ja lapsille. Jotuni osaa vakuuttavasti kuvata, minkälainen kierre väkivallasta ja vallankäytöstä voi tulla perheessä. Se kertoo myös väkivallan käyttäjän keinoista hallita pelolla.
•
Jotunin romaani valikoitui mukautettavaksi viime elokuussa, kun Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumissa opettajat äänestivät Huojuvan talon teoksen suosikikseen – vaihtoehtoina oli muutama kotimainen klassikko. Huojuvaa taloa voi nyt käyttää kouluissa selkoversiona tunne- ja tekstitaitojen käsittelyssä sekä kirjallisuustehtävissä. Olen tehnyt kirjasta myös selkokielisen tehtäväpaketin koulukäyttöön.
Selkoromaani Huojuva talo on tarkoitettu kaikille nuorille ja aikuisille kaunokirjalliseksi kokemukseksi, ei vain koulukäyttöön. Romaanin teemat perheestä, kasvatuksesta, väkivallasta ja rakkaudesta koskettavat jokaista.
”Lea ei saanut unta.
Hän puristi sormet nyrkkiin ja ajatteli,
että hänen täytyisi tyytyä vähään.
Hän ei saanut masentua.
Hänen täytyi selviytyä tästä.”
•
Alun perin Jotunin romaani on noin 600 sivua pitkä. Olen karsinut polveilevia keskusteluja ja Lean miehen Eeron toistuvia yksinpuheluja sekä tiivistänyt ydintapahtumat. Jotunin novelleissa on yleensä tiukkaa ja niukkaa kieltä, mutta Huojuvassa talossa kieli vaihtelee. Olen pyrkinyt selkoistuksessa myötäilemään Jotuniin lyhytsanaista perustyyliä ja etenkin säilyttämään romaanin tunnelman. Tunnelmassa on pettymystä, alistumisen murhetta – ja hippunen toivoa.
”Lea ajatteli näitä vuosia Eeron kanssa.
Hänen täytyisi sanoa Eerolle,
että he voisivat aloittaa alusta
ja olla avoimia ja rehellisiä.
Nyt oli kiire korjata virheet.
Täytyi puhua suoraan eikä pelätä.”
Selkokirjan tapaan rivit ja kappaleet ovat lyhyitä, mikä tukee lukutekniikkaa. Lukemisen helpottamisen vuoksi olen jakanut selkokirjan myös lyhyisiin lukuihin ja nimennyt luvut. Jonkin verran olen vähentänyt henkilöitä, mutta kokonaisuudelle tärkeät sivuhenkilöt ovat mukana. Selkokirjan henkilöluetteloon on helppo palata ja tarkistaa sivuhenkilöt.
Kirjan lopussa on lyhyt esittely Maria Jotunista ja hänen tuotannostaan. Niistä lukija saa taustatietoja.
Toivottavasti Jotunin romaanin vakava aihe kiinnostaa ja herättää ajatuksia – myös selkokirjana.
Suomen kulttuurirahasto maksaa miljoonalla eurolla peruskoululle kirjapaketteja lukutaidon edistämiseksi. Lastenkirjainstituutti on koonnut koulujen valittavaksi kolme erilaista kahdeksan kirjan pakettia, joissa on sarjakuvia, helppolukuisia kirjoja ja selkokirjoja. Koulut saavat nämä tilaamansa Selkopolku-paketit tämän vuoden aikana. Yhdessä paketeissa on selkomukautus Magdalena Hain kauhuromaanista Sarvijumala (Otava 2023).
•
Selkopolku-hanke halusi mukaan isoja kustantajia. Esimerkiksi Otava tarttui tilaisuuteen ja valitsi romaanitarjonnastaan selkomukautettavaksi Sarvijumalan, ja lokakuun lopussa minut värvättiin senmukauttajaksi. Noin kuukautta myöhemmin Magdalena Hain Sarvijumala sai lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Nyt kirjan selkomukautus on jo ostettavissa.
Loppuvuoden 2023 vapaa-aikani vietin lukioikäisen Laurin ja hänen kauhukokemustensa seurassa. Mukautusprosessi alkoi alkuperäisen kirjan tarkasta lähiluvusta. Muutaman lukukerran jälkeen minulle hahmottui, mikä on oleellisinta. Siitä seurasi kipeä karsintatyö, sillä selkokirjassa ei voi olla alkutekstistä kaikkea vaan ydintapahtumat ja -henkilöt niin, että kirjan teemat ja tunnelma pysyvät alkuperäisen kaltaisina.
Selkoversion tekstimäärää vähentää ja lukemista helpottaa tekstin ulkoasu: rivit ja kappaleet ovat lyhyitä. Selkokirja näyttää säekirjalta (ja monen mielestä runolta). Ulkoasu helpottaa teknistä lukutaitoa, mikä puolestaan tukee sisällön ymmärtämistä.
Sarvijumalassa yksi mukautushaaste oli Laurin uni- ja muistumaosuudet, koska ne rikkovat kerronnan kronologiaa. Ne täytyi selkokirjassa saada lukijalle helposti hahmotettaviksi ja seurattaviksi. Kauhu- ja salaisuuselementtien oli pysyttävä sellaisina, että lukija saisi lukemisen aikana vähitellen ahaa-elämyksiä.
Alkuperäisen kirjan hienot peurankallo-logot tulivat oivaksi avuksi erottaa kronologiasta poikkeamiset. Muita kirjan lukemista ”teknisiä” helpotuskeinoja ovat alun henkilöluettelo ja lukujen selkeä merkintä.
Kielen muokkaus- ja mukautustyö käynnistyi sisältökarsinnan rinnalla. Selkokaunokirjallisuudessa voi ottaa jonkin verran vapauksia perusselkokielen periaatteista, mutta silti kielen täytyy olla rakenteiden suhteen helppoa. Magdalena Hain taidokkaan vivahteikasta kerrontaa jouduin kurittamaan eli lyhentämään virkerakennetta ja vaihtamaan sanastoa yleiseksi ja tavalliseksi. Säilytin mukautuksessa puhekielisyyttä, koska vain niin romaanin nuorten puheen luontevuus siirtyi selkoversioon.
•
Selkoistusprosessi oli luonnollisesti työläs mutta palkitseva. Sarvijumalassa on kiehtovasti monia tasoja, esimerkiksi kirjassa on paljon tunnevivahteita, ja hienovaraisesti siitä välittyy myös moninaisuus. Lauri suree kuollutta äitiä ja loukkaantunutta isäänsä sen lisäksi, että hän on itse toipilas – silti kirjassa on huumoria. Sivuhenkilöt tukevat hienosti juonen kuljetusta ja tuovat tarinaan välittämistä ja luottamusta hyvään. Kuoleman ja rakkauden ikiaikaiset teemat kietoutuvat kauhuelementteihin, joiden yliluonnollisuudet loksahtavat hyvin kirjan reaalimaailmaan.
Oli ilo muokata Hain romaanin maailmaa toiseen kielimuotoon, selkokieleen. Suuri ilo oli myös se, että Magdalena Hai hyväksyi selkoratkaisuni ja toimitusprosessi Otavassa sujui joustavasti.
Nyt on kaikki mahdollisuudet lukea Sarvijumalat yhdessä ja erikseen.
•
Suomen kulttuurirahaston Selkopolku-hanke on merkittävä kulttuuriteko. Lukutaito- ja ajankäyttötutkimukset osoittavat, miten radikaalisti nuorten lukemiseen käyttämä aika on vähentynyt, ja sillä on suora yhteys lukutaitoon. On kyse nimenomaan taidosta: mitä enemmän nuori lukee, sitä paremmaksi taito kehittyy.
Välillä kuulen soraääniä, jotka rahisevat, että helppo kieli köyhdyttää. Näen asian toisin: jos vaihtoehtona on, että nuori ei lue lainkaan, selkokirjat avaavat kirjallisuuden maailman. Myös selkokirjat rikastuttavat sanavastastoa, kielen rakennetajua ja kielen ymmärrystä, kun nuori ei ilman helppoa kieltä lue ollenkaan tai vain vähän. Selkokielen tarvitsijoita on joka luokassa eri syitä iso osa: lukuhaluttomat, tottumattomat lukijat, oppilaat, joilla on erilaisista oppimisvaikeuksista johtuvia kielellisiä vaikeuksia ja oppilaat, joiden äidinkieli on muu kuin suomi.
Usein selkokirja nostaa lukijan itsetuntoa lukijana: hän ymmärtää lukemansa ja saa (kerrankin) luettua kirjan alusta loppuun. Lisäksi selkokirja kannustaa lukemaan lisää.
Selkopolku-hankkeen kirjapaketit ovat merkittäviä siksikin, että kuntien koulusäästöt ovat ajaneet koulukirjastoja ahtaalle. Tiedämme, että teinin kiinnostus herää heti-mulle-nyt-tyyliin. Kun kiinnostava kirja ei ole oitis tyrkyllä, voi nuoren innostus nopeasti laantua. Siksi koulukirjastot ja uudet kirjat kouluissa ovat erittäin tärkeitä lukutaidon ja kirjanlukurutiinin kehittämiseksi.
•
Toivon totisesti, että Selkopolku-hanke ei ole kertaluontoinen. Selkopolku-kirjapaketit kouluille ovat entistä arvokkaampia, koska nykyhallitus poisti 2024 pienilevikkisen latukirjallisuuden tuen, jolla kuntien kirjastot esimerkiksi ovat hankkineet selkokirjoja. Tuen poistuttua kirjastot karsinevat selkokirjojen ostoja valikoimiinsa.
Täytyy myös muistaa, että selkokirjojen tarve on lisääntynyt kaikissa ikä- ja käyttäjäryhmissä. Siksi yksittäinen Selkopolku kouluille ei paikkaa selkokirjojen kokonaistarvetta, vaikka onkin ilahduttava ja tärkeä täydentäjä.
