Avainsana-arkisto: Tuija Takala

Enni Mustosen Paimentyttö selkokirjana

Tänään alkaa kirjakauppojen kampanja Kirjan päivät (13. – 19.9.2021). Kun ostat kirjan ainakin 15 eurolla, saat kaupan päälle Enni Mustosen pienoisromaanin Martan tarina. Martta on tuttu Mustosen suosikkisarjan Syrjästäkatsojan tarinoita kahdeksannesta ja yhdeksännestä osasta. (Tässä juttuni neljästä ensimmäisestä osasta.)

Mitäpä jos ostaisit sen kylkeen selkokirjan? Niitä tosin on kirjakaupoissa harvakseltaan tai ei ollenkaan. Mutta kannattaa kysyä myymälästä ja ihmetellä, mikseivät selkokirjat näy tarjonnassa.

Jos kirjakaupassa on selkokirjoja, suosittelen Enni Mustosen Paimentyttö-romaania, koska nyt Syrjästäkatsojan tarinoiden ensimmäisen osan saa selkosuomeksi (Opike 2021). Minulla on hyvä syy vinkata Paimentyttöä, sillä selkomuokkasin romaanin. Se oli mieluisa työ.

Mustosen Paimentyttö kertoo orvosta Idasta, joka selviää navettapiikana isossa kartanossa ja sen jälkeen Topeliuksen palvelijana Sipoossa. Mustonen kuvaa elämää ja työtä 1800-lopulla nuoren tytön silmin. Samalla lukija saa sisäpiirin kokemuksen kulttuurihenkilöiden elämästä. Romaani on ennen kaikkea Idan kasvutarina, jossa on suuria suruja ja pieniä iloja.

Suomalaisia historiallisia romaaneja ei ole montaa selkokielisenä. Jo siksi on hienoa saattaa Paimentyttö uusille lukijoille. Romaanin keinot tehdä historia eläväksi ovat verrattomia. Idan kohtalo kertoo Suomesta, jossa eivät sosiaalityö tai -tuet auttaneet vaan ihmiset olivat toisten hyväntahtoisuuden varassa.

Mustosen romaani kertoo myös lukutaidon merkityksestä ja eriarvoisuudesta. Ida on köyhä tyttö, joka nauttii kirjoista, muttei jaksa lukea tai kirjoittaa pitkien ja raskaiden työpäivien jälkeen. Hän asuu ruotsinkielisessä sivistyneistöperheessä, joka saa elantonsa kirjallisuudesta ja taiteesta. Kuilu on syvä, mutta välillä eri maailmojen välille rakentuu kapeita siltoja.

”Paranemista auttoivat kirjat.

Ei ollut mitään hauskempaa

kuin sukeltaa tarinoihin.

Sain matkustaa kirjoissa uusiin paikkoihin,

seikkailin ja selviydyin voittajana.

Topeliuksen talossa ei ollut kummallista,

että siellä luettiin kirjoja.

Toisenlaista oli karjapiikojen kanssa.”

Mainitsin jo, että Paimentytön selkoistaminen oli minulle mieluista. Romaanin sydän sykkii myös helpolla suomen kielellä. 

Poimin Iidalle tärkeimmät tapahtumat ja henkilöt. Kielessä muutokset näkyvät sanastossa ja lauserakenteessa: tavoitteena helppous, lyhyys ja sujuvuus. Selkoistuksessa halusin säilyttää Iidan tunteet eri tilanteissa ja naiseksi kasvamisen hämmennyksen. Ydinkokemuksena vaikuttaa ulkopuolisuus.

”Yksinäisyys on äiti,

joka tekee meidät vahvoiksi.

Heikot eivät kestä vaan tuhoutuvat,

mutta vahvat oppivat elämään muiden kanssa.

Yksinäisyyttä he eivät voi unohtaa.”

Enni Mustonen valittiin 2019 selkokirjakummiksi, ja siksi mukautin Paimentytön selkosuomeksi. Ensi viikolla 22.9.2021 Selkokirjamessuilla on tavallaan kirjan julkistus, jota voi seurata netistä. Mustonen on kanssani haastattelussa klo 14.45. Messuilla on paljon muutakin ohjelmaa.

Ja tämä vielä: jos selko-Paimentyttöä ei löydy kirjakaupasta, Opike-kustantajan nettikaupassa sen ostaminen käy kätevästi.

Haastattelutilanne Helsingin kirjamessuilla 2019. Kuva: Henna Kara

Enni Mustonen

Paimentyttö

selkomukautus Tuija Takala

Opike 2021

Syrjästäkatsojan tarinoiden ensimmäinen osa selkokielellä

130 sivua.

Tekijänkappale.

Suuri kiitos Enni Mustoselle alkuteoksesta ja Jenni Saarilahdelle toimitustyöstä.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani, Selkokirja, selkotekijä

Selkokielen päivä 2021

Tänään on kansainvälinen selkokielen päivä. Yleiskieltä helpompaa kieltä tarvitsee Suomessa noin 750 000 henkilöä, eli ei ihan marginaalisesta ilmiöstä ole kyse.



Selkokirjallisuudesta sananen, vaikka tunnen vuodesta toiseen toistavani itseäni. Soisin selkokirjallisuuden ja etenkin selkokaunokirjallisuuden saavan edes kerran vuodessa katsauksen maakuntalehtien sivuilla, Hesarissa ja Ylen kulttuuriohjelmissa. Jos eivät selkokirjat näy julkisuudessa, niitä eivät lukijat löydä eikä niistä ylipäätään tiedetä mitään. Syvä kumarrus kielellisesti moninaisille taideteoksille, mutta yhtä syvä sille, että säästeliäällä kielellä voi saada lukuelämyksiä. Jokaiselle jotakin.



Olen mukauttanut selkokielelle runoja ja proosaa. Mukauttaminen on erilainen prosessi kuin suoraan selkokielelle kirjoittaminen. Mukautus vaatii alkuperäisen teoksen tunnelman säilytyksen, vaikka kieli pelkistyy. Omat selkokieliset runot, novellit ja romaani ovat hautuneet pitkään ja sitten saaneet omaehtoisen muotonsa.

Selkokirjoittaminen haastaa: miten toimivat idea, ajatusmaailma, sisällön imu, sanasto, virkerytmi ja koko rakenne? Testailen ja punnitsen kirjoittamisen aikana kaikki valinnat – vaan eihän se eroa siitä, kun kirjoitan ei-selkoa. Kielen tarkkuuden kanssa kirjoittaja kamppailee aina. Yksi ero on, sillä reunaehdot selkokielessä on otettava huomioon. Se on samalla houkutin: miten ilmaista vaikeaa helposti? Kirjoittamisessa kipunoi silti aina luova vapaus.

Sinänsä hyvää tarkoittava kommentoija viestitti minulle, että minussa voisi olla potentiaalia kaunokirjailijaksi. Luulin jo kai jotenkin olevani, mutta se siitä. Todennäköisesti monet ajattelevat, ettei selkokirjallisuus ole ”oikeaa kirjallisuutta”, koska siinä kirjoittaja joutuu suitsimaan kieltä sanaston ja rakenteen suhteen. Mitäpä siihen sanomaan. No, tällä kertaa näin: lähdenpä tästä työstämään uutta selkokirjakäsikirjoitusta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Selkokirja, selkotekijä

Tasa-arvon päivänä 2021: #minullaoncanthia

Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä ilmestyy haastepostauksia, haastajana Yöpöydän kirjat (tässä). Amman lukuhetki ja Kulttuuri kukoistaa -blogit julkaisivat lisäksi jutut (tässä ja tässä), joissa muistutetaan Canthin kulttuuriperinnöstä:

Minna Canth oli kirjailija, toimittaja, liikenainen, suurperheen yksinhuoltajaäiti ja vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja, jonka elämäntyöllä on ollut suuri merkitys Suomen kehittymisessä koulutuksen ja tasa-arvon edelläkävijäksi. Nyt Canthin kotitalo Kanttila Kuopiossa on vaarassa. Kirjasome kunnioittaa Minna Canthin elämäntyötä ja perintöä ja tukee Kanttilan säilyttämistä. #kirjasome #minullaoncanthia

Minulla on ollut kanttia

Olen mukauttanut selkokielelle kaksi Canthia, joten kanttia on tarvittu tarttua klassikkotuotantoon. Mukauttaminen tarkoittaa sitä, että alkuteksti muokkautuu sisällön, rakenteen ja sanaston kannalta helpoksi suomeksi. Tunnelman, sävyn, ytimen ja sanoman täytyy säilyä, mutta teksti taipuu nykylukijalle ymmärrettäväksi. Silloin helpottuvat vanha sanasto ja virkerakenne, ja sisällöstä karsiutuvat sivupolut, mutta pääjuoni pysyy.

