Aihearkisto: omat

3 tammikuun, 2023 · 4:54 pm

Kirjojani Helmet-haasteeseen 2023

Olethan huomannut Helmet-haasteen eli 50 vihjettä, jonka perusteella voit valita haasteeseen sopivaa luettavaa? Sama haaste koskee selkokirjoja, ks. Selkokeskuksen sivut.

Lähden vinkkileikkiin mukaan! Seuraavassa on lista omista selkokirjoistani ja ehdotukset, mihin Helmet-(selko)haasteen kohtiin ne sopivat.

Kirjoittamani ja mukauttamani selkokirjat (ja linkit niistä kirjoittamiini juttuihin) ilmestymisjärjestyksessä:

Kierrän vuoden. Selkorunoja. Opike 2016

Onnen asioita. Selkorunoja. Avain 2017

Hyvä päivä. Lyhyitä selkonovelleja. Opike 2018

Lauralle oikea. Chick lit -tyyppinen romaani nuorille ja aikuisille. Avain 2018

Minna Canth. Agnes. Pitkän novellin selkomukautus. Vapaasti luettava verkkokirja 2019

Minna Canth: Hanna. Pitkän novellin selkomukautus äänikirjana. Avain 2019.

Vanhat runot, uudet lukijat. Suomalaisten runojen selkomukautukset ja tietotekstit. Avain 2020.

Niin metsä vastaa. Selkonovelleja. Avain 2021.

Enni Mustonen: Paimentyttö. Historiallisen romaanin selkomukautus. Opike 2021.

Aleksis Kivi: Kullervo. Näytelmän selkomukautus kertomukseksi. Laatusana 2021.

Minna Canth: Kolme novellia (Ystävät, Salakari, Missä onni?), selkomukautus. Laatusana 2022.

Sormus. Selkokielinen episodiromaani 1000-luvulta nykyaikaan. Avain 2022.

Helmet-lukuhaaste 2023

1. Kirjassa on kartta: Paimentyttö

2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta: Sormus

4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna: Ehkä ajattelit lukea kirjani, jota et vielä ole lukenut.

6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate: Paimentyttö- ja Sormus-kirjojen kansissa voi kiinnittää huomiota kansikuvien henkilöiden vaatteisiin.

11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi: Voi olla!

13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs: Sormus, Kullervo

19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt: Paikka voi olla metsä tai iso tai pieni kaupunki – Kierrän vuoden, Onnen asioita, Niin metsä vastaa

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla: Agnes, Paimentyttö

22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon: Voi olla – kirjani sopivat tähänkin: luonto, metsä, historia, naisen elämä…

26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä: toivottavasti ei ole, mutta jollekin voi olla vaikea lukea esimerkiksi Kullervon elämästä, jossa kaikki menee huonosti.

28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä: Kierrän vuoden, Onnen asioita, Niin metsä vastaa, Paimentyttö, Sormus – niissä on kaikkia vuodenaikoja.

29. Kirjassa on minäkertoja. Minä-kertoja kertoo tapahtumista omasta näkökulmastaan: Kierrän vuoden, Onnen asioita, Agnes, Lauralle oikea, Niin metsä vastaa, Paimentyttö, Sormus, Kolme novellia…

32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet: Jos haaveilet rakkaudesta, lue Lauralle oikea ja Sormus. Jos haaveilet tavalliseen elämään jotain mukavaa tai yllättävää, lue Hyvä päivä.

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun: Hyvä päivä -novellikokoelmassa on lyhyitä juttuja – kyllä muutkin kirjani sopivat tähän kohtaan.

35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua: Teetkö huonekaluja ja verhoilet niitä tai olet tehnyt työtä kaupassa? Lauralle oikea

36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan: Nyt paljastuit!Toivottavasti et ole lukemasi jälkeen.

37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole: Vanhat runot, uudet lukijat; Hanna, Agnes, Paimentyttö, Kullervo, Kolme novellia, Sormus

38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan: Kullervo, Niin metsä vastaa

39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta: kaikki

40. Kirjassa hylätään jotain: Kullervo

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa: Vanhat runot, uudet lukijat; Niin metsä vastaa

44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä. Genrejä ovat esimerkiksi runous, scifi, dekkarit ja elämäkerrat: Jos et ole lukenut runoja, lue Kierrän vuoden, Onnen asioita ja Vanhat runot, uudet lukijat.

45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan: kaikki

46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika: Kullervo

49. Kirja on julkaistu vuonna 2023: toivottavasti elokuussa ilmestyy kaksi uutta selkokirjaani.

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä: kaikki – toivottavasti!

Lukuiloa!

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Novellit, omat, Romaani, Runot, Selkokirja, selkotekijä

31 joulukuun, 2021 · 7:30 am

Vuosikatsaus 2021

Tänä vuonna blogini täytti 10 vuotta. Vuosi ei ole ollut silkkaa juhlaa, vaikka kirjat, lukeminen ja kirjoittaminen ovat tarjonneet iloa, ihmetystä ja vastapainoa. Tavallisesti olen vasta vuosikatsauksieni loppuosassa mennyt henkilökohtaisuuksiin, nyt teen toisin päin.

Vaikea vuosi

Vuoteni 2021 on koetellut. Lähipiirissä on ollut henkeä ja terveyttä uhkaavia tilanteita (ei koronaa), ja minuakin vaivasi jonkin aikaa vakavan sairauden epäily (ei korona). Äitini kuoli elokuussa, ja sitä seurasi surun ohella vaivalloinen byrokratia, mikä sekin on kuormittanut. Syksyn päätteeksi sairastui rakas lemmikki, Alma-kissa. Eläinlääkärin lausunnon mukaan valmistaudumme eutanasiaan, mutta toistaiseksi voimme iloita vielä kissanpäivistä. Kaiken keskellä olen rämpinyt työpäivästä toiseen, mikä ei stressittä ole onnistunut. Ja annoin tukan harmaantua, näkyä ajan ja kulumisen.