Tässä ensimmäisessä Selkopolussa vain osa kirjapakettien kirjoista on selkokirjoja. Voin vain villisti arvailla, miksi kirjapaketit eivät ”luota” selkoon. Ehkä – painotan spekulointia – taustalla kaikuu joitain piintyneitä ennakkoluuloja selkoa kohtaan (se on liian yksinkertaista, kaunokirjalliselta tasoltaan vaatimatonta… tai muita vanhentuneita johtopäätöksiä, jos ei ole laajalti tutustunut selkokirjoihin).
Ainakin hankkeen taustalla opettajille tehdyssä kyselyssä selkokirjoja toivottiin kouluihin lisää, eikä myöskään nuorten kyselyvastauksissa vieroksuntaa selkokirjoihin ole mielestäni näkynyt. Pohdin tätä vain siksi, että kirjapaketeissa on Selkopolku-hankkeennimestä huolimatta myös paljon muuta kuin silkkaa selkoa – vähättelemättä monipuolisen kirjatarjonnan tarvetta kouluissa.
Vakuutan, että nykyisessä selkokirjallisuudessa on monipuolista, laadukasta kirjallisuutta, jonka ominaispiirre on ”vain” yleiskieltä helpompi kieli ja ulkoasu. Valitettavasti selkokirjojen tunnettuus on yhä kovin heikkoa, koska niitä ei esitellä etenkään valtamediassa.
JA muistutus: selkokirjoja kirjoitetaan myös alun perin selkokielelle ajatellen erilaisia helpon kielen käyttäjäryhmiä – ei siis ole vain mukautettuja kirjoja. Alunperin selkokielelle kirjoitettuja selkokirjoja Selkopolussa on 1-2/paketti.
Monissa tämänkertaisessa Selkopolku-hankkeen kirjapakettien kaunokirjoissa nuoret ovat lukiolaisia tai etenemässä lukioon. Kaikin mokomin! Tosin eniten kielellisiä vaikeuksia ja selkokirjatarvetta on nuorilla, joita ei peruskoulun jälkeen lukio houkuta tai heillä ei ole todistuksessa keskiarvoa lukion ovia aukaisemaan. Samastumiskohteet ammattikoululaisiin ovat nyt Selkopolku-pakettien kirjoissa vähissä. Toivon taas totisesti: tulkoon seuraava Selkopolku-hanke, jossa kirjoissa on samastumispohjaa niin amikseen kuin muuhunkin toisen asteen koulutukseen. Se vastaisi parhaiten todellisuutta, miten peruskoulusta hajaannutaan toiseen asteen koulutuksiin.
Vuosi vierähtää nopeasti. Kokoan mieleen painunutta vuodenkierrosta 2023.
Kotoilua
Minut pysäytti heti tammikuussa tasavuosien täyttäminen. Tuntuu vanhalta olla 60-vuotias, vaikka ilman peilikuvaa voi sisäinen minäkuva vaikuttaa 35-vuotiaalta. (Tukka on tosin saanut harmaantua ja kasvaa jo pari vuotta, eikä se ole rohkeaa tai hienoa, se on biologiaa niin kuin rypytkin.) Toisaalta on vuosimittaritunne välillä noussut jopa kahdeksaankymppiin, sillä polvikipuni on merkittävästi vaikuttanut elämiseen ja liikkuvuuteen. Leikkaus on edessäpäin.
Vanha lapsuudenkotini Teiskossa toimii kakkoskotina, jonka ympäristön metsät ja niityt tehoavat henkireikinä. Vuoden huippukohtia oli pihasaunaremontin valmistuminen, mikä kohensi elämänlaatua (kuvat alla). Iloisin uutinen oli Olli-poikani kihlautuminen Annan kanssa (kihlakuva Norjasta yllä alaoikealla).
Vuodenaikojen vaihtelu tuo kotoilijalle kiinnostavaa seurattavaa – valot, varjot, värit ja ulkoilman lämpövaihtelut.
Kotoilun lisäksi
Mukavia muistoja kertyi perheen ja ystävien tapaamisista – kavereita, kirjallisuutta, bloggaamista, taidetta, teatteria, ulkoilua, kahvittelua, koulutuksia, konsertteja (oi, Olavi Uusivirta ja Arppa), kolmihenkinen kirjapiiri, yhdessäoloa. Kuvissa vain muutama kohtaaminen.
Ja juu: tein myös töitä palkkani edestä. Yksi kohokohta oli kivojen työkavereiden kanssa järjestetyt lukuviikot. Alapuolella kuvassa marraskuulta kujertaa lukuhylje, robottihylje, joka toimii kirjastojen lukukoirien tapaan, lisäksi mieleen jäävät mukavat museovierailut opiskelijoiden kanssa.
Kirjallista kohottavuutta
Olen vuoden varrella jo koonnut lempilukemistosta listauksia romaaneista, dekkareista ja selkokirjoista. Erilaisia ja eripituisia kirjoja tuli luettua vuoden aikana noin 170. Selvästi tänä vuonna suosin lyhyitä teoksia, en mitenkään lukukriteerinä vaan jostain syystä kompaktisuus puhutteli.
Tiiviitten kirjojen suosikkejani ovat esimerkiksi 36 uurnaa, Yö Whistlerin maalauksessa, Nämä pienet asiat, Kiirehdi rakkain ja Kuumaa maitoa. Runoista jäi mieleeni On todella kuljettava kuusikon läpi ja Mehiläisen paino. Hiukan enemmän sivuja on mainioissa romaaneissa Aurum, Elolliset, Erään kissan tutkimuksia, Lucy meren rannalla, Lucrezian muotokuva ja Suntio. Kaikista – ja noin sadasta muusta luetusta – löytyy blogipostaukset.
Kirjailijoiden kera
Kanneltalossa haastattelin tammikuussa veljeksiä Kjell ja MårtenWestö ja syyskuussa Maria Turtschaninoffia. Ruotsinkielisten kirjailijoiden keskustelu suomeksi sujui, ja sain kuulijoiden kanssa paljon mielenkiintoista tietoa kirjailijoiden kirjoista. Marraskuussa oli hieno kohtaaminen Malminkartanon kirjastossa Katja Ketun kanssa: keskustelu romaanista Erään kissan tutkimuksia.
Jatkoimme Kannelmäen kirjaston ja Kulttuuri kukoistaa -blogin Arjan kanssa Kannelmäen kirjakierrosta. Saimme elokuussa mukaan kirjailijat Juha Itkosen ja Tuomas Aitonurmen. Noin kolmen kilometrin kirjallisuusrastilenkki on osoittautunut oivaksi konseptiksi.
Kirjailijana
Lokakuussa ajelin Hyvinkäälle Marko Suomen haastateltavaksi. Takakansi-podcastin jaksossa kertoilin selkokirjallisuudesta ja kirjabloggaamisesta. Käväisin myös Helsingin kirjamessuilla Selkokeskuksen osastolla. Kirjallisuuslehti Lumoojassa (4/2023) oli minusta Liisa Määtän haastattelu ”Selkorunous tuo lyriikan kaikkien ulottuville”. Harvinaista, että selkokirjallisuus on esillä kirjallisuutena.
Oma tuotanto ja selkosekoilu
Olen jatkanut selkokirjailijana. Jokin minua vetää kehittämään kirjallisuutta, jossa kielen helppous vaatii vaativaa valikointia, jotta sisältö välittyy mutkattomasti mutta on silti kiinnostavaa, jopa monitahoista.
Pitkään kypsyttelemäni runokirjaniAlusta loppuun (Avain) ilmestyi elokuussa. Myös kaksi klassikkomukatusta ilmestyi tänä vuonna: selkoistin Juhani Ahon romaanin Papin rouva, ja lisäksi tuunasin Runebergin runoelman Hanna selkokertomukseksi. Mukautusten kustantajan Laatusanan nettisivuilla on niihin myös tehtäväpaketit.
Selkokirjallisuutta kohtasi loppuvuodesta melkoinen uhka hallituksen leikkaussuunnitelmien vuoksi. Pienilevikkisen kirjallisuuden elinehto ovat tuet, joten voisi kuvitella, että päättäjien vaakakupissa painaisi lukutaidon kehittämisessä oleelliset selkokirjat. Apuraha säilyi (ehkä kovan kampanjoinnin ansiosta – kiitos osallistuneille!), mutta toinen oleellinen tuki eli pienilevikkisen laatukirjallisuuden ostotuki kirjastoille poistettiin kokonaan, vaikka se koskee selkokirjallisuuden lisäksi mm. runoutta ja esseitä. Linkkaan joulukuisen kannanottoni vielä tähän.
Kirjabloggaaminen ja kylkiäiset
Aloitin kulttuuribloggaamisen maaliskuussa 2011, ja jatkan yhä. Facebookissa postailen omalla nimelläni, ja Instagramissa @tuijata1-tunnuksella. Ex-twitterin käytön lopetin melkein ja nyt kokonaan X-sekoilun vuoksi. Aloittelen kirjapostauksia Threadsissa (#tuijata). Vihdoin päivitin myös LinkedInin, jos joku sieltä etsii selko-osaajaa.
Voi olla, että kirjablogien suosio on laskussa, mutta ilokseni olet lukenut kirjajuttujani. Siitä suuri kiitos sinulle! Toivotan toiveikasta ja lukuisaa tulevaa vuotta!
Muistelen anekdoottia, jossa Hannu Salama sanoi lapsilleen jotakuinkin niin, että paras perintö, minkä he voivat mistään tai keneltäkään saada, on lukutaito ja kiinnostus kirjoihin. Pisa22 on pelästyttänyt sivistysvaltiolaiset, joten haastan jokaisen ottamaan oppia tuosta anekdootista ja ostamaan kirjan lähilapselle tai -nuorelle (kaukaisellekin), lisäksi ottamaan lapsen kainaloon lukutuokioon.
Tässä tarkoituksessa kokosin vinkkilistan virittämään kirjahankintoihin.
