Avainsana-arkisto: Fiona Barton

Kolme jännityskirjaa keväältä

Tänään käynnistyvät kesän 2023 dekkariviikko ja kirjabloggaajien dekkariviikot, joten postailen parin viikon aikana muutaman dekkarijutun. Tähän ensimmäiseen kokoan pikapalautteet kolmesta kirjasta, jotka olen lukenut tämän kevään aikana.

Fiona Barton: Yksi meistä katoaa

Yksi meistä (Bazar 2023) aloitta Fiona Bartonin uuden sarjan, jossa päähenkilönä toimii Elisa King. Aloitusosassa hän toipuu syövästä sairauslomalla, mutta sotkeutuu katoamistapauksen selvittämiseen. Matkan varrella paljastuu useampiakin rikoksia, jotka liittyvät pienen rantakaupungin ihmisiin.

Barton kuvailee henkilöt elävästi, ja tarinasta löydän jotain tuoretta, mikä johtuu tyylistä kuvata eri henkilöitä kohtaloineen ja eritoten tapaa, miten kirja tutustuttaa päähenkilöön. Sattumat, henkilöiden kytkökset, aiemmat kokemukset ja epätoivoiset tavat ratkoa ongelmia kasautuvat – siitä kehkeytyy kelpo, henkilövetoinen dekkari.

Fiona Barton: Yksi meistä katoaa. Osa 1 – Elise King, suomentanut Riitta Kurki & Tiina Kähkönen, Bazar 2023, 242 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

Ragnar Jónasson: Tuhkayö

Taisin hieman epäröidä, luenko ensimmäisen osan jälkeen lisää Ragnar Jónassonin Ari Thor -sarjaa. Luin ja totean: Tuhkayö (Tammi 2023) vetää paremmin kuin ensimmäinen osa. Ainakaan erinäiset kömpelyydet eivät niin häirinneet tässä kirjassa, jossa Ari nuolee haavojaan pienellä islantilaispaikkakunnalla, Siglufjörđurissa. Oma elämä on yhä sotkussa, epävarmuus jyllää, poliisikollegat kipuilevat omiaan ja lähistöltä löytyy kalmo.

Paikallisväriä tarjoaa tuliperäinen saari luonnonilmiöineen. Se on näissä islantilaiskirjoissa yksi viehätyksen syy. Sitä tavanomaisempaa on, miten kirja pyörittää henkilöiden privaattia ja murhatapausta. Rikokseen punoutuu jos jonkinlaista salaisuutta ja kauheuksia ihan kansainvälisin, epähumaaneinen kytköksin. Jännitteet pysyvät kasassa loppuun saakka, ja pidän tätäkin poliisiromaania henkilövetoisena.

Ragnar Jónasson: Tuhkayö, Osa 2 – Ari Thor, suomentanut Antti Saarilahti, Tammi 2023, 177 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

Ella Paija: Soita minulle karusellin kelloa

Ella Paijan esikoisjännäri Soita minulle karusellin kelloa (Tammi 2023) sai minut hämmennyksen tilaan. Yksi trendi kirjallisuudessa näyttää olevan, että kertojana voi olla erilaisia luontokappaleita. Paijan kirjassa yksi kertojista on Särkänniemen huvipuisto, joka myös puuttuu tapahtumiin ja aiheuttaa keskeisen jännitysaiheen. Taitaa olla kyse uuskumma-aineksesta.

Huvipuiston kesätyöntekijät toimivat kirjan keskiössä, ja kesän etenemistä katsellaan heidän kannaltaan, pääosassa kourallinen nuoria. Epävarmuus itsestä, muista ja suhteista välittyy, mutta henkilöih­­in ei silti oikein paneuduta, viistetään vain. Ajattelen kirjaa nuortenkirjana, en vain nuorten päähenkilöiden vuoksi, vaan otteen vuoksi. Ei se ole mikään miinus. Minulle kirja ja sen katsantotapa jäivät kuitenkin etäisiksi.

Ella Paija: Soita minulle karusellin kelloa, Tammi 2023, 178 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

3 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, haaste

Fiona Barton: Leski

Taas on toimittaja ryhtynyt jännäritöihin. Fiona Barton näki työurallaan oikeussalidraamoja, ja häntä jäivät hiertämään tilanteet, joissa syytetyt näkyivät mediassa puoliso vierellään. Barton pähkäili, mitä sitten tapahtuu, kun pariskunta sulkee kotioven ja on kaksin. Siitä syntyi Leski (Bazar 2018).