Kolme kirjaa

Tammikuussa ilmestyi novellikokoelmani Niin metsä vastaa (Avain 2021). Selkokielisiin kertomuksiin ujutan hippusellisen kansanperinnettä, salaperäisyyttä ja yllätyksellisyyttä siten, että toivon monenlaisten lukijoiden löytävän niistä elämyksiä. Loppusyksystä minua riemastutti, että novellini pääsivät Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi.

Tänä vuonna on julkaistu myös kaksi mukauttamaani kirjaa. Historiallisia romaaneja ei juuri ole helpolla suomen kielellä, mutta nyt on Enni Mustosen Paimentyttö (Opike 2021). Aleksis Kiven kieli voi nykylukijalle olla aikamoinen haaste, joten sitäkin on tarpeen tarjota selkona. Muokkasin Kullervon kertomukseksi, jossa säilyvät tarina ja tunne, vaikka kieli kevenee (Laatusana 2021).

Tähdennän, että kirjan ideointi- ja kirjoitustyö tapahtuu kauan ennen ilmestymistä, joten kolmen kirjan julkaisu samana vuonna on sulaa sattumaa. Esimerkiksi novellini synnyttäminen on vienyt viitisen vuotta, Paimentyttö melkein kolme ja Kullervo kaksi. Eikä kateudelle ole sijaa: pienlevikkisestä, mediahuomion ohittavasta kirjallisuudesta tienaa vain taskurahaa, eli sen tekeminen on kirjailijalle pääasiassa ajankulua. Motiivi harrastukseeni tulee siitä, että pidän tärkeänä kirjallisten elämysten mahdollistamista kaikenlaisille lukijoille.

Kotimainen proosa

Tänä vuonna ilmestyi kerrassaan hienoja kotimaisia romaaneja. Voisin helposti luetella parisenkymmentä suosikkia. Mainitsen tässä nyt yhden ihastukseni, Emma Puikkosen romaanin Musta peili (WSOY 2021), koska sen kerronnan kirkkaus, rakenteen taitavuus ja aiheenkäsittelyn moniulotteisuus ihastuttivat. Monia muita suosikkejani on Finlandia-veikkausjutussani, ja sen kirjoittamisen jälkeen olen lukenut hienoja kirjoja kuten Pirkko Saision järkäleen Passio (Siltala 2021). (Veikkaukseni menivät kyllä pitkälti mönkään.)

Runous

Runokirjoista osui muutama. Vaikea niitä on järjestykseen pistää, mutta minut tehokkaasti tempaisi lempiympäristööni, sammalikkoon ja varpujen kätköihin, Anja Erämajan Minä olen nyt täällä metsässä.

Käännöskirjallisuus

Luin tänä vuonna ehkä vähemmän käännöskirjallisuutta kuin aiemmin. Luottokirjailija Elizabeth Strout ei pettänyt odotuksia: Olive, taas. Kaksi huippua löysin omaelämäkertakirjallisuudesta. Deborah Levyn kahden kirjan suomennoksista tehosi tosi kovaa ensimmäinen, Mitä en halua tietää, vaikkei Elämisen hinta varsinainen pettymys ollut. Ja samoin kävi tanskalaisen Tove Ditlevsenin alunperin 1960-luvulla ilmestyneiden kirjojen kanssa: Lapsuus on kielellisesti ja kerronnallisesti säväyttävä, ja vaikkei Nuoruus tasoa laskenut, ykkösosa jäi kimaltelemaan mieleen. Alex Schulman osaa hänkin säväyttää proosallaan, tällä kertaa entistä fiktiivisemmin: Eloonjääneet.

Tietokirjallisuus ja sinne päin

Luin muutamia kiinnostavia naiselämäkertoja ja suomen kielen ja kulttuurin kirjoja. Valitsen tähän kategoriaan silti esseet eli rikon vähän rajoja. Silvia Hossein taitaa tiedon ja omakohtaisen tyylin, joka ihastuttaa minua, joten Tie, totuus ja elämä on ehdottomasti yksi vuoden 2021 huippukirjoja.

Teatteri

Mikä ihme oli päästä jälleen ihmisten ilmoille ja yleisötapahtumiin! Kansallisteatterin Dosentit vakuutti sisällön ja esitysdynamiikan vuoksi, ja KOM-teatterin Lou Salome samoin perustein, lisäksi se tuuletti perustellusti historiaa.

Taide

Museoihin pääsi taas, ja jokusen näyttelyn olen katsastanut. Kesäisen Mäntän reissun haluan mainita, sillä ensimmäisen kerran taisin tosissani jaksaa katsoa videotaidetta: Santeri Tuorin Posing time tarjosi ajattelun aihetta. Ei se Banksykaan kylmäksi jättänyt.

Metsä

Matkani tein tänä vuonna lähinnä kotimetsään. Pieniä patikointeja kyllä tallasin muuallakin, mutta pääosin lapsuudenkodin takamaat vetivät puoleensa. Lisäksi ennätyksellinen tattivuosi palkitsi saalistajan.

Kirja- ja kulttuuribloggaaminen

Tosiaan, 10 vuotta tätä antoisaa harrastusta, ja on mukaan mahtunut myös muita omia kirjallisia harrastuksiani. Kyllä tätä jatkuu niin kauan kuin se ei tunnu suorittamiselta, vaan antaa virikettä ja virkistää.

Kirjallisuusvainu voi johtaa erilaisiin paikkoihin ja tilaisuuksiin, vaikkapa Kulttuuri kukoistaa –bloggajakaverin kanssa Hattulan kirkkoon, jossa Anneli Kanto ja Vilppu Vuori yhdistivät esittelykierroksella Rottien pyhimys –romaanin ja historian. Ja blogin myötä olen saanut monia valoisia muistoja. Kesän alussa WSOY:n kirjasäätiön kutsui Lohjalle Eeva Joenpellon taloon juhlimaan kirjailijan 100-vuotispäivää. Bolggariklubissa olen päässyt Kansallisteatteriin, kun syksyllä ylipäätään teattereiden ovet avautuivat. Joulukuun alussa oli hauskaa jännittää kirjabloggaajaseurassa Finlandia-voittajia Kirsi Raninin kisakatsomossa.