Elina Kuorelahti & Nunnu Halmetoja: Paha kurki
Kurjet vetoavat minuun selittämättömästi. Kansanperinteessä niillä on ollut hyvää tuova merkitys, mutta kaikellahan on kääntöpuolensa. Elina Kuorelahden kertoma ja Nunnu Halmetojan kuvittama kuvakirja Paha kurki (Nemo 2023) näyttää kummatkin.
Kansanuskomukset muuttuvat mukavasti sadunomaiseksi tarinaksi ja värikkääksi, erittäin eläväksi kuvitukseksi. Kuvakirjan kertojaa ja talonväkeä tulee alistamaan paha kurki, joka vie kaiken, myös kertojan jalokivisormuksen. Sitä pelastamaan saapuu hyvä kurki poikasineen ja eritoten vapauttavine loitsuineen. Virkistävästi kuvakirjatarinaan siirtyy mytologinen salaperäisyys – ja entinen elää nyt.
Elina Kuorelahti & Nunnu Halmetoja: Paha kurki, Nemo 2023, 33 sivua. Lainasin kirjastosta.
Eveliina Talvitie & Jani Ikonen: Ai niin, minä olen muuten Lee
Ai niin, minä olen muuten Lee on kirjoitettu Leen näkökulmasta. Eveliina Talvitien tarinointi tavoittaa mukavasti erityislapsen (neuroepätyypillinen lapsi) tavan tulkita havaintojaan. Minua lämmittää se, että erityisyys on Leelle erityisvoima.
Kouluikäinen poika elää mielikuvitusmaailman ja toden rajalla, ja senkin vuoksi hänen kielellinen ketteryytensä pääsee oikeuksiinsa. Ystävien puute on yksi kirjan teemoista, ja siitä kerrotaan kirjassa vivahteikkaasti. Vivahteikkuudesta puheen ollen Jani Ikosen kuvitus väreineen ja viivoineen tarjoaa hienosti yleiskuvia ja yksityiskohtia.
Kirja sopii eskarilaisista alaluokkalisille – on sitten erityinen tai ei; jokainen on tavallaan.
Eveliina Talvitie & Jani Ikonen: Ai niin, minä olen muuten Lee, Enostone kustannus 2023. Sain kirjan kustantajalta.
Riina Katajavuori: Einarin elokuu
Einarin elokuussa (Enostone kustannus 2023) on viehättävää tapahtumatarinointia 8-vuotiaan pojan loppukesästä. On synttäriä, kavereita, pelkoja ja iloja. Ne välittyvät hyvin, ja Jani Ikosen kuvitus tukee kerrottua.
Riina Katajavuori on monipuolinen kirjailija. Tämä hänen ensimmäinen lastenromaaninsa sopii mainiosti alakoululaisten iltalukemiseksi lapsi vanhemman kainalossa tai lukutaitoisen lapsen omatoimilukemistoksi. Kerronta on sutjakkaa ja ilmeikästä.
Lastenkirjallisuudessa on tarjolla jo paljon kirjoja erilaisista perheistä ja perhetilanteista. Einarin elokuu kertoo ns. tavallisesta ydinperheestä, jossa on vanhemmat ja kolme lasta sekä turvaverkkona isovanhempia. Tavallisen arjen ja sopusointuisen perhe-elämän kuvaus tuo turvallisen tunteen – sellaistakin on ja sellaistakin tarvitaan.
Riina Katajavuori: Einarin elokuu, kuvitus Jani Ikonen, Enostone kustannus 2023, 86 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Satu Leisko: Ihmisenhaltija
En tunne hyvin tämän ajan YA-fantasiatrendejä, joten en osaa verrata Satu Leiskon romaania Ihmisenhaltija (Avain 2023) muuhun nykyfantasiagenreen. Ehkäpä tämä on jopa trendikästä lajia romantasiaa.
Leiskon romaani kuvaa arkista lukiolaisuutta ja ankeita, väkivaltaisia kotioloja niin, että tavallisen elämän pelot ja kauhut väreilevät pahaenteisesti. Romaanin mittaan minäkertoja-Tuulia herättää ahdistuneen ja muilta piilottelevan itsensä etsimään erityisyyttään.
Tuulin uuden vaiheen käynnistävät ihastus Ossi ja ystävä Maria. Samalla arkea puhkoo alitajunta tai sanotaan nyt sama konkreettisemmin: romaanin maailmassa avautuu fantasiataso, jossa Ossi edustaa vastakkaista myyttiheimoa kuin Maria, ja Tuuli on kahden toisiaan vastustavan voimakentän välissä. Tuuli oppii tuntemaan muotoaan muuttavat ihmiseläimet, verestä elävät nälkäiset ja nälkäisiä uhkaavat syötit. Uhkana väijyy lisäksi Tuulin ihmisenhaltija – ei mikään hyvä haltija vaan koetinkivi Tuulille, miten paljon hän antaa vihalle valtaa.
Leisko rakentaa oman mytologiamaailman tarjoten lukijalle siitä vähitellen sirpaleita, joten lukija kokoaa yhdessä sitä Tuulin tietämyksen ja paljastusten lisääntyessä. Hyvin punoutuvat kirjassa pelot, rakkaus, identiteetin etsintä ja salaperäisyys; jonkin verran olisi silti karsinnan varaa. Ihmisenhaltija ei kavahda pahaa eikä tarjoa helppoja ratkaisuja. Se on oiva aloitus sarjalle.
Satu Leisko: Ihmisenhaltija, Avain 2023, 298 sivua. Lainasin kirjan ystävältä.
Tittamari Marttinen: Täysillä kohti unelmia
Tittamari Marttisen nuortenkirja Täysillä kohti unelmia (Pieni karhu 2023) kertoo kampaajaopiskelija Adasta ja hänen ystävistään. Ada on herkkä ja ujo, mutta musiikki antaa rohkeutta, ja hänellä on lahjoja laulajaksi.
Adalle tapahtuu paljon kevään ja pikkujoulun välissä niin opiskelussa kuin musiikkiharrastuksissakin, ja kirja kertoo hyvin nuoren jännityksestä ja toiveista. Samoin se kertoo elävästi siitä, miten ihmissuhteet muuttuvat, kun uusi harrastus tai alan vaihto tuo mukanaan uusia ihmisiä. Mukaan tulee kateutta ja mustasukkaisuutta, joskin kirjan nuorilla on taito setviä ja sanoittaa tunteitaan sekä sopia.
Adan paras ystävä on pitkään ollut Syksy. Marttinen käsittelee sukupuolta ja romantiikkaa avoimesti ja väljästi. Sukupuoli ei kaipaa määrittelyjä, ei myöskään romanttisten tunteiden kohteet. Tykkääminkään ei tarvitse määrittelyjä – ystävyys tai syvempi suhde: nuoret antavat sille aikaa.
Romaani on lempeä, ja se on kirjoitettu selkokielen tapaan, eli kappaleet ovat lyhyitä, palsta kapea ja kili helppoa. Ja jos selko herättää epäileviä mielikuvia, sanottakoon sitten ulkonäköä säekirjaksi. Kirjan alku on hieman hapuileva ja kohderyhmää ajatellen ehkä lapsekas, mutta kuvaus vahvistuu nopeasti. Ilahduttavaa on se, että romaanissa on ammattikoululaisia, sillä heitä ei ruuhkaksi asti löydä nuortenkirjoista. Kirja sopii mainiosti yläkouluun ja siitä eteenpäin.
Tittamari Marttinen: Täysillä kohti unelmia, Pieni karhu 2023, 144 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Magdalena Hai: Sarvijumala
Suosituslistalle ilman muuta kuuluu Finlandia-palkittu Magdaleena Hain Sarvijumala(Otava 2023). Se toimii yläkoululaisista toiselle asteelle – ja sen yli, sillä kirja kestää monta lukukertaa. Olen kirjoittanut kirjasta jo aiemmin postauksen, tässä. Lisään nyt, että Sarvijumalasta ilmestyy myös selkokielinen versio kevään 2024 päätteeksi, eli selkomukautan sen ja Otava julkaisee.
Selkokielisiä novelleja nuorille
Lukemaan oppii ja lukutaidossa edistyy vain lukemalla. Kun lukutaito ei ole hyvä tai lukeminen tympii muuten, alkuun auttavat kirjat, jotka on kirjoitettu helpolla kielellä ja joiden lukemista voi palastella. Viime vuosina on ilmestynyt useita kertomuskokoelmia, jotka on kirjoitettu selkokielellä. Lyhyet jutut auttavat lukemisen alkuun. Tässä on vinkkilista nuorille sopivista selkokertomuskirjoista klassikoista kauhuun:
Minna Canth: Kolme novellia (Ystävät, Salakari, Missä onni?), selkomukautus Tuija Takala (Laatusana 2022)
Tässä vaiheessa en tiedä, kuinka hallituksen leikkaussuunnitelmien käy, mutta linkkaan tähän taannoisen kannanottoni Selkokirjallisuudesta leikkaaminen huolettaa. Leikkausuhka on saanut julkisuutta ja esimerkiksi Yle ja HS ovat julkaisseet juttuja mm. pienilevikkisen laatukirjallisuuden tuen leikkausseuraamuksista.
Hyvä, että selkokirjat ovat olleet esillä tärkeänä lukutaidon edistämisen keinona. Sen ohella toivon, että selkokirjat ovat tästä lähtien esillä ihan kirjoina muiden joukossa, jotta niistä tietoisuus lisääntyy ja mahdolliset ennakkoluulot häviävät. Selkokirjoissa otetaan huomioon lukijan mahdolliset kielelliset vaikeudet, mutta (Selkokeskusta lainaten) vähälevikkinen ei ole vähäarvioista.
Eli selkokirjat ovat kirjoja, kirjallisuutta. Niistä soisi kirjoitettavan kirjoina kirjojen joukossa. Kuten minä tässä jutussa tein.
Haastan siis sinut: kirjoita ja keskustele selkokirjoista kirjojen joukossa.
Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä 10.10. vietetään myös selkeän kielen päivää. Selkeästä kielestä askeleen eteenpäin pääsemme selkokieleen, joka on (selkeää) yleiskieltä helpompaa sanaston, rakenteen ja sisällön tasolla. Painettu selkoteksti eroaa ”tavallisesta” myös ulkoisesti, koska selkotekstin palsta on kapea, kappalejako selkeä ja kappaleet lyhyitä, lisäksi teksti rivitetään niin, että yksi ajatus on yhdellä rivillä. Tämä kaikki siksi, että tekstin hahmottaminen helpottuu ja sisältö välittyy mutkattomasti, koska maassamme on vähintään 14 %:a lukijoita, joille yleiskieli on liian vaikeaa.
Selkokielellä ilmestyy myös tieto- ja kaunokirjallisuutta. Valitettavasti selkokirjat jäävät katveeseen, eli lehtien tai muun median jutuissa ei niitä juuri näe. Jonkin verran somessa voi vilahtaa selkoon liittyviä juttuja, mutta lähellekään valtavirtaa ne eivät vielä pääse.
Selkokirjoja mukautetaan jo ilmestyneistä ”tavallisista” kirjoista: klassikot näyttävät elävyytensä, antavat ajateltavaa ennen-nyt ja jatkavat kulttuuriperinnettä; mukautukset uusista suosikkikirjoista tarjoavat tuoreita lukuelämyksiä lyhennettyinä ja helpotettuna. Suoraan selkokielelle kirjoitetut kirjat ovat erityisen tärkeitä selkokirjallisuuden monipuolistamisen ja etenkin selkokielisen kaunokirjallisen kielen ja kerronnan kehityksen kannalta.
Selkokirjat kuin muutkin kirjat: kirjallisuutta
Olen vuosittain julkaissut blogissani selkokirjajuttuja, jotta omalta osaltani toisin marginaalikirjallisuutta kohti yleisöä. Tietoisuus selkokirjoista voi vähentää mahdollisia ennakkoluuloja ja kannustaa yleisesti ja erityisesti lukemaan innostamisessa, myös lukutaitotyössä.
Kyllä, kieli selkokirjoissa on helppoa, mutta se ei välttämättä tarkoita, että kerronta olisi töksähtävää tai kömpelöä tai että kieli köyhtyisi. Kyllä, selkokirjat ovat lyhyehköjä, mutta se ei tarkoita, etteikö niissä olisi kiinnostavaa sisältöä. Kyllä, selkokirjoissa on ajateltu lukijoita, joilla on eri syistä kielellisiä vaikeuksia, vaan ei se silti sulje muita lukijoita pois. Kyllä, selkokirjat ovat kirjallisuutta, vieläpä sellaista kirjallisuutta, joka voi kannustaa lukemaan ja saamaan lukuilon silloin, kun aikaa tai jaksamista on vähän.
Syksyn aikana ilmestyy Takakansi-podcastin (linkki lisätty 17.10.2023) jakso, jossa Marko Suomi keskustelee kanssani selkotuotannostani. Olen kirjoittanut ja mukauttanut yhteensä 15 selkokirjaa.
Lokakuinen selkokirjojen rypäs
Selkeän kielen päivän jatkoksi julkaisen peräkkäisinä päivinä jutut seuraavista tämän vuoden selkokirjoista:
11.10. Merete Mazzarella, käännös ja selkomukautus Jolin Slotte: Veljeni Martin
12.10. Silja Vuorikuru: Käärme kainalossa ja muita tarinoita
13.10. Tapani Bagge: Kirves-Reetta
14.10. Anna Vasala: Opi neulomaan 2
15.10. Marja-Leena Tiainen: Gangsterin poika
16.10. Salaperäisiä tarinoita
Minulta on tänä vuonna ilmestynyt kolme selkokirjaa, katso blogijutut linkeistä:
Tässä lisäksi otsikkotasolla nosto muutamasta tämän syksyn selkokirjasta, sillä joka vuosi ilmestyy parikymmentä nimekettä ja lajikirjo ja aiheet lisääntyvät:
Turun kirjamessuilla oli muutama selkokirja-aiheinen tuokio messuohjelmassa. Niin tulee olemaan myös Helsingin kirjamessuilla, ainakin nämä, joissa Selkokeskus on mukana:
Olen tavattavissa Selkokeskuksen osastolla 6 N 18 torstaina 26.10. klo 16.30–17.00. Tule juttelemaan! Näet osaston muun aikataulun tästä.
Suuri selkokirjakeskustelu perjantaina perjantaina 27.10. klo 11.15–11.45
Hittikirjan mukauttaminen selkokielelle sunnuntaina 29.10. klo 14.30–15.00.
Arvonta: voita lippu Helsingin kirjamessuille
Kommentoi minulle blogiini tai Facebookin tai IG:n tämän jutun postaukseeni – voit voittaa kirjamessulipun. Voittolipun jakamiseksi tarvitsen sinulta sähköpostiosoitteesi. Arvon voittajan 16.10.2023.
Mitä J. L. RuneberginHanna-runoelmalla (1836) on sanottavaa nykylukijalle vai onko se tyystin pölyttynyt? Miksi muokkasin sen selkokielelle? Miksi selko-Hanna kannattaa lukea? Näihin kysymyksiin vastaan jutussani.
Lähtökohtaisesti klassikot eivät ole menettäneet kiinnostavuuttaan. Vähintään ne näyttävät aikansa ihanteita, ilmiöitä ja tyyliä. Se pätee Runebergin Hannaan. Rajallisen kirjallisen kulttuurin Suomi sai Runebergista tekijän, joka hieman viipeellä toi eurooppalaisia virtauksia kirjallisuuteemme. Hannassa hehkuu saksalainen romantiikka, joka ammensi idyllisestä maaseudusta ja ilmaisi ihanteellisesti puhtaan luonnon ja vilpittömän rakkauden yhteydet. Koukeroinen ruotsinkielinen heksametri näytti, että runomitta sujuu myös suomenruotsalaiselta.
Runebergin sisä-Suomen luontokuvauksesta alkoivat kotimaisen kirjallisuuden pitkät perinteet: maalaismaisema ja keskikesän ainutlaatuisuus ovat sittemmin siirtyneet myöhempien aikojen teoksiin vuosikymmenestä toiseen. Esimerkiksi Frans Emil SillanpäänIhmiset suviyössä (1934) ja Aki OllikaisenPastoraali (2018) voidaan lukea Runebergin Hannaa vasten, lukuisat muut teokset myös.
•
Tähänastinen jo käy todisteesta, että on syytä viivähtää yhdellä kaunokirjallisuutemme alkulähteellä. Etenkin proosan nuorten naisten kuvaukset ja pyrkimykset pureutua neitojen mielenmaisemaan käynnistyvät Hannasta. Se on käynyt selväksi, kun olen mukauttanut selkokielelle Minna CanthinHannan ja Juhani AhonPapin rouvan.
Ahon Papin rouvan aloitussivulla on lainaus J. L. Runebergin Hanna-runoelmasta, ja kirjassa muutenkin keskustellaan Runebergin runoista ja lauletaan niitä väreilevän kesämaiseman lumoissa. Aho tosin keskittyy nuoruuden ensi lemmen pettymykseen toisin kuin Runeberg. Canthin Hanna ei ole sattumalta saman niminen kuin Runebergin teos, sillä Canth luo vastakuvan romantiikan Hannalle: realistinen Canthin Hanna näyttää tosielämän kaksinaismoralismin, tytön oman tahdon nujertamisen ja kaikkea muuta kuin romanttisten sankarien kohtaamisen.
•
Toistan: Runebergin Hanna on syytä tuntea, sillä se on vaikuttanut suuresti kotimaiseen kirjallisuuteen. Hanna kertoo papin nuoresta tyttärestä juhannuksena, jolloin hän saa vakavaraisen naimatarjouksen mutta äkkirakastuu köyhään komistukseen kauniin kesäillan autereessa. Hannassa näkyy sukupolviajattelu: vanha polvi antaa turvallisuuteen tähtääviä ohjeita, kun ikätoveri, ystävä, opastaa tunteen tunnistamiseen. Niistä aineksista on syntynyt ja syntyy yhä moni viihdekirja ja draama.
Runebergin Hanna on ihanteellinen kuvaus, ja sitä on kiinnostava verrata nykyromansseihin ja rakkaustarinoihin aikojen saatossa. Mikseipä se siksi tehoaisi nykylukijaan? Lisäksi ensi silmäyksellä ihastuminen taitaa olla tuttua monille, samoin se, että kesäluonto herkistää.
Runoelmassa on sisäkertomus kuolleesta kalastajasta, joka tuo idylliin muistutuksen katoavaisuudesta ja kauniin maiseman lohdutuksesta. Lyhyessä runoelmassa on myös muita juoniaineksia kuten sugar daddy -henkinen kosinta sekä tarina nuoren sankarin öykkärimäisen siskon muutoksesta rakastuttuaan. Aineksia riittää!
•
Runeberg siis kirjoitti kolmilauluisen runoelman heksametrimittaan. Kolme kääntäjää on eri aikoina sen suomentanut, mutta tukeuduin ensimmäiseen, Paavo Cajanderin tuotokseen (1880). Vanha runokieli haastaa nykylukijan monin tavoin. Esimerkki puhukoon puolestaan:
”Vaan sill’ aikaa seitsentoist’ ikänen tytär Hanna
Raittiin’ istuvi hän, punottain kuni varjossa marja,
Kuin puvussaan keveässä hän tuoss’ ilo-tointahan hoitaa.
Saasteeton sydän on poven alla, mi paulomatonna
Paisuen nousee, aaltoillen hänen henkäyksistään,
Kun hän syöstävätään käsivarsin paljahin viskoo.
Silmäpä kirkas on vaan kuni peili ja riemusta loistaa.”