On virkistävää lukea trilleri tavanomaisesta poikkeavasta asetelmasta. Kirjan keskiössä on leski, jonka miestä syytettiin pienen tytön katoamisesta. Mies, nimeltään Glenn, kuoli bussin alle, kun rikos oli vielä selvittämättä. Kirjassa asiantilaa setvitään lähinnä Jean-lesken, naistoimittajan ja poliisimiehen osuuksin. Niin viivähdetään välillä lesken menneisyydessä, avioliiton tilassa ja myös muiden henkilöiden menneessä ja nykyisyydessä.

Leski

Pidän luotaantyöntävinä lapsiin kohdistuvien väkivalta-, lapsiporno- ja pedofiiliaiheisiin keskittyviä jännäreitä. En tiedä, onko hyvä vai huono asia, että työnnän tässä kirjassa tuon tematiikan taka-alalle ja keskityn rikoksesta syytetyn miehen ja hänen vaimonsa dynamiikkaan. Mitä puoliso suostuu näkemään tai olemaan näkemättä? Kyllä trillerin ydin on siinä, onko mies syyllinen, mutta kiinnostavampaa on, miten epäillyn vaimo siihen ja kaikkeen muuhun suhtautuu. Trilleriä on myös se, millainen on Jeanin ja Glennin avioliitto.

Glenn olisi saanut kohtauksen. Jopa ennen niitä poliisijuttuja hän halusi pitää asiat yksityisinä. Me olemme asuneet tässä talossa vuosikausia, koko avioliittomme ajan, mutta – niin kuin naapurit vähintäänkin mielellään kertoivat toimittajille – olemme aina pysyneet etäisinä. Eivätkö naapurit aina sano niin, kun naapurista löytyy ruumiita tai pahoinpideltyjä lapsia? Mutta meidän tapauksessamme se oli totta.

Leski näyttää median mahtia ja jahtia. Mediatalojen tulee tavoitella lööppinäkyvyyttä kaikin keinoin, ja kilpailu on kovaa. Kirja pistää miettimään sitä, mitä tapahtuu ihmisille lööppikohujen takana. Tuomioistuimessa syytetty on syytön kunnes toisin todistetaan, mutta mediassa retostellaan estoitta. Mediakuluttajat kääntyvät kohuhenkilöä vastaan, ja seurannaisvaikutukset ulottuvat perheeseen, ystäviin, työhön – sosiaaliseen ja taloudelliseen tilanteeseen. Entä jos kaiken härdellin keskellä syytetty on syytön? Tai jos hän on syyllinen, miten käy läheisille?

Herald on löytänyt meidät. Löytänyt meidät ja valokuvannut meidät: ”Sieppaaja lekottelee vaimonsa kanssa auringossa eksklusiivisessa piilopaikassaan Dordognessa” sillä aikaa kun Dawn Elliot ”jatkaa epätoivoisesti lapsensa etsintää”. Seuraavana päivänä Tom lukee otsikot meille puhelimessa. ”Tom, mehän olemme täällä vain siksi, että meitä jahdataan”, minä sanon. ”Ja Glenn on tuomioistuimessa julistettu syyttömäksi.”
”Niin on, Jean, mutta lehdet ovat perustaneet oman tuomioistuimen. Mutta ennen pitkää ne siirtyvät seuraavaan aiheeseen – ne ovat kuin lapsia, niiden huomio kääntyy helposti muualle.”

Toimittajat ja poliisit ovat vakiokalustoa jännäreissä. Yleensä heidän välinsä ovat jännitteisiä, vaikka onhan noita muitakin toverillisia toimittaja-poliisi-suhteita niin kuin tässä kirjassa. Leskessä siis hienotunteisesti kaveerataan. Ammattilaisina toimittajaa ja poliisia kuvataan, ja ihan uskottavasti; hiukan pakonomaisesti raotetaan pikkaisen privaattipuoltakin.

Lopputulema on, että Leski on kelpo viihdejännäri. En sitä poikkeuksellisen erikoisena, syvällisenä tai omaperäisenä pidä, mutta tarinassa on toimivia ideoita. Jonkin verran olisin juonta tiivistänyt. Joitain juttuja arvasin aika alkuvaiheessa, mutta pitihän Leski otteessaan.

– –

Fiona Barton
Leski
suomentanut Pirkko Biström
Bazar 2018
trilleri
376 sivua.
Sain kustantajalta ennakkokappaleen. Kirja ilmestyy 16.1.2018.
Moni bloggaaja on jo Lesken lukenut, esimerkiksi Hemulin kirjahyllyJärjellä ja tunteellaKirjakaapin kummitusKirsin kirjanurkka, Leena Lumi  ja Rakkaudesta kirjoihin,

2 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus, Romaani