Ekstraa ovat olleet tilaisuudet, joissa olen haastatellut kirjailijoita, tänä vuonna Anni Kytömäkeä ja Antti Tuomaista. Kuukausittain minua ovat ilahduttaneet kaksi lukupiiriäni, jolloin kirjakeskustelu käy vapaana.

Kiitän blogini lukijoita ja toivon kohottavia kulttuurikokemuksia ja valoisuutta tulevalle vuodelle!

(Kaikista koosteessa mainituista kirjoista tai tapahtumista on blogissani jutut, jos jotakuta kiinnostaa.)

14 kommenttia

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kulttuurimatkailu, Listaus, Novellit, omat, Romaani, Runot, Sekalaista, Selkokirja, selkotekijä, Taide, Tapahtuma, teatteri

24 joulukuun, 2021 · 8:00 am

Joulumuistoista bling-blingiin 2021

Jouluaika sysää minut muistelemaan ja muistamaan. Tässä muutamia takaumapalasia, jotka johtavat jutun lopun muistosormukseen. Kerron, mistä se on tehty.

•

Lapsuuteni jouluihin kuului kahden perheettömän setäni läsnäolo. Isäni veljien jouluseura oli huippukohta ja erikoisuus, sillä yövieraat olivat juhlallinen poikkeus tällaiselle vanhojen vanhempien ainoalle lapselle.

Toivo-setä oli lähisukuni äreä auktoriteetti, joka toi tuliaisina Tampereelta aina Wigrenin nakkeja. Ne olivat jouluaamun kirkkoreissun jälkeen harvinainen herkku rievän kera. Reino-setä puolestaan vastasi kirjallisesta sivistyksestäni, sillä hän hankki lahjaksi aina ikätasoon sopivan hittikirjan. Parhaita jouluhetkiä olivat pelottavan joulupukin käynnin jälkeen lukea aattoillan hämänränhyssyssä lahjakirjaa kuten Kun elefantti Kyösti postitädin ryösti, Eemelin metkut, Lohikäärmevuori tai Taru sormusten herrasta.

Äitini siskopuolen Elli-tädin ompelutaidoista sain myös iloita joululahjoina. Kippurahäntäinen possutyyny toimi mainiosti unileluna, ja monet hameet pysyivät pitkään arkikäytössä – sekin, jossa oli kasvunvaraa 3-vuotiaasta kymmenvuotiaaksi.

Aattoaamuisin koristelin kuusen muutamalla värikkäällä pallolla ja hopeanauhoilla, isä sijoitteli oksille kynttilät. Kuusen olimme hakeneet isän kanssa kotimetsästä; muutenkin metsässä vaeltelu oli meille yhteistä, mieluista ajanviettoa, ja kuljin usein mukana myös isän metsätöissä. Äidille joulu oli hermostuttava rasitus kaikkine ruoka- ja siivouspuuhineen. Hän hallitsi huushollia, eikä kukaan muu osannut mitään.

•

Jouluateria nautittiin aattoillan saunan jälkeen. Samalla kuuntelimme radio-ohjelmaa, jossa haastateltiin hautausmaalla läheisiään muistelevia. Joka kerta äiti alkoi itkeä – joulustressaantuneena omia edesmenneitään ikävöiden. Isä, Toivo, Reino ja minä lapoimme suihimme kiusaantuneina jouluruokia.

En enää ihmettele äidin jouluherkistymistä. Ymmärrän sen nyt erittäin hyvin, ja muistan lämmöllä vaatimattomia mutta rauhallisia ja turvallisia lapsuusjouluja. Elli, Toivo, Reino, isä ja äiti ovat nyt heitä, joita hautausmaalla ajattelen, joille sytytän kynttilät. Viimeisimpänä heistä kuoli äitini elokuussa. Minä olen jäljellä muistamassa.

•

Äitini kuoleman jälkeen kokosin syksyllä jäämistön kultakoruja. Elli-tädiltä olin saanut jo vuosikymmeniä sitten perinnöksi pari korua. Toivo-sedältä jäi muistosormus, johon oli sulatettu hänen vihkisormuksensa ja sormukset vaimolta, joka traagisesti kuoli kohdunulkoiseen raskauteen jo 1950-luvun alussa. Lisäksi äidin ja hänen perimistään sormuksista sekä parista minun pieneksi jääneestä sormuksesta kokosin yhdistelmän, josta saattoi syntyä vanhasta uutta ja vihreää.

Hyvinkääläinen kultaseppä Sormusten herra teki minulle muistosormuksen, jossa yhdistyvät edesmenneet läheiseni ja nykyhetkeni. Sormuksen kulta on peräisin perintökoruista ja kaksi pientä timanttia sormuksesta, jonka sain vanhemmiltani täysi-ikäisyyden kunniaksi.

Uudessa muistosormuksessani on myös muutakin kuin edesmennyttä: kaksi timanttia mieheni antamista sormuksista 1990-luvulta saa edustaa kahta rakasta poikaamme, jotka syntyivät silloin – ja jatkavat nyt omaa aikuiselämäänsä. Lisäksi kolme vihreää kiveä muistuttaa minua kotimetsästäni. Luku kolme on myös kansanperinteen pyhä luku.

Lopputulos on Sormusten herran ammattitaidon seurausta. Ja kyllä, valitsin kultasepän nimen perusteella, tietysti kirjallisten intressieni mukaan – ja valinta osui oikeaan.

•

Bling-bling on elämän kaunista turhuutta, mutta joskus se voi sisältää pintaa syvempää kuten minulle yksi sormus, jossa kimaltelee monen läheisen merkitys. Se on pitkälti kierrätetty ja pitkäkestoinen joululahja itselle. Sallittakoon kovan vuoden 2021 jouluna tällainen patetiaa lähenevä fiilistely. Muistot kultaavat.

Siispä kaikille: hyvien, haikeiden ja lämpimien tunteiden joulua!

