Avainsana-arkisto: #kirjaostos

Sanna Mander: Avain hukassa

Sanna Manderin kirja Avain hukassa (S&S 2017) voitti vuoden 2017 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Muutenkin kirjan ympärillä kohuttiin: kirja sai syytökset plagioinnista, mutta tekijänoikeusneuvosto vapautti kirjan niistä.

Aikaa lastenkirjan ilmestymisestä on siis pari vuotta, mikä nykyaikana kirjan elinkaaressa vaikuttaa sellaiselta, että kirja lojuu alelaarissa ja sitä pidetään ”vanhana”. Kun markkinointihumu unohdetaan, huomataan, että parhaat kirjat ovat ajattomia. Lähden tutkimaan, kuuluuko Avain hukassa aikaa uhmaaviin.

20190526_144538.jpg

Manderin kirjan tekstit ovat runomuotoisia, mikä viehättää minua suuresti. Ne rullaavat rytmikkään loppusointuisesti. Riimityyli kuorruttaa niitä hauskalla patinalla, vaikka runoissa on rutkasti nykyajan asiamausteita somesta trikoisiin.

Kirja koostuu kerrostalohuoneiston asukkaista: pääsääntöisesti yksi runo yhdestä henkilöstä. Runot ovat siis henkilökuvia. Joukossa on apina ja monenmoisia asukkeja. Suosikkini ovat toisilleen pariksi sopivat parittomat Aila ja Kalle, tukkatyylikäs Sonja, karkkeja keräävä Harri, hevi-Jimi ja somekiukkuileva Erkki.

Runot eivät ole lapsille helppoja, mutta runoja lapselle lukeva aikuinen varmasti hykertelee pikkurunojen jäyniä. Kielitajua, sanavarastoa ja oivallustaitoa kirjan runot kehittävät, ja jokainen runo sisältää runsaasti juurta juttelulle, yhdessä ihmettelylle ja uusien asioiden pohdinnalle. Esimerkiksi tarjoan tämä suloisen tunnelmakuvan:

”Eläkepäiviä tällä tavalla
jazzmusiikkia kuuntelemalla
viettävät Ossi ja Ray.
Kun iltapäivä pimenee
ja kannussa hautuu minttutee,
levyltä soi Billie Holiday.
Näin on rakkaat koossa
pitkän päivän ehtoossa.”

Mainitsin tunnelmakuvan – tai laajennan sanan koko kirjaa ajatellen monikkoon: tunnelmakuvat. Kuvakirja ja runot kuuluvat yhteen, ne ruokkivat toisiaan kiehtovin yksityiskohdin, joissa riittää tutkittavaa. Kuvitustyyli miellyttää silottelemattomana. Murrettu värimaailma tuo mieleeni oman lapsuuteni, jossa käsissäni kului muutama samansävyinen runokuvakirja.

Avain hukassa sopii tähän aikaan ja uskon, että se huvittaa ja kiinnostaa vielä vuosien päästä. Mainio jekku juonessa on se, että kirja käynnistää lukijan uteliaisuuden ja pitää sen yllä loppuun asti. Ja näin se alkaa:

”Tähän taloon jonnekin
avaimeni hukkasin!
Se voi olla siellä tai täällä,
kakun alla, kaapin päällä!
Auttaisitko pikkuisen?
Etsisitkö avaimen?”

– –

Sanna Mander
Avain hukassa
S&S 2017
lastenrunoja, kuvakirja.
Ostin kirjan: haasteeni #kirjaostos ja oma koonti.

Muualla: Kirjakko ruispellossa.

 

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Runot

Oma saalis haasteessa #kirjaostos

Haastoin huhtikuun lopussa lukijoita ja kirjabloggaajia kertomaan kevään kirjaostoksista (haaste #kirjaostos: tässä). Tänään on koonnin aika, ja tähän juttuun listaan omani.

20190428_083437.jpg

Hankin kirjakaupasta Tiina Lehikoisen runokokoelman Terra Nova (Poesia 2019). Runous on pienlevikkistä kirjallisuutta, joten haluan tukea sitä, samoin osuuskuntatyyppistä kustannustoimintaa.

Marketista ostin Orhan Pamukin uutuussuomennoksen Punatukkainen nainen (suomentanut Tuula Kojo, Tammi 2019). Pidän tärkeänä lukea kirjaa kielialueelta, josta ei paljon käännetä. Toivottavasti laadukasta käännöskirjallisuutta ilmestyy jatkossakin.

Lastenkirjallisuuden myynti on huolestuttavasti laskussa. Ostin vuoden 2017 lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon voittaneen kirjan Avain hukassa (S&S 2017), jonka on runoillut ja kuvittanut Sanna Mander.

Olen ostanut lisäksi Fabriikki-kustantamon verkkokaupasta tulevaa Islannin matkaa ajatellen Kätlin Kaldmaan kirjan Islannissa ei ole perhosia (2017). Se ei ole vielä tupsahtanut postiluukusta.

