Avainsana-arkisto: Marko Järvikallas

Esikoiskirjoista 2020

Helsingin Sanomat palkitsee taas esikoiskirjan. Palkintoehdokkaista en ole lukenut Janne Saarakkalan, Milja Sarkolan, Sini Siverin ja Elsa Töllin kirjoja. Mutta kuusi muuta ehdokasta olen lukenut.

Reetta Aalto: Vadim

Rouhea rakkauskertomus vie muutaman vuosikymmenen takaisiin taidepiireihin Pietariin. Lisää: klikkaa tästä.

Marko Järvikallas: Mihin täällä voi mennä

Konstailematon novellistiikka viehättää, ja 15 novellia erilaisista, epämukavistakin olosuhteista yllättää lukijan. Lisää: klikkaa tästä.

Terhi Kokkonen: Rajamaa

Parisuhteessa ei ole kaikki kunnossa. Mutta miten sille käy eksentrisessä pohjoisen lomakylässä? Lisää: klikkaa tästä.

Wilhelmiina Palonen: 206 pientä osaa

Pienissä osissa on ihmisen osa noin sata vuotta sitten ja nyt. Nuorten kohtalot ja valinnanmahdollisuudet kuitenkin ovat muuttuneet. Lisää: klikkaa tästä.

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa

Tuhkaan peittyneestä Lapista paljastuu vankileirien jäämiä, mutta ihmisissä palaa yhä sota-aika. Uutta näkökulmaa saa tästä esikoisesta. Lisää: klikkaa tästä.

Anna Soudakova: Mitä männyt näkevät

Suomensukuisissa paluumuuttajissa näkyvät Stalinin ajan jättämät jäljet ja nyky-Venäjän historiatulkinta, mutta tärkeimpiä ovat yksilökokemukset. Lisää: klikkaa tästä.

Palkinnonjakoni

Ennustan Järvikallaksen novellien voittavan, ja sopii se minulle. Palkinnon ojentaisin myös Anna Soudakovalle, mutta puolittaisin sen Susanne Mauden kanssa. Mauden romaani Ennen kuin unohdat ei ole ehdokkaana mutta minut se voitti puolelleen raikkaana ystävyyskuvauksena ja ajankuvana, katso vaikka postaukseni: tässä.

Ehdokasjoukkoon lisäisin Rosa Clayn (tässä), jossa Vappu Kannas kuvaa sisäistyneesti yhtä poikkeuksellista ihmiskohtaloa. Myös Johanna Vuoksenmaan romaani Pimeät tunnit (tässä) on minun makuuni, mutta ehkä kokenutta käsikirjoittajaa ei noteerattu esikoiskirjailijaksi.

Tärkeintä on, että uutta kirjallisuutta julkaistaan ja luetaan. Ja on siitä hyvä kirjoittaakin, jotta kirjat löytäisivät lukijansa.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kilpailu, Kirjallisuus, Listaus

Marko Järvikallas: Mihin täällä voi mennä

”Kirjailijan tuotannosta sanotaan, että se on autobiografista. Tieto muuttaa kirjan sisällön epäuskottavaksi.”

Tuollaisia herkkupaloja napsin Marko Järvikallaksen novelleista sieltä täältä. Kokoelman Mihin täällä voisi mennä (Siltala 2020) yksi leimallinen piirre on juuri alkulainauksen tapaiset kiepautukset. Ne hykerryttävät, ne lisäävät kiinnostusta pinnalta eleettömään kerrontaan.

Napakkuus miellyttää minua, ja tämän kirjan kerronta on suoraa, konstailematonta. Se ei silti peitä kiehtovaa selittämättömyyttä, joka hengittää rivien välejä. Tavallisen arkinen tilanne tai tavalliselta vaikuttavat henkilöt aukeavat lukijalle yllätyksellisinä. Niin käy kaikissa kirjan 15 novellissa.

wp-1584189911656.jpg

Vaikka novelleissa on perisuomalaisia epämukavia olosuhteita, on kyse siitä, miten ne välittyvät. Ja on muutakin. Toisissa novelleissa on isoja käänteitä, joissain pieniä liikkeitä tai nyrjähdyksiä.

Ahmaisen novellin toisensa perään, ja ihastelen taitoa tavoittaa nopeasti henkilöiden ominaispiirteet. Minäkertojat vaihtelevat, eikä aina heti selviä, onko kyse naisesta vai miehestä, nuoresta vai aikuisesta. Olen hyvällä tavalla varpaillani joka novellina alussa, ja lopussa (hyvällä tavalla) huokailen: no jopa, jopas jotakin.

En lähde luettelemaan novellien tapahtumia tai lempihenkilöitäni, sillä haluan lukijoiden nauttivan kohtaamisista ennakkoajatuksitta. Monet novellihenkilöt jäävät mieleeni, ja etenkin novellien nuoret tai nuoruuskokemukset kairaavat läpi suojauksien. Novellien jännitteiset otokset ja kohtaukset elävät.

– –

Marko Järvikallas
Mihin täällä voi mennä
Siltala 2020
novelleja
120 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.

Lue hieno katsaus kirjaan ja novellistiikkaan: Aina joku kesken.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Novellit