4 kommenttia

Kategoria(t): Lifestyle, omat, Sekalaista

29 tammikuun, 2021 · 7:12 am

Niin metsä vastaa – novelleja metsästä

Kun menet metsään, haet sieltä ehkä luontoelämyksiä, puuston rauhoittavaa vaikutusta, luonnon tarjoamia kauneuskokemuksia tai vastapainoa kiireille. Metsässä on selittämätöntä vetovoimaa. Siksi se inspiroi monia, myös minua, joten voin nyt esitellä novellikokoelmani Niin metsä vastaa (Avain 2021).

Kirjassa on 13 novellia, joissa metsällä tai puilla on merkitystä. Novelleiden henkilöt kokevat metsässä jotain, joka muuttaa tilanteen tai ajatuksia. Metsässä tunteet voivat mullistua, siellä voi yllättyä, säikähtää tai löytää rakkaudesta uusia puolia. Puu tai puusto voi suojella, herkistää aisteja tai viestiä muutoksesta.

•

Joka novelli on oma pieni maailmansa. Esimerkiksi novellissa ”Treffit” metsäretki muuttaa ihastuksen suuntaa, ja novellissa ”Metsä peittää” nuoren kesäloma tuottaa odottamattomia elämyksiä. Novellissa ”Pihlaja” päähenkilön elämä kietoutuu puuhun, kun taas ”Joulukuusi”-novellissa uusi tieto vaikuttaa tekoihin. Niminovelli ”Niin metsä vastaa” tuottaa novellin päähenkilölle oivalluksen, joka on odotuttanut itseään pitkän aikaa.

Muuta en kerro enkä vihjaile enempää. Novellit odottavat lukijoitaan, jotka voivat olla aikuisia tai nuoria metsäjutuista kiinnostuneita – tai ihmisistä, tunteista ja muutoksesta kiinnostuneita. He voivat olla lukijoita, jotka hyötyvät helposta kielestä, mutta kuka vain voi löytää novelleista jotain yllättävää.

Novellien selkokieli vaihtelee: joissain on helppoutta sekä tarinassa että kielessä, joissain novelleissa on sisältökerroksia eikä kieli ole helpointa selkokieltä. Tähtään kokonaisuudessa siihen, että helppo kieli on novelleille etu, ei haitta tai sisällön kaventaja.

Kuuleman mukaan säekirjat ovat kovassa nosteessa, joten selkoperiaattein toteutettu kirja voi sopia myös säekirjoista kiinnostuneille.

•

Metsiin liittyy paljon vanhoja uskomuksia, joita lukija voi löytää joistain kirjan novelleista. Olen kuitenkin kirjoittanut novellit niin, että ne toimivat myös ilman tietämystä kansanperinteestä. Se kuitenkin tuo novelleihin salaperäisyyttä, myyttistä viritystä.

Uuskumman piirteitä ei tietääkseni ole selkokirjallisuudessa juuri ollut. Halusinkin tuoda selkokirjallisuuteen uutta: hippusellisen selittämätöntä selkon rajoissa. Pieni ripaus outoa lisää novelleihin jännitettä ja tunnelmaa. Se houkuttelee lukijaa tekemään tekstistä omia tulkintoja.

•

Ole hyvä, Niin metsä vastaa vieköön sinut kirjallisille metsäretkille. Helmet-lukuhaasteeseen saat sillä kuitattua monta kohtaa. Muista, että voit koota haasteeseen luettavaa Helmetin ja Selkokeskuksen vinkein.

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja – Myönnän, kyllä.

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan – Sitäkin tapahtuu muutamassa novellissa.

6. Kirja kertoo rakkaudesta – Siitäkin. Ja se kertoo myös rakkaudesta metsään.

9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella – Kyllä!

12. Kirjassa ollaan metsässä – Kyllä, kyllä!

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi – Ihan varmasti löytyy sellaisia tunnelmia.

21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan – Monessa novellissa vuodenaika on tärkeä.

23. Kirja, jota luet ulkona – Niin voi tehdä, vaikkapa metsässä.

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä – Totta kai on!

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu – Kyllä vain.

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa – Kyllä!

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut – Totta kai olet!

43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä – Monessa novellissa ei kerrota nimiä.

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta – Esimerkiksi Avaimelta ilmestyy huhtikuussa Leena-Kaisa Laakson kirja Metsän ovi ja muita kertomuksia. Se sopii pariksi kirjalle Niin metsä vastaa.

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021 – Kyllä!

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä – Toivottavasti!

•

Tuija Takala

Niin metsä vastaa

Avain 2021

novelleja selkokielellä.

106 sivua.

Lisätietoja kustantajan sivuilta: tässä.

Voit lukea kirjastani myös selkokielisen postauksen: tässä.

Toivottelen lukulöytöjä metsänovelleista!

13 kommenttia

Kategoria(t): Novellit, omat, Selkokirja, selkotekijä

29 tammikuun, 2021 · 7:10 am

Niin metsä vastaa – uusia selkonovelleja

Metsä on suomalaisille tärkeä.

Hiljainen metsä voi rauhoittaa,

ja metsässä saa nauttia luonnosta.

Metsä voi olla myös jännittävä paikka.

Ehkä siellä on salaisia voimia,

jotka vaikuttavat ihmisiin.

•

Olen kirjoittanut novelleja metsästä ja puista.

Kirjassa Niin metsä vastaa on 13 novellia.

Kirjan on kustantanut Avain (2021).

Novelleissa on ihmisiä,

joille tapahtuu metsässä jotain.

Se voi olla yllättävää tai hauskaa,

jännittävää tai vähän kummallista.

Novelleissa tunteet ovat tärkeitä.

Ne liittyvät kokemuksiin:

metsässä ihmiset voivat muuttua.

Metsällä on sellaisia voimia.

Metsän kaikkia voimia ei voi selittää.

Toivon, että novellit yllättävät sinut

niin kuin metsä voi yllättää ihmiset.

Kun luet kirjan kertomuksia,

ajattelet ehkä metsästä ja puista

eri tavalla kuin ennen.