Kumpikin mukautus ilmestyi Canthin juhlavuotena 2019. Hanna oli itseoikeutettu mukautusvalinta, sillä kasvukertomus on säilyttänyt voimansa. Canth kuvaa Hannaansa elävästi suhteessa kasvatukseen ja perhetilanteeseen. Nuoren naisen tahdon nujertava isänvalta vie Hannan traagiseen yksinäisyyteen. Sukupuolten epätasa-arvo, seksuaalimoraali ja tyttöjen koulutus saavat osakseen kritiikkiä yksilötarinan rinnalla. Hannan selkoversion on julkaissut Avain äänikirjana.

Agneksen julkaisin vapaasti netissä luettavaksi, sillä niukista selkokirjallisuuden valtiontuista ei liiennyt roposia kustantajalle eikä minulle toiseen teokseen, koska Hanna sai jo tukea. Selkokeskus myönsi käsikirjoitukselle selkotunnuksen, joten se oli siten mallikkaana selkona julkaistavissa. Kauppias-Canth ehkä ihmettelisi: että siis ihan ilmaiseksi teit ja julkaisit!

Agneksen kahden naisen tarinassa riittää purtavaa tänäkin päivänä. Kotihiiren ja maailmannaisen kohtaaminen kästtelee naisen asemaa avioliitossa ja vapaissa suhteissa, eikä Canth moralisoi asetelmaa yksioikoisesti. Olen saanut kiinnostavia lukijapalautteita niin suomenkielisiltä kuin maahanmuuttajataustailtakin naislukijoilta tunteista, joita novellin naiset ovat heissä herättäneet. Yli sata vuotta pienoisromaanin (tai novellin) ilmestymisestä ovat lukijoita hämmästyttäneet, sillä tarinassa on yhä tunnistettavaa ja samastuttavaa.

Canthin kantilta 

Kyllä mukauttaminen rohkeutta vaatii ja uskoa, että kunnioitan valinnoillani kirjailijan teosten henkeä. Minun on uskottava kielivaistooni valitessani ilmaisutavan, joka ei muuta oleellista mutta helpottaa lukemista. Myös pitää luottaa siihen, että työni johdosta klassikko jatkaa elämäänsä ja saavuttaa uusia lukijoita. Sillä sen Canth ansaitsee.

Onko pöyhkeätä väittää, että Canth hyväksyisi tekstiensä peukaloinnin? Minna Canth seurasi tarkkaan ajan ilmiöitä ja kehityskulkuja sekä tuki moninaisia tasa-arvoajatuksia, joten uskon saavani jonkinlaisen myönteisen nyökkäyksen selkotavoitteilleni.

Canthin viitoittamalla tasa-arvoisuustiellä olen taivutellut kieltä helpotettuun muotoon, sillä kaikilla on oikeus lukea. Canth ajoi koulutusta köyhille ja tytöille. Ne mahdollisuudet nyky-Suomessa ovat, mutta lukutaito ei ole silti itsestäänselvyys. Eikä lukuhalu. Siksi pidän tärkeänä tarjota lukemista, joka voi tuoda valikoimaan lisää, rinnakkaisia tai vaihtoehtoja. (Minun ja muiden selkotuotannosta löydät juttuja blogini kategoriasta selkokirja.)

Ja muuten olen tukenut Kanttila-hanketta. Siispä #minullaoncanthia. Entä sinulla?

4 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuuspohdintoja, Selkokirja

Tuijata 10 vuotta – osallistu kirja-arvontaan!

Blogini täyttää tänään 10 vuotta. Harrastus on jatkunut vuosikymmenen, sillä koen omakseni yhdistää kirjat ja muut kulttuurikokemukset kirjoittamiseen. Yhä vain. Tuntuu, että viime vuoden aikana kirjallisuuskokemukset ja niistä postaaminen ovat jopa valaisseet etävuoden eristyneisyyshämärää.

Bloggaaminen alkoi sattumalta täydennyskoulutuksen sivutuotteena. Jonkinlainen onnenkantamoinen, kai, koska raskaat perheasiat ovat kuormittaneet näiden vuosien aikana, eikä palkkatyökään ole päästänyt helpolla. Kirjat ja kirjoittaminen ovat tarjonneet vastapainoa. Olen luvannut itselleni, että bloggaaminen jatkuu niin kauan, kun en koe sitä suorittamiseksi.

Kymmenessä vuodessa olen julkaissut 1565 blogijuttua ja kirjoittanut kymmenkunta kirjaa sekä lukenut kutakuinkin 1500 kirjaa.

Miksi julkaista juttuja, voisinhan kirjoittaa lukupäiväkirjaa vain omiin tarpeisiin? Blogi-muoto sopii minulle. Täällähän pääsen näppärästi tallentamaan, kertaamaankin omia kulttuurikokemuksiani ja muut halutessaan selailemaan tuumailuja.

Minulla ei ole laumoittain seuraajia eikä etenkään kommentoijia, mutta aina ilahduttaa suuresti ja vähän ihmetyttääkin, kun huomaan blogitilastoista, että juttujani luetaan. Bloggaaminen on tuonut mukanaan myös yhteyksiä muihin bloggaajiin ja kirjasomettajiin, ja se on ollut suuri ilo. Toivottavasti ajat muuttuvat ja tapaamiset taas mahdollistuvat.

Silläkin uhalla, ettei kukaan halua osallistua, järjestän kirja-arpajaiset. Juttuuni kommentoijien kesken arvon juhlan kunniaksi novellikokoelmani Niin metsä vastaa (Avain 2021) ja Vivian Gornickin muistelmaklassikon Toisissamme kiinni (Gummerus 2021). Arvonta päättyy 20.3.

Suuri kiitos, että luet juttujani!

73 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Lukupäiväkirja, Sekalaista

Niin metsä vastaa – uusia selkonovelleja

Metsä on suomalaisille tärkeä.

Hiljainen metsä voi rauhoittaa,

ja metsässä saa nauttia luonnosta.

Metsä voi olla myös jännittävä paikka.

Ehkä siellä on salaisia voimia,

jotka vaikuttavat ihmisiin.

Olen kirjoittanut novelleja metsästä ja puista.

Kirjassa Niin metsä vastaa on 13 novellia.

Kirjan on kustantanut Avain (2021).

Novelleissa on ihmisiä,

joille tapahtuu metsässä jotain.

Se voi olla yllättävää tai hauskaa, 

jännittävää tai vähän kummallista.

Novelleissa tunteet ovat tärkeitä.

Ne liittyvät kokemuksiin:

metsässä ihmiset voivat muuttua.

Metsällä on sellaisia voimia.

Metsän kaikkia voimia ei voi selittää.

Toivon, että novellit yllättävät sinut

niin kuin metsä voi yllättää ihmiset.

Kun luet kirjan kertomuksia,

ajattelet ehkä metsästä ja puista

eri tavalla kuin ennen.

Olen kirjoittanut kirjan Niin metsä vastaa 

helpolla kielellä eli selkokielellä.

Siksi se sopii monille lukijoille.

Oletko kuullut Helmet-haasteesta?

Se antaa sinulle 50 vihjettä,

ja sinä etsit niihin sopivat kirjat.

Myös Selkokeskus antaa 

vinkkejä selkokirjoista,

jotka sopivat haasteeseen: tässä.

Nyt minä autan ja kerron,

että kirja Niin metsä vastaa

sopii haasteessa moneen kohtaan.

Näin uusi novellikirja sopii Helmet-haasteeseen:

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja – Kyllä.

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan – Kyllä, muutamassa novellissa.

6. Kirja kertoo rakkaudesta – Kyllä. Ja kirja kertoo myös rakkaudesta metsään.

9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella – Kyllä.

12. Kirjassa ollaan metsässä – Kyllä, kyllä!

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi – Kyllä, uskon niin.

21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan – Vuodenaika on novelleissa tärkeä.

23. Kirja, jota luet ulkona – Voit lukea novelleja metsässä.

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä – Kyllä on!

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu – Kyllä.

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa – Kyllä.

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut – Kyllä. Eikö vain?

43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä – Kaikissa novelleissa ei kerrota nimiä.

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta – Esimerkiksi kirjassa Onnen asioita on selkorunoja metsästä.

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021 – Kyllä.

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä – Toivottavasti! 

