Nelikymppinen Arto alkaa sekoilla. Eturauhanen vaivaa, rintamamiestalon remontti takkuaa, hermo menee lasten kanssa, vaimosta etääntyminen uhkaa, nuoret naiset houkuttavat, viestintätyö turhauttaa ja pomo ärsyttää. Mikko Kalajoen romaani Miesmuisti (WSOY 2017) roiskii roimasti miehen keski-ikää.
Pitää jaksaa sekä vanha luolamiehen rooli että pehmoisän tontti, täytyy käydä töissä, huoltaa autot, metsästää ruuat, kyntää pellot ja rakentaa talot, ja sen lisäksi vaihtaa vaipat, soseuttaa perunat, nukuttaa lapset, imuroida asunto, lukea ääneen kehittäviä kirjoja, antaa tilaa parisuhteessa ja hoitaa kaikki samat hommat kuin äidit ennen, paitsi paremmin, koska miesten pitää aina todistaa naisille jotain. Eikä itkeä saa, ei meluta saa, sillä tasa-arvo toimii tässä vain yhteen suuntaan.
Arton humanistihissutteluelämä on tullut tiensä päähän. Alkuun hymähtelen, ja ääneen nauran mainiota kuvausta lapsuudenystävän lapsen kastejuhlasta, varsinaiset ristiäiset helvetistä. Kaveruuden kuvaus tykästyttää myös. Romaanin loppupuoliskoon työlästyn, toivon tiivistystä ja kulminaation kirkastusta. Arton elämä hajoaa siinä kuin kerrontakin.
Juonenkuljetuksen lomaan ympätään Wikipedia-artikkeleita, parodiatyyppisesti. Tosiaan, niitähän voi kuka tahansa rustata someen, näin tekee kertoja-Arto, ja tuotoksia saamme lukea romaanista. Jopa googletin, mitä wiki-tekstiä on rintamamiestaloista – ei löytynyt Arton veroista. Arton reaaliajan seurannan lisäksi kursivoidut tekstipalat vievät kertojan nuoruuteen. Niistä saa viitteitä tapahtumasta, joka on jäänyt salaisuutena painamaan.
Kaikenlaista koukkua ja vasenta suoraa kirjassa on: tekstilajivariaatiota, huumoria, dramaa ja tragediaa. Epätoivoiseksi äijäilyksi kuitenkin homma valahtaa. Näitä perhe- ja työasioiden painamia miessekoiluja on viime vuosina ilmestynyt kiitettävästi Juoksuhaudantiestä lähtien. Tulee tyylistä mieleen, että romaani on kuin Riku Korhosen ja Reijo Mäen turkulainen lehtolapsi, saattaa Roope Lipastikin hääriä kolmantena jalkana. Mainittu Turku tulee Kalajoen(kin) kirjassa tutuksi, ja miljöökuvauksen tarkkuus minua kyllä viehättää.
Miesmuisti ei siis erityisesti miesten kriisikertomusperinteestä erotu – en voi sanoa, etten olisi samansorttista lukenut miesmuistiin. Esimerkiksi Korhosen viimesyksyinen omaperäinen aihesovellus Emme enää usko pahaan asettuu vertailukohdaksi Kalajoen tappioksi. Mutta jos aihepiirin kokee omakseen, maistunee myös kerronnaltaan kerkeä Miesmuisti.
– –
Mikko Kalajoki
Miesmuisti
WSOY 2017
äijäromaani
281 sivua.
Voitin ennakkokappaleen WSOY:n Instagram-arvonnassa. Kirja julkaistaan 24.1.2017.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 