Olen kirjoittanut kirjan Niin metsä vastaa

helpolla kielellä eli selkokielellä.

Siksi se sopii monille lukijoille.

•

Oletko kuullut Helmet-haasteesta?

Se antaa sinulle 50 vihjettä,

ja sinä etsit niihin sopivat kirjat.

Myös Selkokeskus antaa

vinkkejä selkokirjoista,

jotka sopivat haasteeseen: tässä.

Nyt minä autan ja kerron,

että kirja Niin metsä vastaa

sopii haasteessa moneen kohtaan.

•

Näin uusi novellikirja sopii Helmet-haasteeseen:

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja – Kyllä.

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan – Kyllä, muutamassa novellissa.

6. Kirja kertoo rakkaudesta – Kyllä. Ja kirja kertoo myös rakkaudesta metsään.

9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella – Kyllä.

12. Kirjassa ollaan metsässä – Kyllä, kyllä!

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi – Kyllä, uskon niin.

21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan – Vuodenaika on novelleissa tärkeä.

23. Kirja, jota luet ulkona – Voit lukea novelleja metsässä.

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä – Kyllä on!

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu – Kyllä.

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa – Kyllä.

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut – Kyllä. Eikö vain?

43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä – Kaikissa novelleissa ei kerrota nimiä.

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta – Esimerkiksi kirjassa Onnen asioita on selkorunoja metsästä.

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021 – Kyllä.

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä – Toivottavasti!

•

Tuija Takala

Niin metsä vastaa

Avain 2021

novelleja selkokielellä

106 sivua.

Lisätietoja kustantajan sivuilta: tässä.

Voit lukea yleiskielisen blogijuttuni: tässä.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Novellit, omat, Selkokirja, selkotekijä

Avainsanat: Tuija Takala

8 syyskuun, 2020 · 12:59 pm

Kansainvälinen lukutaitopäivä 2020 selkosävytyksin

Lukutaidolla on merkitystä esimerkiksi hyvinvoinnin ja tasa-arvon kannalta. Koska se ei ole itsestäänselvyys, vuosittain vietetään 8.9. kansainvälistä lukutaitopäivää.

Miten lukutaito liittyy selkokieleen?

Mediaa seuraavat tietävät, ettei toiminnallinen lukutaito ole Suomessakaan itsestään selvää. Peruskoulusta lähtee omille teilleen liian iso porukka, joiden lukutaidolla ei selvitä toisen asteen koulutukseen tai koulutuksessa. Vähemmän julkisuudessa näkyy se, että 11 – 14 %:a Suomessa asuvista tarvitsee selkokieltä, siis helppoa kieltä, jossa sanasto, rakenne ja sisältö on helpompaa kuin yleiskieli.

Selkokielen tarve, käyttö tai tarjonta ei tarkoita sitä, että kieli siitä köyhtyy tai halu ponnistella ja kehittyä vähenee. Se tarkoittaa sitä, että sekä informaatiota että taide-elämyksiä on myös kielellä, joka ei syrjäytä vaan lisää osallisuutta. Silloin kielenkäyttäjän itsetunto kohenee ja hän kiinnostuu lukemaan lisää – tilanteen, tarpeen ja taitojen mukaan selkoa tai muuta.

Selkokirjojen tarve ei ole sanahelinää

Minulle tämä ei ole vain sanahelinää. Lähes viikottain keskustelen syntyperäisen tai maahan muuttaneen suomalaisen nuoren tai aikuisen kanssa, joka on ohjauksessani lukenut selkokirjan. Väsymyksen, kiireen, lukivaikeuden tai suomen kielen taidon vuoksi hän on valinnut niin, ja poikkeuksetta hän yllättyy iloisesti. Hän lukee kirjan alusta loppuun, jakaa sen kanssa tunteita ja ajatuksia sekä saa jaettua niitä myös minun kanssani. Suuri osa hämmästyy ja kysyy, miksi hän ei ole saanut tietää aikaisemmin, että on tällaisia kirjoja: selkokirjoja.

Selkokirjoja on kirjoitettu suoraan selkokielelle, tai aikaisemmin ilmestyneitä ”tavallisia” kirjoja on muokattu eli mukautettu selkosuomeksi ja -ruotsiksi. Tietoa selkokirjoista saat lisää esimerkiksi Selkokirjatietokannasta tai Selkokeskuksen sivuilta, jotta löydät uutuuksia tai aiemmin ilmestyneitä kirjoja kiinnostukseen ja ikään sopivasti.

Jos haluat lukea blogijuttuja selkokirjoista, niitä on esimerkiksi blogissani, klikkaa kategoriaa selkokirja. Osan jutuistani olen kirjoittanut yleis-, osan selkokielellä. Ilokseni muissakin blogeissa silloin tällöin näkyy selkokirjajuttuja. Englanniksi suomalaisia selkokirjoja esittelee blogi Selkokirjat in Rewiew.

Selkokirjailijana

Voin tituleerata itseäni selkokirjailijaksi. Olen kirjoittanut selkorunoja, -novelleja ja -romaanin sekä mukauttanut muutaman klassikon. Lukutaitopäivän kunniaksi tein pariminuuttisen esittelyvideon selkotuotannostani. Ole hyvä: tässä.

Lukutaidon puolesta tänään

ja muina päivinä.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, omat, Selkokirja

30 elokuun, 2020 · 5:05 pm

Venetsialaiset 2020

Kannan keinusta
tyynyt varastoon, siirrän
kuluneen kesän.
Koivun kellastuma soi
hiljaa lähtölaulua.

Kameleontti
vaihtaa takapihalla
väriä. Tähkä.

Kurki lonksuttaa
nykien pellonlaitaa.
Huutelee sieltä
matkasuunnitelmasta.
Kesäni siipiveikko.

Venetsiani:
varjojen kanavia
valuu kuusista.

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat, Runot

12 heinäkuun, 2020 · 7:00 am

Heinäkuun runot

Harteilla kannan
sanojen painon, kielen
siirtolohkareet.
Jos taakka jakaa joku?
Jos saan kallion tuen?