Tuija Takala

Niin metsä vastaa

Avain 2021

novelleja selkokielellä

106 sivua.

Lisätietoja kustantajan sivuilta: tässä.

Voit lukea yleiskielisen blogijuttuni: tässä.

Toivotan lukemisen iloa!

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Novellit, omat, Selkokirja, selkotekijä

Selkokirjat 2020 – katsaus helpon kielen kirjoihin

Yhä edelleen elävät ennakkoluulot, että selkokirjat ovat kökköjä köyhän kielen kyhäelmiä. Todellisuudessa selkokirjat parhaimmillaan ovat kirjoja, jossa kielen ja taiton selkeys vapauttaa lukijan tempautumaan ja eläytymään sisältöön.

Selkokirjat eivät siis vie pois lukukokemusta. Vaikka kerronnan kokeilut, tekstin runsaus, kielimuotojen villi vaihtelu tai kielikuvien kukkiminen on poissuljettua, eivät selkokirjat silti ole automaattisesti yksitasoisia tai vailla kekseliäisyyttä.

Jotkut pedagogit huolestuvat helppolukuisista kirjoista, mutta minua ei huoleta. Olen todistanut lukuisia kertoja lukuiloa, joka syntyy selkokokemuksesta. Yksi lukija tiivisti sen niin, että kirjan kokee tylsäksi ja epäkiinnostavaksi, jos kieli on liian vaikeaa. Silloin jäävät kirjat lukematta.

Kieltä ei köyhdytä se, että selkokirjoissa on helppoa kieltä. Kielen köyhdyttää se, jos ei lueta mitään. Selkokirjan lukeminen ei tarkoita sitä, että lukija livahtaa sieltä, missä aita on matalin, vaan lukija saa lukukokemuksen, mahdollisuuden kirjamaailmaan – jos ylipäätään pidämme merkityksellisenä, että kirjoja yhä luetaan.

Usein ennakkoluulojen ylläpitäjät eivät ole lukeneet viime vuosien selkokirjoja vaan elättelevät ennakkomielikuvaa tai yhtä selkokirjakokemusta vuosien tai vuosikymmenten takaa. Ja totta kai selkokirjat ovat samanlaisia kuin muutkin kirjat: lukijan maku vaikuttaa, kiinnostaako aihe, tyyli tai muu asia kirjassa. Selkokirjajoukossa on taidokkaita tekstejä lajissaan, luonnollisesti voi olla muunlaistakin kuten kaikessa kirjallisuudessa.

Valitettavasti selkokirjoista saa vähän vinkkejä, sillä kirjallisuutta käsittelevä media ei juuri esittele selkokirjoja. Siksi katsaukseni taitaa olla tarpeen – ja sopii hyvin tämän viikon teemaani, pienilevikkisen kirjallisuuden käsittelyyn.

Selkokirjoja on kieleltään eritasoisia, eli valittavana on yleiskielen lähellä liikkuvaa helppolukuista kirjallisuutta ja myös silkkaa selkosuomea. Selkokielen käyttäjäryhmät ovat keskenään erilaisia, mutta suuri osa selkokirjallisuudesta on sellaista, joka sopii monelle. Pääkohderyhmänä ovat lukijat, joilla syystä tai toisesta on kielellisiä vaikeuksia, mutta se ei sulje pois muita lukijoita. Kasvavia käyttäjäryhmiä ovat nuoret ja aikuiset, jotka muuten haluttomasti tarttuvat kirjoihin, ja suomea toisena kielenä opiskelevat tai harjoittelevat.

Selkokirjoja kirjoitetaan alun perin selkokielisiksi tai selkokielelle mukautetaan jo ilmestyneitä kirjoja. Nostan tähän osin nuorisopainotteiset kuusi vinkkiä (ja kirjaotsikoissa linkit postauksiini). Lisäksi jutun lopussa on luettelo muista mielenkiintoisista vuoden 2020 selkokirjoista.

Tapani Bagge: Jäätävää kyytiä

Uusin Baggen selkokirja ei moralisoi tai opeta. Se kuvaa kahta nuorisorikollista, ja meno on lennokasta nuorisokirjatyyliä. Baggen selkokieli on yleiskieltä lähenevää eli vaikeaa selkokieltä, mutta kirja Jäätävää kyytiä (Avain 2020) on mojova lisä yläkoulun kirjavalikoimaan.

Magdalena Hai: Haiseva käsi

Riikka Tuohimetsä on selkoistanut Magdalena Hain kauhukertomuksia nuorille (Avain 2020). Tätä genreä ei juurikaan selkokirjallisuudessa ole, joten uutuus on virkistävä lisä selkokirjallisuuteen. Lyhyet novellit sopivat makupaloiksi tai koko kirja saman tien ahmittavaksi.

Sanna-Leena Knuuttila: Jäätyneet tiet

Knuuttilan romaanitrilogian viimeinen osa Jäätyneet tiet (Reuna 2020) vie päätökseen sota-aikojen kotirintamasta kertovan sarjan. Muut osat ovat Ne lensivät tästä yli ja Minä odotan sinua. Romaanit nuorista naisista vaikeina aikoina lisäävät ymmärrystä historiasta.

Satu Leisko: Koti Suomesta

Leisko on haastatellut maahanmuuttajanuoria ja koonnut tietokirjan heidän tarinoistaan (Avain 2020). Kirja kuuluisi pakolliseksi nuorten lukijoiden lisäksi ainakin kaikille peruskoulun ja toisen asteen opettajille ja ei-maahanmuuttajalasten vanhemmille sekä koulutussuunnittelijoille. Kirjasta saa käsityksen nuorten toiveista, ja se ehkä lisää kipinää keksiä keinoja, miten niitä voitaisiin auttaa toteuttamaan.

Marja-Leena Tiainen: Aateveljet

Rasismi on valitettavan ajankohtainen aihe. Siihen tarttuu Tiaisen nuortenromaani (Avain 2020) siten, että se sopii kaikille nuorille, ei tarvitse olla kielellisiä rajoitteita. Rasismin mekanismit ja vaikutukset välittyvät näin selkeästi.

Silja Vuorikuru: Suomalaisia naiskirjailijoita

Vuorikuru on selkoistanut klassikkokirjailijoiden novelleja, eli näin Minna Canth, Maria Jotuni ja Aino Kallas toivottavasti saavat uusia lukijoita (Reuna 2020). Novellit näyttävät naisen elämän ehtoja yli 100 vuoden takaa. Ne varmasti herättävät ajatuksia ja keskustelua – yhä.

Bonus

Tuija Takala: Vanhat runot, uudet lukijat (Avain 2020). Lisään oman tuotokseni vinkkijoukkoon, koska vastaavaa kirjaa ei ole aiemmin ilmestynyt. Perustelen kirjan alkusanoissa, miksi päädyin muuttamaan klassikkorunoja helpolle kielelle alkuperäisiä runoja kunnioittaen. Kirja tähtää siihen, että runoelämykset ja runoperintö jatkuvat.

*

Muita selkokirjoja 2020

Listaan muita vuoden selkokirjoja. Joistain olen kirjoittanut jutun blogiini, toisista en. Valikoima osoittaa, että selkokirjallisuus monipuolistuu vuosi vuodelta.

Laura Erimo & Markus Hotakainen: Maapallo (Opike 2020). Tietokirja kertoo helppolukuisesti maapallosta.

Eve Hietamies: Tarhapäivä. Selkomukautus Hanna Männikkölahti (Avain 2020). Mukava tarina isästä ja pojasta. Kirja on jatkoa romaanille Yösyöttö. Tulossa on myös sarjan kolmas osa Hammaskeiju.

Petri IlmonenVideoi ja kirjoita iPadilla (Opike 2020). Opas ”pädin” käyttöön.

Sakari KilkkiArkielämää (Opike 2020). Erityisopetuksen nuorille ja aikuisille tietoa arjen asioista.

Sakari KilkkiPäivänselvää – Terveystieto (Opike 2020). Tieto- ja oppikirja terveydestä. Päivänselvää-sarjassa on muitakin perusopetukseen sopivia tietokirjoja.

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä & Nummisuutarit. Selkomukautus Pertti Rajala (Avain 2020). Jo aiemmin selkoistetut klassikkokirjat ilmestyivät kahden teoksen kääntökirjana.

Noora Lehtinen & Anne Muhonen: Ainon ja Matiaksen iltakirja (Pieni Karhu 2020). Kolmen kertomuksen lastenkirja, joka on jatkoa kirjalle Aino ja Matias ja hauskat lomapäivät.