Päädyin muokkaamaan runoelman selkokieliseksi kertomukseksi. Siten välittyvät teoksen ytimet: Hannan ajatukset, tunteet ja valinnat, herkkä rakastuminen, ystävyys, kodin turva sekä sivuhenkilöiden vaikutus Hannaan. Kirjan kolme lukua säilyvät, samoin sisäkertomukset.
Selkokielinenkin versio välittää aistimukset, tunteet ja ajatusten ailahtelun – ja kaikkea ympäröi satumainen kesäluonto korkealta mäeltä avartuvine maisemineen ja lähteineen. Luonnollisesti runon rytmi, sanavalinnat ja virkerakenne muuttuvat helpoksi suomen kieleksi. Näin klassikko jatkaa elämäänsä.
•
Kehotan tutustumaan selko-Hannaan, menneen maailman kirjaan, josta niin moni muu kotimainen teos ponnistaa. Lukukokemus tarjoaa näköalan siihen, mikä on meille tärkeää: rakkaus, vanhemman hyväksyntä ja lähiluonto. Sitä ei aika haperra, vaikkemme olisikaan yhtä ihanteellisia kuin Runeberg aikoinaan.
Hannan on kustantanut Äidinkielen opettajain liiton kustantamo Laatusana, joka elokuussa lahjoittaa pdf–verkkokirjan jäsenilleen liiton 75-juhlavuoden kunniaksi. Muut voivat ostaa sen Laatusanan verkkokaupasta. Kirjan kannesta erityishuomio: kannessa on naistaitelija Elisabeth Blomqvistin maalaus Hannan innoittamana vuosilta 1853 – 1854 (Kansallisgallerian kokoelmat).
J. L. Runeberg: Hanna. Paavo Cajanderin suomennoksesta selkomukauttanut Tuija Takala,
Laatusana 2023, non 62 sivua pdf-verkkokirjana sisältäen tietotekstit Runebergista ja hänen tuotannostaan. Ks. Laatusanan verkkokauppa (tulee myyntiin elokuun alkupuolella).
J. L. Runeberg: Hanna. Selkomukautus runoelmasta kertomukseksi, pdf-verkkokirja. Kirjassa on tietoteksti kirjailijasta ja tuotannosta. Laatusana 2023.
*
Klassikkomukautuksiin (Kivi, Canth, Aho ja Runeberg) olen tehnyt selkokieliset tehtäväpaketit, Laatusana. Tehtäväpaketti on myös Hyvä päivä -novelleihin Opike-kustantamon sivuilla.
Minulta on ilmestynyt nyt kolmas runokokoelma Alusta loppuun (Avain 2023), jonka olen kirjoittanut mielessäni selkokielen rajat – siis käytän tavallista sanastoa ja helppoja kielen rakenteita. Muut ovat Kierrän vuoden (Opike 2016) ja Onnen asioita (Avain 2017). Olen myös selkoistanut kotimaisia vanhoja runoja: Vanhat runot, uudet lukijat (Avain 2020). On minulta ilmestynyt yksi ”tavallinenkin” kokoelma Muiston ajastus (Reuna 2020), mutta sitä sitoo tankan ja haikun tavutus. Minua kiehtoo ilmaisu, jossa on jotain sidottua ja sen sisällä vapaus.
Runoni ovat lyhyitä, säkeistöjä vähän, muoto selkeä. Ajatus, tunne tai havainto on pinnalta paljas, silti pyrin usein myös monimerkityksellisyyteen ja tulkinnan varaan – jos lukija haluaa sellaista etsiä ja löytää. Sisältö välittyy harkituin kielellisin valinnoin ja täydentyy lukijan mielikuvin.
•
Alusta loppuun on muhinut mielessäni ja luonnoksina yli kuusi vuotta, koska olen pohtinut monia kasvuun ja katoavaisuuteen liittyviä asioita. Olen seurannut lasteni itsenäistymistä sekä kokenut vanhempieni muistisairaudet ja kuolemat. Sukuun ja tuttaville on syntynyt uusi sukupolvi. Ihmiselämän muutoksia ympäröi luonnon vuodenkierto – ja kauneus, jota on joskus vaikea nähdä, mutta sitä on.
Käännän selkäni.
Kaunis puutarha jää taakseni.
Ei kaunista tarvitse nähdä.
Tiedän: sitä on.
Kirjan teemoja ovat ajallisuus, hetkellisyys, kiertokulku ja muistot. Käsittelen tunteita ja niiden vaihtelua ilosta suruun. Runo on minulle havainnointia ja jotain, mitä jää jäljelle sellaisesta, jolle ei oikeastaan ole sanoja.
•
Nostan tässä jutussani yhden minua yhä enemmän kiehtovan aiheen, muistamisen. Muistin varassa säilyy ja toisaalta häviää kaikki merkityksellinen. Kieli on yksi tapa säilyttää oleellista.
Muistan Suomen kirjastoseuran seminaarin, johon minut kutsuttiin vuosia sitten kertomaan selkorunoista. Avasin yleisölle runon keinoja, joita selkorunoissa voi hyödyntää. Näytin silloin myös prototyypin runosta, joka syntyi isäni Alzheimerin taudin loppuvaiheesta. Runo on kuva tiimalasin tyhjenemisestä, kun sanat häviävät ja jäljellä on silkka muistoton läsnäolo, siinä kaikki – ja siinä on kaikki. Tällaisena runo löytyy kirjasta Alusta loppuun:
Kun menetän muistin,
menetän muistot.
Mitä tapahtuu?
On vain hetki,
joka on nyt.
Se on.
On se.
On.
•
Tarkoitukseni on hämmästellä runoissa elämänmenoa niin, että erilaiset tunteet, ajatukset ja kokemukset saavat tilaa. Kirjan lopussa on kysymyksiä, jotta kirjaa voi käyttää ryhmissä tai yksin kokemuksien vaihtoon.
•
Tuija Takala: Alusta loppuun. Selkorunoja. Avain 2023, 94 sivua. Ks. Avaimen verkkokauppa (kesäalennus 30 % koodilla SELKOKESA2023).
Juhani Aho: Papin rouva. Selkomukautus. Kirjassa on tietoteksti kirjailijasta ja tuotannosta. Laatusana 2023.
Alusta loppuun. Selkorunoja. Avain 2023.
J. L. Runeberg: Hanna. Selkomukautus runoelmasta kertomukseksi, verkkokirja. Kirjassa on tietoteksti kirjailijasta ja tuotannosta. Laatusana 2023. (Juttuni tästä ilmestyy 1.8.2023.)
*
Klassikkomukautuksiin (Kivi, Canth, Aho ja Runeberg) olen tehnyt selkokieliset tehtäväpaketit, Laatusana. Tehtäväpaketti on myös Hyvä päivä -novelleihin Opike-kustantamon sivuilla.
Juhani Ahon monet kirjat kuuluvat kotimaisen kirjallisuuden perustaan. Ahon tyyli kehittyi realismista moderniin siten, että esimerkiksi Papin rouvaa (1893) on pidetty suomalaisen psykologisen romaanitaiteen klassikkona. Siitä syystä se valikoitui kirjaksi, jonka muokkasin selkokielelle. Selkoversio ilmestyi juuri.
Yli sata vuotta vanhoista Ahon teoksista elävimpiä ovat romaanit, joissa kerrotaan tunteista. Papin tytär (1885) kertoo nuoresta Ellistä, joka rakastuu pappi-isänsä vieraaseen, nuoreen ylioppilaaseen Olaviin. Olavi pistäytyy kotipappilassa lyhyesti, mutta Elli jää haikailemaan hänen peräänsä. Äidin ohjeen mukaan Elli avioituu kuitenkin kömpelön papin Mikko Aarnion kanssa.
Tämä selitetään Papin rouvassa ytimekkäästi, joten lukija pääsee heti kiinni Ellin elämäntilanteeseen. Elli ja Aarnio asuvat syrjäisessä pappilassa, jonne Olavi saapuu vieraaksi keskellä kesää. Romaani paneutuu Ellin kuusi vuotta jatkuneeseen kaipuuseen.
”Elli säikähti ajatuksiaan:
– Hän oli minun ensimmäinen rakkauteni
ja ensimmäinen suuri pettymykseni.
Ja tänne hän tulee jo tänä iltana!”
*
Elli ja Olavi keikkuvat kielletyn rakkauden kynnyksellä, ja lukija saa jännittää, ylittävätkö he sen ja mitä heille tapahtuu. Papin rouva käy läpi ällistyttävän elävästi Ellin ja Olavin ajatuksia ja tunteita. Kummankin patoutunut rakkauden kaipuu saa aikaan heissä mielensisäistä levottomuutta: he arvailevat, tulkitsevat ja selittävät pään sisässä itseään ja toisiaan. Lukija pääsee seuraamaan, miten lähellä tai kaukana toisiaan heidän oletuksensa ja odotuksensa ovat.
Romaanin hieno henkilökuvaus innostaa lukijaa tulkitsemaan, minkälaisia ihmisiä Elli ja Olavi ovat ja miksi. Ristiriitaisuus tekee heistä mielenkiintoisia. Ehkä he jopa ärsyttävät, mikä vain lisää kiinnostavuutta. Vaikka Mikko Aarnio jää sivuosaan, hänkin on herkullinen hahmo. Henkilöiden lisäksi romaani tarjoaa tulkittavaa muun muassa sukupuolirooleista, moraaliodotuksista ja tunteiden käsittelystä.
*
Ahon proosakielen koukeroisuus tekee alkuperäisestä Papin rouvasta monelle raskasta luettavaa. Kielen muutokset selkeäksi, helpoksi suomeksi palvelevat lukijaa: tarinan tavoittaa kaikkine tunnevaihteluineen. Selkoversio vie romaanin ytimeen, sillä tilanteet, henkilöt ja tunnelmat säilyvät ennallaan.
