Perspektiiviin liittyy se, että kohteet näyttävät kutistuvan pakopistettä kohti. Eli pakopiste on siinä, kun kaksi viivaa yhtyvät horisonttiin. Siitä syntyy syvyysvaikutelma. Näin ainakin kuvataiteissa, mutta tämä kaikki sopii symboliikaksi esseekokoelmalle. Hannu-Pekka Björkman ja Nina Honkanen ovat ideoineet ja toimittaneet kymmenen eri kirjoittajan esseekokoelman Pakopiste (Into 2020).
Toimittajat saivat sysäyksen kokoelmaan keväisestä pysähtymisen tunteesta. Björkmanin ja Honkasen lisäksi kokoelman kirjoittajia ovat Annina Holmberg, Juha Hurme, Jenni Kirves, Tommi Melender, Antti Nylén, Hannu Raittila, Juha Seppälä ja Helena Sinervo. Toimittajia lainaten joka esseessä ”on oma pakoton kohtansa”.
•
Monissa kirjan esseissä pysähdytään sairauden tai kuoleman äärelle. Tai sanavalintani ovat vääriä, mieluummin näin: sairaus ja kuolema pysäyttävät kohtaamaan muutoksen tai rajallisuuden, ne seisauttavat kiireen ja touhun. Se ei ehkä ole lopullista luopumista ympäristön tai omista paineista suorittaa tai kiirehtiä, mutta pysähtyminen liikauttaa merkityksiä. Sairastuminen tai kuolema ovat voimakkaasti läsnä Björkmanin, Honkasen ja Holmbergin teksteissä. Nylénin esseessä läheisen kuolema kietoutuu siihen, miten nykyihminen on ”häilyvän mielekkyyden vartija”.
Aihepiiriä aktivoi koronavuosi, mutta toisaalta sairaus ja kuolema ovat ikuisia teemoja. Korona toimii myös signaalina. Helena Sinervon mukaan: ”Korona paljasti viihtymättömyyteni tässä ajassa, kaipuuni ’takaisin perusasioihin’, jonne kuoleman läheisyys vie.” Monessa muussakin esseessä käy niin, että yksinkertainen elämä, rutiinit ja hiljentäminen tuntuvat tärkeiltä.
•
Juha Seppälän mukaan kommunikatiivisuus kirjallisuudessa ei ole dialogia lukijan kanssa. Koen, että kokoelman esseet puhuvat kiinnostavasti keskenään ja puhuttelevat lukijaa.
Teksteissä on kiinnostavia yhtymäkohtia. Esimerkiksi Honkasen ja Seppälän esseissä käsitellään yhteiskunnallisia aiheita ja kirjallisuutta nykyaikana, ja lisäksi Nylén ja Holmberg sivuavat kirjailijuuttaan. Kirves ja Raittila viittaavat sotavuosiin, vaikkakin eri painotuksin: Kirves vetää yhteyksiä koronaan, Raittila sattumanvaraisuuteen. Raittilan ja Melenderin esseissä yllättää yhteys öisen valvomisen merkityksiin. Monia muita eri esseiden yhteysailahduksia löydän sieltä täältä.
Melenderin esseessä minua kiinnostaa, miten kirjoittaja siirtyy oman romaaninsa anekdootista autenttiseen nuoruudenkokemukseen. Juha Hurmeen villi kaunokirjallinen monologi puolestaan on kuin Hullu-romaanin jälkinäytös. Raittilan esseestä luen novellistisuutta. Tekstien vaihtelu, otteiden ja sävyjen kirjo on kokoelmakirjan etu.
•
Nämä niukasti kertomani esimerkit osoittanevat, miten monipuolinen Pakopiste on ja minkälaisia syvyysvaikutelmia kirja voi antaa. Uskon, että joka lukija löytää omiin horisontteihinsa sopivia ja niitä liikauttavia perspektiivejä.
Esseitä virittää henkilökohtaisuus sekä tapa yhdistellä yksityisiä huomioita ja ajankohtaisia tai yleisiä aiheita. Tekstien kerronta-aitous sopi juuri minun tämänhetkiseen lukutilanteeseeni: suoruus ja koristelemattomuus vapauttavat vastaanottamaan sanottava.
”Ihminen katsoo maailmaa siitä, missä seisoo”, kirjoittaa Björkman. Myös kirja voi seisauttaa.
•
Pakopiste
Toimittaneet: Hannu-Pekka Björkman & Nina Honkanen
Kirjoittajat: Hannu-Pekka Björkman, Annina Holmberg, Nina Honkanen, Juha Hurme, Jenni Kirves, Tommi Melender, Antti Nylén, Hannu Raittila, Juha Seppälä, Helena Sinervo
Into 2020
esseitä
181 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 