Vihersokeus
voi olla sitä, että
metsäsilmäilee.

*
Sade lahjoittaa
parastaan: sammaltuoksun.
Hengitän juhlaa.

Pelastan niityn
leikkurin terältä ja
kasvatan päivää.

Kukkien sisus,
alttiina tunkeutujan
ottaa osansa.
Miltä kannalta katson?
Lisääntykää, täyttäkää.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat, Runot

31 toukokuun, 2020 · 7:00 am

Vanhat runot, uudet lukijat – mistä on kyse?

Mitä olen mennyt tekemään? Saako näin tehdä? Siis selkoistaa vanhoja runoja uusille lukijoille? Vastaan siihen tässä yleiskielellä, mutta voit myös lukea selkokielisen juttuni samasta aiheesta: tässä.

Olen kirjoittanut suoraan selkokieleksi runoja (Kierrän vuoden ja Onnen asioita), mutta jo ilmestyneiden, ”tavallisten” runojen selkoistaminen ei ole yksiselitteinen asia. Runo on kompakti kielen, havaintojen, kielikuvien, ajatusten ja tunteiden liitto, jossa kaikki nyanssit äänteitä, päätteitä, rytmiä ja sivuasettelua myöten on mietittyä. Voiko niitä muuttaa?

Olin kauan sitä mieltä, ettei runoja voi selkoistaa. On myös proosaa, jota ei voi selkoistaa. Kun teksti alun perin haastaa muotoa, rakennetta ja kielen rajoja, sitä ei ole syytä sorkkia. Sitten on tekstejä, joiden ydin ei ole muodossa vaan sisällössä, joten se sallii tekstin muokkaamisen yleiskieltä helpommaksi. Selkokielessä helpoksi täytyy taivuttaa sisällön lisäksi sanasto ja rakenne.

Ja silti olen mennyt nyt selkoistamaan kotimaisia klassikkorunoja: Vanhat runot, uudet lukijat (Avain 2020). Ajatus runojen selkoistamisesta on hiertänyt minua vuosia, sillä runot ovat iso osa kulttuuriperintöämme. Vanhojen runojen kieli kuitenkin karkaa monilta tämän ajan lukijoilta. Vanhahtava sanasto, epäsuora sanajärjestys ja poikkeava lauserakenne voivat vaikuttaa siten, että merkittävä, koskettava sisältö ei välity uusille lukijoille.

Uusia lukijoita ovat nuoret, nuoret aikuiset ja lisäksi suomen kieltä opiskelevat ja harjoittelevat. Tai kuka vain, joka on kiinnostunut runoista tai jopa karsastanut runoutta. On kuitenkin kulttuuriperinnölle tärkeää, että runot siirtyvät – että suomalaisille tärkeät klassikot jatkavat elämäänsä. Lisäksi monissa maahanmuuttajakulttuureissa runot ovat oleellinen osa omaa kulttuuria, joten uuden kulttuurin runoperintö voi osaltaan kotouttaa.

Ajatellanpa esimerkiksi Eino Leinon Norcturne-runoa. Mitä merkitsevät ”puunto pilven” tai ”siinto vaaran”? Mikä ihmeen puunto, tai mistä vaarallisesta siinnosta on oikein kyse?

Tästä iski kipinä tehdä kirja Vanhat runot, uudet lukijat. Otin tietoisen riskin ja muutin selkokielen suuntaan kolmisenkymmentä runoa, joilla on sijansa runoperinnössämme. Valitsin runoja, joissa on lähinnä yksi aihe ja osittain kertova luonne. Niitä on mahdollista muuttaa selkon suuntaan vaurioittamatta runon ydintä. Valitsin runoja ja runoilijoita, jolla on merkitystä ajankuvalle ja ylipäätään kotimaiselle kirjallisuudelle ja kulttuurille. Kirjassa on lisäksi tasaisesti miesten ja naisten kirjoittamia runoja, joten erilaiset äänet aikakausineen kuuluvat kirjaan valituissa runoissa.

Olen myös valinnut runoja niin, että niistä saa kiinnostavia lukupareja. Peräkkäin ovat Aleksis Kiven ja Immi Hellénin oravarunot. Haikeita ilta- ja yötunnelmia voi vertailla Leinon, Aino Kallaksen ja Eila Kivikk’ahon runojen kesken. Naiseuden hurman kokemuksia voi vaihtaa L. Onervan ja Katri Valan runoissa. Runon merkitystä mielen hyvinvoinnille saa esimerkkejä niin Kantelettaren kuin Kaarlo Sarkian runoista. Elämän taakan ja kauneuden kantamisesta kantansa esittävät Edith Södergran, Kaarlo Sarkia ja Saima Harmaja. Tässä mainitsen vain muutamia kiinnostavia yhteyksiä. Lisäksi runot ilmaisevat, miten esimerkiksi luonto sanottaa tunteita.

En näe runoselkoistukselle mieltä ilman sitä, että alkuperäinen runo on aina selkoistuksen rinnalla. Siten jokainen pääsee ihailemaan alkuperäisen runon ilmaisua ja tyyliä. Selkoistetun runon tarkoitus on avata runoa muttei selittää sitä tai ohjata tulkintaa.

Joissain runoissa myötäilen loppusoinnullista tyyliä, toisissa muutan selkeästi sanaston ja rakenteen runon helpoksi kieleksi. Monissa runoselkoistuksissa sanajärjestys muuttuu sen lisäksi, että valittu sana tai sanamuoto on helppo. En lyhennä runoja, mutta jonkin verran olen muuttanut esimerkiksi säkeistöjä hahmottamisen helpottamiseksi.

Kirjani on poikkeuksellinen monin tavoin. Ensinnäkin vanhoja runoja ei ole ennen julkaistu selkoistettuna. Toisekseen kirjassa on hieman kotimaisen kirjallisuuden historian esittelyä ja avaimia runon lukemiseen, mitä ei ole ennen tällä tavalla julkaistu selkokielisenä. Tarkoituksenani on, että kirjan avulla lukija saa kuvaa kirjallisuuden ja kulttuurin muutoksista kansanrunosta toiseen maailmansotaan. Siksi jokaisesta kirjan kirjailijasta on lyhyt tietoteksti. Näin kirja sopii sekä yksittäisille runon lukijoille että erilaisiin koulutus- ja opetustarkoituksiin.