Jaana Levola: Venla ja kaverikoirat (Opike 2020). Kouluikäisten kirja koiraharrastuksesta. Aiemmin samasta aiheesta on ilmestynyt Käppänät.

Satu Leisko: Avaruuden rajalla (Opike 2020). Ensimmäinen suoraan selkokieliseksi kirjoitettu scifi-selkokirja nuorille. (Ilmestynee lähiaikoina.)

J. S. Meresmaa: Naakkamestari (Reuna 2020). Kirjailija on mukauttanut scifi-tyylisen vaihtoehtohistoriaan sijoittuvan pienoisromaaninsa.

Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää (Avain 2020). Kirja on kieleltään vaikeampaa kuin selkokieli, mutta se on taitettu selkokielisesti ja on lyhyt versio Mikkasen samannimisestä romaanista, joka kertoo Minna Canthin tyttärestä Ellistä.

Juuli Niemi: Et kävele yksin. Selkomukautus Mirjami Häkkinen (Avain 2020). Nuortenkirja kertoo kahden nuoren rakkaudesta. Alkuperäinen kirja voitti Finlandia Junior -palkinnon.

Seija Niinistö-Samela: Kurkistus hyönteisten maailmaan (Pieni Karhu 2020). Kaunis tietokirja hyönteisistä.

Paula Noronen: Supermarsu lentää Intiaan. Selkomukautus Riikka Tuohimetsä (Opike 2020). Lasten suosikkikirjasarja saa nyt selkokielisen avauksen. (Ilmestynee lähiaikoina.)

Odotan aurinkoa (Humak 2020). Verkkokirjassa on maahanmuuttajanuorten tarinoita Suomessa elämisestä.

Pertti Rajala: 50 keksintöä, jotka muuttivat maailman (Avain 2020). Tietokirja keksinnöistä, kirja sopii kaikenlaisille lukijoille.

P. S. Ensi vuonna on Helmet-lukuhaaste selkokirjoista. Mukaan vain!

8 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus, Selkokirja

Muiston ajastus – runoja huomisiin

Runokirjani nimi sisältää loputtoman vaivaavat ajan, muistin ja muistojen teemat. Muiston ajastus (Reuna 2019) on tapani nähdä ne – näkymättömät ja olemuksettomat – silti olemista määrittävät.

Aika voidaan määritellä tapahtumien välisenä etäisyytenä. Etäisyys puolestaan riippuu havaitsijasta. Aikaa ajatellaan myös tapahtumisen nopeutena. Aikaa voi myös mitata, ja silloin aika on sopimus, jolle on määritelty mittayksiköt. Kuunkiertoa ei ihminen voi kellon tavalla rukata tai siitä kehräävää aikaa hallita, joten vuosi, kuukausi ja vuorokausi vierivät taivaankappaleiden tahtiin.

Ajan kokemus on aistien ja kognition sekoitus. Tilanteet, tapahtumat, havaintokyky ja keskittyminen vaikuttavat ajan keston kokemuksiin, eikä siihen ole mekaanista mittaria tai laitetta. Ajasta voi jäädä jotain muistiin, ja muistoissa ajalla on mielikuvien olemus. On hyväksyttävä muistin rajallisuus ja muistojen suhteellisuus. Sama aika ja tilanne ei ole koskaan kaikille sama: toiselle aika on lyhyt, toiselle pitkä, joku ei muista siitä mitään, joku jotain ja ihan toista kuin toinen.

Edellä kirjaamassani ei ole mitään omaperäistä tai ainutlaatuista. Se ei tarkoita sitä, etteikö teemoista irtoaisi jokaiselle omanlaisiaan havaintoja ja kokemuksia. Minulla ne ovat kielellistyneet runoiksi, niistä on syntynyt Muiston ajastus.

wp-1579516035145.jpg

En voi mitata Muiston ajastuksen syntyä. Oivallusten ja havaintojen kielellistäminen on vienyt aikaa, vaikka jotkut aihiot ovat voineet välähtää hetkessä. Minulle runo on ilmestys, joka hakee kielensä ja muotonsa ajatukseni ja kokemukseni ympärille.

Ajan mitattavuus on paradoksi, jota hyödynnän runoissani: kello käyntiä voi laskea, mutta ajankokemukselle ei ole mittayksikköä. Ajankokemuksen ja muistojen suhteellisuuden pakotan runojen mitattavaan muotoon, jonka malli tulee haikun ja tankan rakenteesta. Minua kiehtoo säädellyn, rajatun muodon mahdollistama kielen, sisällön ja tulkinnan vapaus.

Runokokoelmani jakaantuu seitsemään osaan. Niissä eri kulmin lähestyn aikaa ja sen jälkiä. En tarkoita nostalgista haikailua vaan havaintojen kirjoa, osin ajatelmatyyppisiä lohkeamia. En halua tai tunne tarvetta avata kirjan runoja tämän kummemmin. Mutta vielä silti tämä: kutsun haikujani ja tankojani lyhytrunoiksi. Se luonnehtii taipumustani runoilijana ilmaista tiiviisti se, mikä on ilmaistava.

”Hauturi kaivoi
kuopasta luunkappaleen.
Kaivoi palasen,
sai tarinan. Ihminen
elää siinä, vain siitä.”

Aikaisemmissa runokirjoissani (kokoelmat Kierrän vuoden ja Onnen asioita) olen testannut rajoja, sillä olen joutunut ottamaan huomioon selkokielen rajaukset sisällön, kielen ja rakenteen suhteen. Olen halunnut osoittaa runon perusolemuksen jouston ja vapauden: myös reunaehtojen sisällä syntyy runoutta.

Aavistan, että selkorunoilijataustani saattaa viedä joidenkin silmissä uskottavuuttani ”oikeana” runoilijana. Ehkä myös haikuilu, vanhan ja lainatun runomuodon vapaa uusiokäyttö vaikuttaa niin. Sille en voi mitään, voin vain toivoa Muiston ajastus -lyhytrunoni pysäyttävän lukijan hetkeen, ajastamaan runomuistoja huomisiin.

 ”Havahdun hetkeen,
pelastan unohduksen.
Ajastan muiston.”


Viime kesänä löysin lapsuudenkotini piironginlaatikosta rasiallisen isävainaan rannekelloja. Ajastus, jota en osannut ennakoida. Asettelin kellot portaalle ja kuvasin. Kuva päätyi kirjani kanteen.

wp-1579529798127.jpg

– –

Tuija Takala
Muiston ajastus
Reuna Kustannus 2020
runoja
98 sivua.

Kiitos kustantajalle luottamuksesta runoihini!

Kirjan voi ostaa kustantajan verkkokaupasta: tällä.

11 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat

Selkotekijät 2019: yhteenveto ja muuta

Vuoden 2019 aikana julkaisin juttuja selkotekijöistä.
Blogiartikkelit ilmestyivät kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona.
Sarjassa on esitelty tekijä ja yksi tekijän teos:

Johanna Kartio, Pertti Rajala, Satu Leisko, Marja-Leena Tiainen, Jasu RinneojaPekka RahkonenHanna MännikkölahtiTittamari Marttinen, Tapani Bagge, Ari Sainio ja Seija Niinistö-Samela.

Sarjan idea: katso tästä.

selkotekijä

*

Ryhdyin juttuhankkeeseen, sillä selkokirjat ja niiden tekijät näkyvät mediassa heikosti. Selkokielen merkityksestä on jo kiitettävästi mainintoja, mutta selkokirjoja tai niiden tekijöitä ei juuri esitellä. En väitä, että blogini murtaisi selkokirjailijoiden lasikaton, mutta on se enemmän kuin ei mitään.

Tulen tänäkin vuonna kirjoittamaan selkokirjoista, mutta tekijäjutut jäävät tauolle – ehkä taas joskus. Oman juttunsa ansainneita tekijöitä kyllä riittää. Esimerkiksi seuraavat selkokirjailijat ja selkomukauttajat sopisivat jutun juureksi: Marita Hauhia, Mervi Heikkilä, Leena Kaivosoja-Jukkola, Sanna-Leena Knuuttila, Maiju Laine, Jaana Levola, Jolin Slotte, Riikka Tuohimetsä, Silja Vuorikuru jne.

*

Tiedän, tiedän. Kuulun selkotekijöiden joukkoon. Erityisesti vuosi 2019 todisti sitä, sillä sain Seesam-palkinnon selkokirjallisuuden edistämisestä. Kiinnostuin jo 1990-luvulla selkokielen mahdollisuuksista ja sitä myöten selkokirjoista. Samaan aikaan työssäni ihan tavallisten nuorten ja aikuisten äidinkielenopettajana ymmärsin selkokirjojen tarpeen. Sittemmin toimin kymmenisen vuotta Selkokirjatyöryhmässä, jolloin sain kattavan kuvan selkokirjojen kentästä.

Sytyin selkokirjailijuuteen vähitellen, ja niin on syntynyt selkokirjoja, joita minusta on puuttunut tarjonnasta. Olen siinä sivussa selkoistanut joitain asiatekstejä, ja omalla nimelläni lähdin mukaan juhlimaan Minna Canth -juhlavuotta: selkoistin kaksi proosateosta. Linkkaan jutut kaunokirjalliseen selkotuotantooni:
Kierrän vuoden
Onnen asioita
Hyvä päivä
Lauralle oikea
Agnes
Hanna.

wp-1577783041651.jpgOlen tehnyt jälleen uuden aluevaltauksen ja olen selkoistanut kotimaisia klassikkorunoja. Tunnustan: muutama vuosi pidin sitä mahdottomana, mutta houkutus tarttua mahdottomaan voitti epäilyn ja pelon. Jos hyvin käy, runot tulevat julki loppukeväästä 2020 (ks. Avaimen katalogin viimeiset sivut). Käsikirjoituksina lepäilevät kokoelma omia runoja ja toinen mokoma novelleja. Saa nähdä, milloin koittaa niiden aika.

*

Vaikka selkokielen periaatteet rajaavat sanaston, rakenteiden ja sisältöjen valintaa, voi selkosuomeksi luoda kirjallisuutta, joka herättää elämyksiä, tunteita ja ajatuksia. Siis hyvää kirjallisuutta.

Selkokirjallisuus on yhä pienilevikkistä marginaalikirjallisuutta. Muutama sinnikäs kustantamo rohkenee selkokirjoja julkaista. Jos joku ihmettelee, miksi vuosittain ilmestyy vain rapiat 20 nimekettä, se johtuu raadollisista taloussyystä. Ja koska selkokirjat eivät näy julkisuudessa, niistä ei tiedetä, niitä ei osteta, niistä on ennakkoluuloja… Ja kierre on valmis: kustantajat eivät julkaise solkenaan selkokirjoja, koska markkinat ovat pienet, eivätkä ostajat löydä niitä, vaikka tarve olisi suuri. Vuosittain on jaossa selkokirjallisuuden valtiontukea kirjoittajille, kuvittajille ja kustantajille. Tällä hetkellä lähinnä sen varassa Suomessa ilmestyy kirjoja selkosuomeksi ja -ruotsiksi.

Kirjastoissa on vaihteleva selkokirjatarjonta, onneksi kiinnostus ja tietämys on koko ajan lisääntynyt. Vuoden 2020 ilo on se, että Helmet-lukuhaasteessa (kohta 23) on ensimmäisen kerran mukana selkokirjallisuus, jo ilmestyneen kirjan mukautus. Ideoita haasteeseen sopivista kirjoista löytyy blogistani: napauta vain asiasanaa ”selkokirja”. Avainsanalla napsahtaa jo nyt kymmeniä selkokirjajuttua – osa mukautuksista, osa alunperin selkokielisistä kauno- ja tietokirjoista.

Lopuksi on pakko pamauttaa muistin virkistys: Selkokieltä tarvitsee noin 750 000 Suomessa asuvaa, ja potentiaaleja käyttäjiä on paljon enemmän. Selkokirja on muillekin mahdollinen lukemisen ilon herättäjä silloin, kun väsyttää, on vaikea keskittyä tai paksu kirja ei houkuta. Selkokirjoissa on nykyisin jo hyvin vaihtoehtoja eri-ikäisille ja erilaisille lukumauille.

*

Selkotekijä-juttusarjani jää siis vähintään tauolle. Silti selkokirjat näkyvät blogissani muun kirjallisuuden ja kulttuurin joukossa.

Joidenkin mielestä selko voi leimata tai merkitä jotain vajavaista. Jos niin on, silloin ei niin ajattelevalla ole tarpeeksi tietoa tai hänellä on liikaa ennakkoluuloja. Ei ole keneltäkään pois se, että jotkut nauttivat kokeellisesta rajoja ja rakenteita rikkovasta kirjaelämyksestä, joku toinen saa iloa irti helposta ja vaivattomasta tekstistä. Tai sekä-että ja siltä väliltä.

blogin otsikkoon

 Tietotiivistys

  • Selkokieli on yleiskieltä helpompaa sisällön, rakenteen ja sanaston kannalta.

  • Selkokirjojen taitossa ja kuvituksessa otetaan huomioon helppolukuisuus.

  • Selkokirjoja on kaikenikäisille ja monista eri genreistä.

  • Osa selkokirjoista on mukautuksia aiemmin ilmestyneistä kirjoista, osa on kirjoitettu suoraan selkokielellä.

  • Selkokirjoja ilmestyy vuosittain 20–30 nimekettä.

Lisätietoa selkokielestä ja selkokirjoista: selkokeskus.fi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja, selkotekijä

Minna Canthin Hanna selkoäänikirjana

Hanna haluaa opiskella ja rakastaa.
Hän ei kerro muille ajatuksistaan
eikä perheen ongelmista.
Miten käy nuoren naisen unelmille?

Minna Canth kirjoitti Hannan 1880-luvulla.
Silti se sopii tähän päivään
ja on hieno kirja nuoren naisen kasvusta.
Nyt tärkeän tarinan pääsee kuuntelemaan
selkokielisenä äänikirjana.

Sain kunnian Canthin 175-juhlavuotena selkoistaa yhden kotimaisista lempiklassikoistani eli Hannan (1886). Se on tarkkanäköinen, psykologinen kuvaus herkän tytön kehityksestä naiseksi ympäristössä, jossa on rajatut mahdollisuudet. Tarina vie eläytymään Hannan paineisiin ja mielialan muutoksiin.

Selkoistuksessa ei jää pois mitään oleellista tarinasta eikä tunnelmasta, mutta lopputulos on selvästi alkuperäistekstiä lyhyempi. Olen karsinut rönsyjä kuvailuissa ja juonessa. Canthin kieli on sävykästä, mutta monille nykylukijoille siinä on runsaasti vanhoja sanoja, ja virkerakenne on osin mutkikasta. Siksi olen muokannut sanastoa ja rakennetta helposti ymmärrettäväksi.

Annan esimerkin. Ensimmäinen katkelma on Canthin tekstiä, jossa on vanhoja sanoja, paikallisuuteen liittyvää ja virkerakenteita, joissa on lauseenvastike, sanajärjestysvaihteluita ja määriteketjua. Aina ei selkoistuksessa säily niin paljon alkuperäistä sisältöä kuin tässä esimerkissäni, mutta ote havainnollistaa muutokset rivityksessä, sanastossa ja rakenteissa. Paikannimen selkoistuksesta saa olla montaa mieltä, mutta valitsin kuitenkin vanhan nimityksen ajankuvan vuoksi.


”Ja tytöt riisuivat. Mitähän mamma tästä sanoisi, arveli Hanna avattuaan napit ja vetäen käsivarsia hihoista. Mutta eipä se häntä enää huolettanut.
Paidat, pitsireunaiset, hienot, kuultivat lumivalkoisina suolivyölle saakka. Ja jalatkin kun näkyivät nyt aina puolisääreen lyhkäisten alushameiden alta. Ei, mutta tämähän oli hirveätä.
’Mitähän jos kaupungin kadulla kävelisimme näin?’
’Ihmiset pyörtyisivät varmaan.’
’Ja meitä vietäisiin Niuvanniemeen.’
Kuinka kummallista oli olla näin vapaa, näin rajattoman vapaa.

”Hanna avasi mekon napit ja veti käsivarret hihoista.
Päällä oli enää vain valkoinen aluspaita.
Sääret näkyivät kokonaan.
Hanna mietti, mitä äiti siitä sanoisi.
Kaupungissa heidät vietäisiin hullujenhuoneelle.

Kuinka kummallista oli olla näin vapaa,
näin rajattoman vapaa!”


Hanna

Hannan tarina kestää aikaa, ja siksi sen saattaminen selkokieleksi jatkaa merkittävän kirjan elämää ja tavoittaa uusia lukijoita. Tai paremminkin kuulijoita, sillä selko-Hanna julkaistaan suoraan äänikirjana (Avain 2019). Se ei ole tavallista, ei ainakaan mieleeni tule toista suoraan äänikirjana toteutettua selkojulkaisua.

Toivon äänikirjabuumin koskevan myös selkoäänikirjaa. Ainakin sen voi aloittaa Hannasta, klassikon elävästä kuuntelukokemuksesta.