Olen mukauttanut jo useita kirjoja selkokielelle, mutta Papin rouvassa tein poikkeuksellisen ratkaisun. Vaikka alkuperäinen kirja on lyhentynyt ratkaisevasti ja kieli noudattaa perusselkokieltä pienin haastavan selkokielen maustein, olen säilyttänyt alkuperäisen kirjan lukujaon. Olen tosin otsikoinut luvut. Lukurakenne tukee romaanin teemakuljetusta. Lisäksi se tarjoaa tarkastelukulman lukijoille, jotka kenties lukevat rinnakkain alkuperäistä ja selkoversiota.
*
En epäile yhtään Papin rouvan kiinnostavuutta tässä ajassa ja selkomuodossa. Nuoria ja aikuisia kiinnostavat ihmissuhteet, tulkinnat ystävyydestä ja rakkaudesta, moraalikysymykset sekä rakkaussuhteiden esteet ja ongelmat. Niistä Juhani Aho tarjoaa Papin rouvassa pureskeltavaa.
Keskiviikkona 28.9.2022 on paljon selko-ohjelmaa: Älä unohda selkokirjaa-seminaari kokoaa yhteen selkokirjailijoita ja lukuilon kannattelijoita. Olet tervetullut tilaisuuteen Oodiin, mutta tilaisuutta voi seurata myös etänä. Seuraa seminaarin viestintää Facebook-, Instagram- ja Twitter-tileiltä.
Keväällä käynnistyi selkonovellien kirjoituskilpailu Ilo (Selkokeskus & Opike), ja voittajat julistetaan samaisessa seminaaritilaisuudessa 28.9.2022. Olen mukana raadissa valitsemassa voittajan ja muut novelliantologiassa julkaistavat novellit.
Houkuttelen sinua lukemaan tämän vuoden aikana ainakin yhden selkokirjan ja osallistumaan keskusteluun kirjallisuudesta, joka ottaa huomioon yleiskieltä helpomman kielen lukijat. Selkokieli ei tarkoita sitä, etteikö teksti välittäisi ajatuksia ja tunteita tai etteikö helpolla kielellä saisi aikaan tarinan taikaa. Olet siis vapaamuotoisesti, paineettomasti haastettu!
Nyt syksyllä kirjallisuuden harrastajan lukupinot kasvavat uutuuksista. Samalla on hyvä muistaa, että on monenlaisia lukijoita. Pienlevikkinen kirjallisuus hukkuu muun joukkoon, koska se ei juuri näy mediassa, eikä selkouutuuksille järjestetä näyttäviä julkkareita tai tilaa kirjamessujen esiintymislavoilla. Lukijoita kuitenkin voisi olla ainakin noin 14 % väestöstä.
Itse julkaisen syyskuun loppupuolella jutut seuraavista selkokieleen liittyvistä tai selkokielisistä kirjoista, tässä ne ovat ennakkoon aakkosjärjestyksessä:
Aarre
Annan nuoruusvuodet
Avaimet selkokieleen
Ei kertonut katuvansa
Pimeän arkkitehti
Sarjarakastuja
Teemestarin kirja. Veden vartija
Puhelen selkokirjoista(ni) podcastissa
Oma selkokirjatuotantoni on jo tusinassa, osa alkuperäisiä, osa mukautuksia. Voit kuunnella ajatuksiani selkokirjoistani ja selkokirjallisuudesta Seinäjoen kaupunginkirjaston erityistehtävän podcastista, oivaltavana haastattelijana Mervi Heikkilä: klikkaa podcastiin tästä.
Juhannuksen alla ilmestyi selkoromaanini Sormus (Avain). Lainaan tähän kirjan esittelyn:
”Selkoromaani Sormus kertoo neljästä naisesta,
jotka ovat samaa sukua mutta elävät eri aikoina.
Kirja alkaa 1020-luvulta ja päättyy nykyaikaan.
Sormus vie lukijan historiaan ja ikuisiin tunteisiin.
Rakkaus vaatii kirjan naisilta valintoja ja rohkeutta.
Naisiin vaikuttavat myös unet ja salaperäinen viikinki.”
Selkoromaanini voi lukea kuka vain aikuinen tai nuori, mutta selko tarkoittaa sitä, että kieli on yleiskieltä helpompaa ja tekstin taitossa otetaan huomioon helppolukuisuus. Säekirjojen lukijoille on tämä tyyli tuttua: palsta on kapea ja kappaleet lyhyehköjä. Selkokirjassa ei säekirjan tapaan kielellä kikkailla, mutta se ei estä lukunautintoa, sillä kyllä henkilöt ja tarinat saadaan elämään ja lukija eläytymään myös helpon kielen kirjoissa. Se ei tarkoita lukijan aliarviointia vaan arvostusta.
•
Sormus on selkotavoitteisiini nähden parikymmentä sivua pitempi kuin olisi ideaali, mutta minulla on siihen perusteet. Tuon selkokirjallisuuteen uuden romaanimuodon, episodiromaanin. Romaanin neljä osaa voi lukea erillisinä, vaikkapa novelleina, joten pieni pituuslisä on sallitun rajoissa. Lisäksi lopun tieto-osuus on ikään kuin ylimääräinen info.
Episodiromaanini lähtökohta on historiallinen romaani. Ensimmäinen osa sijoittuu 1000 vuoden päähän, toinen osa tapahtuu 150 vuotta sitten, ja kolmas osa on 100 vuoden takaa. Ne viestittävät, että ennenkin on eletty ja tunnettu, selvitty vaikeista ajoista ja tehty valintoja asioissa, joihin voi vaikuttaa. Ripaus romantiikkaa lisää tarinoihin sokeria ja pippuria, ja osasta toiseen siirtyvä uniaines toimii lisämausteena. Romaani päättyy nykyaikaan, joka sitoo episodit samaan sukuun.
•
Miksi tällainen kirja? Aihe on pyörinyt mielessäni vuosikausia. Lapsuudenkotini piirongista löytyi vanha, mustunut sormus. En saanut sen alkuperästä oikein kunnon vastausta, ja kun asia alkoi minua toden teolla kiinnostaa, ei vanhemmistani ollut enää vastaajiksi. Mielikuvitukselle avautui tila.
Vuosia sitten näin unen viikingistä, ja pari vuotta sitten viikinki pistäytyi unessani uudelleen. Sitä pidin sysäyksenä: oli juuri tämän kirjan aika. Lisäksi minua kiinnostaa sukupolvien vaikutus toisiinsa ja tiedostamattomat tekijät ihmisten valinnoissa. Niin ainekset yhdistyivät, ja kirja alkoi kirjoittaa itseään. Neljän aikakauden eri-ikäiset naiset alkoivat elää mielessäni – sitten näppäimistölläni.
Naiset ovat kirjani päähenkilöitä, ja voisi ajatella, että nuoret ja aikuiset naiset ovat siksi kirjan kohderyhmää. Rajoja on tarkoitus rikkoa, ja siksi olen sitä mieltä, että tarinat historiasta, suvusta, rakkaudesta ja valinnoista sopivat kaikille sukupuolille, kaikenlaisille lukijoille.
•
Miksi juuri selkokirja? En edes ajatellut muuta, sillä olen viime vuodet hionut kaunokirjallista kieltäni juuri helpon suomen suuntaan. Se haastaa minut eritoten kielen ja ilmaisun rajoissa keksimään kerrontaan tapoja, joilla kirjoitan tarinan ja henkilöt mahdollisimman ilmeikkäästi, silti helpon kielen keinoin. Ajattelen kaikenlaisia lukijoita, joille ei avaudu pitkävirkkeinen kuvailu tai arkisanastosta etääntyvä kieli. Sormus ei ole kuitenkaan selkokirja helpoimmasta päästä, esimerkiksi suomen kieltä opettelevan kielitaidon tason arvioin olevan luokkaa B1, joskin olen saanut palautteen, että kirja sopii kaunokirjallisuuteen tottuneille A2-lukijoille.
Haluan kehittää selkokirjallisuutta, tuoda siihen uutta. Historiallisia romaaneja eikä oikein romanttistakaan kirjallisuutta ole vielä paljon selkokirjoissa, joten tarkoitukseni on lisätä valikoimaa. Episodisuutta haluan kokeilla selkosyistä: ajattelen Sormuksen sopivan lukijoille, jotka haluavat lukea pienen palan kerrallaan, mutta saavat mahdollisuuden yhdistää palasia toisiinsa.
•
Toistakymmentä vuotta olen ollut selkokirjallisuusaktiivi. Sinä aikana selkoa kustantavia on tullut jokunen lisää, selkokirjallisuus on kehittynyt ja lajikirjo lisääntynyt. Ikuisilta tuntuvina ongelmina pienlevikkiseen kirjallisuuteen vaikuttavat rahoituksen niukkuus ja mediahiljaisuus, jotka jarruttavat selkokirjojen julkaisemista ja tunnettuutta.
Selvä trendi on, että julkaistuissa selkokirjoissa painottuvat selkomukautukset. Se on toki ymmärrettävää, sillä jo aiemmin tunnettu teos tuo mukanaan tunnistusedun ja vetoaa etenkin opetuskäytössä. Silti myös alun perin selkokielelle kirjoitetuille kauno- ja tietokirjallisuudelle tulisi olla jatkossakin tilaa. Niissä tekijän vapaus aiheiden, käsittelytavan ja kielen tason valinnan suhteen tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuksia kehittää selkokielistä kirjallisuutta.
Itse sekä mukautan että kirjoitan suoraan selkoksi. Suunnitelmissani on sitä jatkaa. Toivottavasti Sormus tarjoaa elämyksiä ja avartaa ajatuksia selkokielisestä kaunokirjallisuudesta!
Hyvää kansainvälistä selkokielen päivää! Virallisesti sitä vietetään vuosittain 28.5., mutta tänä vuonna Suomessa juhlintaan on valittu arkipäivä, tämä maanantai 30.5.2022.
Päivä muistuttaa siitä, että iso osa väestöstä (noin 14 %:a) hyötyy yleiskieltä helpommasta kielestä. Selkokielellä julkaistaan muun muassa verkkosivuja, esitteitä, tiedotteita, kirjoja, tv- ja radiouutisia. Keskityn tänään kaunokirjallisuuteen.