Missioni on, että runojen ydinolemus puhuttelee uutta lukijaa – ja siten jopa osaltani autan kulttuuriperinnön siirtymistä. Niin esimerkiksi Leinon Nocturnen selkoversio ehkä avautuu sisällöllisesti entistä selvemmin selkon avulla viemättä pois mitään alkupereäisen runon ylivertaisesta soinnullisuudesta. Selkona selviää, että puunto tarkoittaa punnerrusta – ja koska sana punerrus ei ole selkoa, merkitys viittaa punaiseen. Eikä vaara tarkoita vaarallista, vaan mäkeä tai vuorta ja siinto sinisenä heijastuvaa kaukaista vuorta.

Tai Aleksis Kiven omaperäinen runous saa uusia lukijoita – ja uudet lukijat onnelliseksi suomen kielen ilmaisumahdollisuuksista.

Osa Kiven runosta Onnelliset:

Jo valkenee kaukanen ranta
Ja koillisest’ aurinko nousee
Ja auteret kiirehtii pois,
Kosk’ Pohjolan palkeet käyvät,
Kosk’ mennyt on yö,
Kosk’ kimmeltää kesänen aamu
Ja linnut ne laulelee.

Osa Kiven runosta Onnelliset selkokielellä:

Jo näkyy valo kaukana rannalla,
ja aurinko nousee koillisesta.
Ja aamun hämärällä on kiire pois,
sillä tuulee pohjoisesta.
Sillä yö on mennyt,
sillä kesäinen aamu kimmeltää
ja linnut ne laulavat.

Toivon nautinnollisia runohetkiä alkuperäisten ja selkoistettujen runojen ja lukijoiden vuoropuheluina!

*
Vanhat runot, uudet lukijat
selkokieliset tekstit Tuija Takala
Avain 2020
runoja ja tietotekstejä
111 sivua.

Selkokielisiä runojani:
Kierrän vuoden
Onnen asioita.

15 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, omat, Runot, Selkokirja, selkotekijä

Avainsanat: Vanhat runot uudet lukijat

8 maaliskuun, 2020 · 10:00 am

Naistenpäivän 2020 tärppilista

Naistenpäivänä tarjoan kymmenen tärppiä kirjoista, jotka olen noin puolen vuoden sisällä lukenut ja kiinnostavaksi havainnut. On paljon muitakin, mutta valitsin nyt näin. Kirjat ovat naisten kirjoittamia ja teemana on naisten elämän erilaiset vaiheet ja kokemukset. Asettelen vinkkikirjat otsikonmukaiseen aakkosjärjestykseen.

Carcasissa on vielä yö

Karina Sainz Borgo kirjoittaa kolumbialaisesta todellisuudesta, jossa poliittinen järjestelmä saa ihmisistä pahimman esille. Naisten vaihtoehtojen vähyyden romaani välittää väkevästi.

Kanslian naiset

Marja-Leena Tiaisen romaani 1970-luvun konttoristinaisista on avaus elämään muutama vuosikymmen sitten, jolloin naisen rooli oli kapeampi kuin nyt. Romaani on viehättävä koonti eri-ikäisten naisten valinnanmahdollisuuksista ja valinnoista.

Leijonapatsailla

Runo taipuu tavallaan tarinalliseksi. Aura Nurmen runot kuvaavat nuorta tyttöä ja hänen naisistumistaan pikkukaupungissa ja sittemmin suuressa. Katseen kohteena, puolitekoisena täydeksi tuleminen on tuskaisaa, olosuhteetkin painavat. Väkeviä kuvia äänikirjamuodossakin, myös selviytymistarina.

Nimesi on Marjatta

Sirpa Kyyrösen runoissa vyöryy hedelmällisesti naiselämää. Myyttinen kohtaa ruumiillisen, elämä syntymän ja synnyttäminen katoamisen, luonto luovuuden. Minä vaikutun. Tämä kirja täytyy saada omaan hyllyyn.

Pölyn ylistys

Silvia Hosseinin esseiden uustuleminen on tervetullut pokkarina. Esseet tuulettavat raikkaasti aiheita laidasta laitaan siten, että omakohtaisuus, persoonallinen asiayhdistelytaito ja tieto synnyttävät uutta.

Rakkauden Antarktis

Olen jo aiemmin listannut Sara Stridsbergin romaanin viime vuoden käännöskirjasuosikikseni. Toistan: karmeista kokemuksista kirja loihtii kerrontataidolla lohdullisuutta.

Sirkka

Anni Saastamoisen romaanin nimihenkilö astuu hänelle sopiviin saappaisiin tinkimättömästi ja viihdyttävästi. Sirkka ansaitsee kirjansa ja paikkansa olla juuri niin rajoittunut ja raivostuttava – ja viehättää juuri sellaisenaan.

Sitten alkoi sade

Laura Lähteenmäen romaanissa on kuusi naista, josta jokaisesta riittää lukijalle mietittävää elämän taitekohdista ja valinnoista sekä tilanteista, joissa ei ole valinnanvaraa vaan joutuu selviämään muiden päätösten seurauksista.

Suomalaisia naiskirjailijoita

Silja Vuorikuru on selkoistanut yhteensä viisi novellia kotimaisilta klassikkokirjailijoilta Minna Canth, Maria Jotuni ja Aino Kallas. Näin pääsevät vanhaa kieltä ja pitkää proosaa karttelevatkin tekstin syrjään kiinni.

Vi

Kim Thúyn toinen romaani Vi sopii erikseen luettavaksi tai Ru-romaanin pariksi. Sykäyksenomainen tapa kuvata mennyttä elämää pakolaisena ja uuteen kulttuuriin istuttamista on elämys.