20190530_090639.jpg

Ennen haastetta hankin Sanna Karlströmin runokokoelman Alepala (Otava 2019) ja Miki Liukkosen romaanin Hiljaisuuden mestari (WSOY 2019). Runot ja kokeellisluontoinen proosa ovat sellaisia, joita en verkkokirjoina lue.

Ostoksi lasken myös kirjat, joita luen eKirjoina. Maksan kuukausimaksua BookBeatiin, jossa luen uutuuskirjoja (viimeisin Alan Bradleyn Kuolon kultaiset kiharat). Jonkin verran kuuntelen myös sieltä äänikirjoja (viimeisin Johanna Venhon Ensimmäinen nainen). Siitä minulla ei ole täyttä selvyyttä, mikä osa kuukausimaksusta valuu käyttämieni kirjojen kirjailijoille ja kustantajille.

Joku korsi kekoon on näistä kasautunut, jotta kirjoja ilmestyisi jatkossakin. Joka tapauksessa nautin lukuharrastuksestani, ja siksi ostan muutaman kirjan vuodessa sen lisäksi, että lainaan kirjoja kirjastosta tai saan jokusen arvostelukappaleen.

Haasteeni #kirjasostos
Koontipostaukseni #kirjaostos

2 kommenttia

Kategoria(t): Äänikirja, Dekkari, haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Listaus, Romaani

Koonti: #kirjaostos

Suomalaiset ostivat vuonna 2018 kolme miljoonaa painettua kirjaa vähemmän kuin viisi vuotta aiemmin. Kirjojen ostajien ja ostosten määrä on selvästi vähentynyt. Äänikirjojen suosio on sen sijaan kasvussa. Toisaalta suomalaiset harrastavat lukemista: se on Suomi lukee -tutkimuksen mukaan suosituin vapaa-ajanviettotapa. Huolta herättävät nuorten lukutaidon heikentyminen ja kirjojen hinta. (HS 8.5.3019)

20190428_083437.jpg

Huhtikuun lopussa käynnistin #kirjaostos-haasteen, koska kirjoja ilmestyy vain, jos kirjoja ostetaan, eli niiden tekijät saavat tuloja. Silloin ostettavaa tai kirjastosta lainattavaa on jatkossakin. Näin kirjojen ostaminen pitää yllä suomalaisten suosituinta harrastusta. Ja jos oma kirjahylly on jo täynnä, kirjaostoksen voi kierrättää tutuille tai tuntemattomille.

Haaste on aina vapaaehtoinen, ja jokainen arvioi ostamismahdollisuudet tilanteensa mukaan. Haasteena #kirjaostos ei myöskään aseta vastakkain mitään tai syyllistä ketään.

Mutta kirjojen ostamisesta! Siinä roposia siirtyy kirjallisuuden jatkuvuudelle. Valinnan varaa on! Joten nyt on aika kysyä: mitä kirjoja sinä ostit kevään aikana?

20190526_103741.jpg

Tähän postaukseen kokoan kirjabloggaajien ostosjuttuja ja lukijoiden ostoskommentteja.

Kiitos kirjallisuuden puolesta. Lukemisiin!

29 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja

Orhan Pamuk: Punatukkainen nainen

”Sen on oltava realistinen kuin eletty tarina mutta myös tarun lailla tuttu.”

Noin tiivistyy Orhan Pamukin romaanin kirjan resepti. Punatukkainen nainen (Tammi 2019) noudattaa sitä tarkasti.

Kylläpä nautin Pamukin tavasta luoda tunnelmia ja tilanteita. Kielellä pystyy kaivamaan kaivoa ja rakentamaan kaupunkia. Sillä pystyy myös hahmottelemaan kertojan, joka kuvailee elämänsä vaiheet paneutuen muutamaan viikkoon 16-vuotiaana, harppomaan aikuisikänsä pysähtyen tapahtumiin, jolloin hän palaa nuoruuden käänteen tekevään tapahtumapaikkaan. Ja kyllä taituri onnistuu mylläämään monta asiaa uuteen asentoon viimeisillä sivuilla.

Olen haluton kertomaan juonesta muuta kuin sen, että päähenkilön Cemin elämä etenee vaatimattomista, isättömistä olosuhteista ulkoiseen menestykseen. Sillä on merkitystä, mutta merkityksellisempää on hänen kiinnostuksensa vanhoihin traagisiin kertomuksiin lännestä (Kuningas Oidipus) ja idästä (Kuninkaiden kirja). Ne liittyvät isiin ja poikiin, jotka eivät tunne toisiaan. Kertojan lähes pakkomielteiseen kiinnostuksella on henkilökohtaiset syyt.

”Vaikka tarinat pohjimmiltaan kertovat syyllisyydestä, niiden lukeminen vuosien mittaan aina vain uudestaan puhdisti minut syyllisyydentunteesta.”