Olen kirjoittanut useita selkokirjoja, lisäksi olen mukauttanut muutaman kirjan selkokieliseksi. (Juttuni lopussa on listaus ja linkit selkotuotantooni.). Kirjoitan ja mukautan selkokirjoja, sillä pidän tärkeänä lukutaitoa ja kirjaelämyksiä. Selkokirja antaa mahdollisuuden päästä mukaan kirjalliseen kulttuuriin lukijoille, joille yleiskieli tai kaunokirjallinen ilmaisu muuten on liian vaikeaa tai lukija kaipaa lukutilanteeseen helpon kielen kirjaa.
•
Tällä viikolla ilmestyy mukautukseni Minna Canthin kolmesta novellista (Laatusana 2022). Esittelen seuraavassa sitä.
Miksi Canthia kannattaa mukauttaa selkokielelle?
Minna Canth käsitteli tuotannossaan naisten asemaa, perhesuhteita ja monia yhteiskunnallisia teemoja. Nykylukijalle hänen tuotantonsa on sekä kurkistus menneeseen että peili tähän päivään. Toisaalta vanha kieli on osalle lukijoista vaikeaa, ja silloin lukijalta hämärtyy tekstin sisältö. Siinä syitä selkoistukseen.
Miksi selkomukautuksessa on kolme novellia?
Kolme novellia -kirjassa on novellit eri-ikäisistä naisista. Nämä novellit edustavat Canthin ajatusmaailmasta eri puolia. Ensimmäinen novelli on kevyt kuvaus tunteiden vallasta, keskimmäinen pureutuu tunnesuhteisiin ja sukupuoleen myös yhteiskunnan kannalta, ja viimeinen novelli on esimerkki Canthille tärkeistä perusarvoista.
Ystävät novellit on lyhyehkö kuvaus kahden tytön tiiviistä ystävyydestä. Canth kuvaa oivaltavasti sitä, miten tunteet vaihtelevat, kun rakkauteen tunkeutuu mustasukkaisuus ja muutos. Ystävien suhde välittyy näin:
”Ystävät kertoivat toisilleen kaiken.
he olivat toisissaan kiinni.
Sydämestä sydämeen meni
tuhansia lankoja,
jotka yhdistivät heidät.”
Salakaria voi kutsua pitkäksi novelliksi tai pienoisromaaniksi. Siinä ajan aatteet näkyvät pariskunnan elämässä. Aviomies on aktiivinen yhteiskunnan jäsen, kun taas vaimo turhautuu kotona. Naisille on eri säännöt kuin miehille, ja Canth kertoo sen seurauksista.
Missä onni? kertoo lyhyesti arvojen muuttumisesta. Novelli paljastaa Canthin käsityksiä hyvästä elämästä.
Kolme novellia sopii selkokirjaksi: kirjan voi lukea osissa. Myös pitkä novelli Salakari on helppo lukea ja hahmottaa, koska se jakautuu lyhyisiin, otsikoituihin lukuihin.
Miksi Canth-kirja kannattaa lukea?
Selkokieli vaikuttaa siihen, että kirjaa on helppo lukea. Tilanteet ja tunnelma säilyvät, vaikka kieli on helppoa ja novellit ovat paljon lyhyempiä kuin Canthin alkuperäiset tekstit. Silti lukijat saavat elävän kokemuksen Canthin kirjoista ja vanhasta suomalaisesta kirjallisuudesta. Kirjan lopussa on myös myös lyhyt tieto-osuus Canthista.
Uskon, että novellien naiset ja miehet herättävät tunteita ja ajatuksia. Heistä tunnistaa jotain tuttua, monia asioita voi ihmetellä, ja heistä herää kiinnostavia kysymyksiä. Lukija pääsee pohtimaan, mitä tarkoittavat ystävyys, rakkaus, perhe ja hyvä elämä.
Kirja sopii nuorille ja aikuisille. Lukija saattaa olla hidas tai tottumaton lukija, hänellä voi olla eri syistä vaikeuksia lukea tai hän haluaa nopean tutustumisen Canthiin. Kirja käy hyvin myös yläkouluun ja toiselle asteelle. Teen myös kustantajan sivuille tehtäväpaketin, joka sopii äidinkielen ja suomi toisena kielenä opettajien käyttöön.
•
Minna Canth: Kolme novellia. Ystävät, Salakari, Missä onni? Selkomukautus Tuija Takala. Laatusana 2022. Laatusanan verkkokauppa, 15 euroa.
Aleksis KivenKullervo-näytelmä palkittiin ensimmäisenä suomalaisena tragediana, mutta SKS vaati siihen muutoksia, joten julkaisunsa se sai muutamaa vuotta myöhemmin, 1864. Kalevalan runoihin perustuvaan näytelmään Kivi teki omia ratkaisuja, vaikka juoni seuraa esikuvaa.
Kullervon hurja päähenkilö on kokenut kovia, eikä hän osaa hallita tunteitaan eikä tekojaan. Tarina on ajaton: kosto elää ja väkivalta käy ainoaksi ratkaisumalliksi. Sitä sattuu meillä ja muualla koko ajan. Kullervolla on siten yhä paljon kerrottavaa.
•
Kullervon tragedian voima ei ole vähentynyt, eikä sen vaikutus laimene, kun nykylukija sen lukee. Kieli on monimutkaista ja ilmeikästä – ja siinä sen voima ja heikkous. Heikkoudella tarkoitan sitä, että monelle lukijalle voi tulla ongelmia ymmärtää kiemuraista ilmaisua.
Siksi selkokielinen Kullervo antaa mahdollisuuden tutustua Kullervoon ja hänen tarinaansa. Kirja kuvaa esimerkiksi Kullervon mielen muutoksia, vuorovaikutuksen ongelmia ja omien tekojen kohtaamisen vaikeuksia. Väkevät voimat vievät nuoren miehen kauheudesta toiseen. Pahojen tekojen ja onnettomien yhteensattumien lisäksi tarinaan sisältyy mytologista runollisuutta.
•
Selkomukautuksessa tarina ja tunnelma säilyvät, vaikka kielen rakenne ja sanasto täytyy muokata helpoksi. Selkoistuksessani saattaa olla paikoitellen vanhaa sävyä tunnelman takaamiseksi, mutta tälle päivälle tuntemattomat ilmaisut ovat vaihtuneet helpoksi kieleksi. Lisäksi näytelmä on selkomukautuksessa muuttunut kertomukseksi.
Esimerkiksi Kiven näytelmässä Kullervo sanoo näin:
”Männyt vuoren kiireellä, kuivettuneet, sammaleiset, vapisit ja vinguit tämän vihaisen vihurin kynsissä ja kirkuen yösijoiltansa kotkat pakenit. Ja kostohuudon päälleni tässä myrskyssä mä kuulin ja sentähden kamo synkeä mua painaa, eikä päältäni sitä viskata voi.”
Selkomukautuksessa muuttuvat sanat ja lauseiden rakenne:
”Kuivat männyt vapisivat vuoren päällä,
ja suuret linnut huusivat ja pakenivat,
kun kova, vihainen tuuli vinkui.
Myrskyssä kuulin koston huudon,
ja siksi minua painaa synkkä kauhu.”
Kullervo-kirjaan lisäsin tieto-osuuden, joista uudet Kullervon lukijat saavat perustietoja Aleksis Kivestä, Kalevalan Kullervo-runoista ja Kiven siihen tekemistä muutoksista. Lisäksi kirjassa on lyhyt kuvaus, mitä ratkaisuja tein selkokertomuksessa.
Kirja sopii myös koulujen äidinkielen ja kirjallisuuden, suomi toisena kielenä sekä taiteen ja luovan ilmaisun opetukseen. Olen tehnyt kirjaan myös selkokielisen tehtäväpaketin, joka on tarjolla Äidinkielen opettajain liiton sivuilla jäsenille ilmaisena ja muille maksullisena.
Kullervo aloittaa Laatusanan kotimaisten klassikkokirjailijoiden teosten selkosarjan. Lisää on siis luvassa tulevina vuosina.
Viihdyin messuilla perjantai-iltapäivän ja ison osan lauantaita. Tiivis maski naamallani hengittelin parin vuoden tauon jälkeen massatapahtuman kirjamyönteistä ilmapiiriä. Havaitsin, että väylät olivat väljät ja istumapaikoilla hajurakoa tuolien välissä, joten ajan henki oli otettu huomioon.
Kirjatarjoukset houkuttelivat. Miten suhtautua korona-aikana kirjahypistelyyn, silmilläkö vain – ja sitten varma tarrautuminen kirjaan, jonka aikoo ostaa? Minä toimin niin, mutta oletan tyylin olleen vapaa. Ja löytyihän myös tämän vuoden kirjani Niin metsä vastaa Avaimen osastolta.
Muuta kuin ennen
Lavojen sijoittuminen hieman eri tavoin kuin ennen vaati ihan pienen totuttelun. Toisaalta ei messuilla tarvitse olla lavariippuvainen. Ajattelin viettää sunnuntain seuraamalla messuja virtuaalisesti.
Uusi kirja-aika näkyi niinkin, että kaksi ensimmäistä näkemästäni kirjailijahaastattelusta poikkesi perinteisestä haastattelutavasta. Kirjan Rakastan sinussa ihmistä kirjoittaja Heikki Aalto-Alanen osallistui kirjakeskusteluun Espanjasta videoyhteyksin.
Antti Rönkä ja Petri Tamminen puolestaan pulisivat Storytelin lasikaapissa. Jotain siitä välittyi kaiuttimien kautta yleisöön, mutta taustahälyyn hukkui osa, mitä kirjailijat kertoivat tulevasta podcast-sarjastaan ja kirjailijuuden muutoksista isästä poikaan.