– –
Minna Canth
Hanna. Kuvaus
selkomukautus Tuija Takala
äänikirjan lukija Susanna Hyvärinen
1886 / Avain 2019: verkkokauppa

Muuta:

  • Selkoistamani Minna Canthin kertomus Agnes (1892) on luettavissa vapaasti verkossa tässä, ja juttuni selko-Agneksesta on tässä.
  • Juttujani Minna Canthin tai häntä koskevista teoksista voi lukea tästä.

5 kommenttia

Kategoria(t): Äänikirja, Kirjallisuus, Romaani, Selkokirja

Minna Canthin Agnes selkosuomeksi

Agnes on pienoisromaanimittainen novelli kahdesta erilaisesta naisesta. Se ilmestyi vuonna 1892 Minna Canthin kokoelmassa Novelleja IIAgneksesta olen kirjoittanut aiemmin blogissani (tässä), ja nyt julkaisen Agneksen selkokielisenä verkkokirjana.

Mikä Agneksessa kiehtoo?

Agnes on ajankohtainen ja kiinnostava Canthin 175-juhlavuotena siksi, että se monipuolistaa mielikuvaa Minna Canthin tuotannosta. Canth ei ollut vain vähäosaisten puolestapuhuja vaan myös terävä naisen psyyken kuvaaja. Sen välittäminen selkolukijoille on kulttuurisesti tärkeää.

Agneksen käsittelemiä aiheita ei juuri selkokirjoissa ole ollut: nuorten naisten ystävyyden muuttuminen, mustasukkaisuus, aviokriisi naisen näkökulmasta, modernin ja perinteisen naisroolin rinnakkaisuus ja naisen asema avioliitossa tai sen ulkopuolella. Canth kuvaa poukkoilevia tunteita elävästi. Kaikki tämä kiinnostaa yhä, vaikka Agnes on kirjoitettu yli 125 vuotta sitten.

Tein mukautustyön vuoden 2018 lopulla. Tämän vuoden alussa oli iloinen yllätys, että alku-Agnes on mukana Canthista väitelleen ja hänestä elämäkerran kirjoittaneen Minna Maijalan toimittamassa novellikokoelmassa Ihmisen kuvia (Gummerus 2019). Sen ansiosta voi nyt lukea tai luettaa rinnan alkuperäistä ja mukautettua Agnesta. Alkuperäinen Agnes löytyy myös verkkoversiona kansalliskirjaston sivuilta.

Millainen on selko-Agnes?

Agnes-mukautus on pääosin perusselkokieltä, paikoitellen on vaativan selkokielen tason piirteitä kuten eri aikamuotojen ja konditionaalin käyttöä. Kirja sopii nuorille ja aikuisille selkolukijoille sekä lukijoille, jotka hyötyvät yleiskieltä helpommasta tekstistä. Joillekin lukijoille Canthin ajan kirjoitetun kielen rakenne ja sanasto voivat olla haastavia, ja siksi selkomukautus helpottaa Canthin tuotantoon tutustumista.

Canth kirjoittaa näin:

”Ja toden totta, kaunis hän oli! Hiviö mehevä ja valkoinen, sametin hieneillä poskilla heleä puna. Otsan kuuleata puhtautta korottivat mustan kiiltävät hiuskiemurat ja valkeata niskaa vasten tekivät samoin nuo palmikot värillisenä vastakohtana erittäin hyvän vaikutuksen.
Mitä olisi kuitenkaan kauneus yksin merkinnyt, mutta kun sen ohessa koko hänen olentonsa oli täynnä hempeää, viehättävää suloutta, jok´ainoa liike pehmeä ja sulava, ruumiin asento luonteva, käynti norja ja kevyt. Ei ollut kukaan hänen vertaisensa, ei kukaan.”

Selkomukautuksena se muuttuu tällaiseksi:

”Ja toden totta, hän oli kaunis!
Iho oli valkoinen ja posket kuin samettia.
Mustat, kiiltävät hiukset olivat vaalean ihon vastakohta.
Lisäksi jokainen Agneksen liike oli pehmeä.
Kukaan meistä työistä ei ollut kuin Agnes.”

Miksi valitsin sanomisen juuri noin? Siihen vaikuttavat alkuperäisen tekstin koko luvun sisältö ja monenlainen punninta, mitä otan, jätän, välitän.

Selkoistuksessa säilyvät keskeiset henkilöt, juoni, tarina ja tunnelma. Selkotekstin joukossa on autenttisia lauseita ja sanontoja, mutta pääosin sanasto on tälle ajalle tuttua, lauseet lyhyitä ja virkerakenteet helppoja. Pituus lyhentyy reilusti, ja lukemista helpottaa tarinan jaksottelu lyhyiksi luvuiksi. Selkotaiton periaatteet tukevat lukemista: iso fontti, yksi kokonaisajatus yhdellä rivillä, kappaleet lyhyitä ja palsta kapea.

Selko-Agnes-julkaisun loppuun olen kirjoittanut lyhyen selkokielisen kirjailijaelämäkerran Minna Canthista. Siitä saa perustiedot henkilöstä ja tuotannosta.

Miten ja miksi julkaisen selko-Agneksen?

Julkaisen selko-Agneksen ilmaisena verkkojulkaisuna PDF-muodossa (bit.ly/agnes_selko). Julkaisulla on selkologo, joten sen selkokielisyys on taattu. Agnes suunniteltiin selkokirjaksi, mutta kustantaja ei saanut sille tuotantotukea. En ole saanut enkä saa julkaisusta rahaa.

bit.ly/agnes_selko

Se, että jaan selkokirjan ilmaiseksi verkossa, on poikkeuksellista, mutta haluan jo tehdystä mukautustyöstäni olevan iloa ja hyötyä Minna Canthin 175-juhlavuotena. Moista tekoa tuskin tulen toistamaan.

(Ennakkotietona kerron, että olen mukauttanut selkokielelle myös Canthin Hanna-romaanin. Sen kustantaja tuottaa äänikirjaksi syksyn aikana. Siitä lisää sitten julkaisuaikana.)

Ota selko-Agnes omaksi

Toivon selko-Agneksen tavoittavan lukijoita vapaana verkkojulkaisuna. Agneksen avulla voi miettiä naisten valintoja Canthin ajosta tähän päivään –  tai vain nauttia klassikkokirjailijan eloisasta tarinasta.

– –

Minna Canth
Agnes
selkomukautus Tuija Takala
65 sivua
julkaisija Tuija Takala 2019
bit.ly/agnes_selko (bit.ly/agnes_selko)


Selkotuotantoani on julkaistu kirjoina: runoja (Kierrän vuoden ja Onnen asioita), novelleja (Hyvä päivä) ja romaani (Lauralle oikea).


Syntymäpäivälahja 175-vuotiaalle Minna Canthille Mikael Agricolan ja suomen kielen päivänä 9.4.2019.

8 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Novellit, Romaani, Selkokirja

Lauralle oikea – chick lit selkona

Mitä? Voiko selkokirjoissa ilakoida ihastumisilla? Saako selkokirjan minäkertoja hymähdellä itselleen, kun hän siirtyy kipeistä kepeisiin muistoihin? Voiko selkokirjaa lukea kuka vain? Saa ja voi, olkaa hyvä: Lauralle oikea (Avain 2018).

Äiti yrittää hymyillä.
Minä virnistän niin,
että takahampaat näkyvät.
Ikinä en ole ollut varmempi.
Oikeasti.

Kun kävelen äidin luota omaan kotiin,
mietin kaikkia vaiheitani.
Voiko 25-vuotias muistella
elämän tärkeimmät tapahtumat?
Niin että kertoisin elämäkertani?
Tällainen ihan tavallinen Laura?

Selkosuomeksi voi lukea entistä enemmän eri genren kirjoja. Tietokirjoja ilmestyy eri aiheista, ja fiktiota on dekkareista kauhuun, fantasiasta klassikkomukautuksiin. Myös selkorunoja on ilmestynyt, minultakin kaksi kokoelmaa (Kierrän vuoden ja Onnen asioita), samoin yksi kokoelma selkonovelleja (Hyvä päivä, Opike 2018). Nyt on tuotannossani selkoromaanin vuoro. Lauralle oikea sopii viihdyttävän kirjallisuuden lukijoille. Selkosuomeksi ei juurikaan ole ilmestynyt nuorten naisten romanttisia kehityskertomuksia.