Romaanin alussa törmäilen joihinkin kömpelyyksiin. Tuskailen myös, miten joitain asioita jankutetaan, toisaalta oudon pintapuolisesti ohitetaan (vaimo, lapsettomuus, firmamenestys). Välillä jurppivat juonen mytologia-aineksen itseään toteuttavat ennustukset.

”Ja mitä enemmän lukee taruja ja uskoo niihin, sitä enemmän ne käyvät toteen. Niitä kutsutaan taruiksi nimenomaan siksi että niistä tulee totta.”

Jestas! Romaanin viimeisessä osassa heikot hetket saavat selityksensä: jopa teit herra Pamuk minulle tepposet! Haukon henkeäni, vaikutun. Vanhat tarinat saavat myös poliittisen allegorian sävyjä, mutta romaani sisältää myös suoria havaintoja muuttuvasta Istanbulista 1980-luvulta lähelle näitä päiviä. Lopulta mikään ei tunnu päälle liimatulta.

20190526_201710.jpg

Kuka kertoo, kenen tarinaa ja miksi? Sitä voi miettiä, ja sitä, mihin uskoa. Ainakin tarinoihin, joissa on sakeanaan intentioita ja vertauskuvia. Ne voivat kertoa tarinoinnin mahdista käsitellä totuutta; ne voivat kertoa syyllisyydestä, osattomuudesta ja rakkaudesta. Ne kertovat kohtaloista.

Tämä vielä: huojennun, koska pelkoni eivät käy toteen. Ei, tämä ei ole nuoren miehen seksuaalisen heräämisen hehkutusta, sellaista, että punatukkainen nainen on vain katseen kohde. Ei, Punatukkainen nainen ei ole edes rakkausromaani, ei tavallisessa romanttisessa mielessä, mutta päätän pohdintani kuvaan, jossa punatukkainen nainen on astunut minäkertojan näyttämölle muuttaakseen suunnan siksi, joksi sen pitää tässä tarinassa muuttua.

”Ylätasankomme, jonne olimme kaivamassa kaivoa, koko maailma, kaukana siintävät valjunväriset talot, värisevät poppelit, mutkitteleva rautatie, ne kaikki olivat kauniita, ja jossain sieluni syvyyksissä tunsin, että tämä ihana tunne oli vastikään ovella näkemäni kauniin Punatukkaisen naisen ansiota.”

– –

20190428_083437.jpg

Orhan Pamuk
Punatukkainen nainen
suomentanut Tuula Kojo
Tammi 2019
romaani
322 sivua.
Ostin kirjan. Vielä ehdit osallistua haasteeseeni #kirjaostos.

Muita Punatukkaisen naisen lukeneita, muun muassa Kirja vieköön!, Kulttuuri kukoistaa ja Mummo matkalla.

7 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

Haaste: Kirjaostos

Kirjakauppaliiton uusimman tilaston mukaan kaunokirjallisuuden myynti on laskenut 13,5 %:a. Tulosta voi spekuloida: puuttuuko luvusta muiden kuin isojen kirjakauppojen myynti, onko luvussa mukana erilaiset verkkovälitteiset osto- ja lukukanavat, otetaanko huomioon, että esimerkiksi äänikirjat ovat kasvattaneet suosiota?

Yhdestä asiasta voinee olla yhtä mieltä: kirjan ostaminen hyödyttää kirjallisuutta. Kirjoja ei ole ilman tekijöitä, ja tekijät tarvitsevat tuloja. Siksi joukko kirjabloggaajia on mukana haasteessa, jossa noin kuukauden verran ilmestyy postauksia ostetuista kaunokirjoista – yhdestä tai useammasta.

Haastejuttuni julkistan 28.4.2019, ja helatorstaina 30.5.2019 ilmestyy koontijuttuni, johon bloggaajat liittävät linkit ostoskirjajuttuihin. Toivottavasti myös blogien lukijat innostuvat haasteesta, tekevät haasteen aikana kirjaostoksia ja kommentoivat niistä blogeihin. Käytämme tunnusta #kirjaostos.

 

20190428_083437.jpgSaat vapaasti valita, ostatko runot, novellit ja romaanit kirjailijalta, omakustantajalta, pienkustantajalta vai ison kustantajan, kirjakaupan, kauppaketjun tai pienyrittäjän kaupasta. Kirjabloggaajien postauksista ja muiden kirjaostajien kommenteista saamme vinkkejä kesäjuhlien kirjalahjoiksi.


Kirjabloggaajat eivät saa harrastuksestaan palkkaa. Monet lainaavat kirjat kirjastosta. Jonkin verran kustantajat lähettävät arvostelukappaleita, mutta kaikki eivät niitä halua tai saa. Taloudelliset tilanteet vaihtelevat: aina ei ole varaa ostaa kirjoja. Bloggaajat, joilla on kirjan verran ylimääräisiä ropoja, ostavat nyt kaunokirjan ja kertovat haastepostuksessaan siitä. Laitamme tälläkin tavoin kortemme kekoon kirjallisuuden puolesta.

10 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus