Avainsana-arkisto: Kim Thúy

Kim Thúy: Ru

Toukokuisen kirjallisuustapahtuman Helsinki Litin (2019) riemukkain kohtaaminen tapahtui, kun Kim Thúy show-naisen elkein otti yleisönsä. Keskustelukumppani Silvia Hosseini kuvaili Thúyita ilotulitteeksi, eikä syyttä. (Katso Yle Arenasta keskustelutallenne.) Näin Thuy kuvailee syntymäänsä kirjassaan Ru (Gummerus 2019):

”Synnyin ilotulitusten ja valokiehkuroiden koristaman taivaan varjossa ohjusten ja rakettien paukkeessa. Synnyin korvaamaan menetettyjä ihmishenkiä. Tärkein tehtäväni oli jatkaa äitini elämää.”

Silvia Hosseini luonnehti Ru-kirjaa valokuva-albumiksi, joka on kuvattu sanoin. Kirjan väläyksenomaiset fragmentit välittävät kirjailijan kokemaa lapsuuden Vietnamissa, pakolaisleirillä Malesiassa, pakolaislapsena Kanadassa sekä ranskankielisenä kanadalaisnaisena ja -äitinä. Muistikuvat, havainnot ja tunnelmat seuraavat toisiaan näennäisesti vailla järjestystä, liittyen silti toisiinsa. Ne keinuvat tunnelaidasta toiseen ja virtaavat vauhdikkaan lyhytlukuisina. Ru-sana tarkoittaa ranskaksi virtaamista, vietnamiksi kehtolaulua.

20190519_143905.jpg

Thúy nauratti yleisöä vähättelemällä kirjaansa lyhyeksi ja itseään laiskaksi. Kirjan lyhyys ja perushengen keveys on lumetta, sillä sukuun, väkivaltaan, pakolaisuuteen, juurettomuuteen ja rakkauteen liittyvät aiheet ovat betoninraskaita, koetut asiat paksuja. Laiska ihminen ei olisi vaivautunut poraamaan aukkopaikkoja lähtökohtabetoniinsa kuten Thúy.

Kuin ohimennen kirjan kertoja heittelee kohtalonsa kivikimpaleita kohti minua. Poliittisen vainon vaikutukset äveriääseen sukuun, köyhän vartijan silmin yläluokan naisten rintaliivit kuin kahvinsuodattimet, toukat pakolaisleirillä, erilainen riisi kanadalaislautasella, tietämättömyys pohjoisten leveysasteiden eri vuodenaikojen mukaan vaatettamisesta, timantit koko perheen elättämiseksi piilotettuna lapsen muovirannekoruun – ja niin edelleen. Usein murikat lentävät ohi ja silloin lepattavat lämpimät, kauniit muistot ja tuokiot.

”Muistelen mieluummin kaikenlaisia sisäisiä kutinoita, huumaavia tuntemuksia, liikutuksen hetkiä, epäröintejä, häilyvyyksiä, hairahduksia.”

 

20190519_143656.jpg

Autobiografian alkupuolella toteavuustyyli vallitsee, mutta loppupuoli kaunokirjallistuu. Etenkin viimeisissä kolmanneksessa hienosti yhdistyvät kuvatut asiat, lukijan johdattelu rivienväliin ja kielen hetkittäinen metaforisuus. Viimeiset luvut vetävät maton altani.

Minulla on usein vaikeuksia heittäytyä kohottaviin selviytymistarinoihin. Kyse ei missään nimessä ole siitä, etten arvosta, vaikutu tai järkyty, mitä kertoja on joutunut kokemaan. Arvostan, vaikutun ja järkytyn. Etsin sen lisäksi kirjallisia tasoja. Ensin ne Ru-kerronnassa viistävät pintaa, mutta sitten kirjan loppupuolella – johan sen ilmaisin: minulta matto liukui alta  ja pyllähdin ihastumaan Thúyn tapan valottaa kasvuaan siksi, joka hän on.

Pyllähdin kertojan havaintoihin seitsemännestä tädistään, nykytytöistä setelinkahahdus tai viiltelyjälki ihossaan, kertojan oman ihon lähtemättömistä jäljistä, kertojan omien poikien tienposkeen pelastautumisesta suhteessa vietnamilaisäitiin, joka joutui kantamaan pikkupoikansa ruumista. Ja siinä se on tämän enempää selittelemättä, Thúyn tyyli:

”Ja jossa ojennettu käsi ei enää kuvaa elettä, vaan rakkauden hetkeä, joka jatkuu uneen, heräämiseen, arkeen.”

– –

Kim Thúy
Ru
suomentanut Marja Luoma
Gummerus 2019
59 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.

Monissa blogeissa lisää, mm. Anun ihmeelliset matkat, Kirsin Book Club, Kirjasähkökäyrä ja Lumiomena

4 kommenttia

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjallisuus, Romaani