20180801_202739.jpg

Selkoromaanissa Laura muistelee ensimmäistä 25 vuottaan. Selviytymistarinan ote on kevyt, joten Lauralle oikea lähentyy tyyliltään chick litiä. Laura näkee elämänsä tapahtumissa huvittavuutta. Se kuuluu lajityyppiin, samoin onnellinen loppu. Myös ystävien tärkeys kuuluu asiaan, ja siksi Lauran rinnalla kulkee kaksi tärkeää lapsuudenystävää, Telle ja Ville.

Haluan, että kirjassa on mukavan tunnelman ohella särmää ja emansipoivaa henkeä. Lisäksi kirjassa kulkee eri kerroksia erilaisille lukijoille, vaikka juonta on vaivatonta seurata ja kieli pääsääntöisesti noudattaa selkokielisesti mahdollisimman helppoja sanavalintoja ja virkerakenteita.

Kun kirjoitin Lauralle oikeaa, ajattelin lukijaksi nuoria ja aikuisia, joita kiinnostavat toiveikkaat kasvukertomukset. Lauraan voivat samastua eri-ikäiset ja erilaiset lukijat. Lukija voi olla yläkouluikäinen, parikymppinen tai keski-ikäinen ihminen. Toivon, että kirja kiinnostaa sukupuolesta riippumatta, vaikka naiseksi kasvaminen on kirjassa keskeinen teema. Lauralle oikea sopii myös siihen, että lukija harjoittelee suomenkielisen kirjallisuuden lukemista.


Sain idean Lauralle oikea -selkoromaaniin keskellä pimeintä talviyötä. Laura ilmestyi elävänä vahvuuksineen ja puutteineen, iloineen ja suruineen – ja pakotti kertomaan tarinansa. Kirjan kirjoittaminen tarjosi minulle monia valoisia hetkiä. Toivottavasti se välittyy lukijalle!

– –

Tuija Takala
Lauralle oikea
Avain 2018 (kustantajan verkkokauppa)
selkoromaani
110 sivua.


Vielä ehtii lukea selkokirjahaasteeseen yhden kirjan ja osallistumaan.

18 kommenttia

Kategoria(t): Hömppä, Kirjallisuus, omat, Romaani, Selkokirja

Hyvä päivä. Lyhyitä novelleja

Hyvä päivä – vähän voi olla paljon

Helsingin Sanomissa (9.6.2018) otsikoitiin kolumni: ”Vähemmän on enemmän”. Jutussa kuvailtiin lyhyiden tarinoiden mestarillisuutta. Ne ovat kuin hiottuja timantteja. Taitureina lehtijutussa mainitaan Jorge Luis BorgesPetri Tamminen ja Jarkko Laine. Borgesin mukaan satunnaisesti luetut lyhyet tekstin ”pätkät yhdistyvät lukijan päässä kudelmaksi kuin arjen huomiot elämässä”.

En yritä liittää itseäni lyhyiden novellien timanttiliigaan, mutta tunnistan omat tavoitteeni. Poimin arjen huomioita elämästä, hetkistä, joissa tilanne, havainto tai käänne avaa arkipäivästä uuden tunteen tai ajatuksen. Siihen tähtään novellikokoelmassani Hyvä päivä (Opike 2018). Koska novellit ovat selkokielisiä, jatkan juttuani selkosuomeksi.

20180630_100259.jpg



Hyvä päivä on kirja,
jossa on 28 novellia.
Novellit ovat lyhyitä tarinoita.
Vain kaksi sivua riittää yhteen novelliin.
Niissä kirjan henkilöt huomaavat,
että jokin asia arjessa muuttuu.
Siitä voi seurata hyvä päivä.

Kirjassa on esimerkiksi tarina pojasta,
jolta on rahat loppu.
Sitten tapahtuu jotain yllättävää.
Yksi kirjan henkilö saa postikortin,
joka muuttaa kaikki suunnitelmat.
Ja mitä tapahtuu sen jälkeen,
kun vanha nainen pudottaa ostokset?

Kirjoitin Hyvä päivä -kirjan selkosuomeksi.
Kirjan kieli on siis helppoa.
Siksi kirjaa voivat lukea myös he,
jotka opettelevat suomea.
Kirja sopii myös heille,
jotka jaksavat lukea vain vähän.

Selkokieli ei rajaa ketään pois.
Näitä novelleja voivat lukea kaikki,
joita kiinnostaa elämän ihmettely.

Vaikka novellit ovat lyhyitä,
niistä voi löytää monia asioita.
Ne voivat huvittaa ja virkistää,
tai ne herättävät ajatuksia ja tunteita.
Toivon niin.

Millainen päivä on sinulle hyvä?
Ehkä se on sellainen päivä,
jolloin luet novelleja kirjasta Hyvä päivä.

– –

Tuija Takala
Hyvä päivä. Lyhyitä novelleja
Opike 2018
novelleja selkokielellä
kuvitus Marika Patana
63 sivua.
Kirjan voi ostaa kustantajan verkkokaupasta.

P.S. Jos haluat käyttää kirjaa nuorten ja aikuisten koulutuksissa,
kustantajan nettisivuilla on novelleihin tehtäviä. Ihan itse ne tein.


Muut selkokirjani:
Kierrän vuoden. Selkorunoja (Opike 2016)
Onnen asioita. Selkorunoja (Avain 2017)
Lauralle oikea. Selkoromaani (Avain 2018)


Muista myös selkokirjan lukuhaaste: lue selkokirja ja kerro siitä.

selkokirjahaaste2018

12 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Novellit, omat, Selkokirja

1000 postausta – tuhat tietä Roomaan

On silkkaa sattumaa, että tuhannen blogijutun rajan saavutan postauksella, jossa pienen roolin saa kirja Tuhat tietä Roomaan. Keväisellä kulttuurimatkallani Roomassa huomasin, että seitsemän vuotta bloggaajana on tuottamassa tuhat juttua kirjoista ja muusta kulttuurista. Mikä sen hienompaa kuin juhlistaa postailumäärää tuhansia vuosia vanhassa kaupungissa. Eli voisin tulkita, että blogijuttuni ovat tuhat tietäni Roomaan, johon kaikki tiet vievät.

tuhat tietä roomaanYleensä luen kirjat kokonaan ja kesken jättämättä, mutta tällä kertaa poikkean periaatteistani. Ari Saastamoisen teos Tuhat tietä Roomaan (Gaudeamus 2017) on asiallinen tietokirja antiikin ajan matkustamisesta, ja siinä on paljon kiinnostavaa ajan tieverkostosta ja matkustustavoista. Lainaukset antiikin ajan kirjoituksista elävöittävät kirjaa hienosti. Ei ole kirjan vika, että kärsimätön kulttuurimatkaaja harppoo tarkkojen yksityiskohtien yli ja noukkii makupaloja sieltä täältä oman reissunsa iloksi. Poikkeuksellisesti annan itselleni luvan siis lukea näin, mutten kehtaa kirjaa lisätä tämän vuoden luettujen joukkoon.

Rooman tuhat kuvaa

Roomasta napsuttelin varmaan noin tuhat kuvaa, joten kulttuurikokemukseni välitän visuaalispainotteisesti. Suuri elämys on itse kaupunki tuhansien vuosien kerroksineen. Nautin kaupunkikuvasta, antiikin aarteista barokin helmiin, taideloistosta rähjärakennuksiin sekä ruuasta, juomasta, lämmöstä ja jopa hetkittäin ihmisvilinästä.

Rooma on yltäkylläistä kauneutta

Rooma on täyttä aurinkoa ja kuuta

Rooma on tungosta ja ruuhkia

Rooma on myös roskia raunioissa, asunnottomuutta, rynnäkkökivääreitä ja tehostettua poliisivalvontaa

Lomassa kirjoja

Varsinaisena matkalukemistona minulla oli nykyitalialaista proosaa, Domenico Starnonen romaani Solmut (WSOY 2018). Mutta se on toinen tarina (ilmestynee ensi viikolla). Nostan spritz-maljan lukuhetkimuistoille helteisessä Roomassa, jonne romaanin päätapahtumat on sijoitettu.

spriz

Ei reissu ihan silkkaa lomaa ollut. Testailin hotellihetkinä, muodostuisiko viime vuosina kertyneistä runoista kokoelmaa jo aiemmin ilmestyneiden Kierrän vuoden ja Onnen asioita -selkorunokirjojen jatkoksi. En osaa vielä sanoa, onko jo koossa ainekset kirjaksi. Ennakkotietona kerron, että tänä vuonna minulta ilmestyy selkonovelleja, Hyvä päivä (Opike 2018), ja chick lit -tyyppinen selkoromaani Lauralle oikea (Avain 2018). Se, että kirjoja tulee kaksin kappalein, on silkkaa sattumaa. Moni asia elämässä on.