Lava- ja kohtaamissäteilyä
Perjantaista jäi mieleen kaksi tilannetta. Erityisen vetreän ja valoisan Kaari Utrion haastattelusta jäi kutkuttamaan, onko kuitenkin tulossa uusi kirja. Hyväntuulinen AnttiTuomainen kertoi SofiOksasen haastattelussa, että ensimmäiset britti-palautteet Jäniskertoimesta ovat olleet ilahduttavia.
Lauantaiaamun aloitti Aulan tilaisuus, jossa PaoloGiordano ja TuireMalmstedt kertoivat kirjoistaan. Giordano pohti, miten pandemia tulee vaikuttamaan kirjallisuuteen: siirrytäänkö epookkiin vai dystopiaan vai siltä väliltä?
Muusta annista poimin Koko Hubaran vahvan läsnäolon ja kantaaottavuuden. Hän aloitti haastattelun reagoiden HS:n trans-juttuihin, joiden vuoksi hän oli perua koko kirjamessuesiintymisen mutta saapui sittenkin Bechi-romaanin vuoksi. Ja hieno romaanihan se on.
HS ja rouhea kritiikki käväisi mielessä, kun seurasin fanittamani juron nuorisojulkkiksen (vuosien takaisen sellaisen) ja hänen elämäkerturinsa kohtaamista, siis Ismo Alangon ja Katja Ketun haastattelua. Alanko kertoi hämmästelleensä, miten projektin aikana yhteiskunnallisiksi luulleensa biisit kääntyivätkin kovin henkilökohtaisiksi.
Käytävä- ja lounaskohtaamiset kirjabloggaajien kanssa piristivät. Valoisa hetki oli myös treffata runoilija Heli Laaksonen, jonka viimeisin dialogirunokirja Poimit sydämeni kirjahyllystä on ilahduttanut minua tänä syksynä.
Lukupiirit
Lukupiirejä on monenlaisia – lue niistä Kirsi Raninin kirjasta Lukupiiri. Kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika. Myös kirjamessuilla leijaili taikapölyä.
Juha Itkosen uutukaisesta Kaikki oli heidän käytiin Lonna-salissa kiinnostava keskustelu. Maatuskamainen monikerroksisuus, kerrontaratkaisut ja maskuliinisuuden käsittely puhuttivat. Esille tuli romaanista sellaisia näkökulmia, että ne saivat minut näkemään uusia puolia jo luetusta (ja postatusta) kirjasta.
Sattumalta osuin kuulemaan Ronja Salmen ja Krista Kososen pohjustusta jälkimmäisen lukupiiristä, jonka jälkeen alkoi Kososen, Johanna Venhon ja Miki Liukkosen lavalukupiiri. Kirjailijat vastasivat kysymyksiin, joita Kosonen on saanut kirjapiiriinsä esimerkiksi kirjoittamisprosessista ja vaikuttajakirjailijoista. Miki Liukkonen viihdytti yleisöä myöhempien aikojen jörndonnermaisella retkottamisella ja arvaamattomalla sanailulla.
Piste iin päälle messuilla oli kaksihenkisen kirjapiirini kokoontuminen eli kirjakeskustelut Johannan kanssa (Kartio, ei Venho). Valitsimme saman tien tämän vuoden Finlandia-voittajan. Se on Emma PuikkosenMusta peili. Hauskaa oli, että törmäsimme messukäytävällä myös kolmihenkisen virtuaalikirjapiirimme raumalaiseen jäseneen, Taruun.
*
Elämyksellisin kirjatapahtumaterveisin ja kiitoksin Helsingin kirjamessuille bloggaajapassista!
Tänään alkaa kirjakauppojen kampanja Kirjan päivät (13. – 19.9.2021). Kun ostat kirjan ainakin 15 eurolla, saat kaupan päälle Enni Mustosen pienoisromaanin Martan tarina. Martta on tuttu Mustosen suosikkisarjan Syrjästäkatsojan tarinoita kahdeksannesta ja yhdeksännestä osasta. (Tässä juttuni neljästä ensimmäisestä osasta.)
Mitäpä jos ostaisit sen kylkeen selkokirjan? Niitä tosin on kirjakaupoissa harvakseltaan tai ei ollenkaan. Mutta kannattaa kysyä myymälästä ja ihmetellä, mikseivät selkokirjat näy tarjonnassa.
Jos kirjakaupassa on selkokirjoja, suosittelen Enni Mustosen Paimentyttö-romaania, koska nyt Syrjästäkatsojan tarinoiden ensimmäisen osan saa selkosuomeksi (Opike 2021). Minulla on hyvä syy vinkata Paimentyttöä, sillä selkomuokkasin romaanin. Se oli mieluisa työ.
•
Mustosen Paimentyttö kertoo orvosta Idasta, joka selviää navettapiikana isossa kartanossa ja sen jälkeen Topeliuksen palvelijana Sipoossa. Mustonen kuvaa elämää ja työtä 1800-lopulla nuoren tytön silmin. Samalla lukija saa sisäpiirin kokemuksen kulttuurihenkilöiden elämästä. Romaani on ennen kaikkea Idan kasvutarina, jossa on suuria suruja ja pieniä iloja.
Suomalaisia historiallisia romaaneja ei ole montaa selkokielisenä. Jo siksi on hienoa saattaa Paimentyttö uusille lukijoille. Romaanin keinot tehdä historia eläväksi ovat verrattomia. Idan kohtalo kertoo Suomesta, jossa eivät sosiaalityö tai -tuet auttaneet vaan ihmiset olivat toisten hyväntahtoisuuden varassa.
Mustosen romaani kertoo myös lukutaidon merkityksestä ja eriarvoisuudesta. Ida on köyhä tyttö, joka nauttii kirjoista, muttei jaksa lukea tai kirjoittaa pitkien ja raskaiden työpäivien jälkeen. Hän asuu ruotsinkielisessä sivistyneistöperheessä, joka saa elantonsa kirjallisuudesta ja taiteesta. Kuilu on syvä, mutta välillä eri maailmojen välille rakentuu kapeita siltoja.
”Paranemista auttoivat kirjat.
Ei ollut mitään hauskempaa
kuin sukeltaa tarinoihin.
Sain matkustaa kirjoissa uusiin paikkoihin,
seikkailin ja selviydyin voittajana.
Topeliuksen talossa ei ollut kummallista,
että siellä luettiin kirjoja.
Toisenlaista oli karjapiikojen kanssa.”
•
Mainitsin jo, että Paimentytön selkoistaminen oli minulle mieluista. Romaanin sydän sykkii myös helpolla suomen kielellä.
Poimin Iidalle tärkeimmät tapahtumat ja henkilöt. Kielessä muutokset näkyvät sanastossa ja lauserakenteessa: tavoitteena helppous, lyhyys ja sujuvuus. Selkoistuksessa halusin säilyttää Iidan tunteet eri tilanteissa ja naiseksi kasvamisen hämmennyksen. Ydinkokemuksena vaikuttaa ulkopuolisuus.
”Yksinäisyys on äiti,
joka tekee meidät vahvoiksi.
Heikot eivät kestä vaan tuhoutuvat,
mutta vahvat oppivat elämään muiden kanssa.
Yksinäisyyttä he eivät voi unohtaa.”
•
Enni Mustonen valittiin 2019 selkokirjakummiksi, ja siksi mukautin Paimentytön selkosuomeksi. Ensi viikolla 22.9.2021 Selkokirjamessuillaon tavallaan kirjan julkistus, jota voi seurata netistä. Mustonen on kanssani haastattelussa klo 14.45. Messuilla on paljon muutakin ohjelmaa.
Tänään on kansainvälinen selkokielen päivä. Yleiskieltä helpompaa kieltä tarvitsee Suomessa noin 750 000 henkilöä, eli ei ihan marginaalisesta ilmiöstä ole kyse.
Selkokirjallisuudesta sananen, vaikka tunnen vuodesta toiseen toistavani itseäni. Soisin selkokirjallisuuden ja etenkin selkokaunokirjallisuuden saavan edes kerran vuodessa katsauksen maakuntalehtien sivuilla, Hesarissa ja Ylen kulttuuriohjelmissa. Jos eivät selkokirjat näy julkisuudessa, niitä eivät lukijat löydä eikä niistä ylipäätään tiedetä mitään. Syvä kumarrus kielellisesti moninaisille taideteoksille, mutta yhtä syvä sille, että säästeliäällä kielellä voi saada lukuelämyksiä. Jokaiselle jotakin.
•
Olen mukauttanut selkokielelle runoja ja proosaa. Mukauttaminen on erilainen prosessi kuin suoraan selkokielelle kirjoittaminen. Mukautus vaatii alkuperäisen teoksen tunnelman säilytyksen, vaikka kieli pelkistyy. Omat selkokieliset runot, novellit ja romaani ovat hautuneet pitkään ja sitten saaneet omaehtoisen muotonsa.
Selkokirjoittaminen haastaa: miten toimivat idea, ajatusmaailma, sisällön imu, sanasto, virkerytmi ja koko rakenne? Testailen ja punnitsen kirjoittamisen aikana kaikki valinnat – vaan eihän se eroa siitä, kun kirjoitan ei-selkoa. Kielen tarkkuuden kanssa kirjoittaja kamppailee aina. Yksi ero on, sillä reunaehdot selkokielessä on otettava huomioon. Se on samalla houkutin: miten ilmaista vaikeaa helposti? Kirjoittamisessa kipunoi silti aina luova vapaus.
Sinänsä hyvää tarkoittava kommentoija viestitti minulle, että minussa voisi olla potentiaalia kaunokirjailijaksi. Luulin jo kai jotenkin olevani, mutta se siitä. Todennäköisesti monet ajattelevat, ettei selkokirjallisuus ole ”oikeaa kirjallisuutta”, koska siinä kirjoittaja joutuu suitsimaan kieltä sanaston ja rakenteen suhteen. Mitäpä siihen sanomaan. No, tällä kertaa näin: lähdenpä tästä työstämään uutta selkokirjakäsikirjoitusta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 