Avainsana-arkisto: Loukussa

Loukussa

Andri lumimyrskyssä jossain geysirien ja jäisten tulivuorten tuolla puolen. Andri etsimässä ratkaisua merestä löytyvälle torsoruumiille. Andri erotuskissaan, vihkisormus vielä sormessa, nähden vilauksen ex-vaimosta yöpymässä uuden miesystävän kainalossa talossa, jonka toisessa huoneessa yhteiset kouluikäiset tyttäret valvovat miettien, kenelle pitäisi olla lojaali. Tätä on Loukussa, islantilainen tv-dekkari. Olen loukutettu.

Tv-sarja etenee nauhana hienoja kuvakulmia, rajauksia, otoksia kalseanviimaisesta Pohjolan perukasta. Murha, perhesuru, kuntapolitiikka ja valtapeli vaikuttavat tilanteisiin, ja ratkaisemattomia ihmispulmia putkahtelee niin poliisien piiristä kuin muiltakin juttuun sekaantuneilta. Tunnelmassa, henkilöissä ja tarinassa on kutkuttavassa suhteessa tavallisuutta ja kummallisuutta.

Vasta kolme jaksoa on YLE Femma Loukussa-sarjaa näyttänyt. Hienosta käynnistyksestä on pakko kirjoittaa ja houkutella muitakin loukuttumaan. Toivottavasti tulevissa osissa taso jatkuu yhtä kovana. Loukussa on tanskalaisen Rikoksen sukua. Piinaavaa ilmapiiriä levittävä toteutus hajaantuu eri suuntiin, ei sotkuisesti vaan mieltä sopivasti sekoittaen. Kuvatut ihmiset murheineen, pettymyksineen ja pyrkimyksineen ovat totisen tavallisia, joten ymmärrys herää ja kiinnostus pysyy.

Loukussa

Kuva muokattu YLE Arenan Loukussa-sivulta.

Nallekarhumainen Andri vetää vääjäämättä puolelleen, eikä tehoa vähennä romanttisriutuva perheenisämäisyys eikä tunturionkaloista resonoiva matalasointinen puheääni. Puheessa kalisee islannin kieli, kivikkoiselta kuulostava murina. Sitäkin kuuntelen nautiskellen, niin myös sarjan tunnusmusiikkia. Andrin vastapainona on hellyttävän pikkuruinen ja pehmeäkasvoinen naispoliisi, kiehtovan mutristeleva hahmo. Voisihan noita henkilöitä tuumailla pitkään, muitakin, vaikkapa Andrin ex-vaimoa, ex-appivanhempia tai koulukiusaajatyttäriä.

Henkilövetoinen jännitys komeasti kuvattuna rajatussa äärimiljöössä vetoaa jälleen kerran minuun. Eikä tuo juonenkuljetuskaan hullummin suju. Olen siis Loukussa.

Traileri: http://areena.yle.fi/1-3251642

2 kommenttia

Kategoria(t): Draama, Kirjallisuus