Loma loppui – kulttuuriharrasteet jatkuvat – uusi osoite blogiini

Rooman katutungoksesta ja kulttuuriyliannostuksesta kotiutuneena haluan lopuksi lainata Tuhat tietä Roomaan -kirjassa siteeratun Tacituksen käsityksiä suomalaisista:

Mutta tätä [jonkinsortin maakuopissa lojumista] he pitävät onnellisempana kuin pelloilla raatamista, työlästä talojen rakentamista ja oman ja vieraan omaisuuden hoitoa peläten ja toivoen. Turvassa jumalilta ja turvassa ihmisiltä he ovat he ovat saavuttaneet päämääristä vaikeimman: heidän ei ole tarvis mitään toivoa.

Postailuharrastus sopii kuvaukseen ruumiillisen raadannan ja taloudellisen menestyksen välttämisestä, mutta vettä on sen verran vierinyt Tiberissä ja Vantaassa, etten jaa ajatusta toivottomuuden päämäärästä. Toivon monenlaista. Esimerkiksi toivon harrastukselleni jatkoa, sillä se on antanut minulle omien kulttuurielämysten puinnin lisäksi antoisia kohtaamisia sekä kirja- ja kulttuurikeskusteluita.

Tuhannen jutun kunniaksi blogini osoite yksinkertaistuu: tuijata.com. Vanhallakin osoitteella blogiin eksyy.

Tuhannet kiitokset blogini lukijoille ja satunnaisille silmäilijöille!

minä.jpg

19 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, Kulttuurimatkailu, Romaani, Runot, Sekalaista, Selkokirja

Kirjamessuväläyksiä 28.10.2017

Lauantaina messut täyttyivät kirjaväestä. Muutaman tunnin täyteläisen ohjelman jälkeen aion siirtyä itse asiaan eli lukemiseen. Sitä ennen välitän lauantain messutunnelmani lyhyen kaavan mukaan.

Kirjabloggaaja-aamiainen

Bonnier kutsui kirjabloggaajia aamiaiselle, jolla kuusi kirjailijaa kertoi palan painikkeeksi kirjoistaan.

Heikki Valkama: Pallokala
–  Usein tunnen, että japanilainen kulttuuri on tutumpi kuin suomalainen, mutta aina löytyy joitain syvempiä viittauksia, joista en tiedäkään mitään ja niitä selvittäessäni joudun vaikka perehtymään ruokaan, runouteen tai puutarhanhoitoon.

Marianna Kurtto: Tristania
– Viiden runokirjan jälkeen oli opettelua proosan juonenkuljetuksessa ja henkilökuvauksessa. Kiinnostuin käsittelemään kaipuuta, syyllisyyttä ja välimatkaa, siksi valitsin miljööksi maailman syrjäisimmän asutun saaren, Tristanian.

Roope Sarvilinna: Osuma
– Minua kiinnosti pahuuden käsite, mutta kirjasta tuli lempeämpi kuin oletin. En tiedä, mitä runoproosa tarkoittaa, mutta sellaista tunnelmaa hakevaa tekstini on.

Joona Konstig: Vuosi herrasmiehenä
– Herrasmiestestivuotenani suurin muutos tapahtui pääni sisässä, ei niin ulkoasussa tai vain käytöksessä.

aamiainen

Vasemmalta: Heikki Valkama, Roope Sarvilinna, Joonas Konstig ja Marianna Kurtto.

A.W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat
– Runokokoelmien jälkeen päädyin seikkailuromaaniin. Lapsena koettu kirjallisuuden ihmeellisyyden ja leikkimisen tunne oli asia, jonka halusin kirjaani.

AW

Nimikirjoitus minulle.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi
– Joka maassa tunnetaan jäärä, joka valittaa kaikesta. Mielensäpahoittaja on kuitenkin hahmo, joka ei vain valita vaan etsii kaikkeen ratkaisuja.

Mielensäpahoittaja

Mielensäpahoittaja näkyy.

Runousko ei kiinnosta?

Haukio

Ehkä runous kiinnostaa massoja tai Katso pohjoista taivasta -runoantologian toimittaja Jenni Haukio. Tai sekä-että. Hieno kirja se on. Niin on paljon hienoa myös nykyrunoudessa, jota onneksi julkaistaan, vaikka levikki on proosaa paljon pienempi.

Tuntuma omaan tuotantooni

Kahden euron alelaarista putkahti ”varhaistuotantoani”, Eino Leinon pienoisromaaneihin kirjoittamani esipuhe (SKS 1995). Uusin hengentuotteeni Onnen asioita (Avain 2017) löytyy Avaimen ja Selkokeskuksen osastoilta.

Kohtaamisia

Kollegoita, kirjabloggaajia, ystäviä ja tuttuja käveli vastaan vahingossa ja sovitusti. Virkistäviä kirjakokemusten ja kuulumisten vaihtamisia. Tärkeää oli myös tapaaminen edesmenneen Lukutoukka-blogistin äidin kanssa.

asiaan

Ja sitten itse asiaan. Minkä valitsen?

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjamessut

Onnen asioita – ja asioita runojen rajoista

Runoudelle on ominaista vapaus. Lyriikka saa rikkoa kielen ja logiikan rajoja pidäkkeettömästi. Kaikenlainen kielen kuvallisuus liittyy runoverbaliikkaan, ja typografisesti voi irrotella siinä kuin sanomisen tavassakin.

Ei runoille silti vierasta ole pysyä rajoissa. Aikojen saatossa runoja on sovitettu erilaisiin mittoihin kuten sonetit, heksametrit, nelipolviset trokeet ja haikut. Kukaan ei kyseenalaista, etteikö mitallinen runous ole runoutta.

En tiedä, kyseenalaistaako kukaan sitä, voiko selkokielellä runoilla. Todistelen silti, että voi. Selkokieli asettaa runolle rajat mutta mahdollistaa runon. Selkokielessä sanasto, rakenne ja sisältö ovat yleiskieltä helpompia. Kielen kuvallisuus ei voi olla yltiöpäistä, eikä mielleyhtymästä toiseen voi loikkia. Lähtökohtana on se, että lukijalla voi olla kielellisiä vaikeuksia, mutta hän pääsee selkon ansiosta osalliseksi lukemaansa.

Olen haastanut itseni ja runon taipumaan selkoon. En tosin rajaa ketään pois: tarkoitan runoni kaikille runoilmaisusta kiinnostuneille. Kirjoitan värssyni kuitenkin siten, että niitä voivat myös lukea myös lukijat, jotka hyötyvät helposta kielestä. Runoistani voi poimia havainnon ja kokemuksen – sellaisenaan jaettavan, sellaisenaan mielikuvia virittävän. Runoissani pyrin ilmaisun selkeyteen, mutta silti jää arvoitus, joka runoihin kuuluu: lukijan vapaus tulkita sanoja, kielen kuvia ja merkityksiä. Monista runoista saattaa löytää symbolisia tasoja, jos niin haluaa.


Onnen asioita (Avain 2017) on toinen selkorunokokoelmani. Ensimmäisessä kokoelmassani Kierrän vuoden (Opike 2016) tarkastelen ihmistä ja luontoa eri vuodenaikoina. Onnen asioita -runoissa katse tarkentuu arkihavaintoihin. Runoissa ollaan kotona, metsässä ja matkalla. Niissä ollaan silmä ja korva tarkkana. Niissä päädytään tien päälle. Niissä kosketetaan ja kosketutaan.

Sanat on kirjoitettu paperille.
Minä näen ja luen ne.
Niin myös sinä.

Joka kerta minua koskettaa
tämä ihmeellinen mahdollisuus.
Voi jakaa paperilla maailman.

Onnen asioita -runoissani sana ”onni” esiintyy vain kerran. Sanakirja sanoo sanasta monta merkitystä, esimerkiksi suuri ilo, syvä tyytyväisyys, kohtalon suopeus, onnellinen sattuma. Onnen tunne ei aina ole suuri, selvä tai suora, mutta sellaiseksi voi kokea tilanteen, joissa jokin tuttu asia tuntuu oikealta tai näyttää uudelta, jokin voi muuttua tai jokin kuormittavassa hetkessä voi kääntyä. Onneksi.

– –

Tuija Takala
Onnen asioita. Selkorunoja
Avain 2017
91 sivua.

Kiitos kustannustoimittaja-Katjalle ja Avaimen graafikolle.

Onnen asioita2

17 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, omat, Runot, Selkokirja