OHO: bonusvinkki

Minä myös ja alkuvuodesta ilmestynyt runokirjani Muiston ajastus! Kiteytän runomuotoon mietteitä ajasta ja muistamisesta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Äänikirja, Esseet, Kirjallisuus, Listaus, lyhytproosa, omat, Romaani, Runot, Selkokirja

21 tammikuun, 2020 · 6:06 am

Muiston ajastus – runoja huomisiin

Runokirjani nimi sisältää loputtoman vaivaavat ajan, muistin ja muistojen teemat. Muiston ajastus (Reuna 2019) on tapani nähdä ne – näkymättömät ja olemuksettomat – silti olemista määrittävät.

Aika voidaan määritellä tapahtumien välisenä etäisyytenä. Etäisyys puolestaan riippuu havaitsijasta. Aikaa ajatellaan myös tapahtumisen nopeutena. Aikaa voi myös mitata, ja silloin aika on sopimus, jolle on määritelty mittayksiköt. Kuunkiertoa ei ihminen voi kellon tavalla rukata tai siitä kehräävää aikaa hallita, joten vuosi, kuukausi ja vuorokausi vierivät taivaankappaleiden tahtiin.

Ajan kokemus on aistien ja kognition sekoitus. Tilanteet, tapahtumat, havaintokyky ja keskittyminen vaikuttavat ajan keston kokemuksiin, eikä siihen ole mekaanista mittaria tai laitetta. Ajasta voi jäädä jotain muistiin, ja muistoissa ajalla on mielikuvien olemus. On hyväksyttävä muistin rajallisuus ja muistojen suhteellisuus. Sama aika ja tilanne ei ole koskaan kaikille sama: toiselle aika on lyhyt, toiselle pitkä, joku ei muista siitä mitään, joku jotain ja ihan toista kuin toinen.

Edellä kirjaamassani ei ole mitään omaperäistä tai ainutlaatuista. Se ei tarkoita sitä, etteikö teemoista irtoaisi jokaiselle omanlaisiaan havaintoja ja kokemuksia. Minulla ne ovat kielellistyneet runoiksi, niistä on syntynyt Muiston ajastus.

En voi mitata Muiston ajastuksen syntyä. Oivallusten ja havaintojen kielellistäminen on vienyt aikaa, vaikka jotkut aihiot ovat voineet välähtää hetkessä. Minulle runo on ilmestys, joka hakee kielensä ja muotonsa ajatukseni ja kokemukseni ympärille.

Ajan mitattavuus on paradoksi, jota hyödynnän runoissani: kello käyntiä voi laskea, mutta ajankokemukselle ei ole mittayksikköä. Ajankokemuksen ja muistojen suhteellisuuden pakotan runojen mitattavaan muotoon, jonka malli tulee haikun ja tankan rakenteesta. Minua kiehtoo säädellyn, rajatun muodon mahdollistama kielen, sisällön ja tulkinnan vapaus.

Runokokoelmani jakaantuu seitsemään osaan. Niissä eri kulmin lähestyn aikaa ja sen jälkiä. En tarkoita nostalgista haikailua vaan havaintojen kirjoa, osin ajatelmatyyppisiä lohkeamia. En halua tai tunne tarvetta avata kirjan runoja tämän kummemmin. Mutta vielä silti tämä: kutsun haikujani ja tankojani lyhytrunoiksi. Se luonnehtii taipumustani runoilijana ilmaista tiiviisti se, mikä on ilmaistava.

”Hauturi kaivoi
kuopasta luunkappaleen.
Kaivoi palasen,
sai tarinan. Ihminen
elää siinä, vain siitä.”

Aikaisemmissa runokirjoissani (kokoelmat Kierrän vuoden ja Onnen asioita) olen testannut rajoja, sillä olen joutunut ottamaan huomioon selkokielen rajaukset sisällön, kielen ja rakenteen suhteen. Olen halunnut osoittaa runon perusolemuksen jouston ja vapauden: myös reunaehtojen sisällä syntyy runoutta.

Aavistan, että selkorunoilijataustani saattaa viedä joidenkin silmissä uskottavuuttani ”oikeana” runoilijana. Ehkä myös haikuilu, vanhan ja lainatun runomuodon vapaa uusiokäyttö vaikuttaa niin. Sille en voi mitään, voin vain toivoa Muiston ajastus -lyhytrunoni pysäyttävän lukijan hetkeen, ajastamaan runomuistoja huomisiin.

”Havahdun hetkeen,
pelastan unohduksen.
Ajastan muiston.”

•
Viime kesänä löysin lapsuudenkotini piironginlaatikosta rasiallisen isävainaan rannekelloja. Ajastus, jota en osannut ennakoida. Asettelin kellot portaalle ja kuvasin. Kuva päätyi kirjani kanteen.

– –

Tuija Takala
Muiston ajastus
Reuna Kustannus 2020
runoja
98 sivua.

Kiitos kustantajalle luottamuksesta runoihini!

Kirjan voi ostaa kustantajan verkkokaupasta: tällä.

11 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat

Avainsanat: Tuija Takala

31 joulukuun, 2019 · 7:07 am

Vuosikatsaus 2019

Onpa ollut tapahtumia täynnä tämä vuosi! Työvuoteni kuormittavuus ei blogissani näy, mutta todettakoon tässä, ettei työhöni montaa joutilasta hetkeä mahtunut, vaikka vuoden viimeiset kuukaudet tein 85 %:n työaikaa. Se jatkuu ensi vuonna.

Kokoan perinteiseen tapaan kuluneen vuoden huippuhetkiä. Kyse on satunnaisotannasta, tämän hetken takaumatunnelmasta.

Kotimainen proosa

Linkkaan tähän joulukirjaehdotukseni ja Finlandia-ehdokkaani. Niissä on jo julkaistu kooste tämän vuoden kirjamieltymyksistäni. Ja minusta Finlandia meni oikeaan osoitteeseen. Onnea vaikuttavalle Bollalle!

Blogijuttujeni lukijaennätyksen saavutin postauksella, jossa Finlandia-palkintokokemukseeni kiedoin haasteen Ylelle: lisää tuoreita kirjallisuusohjelmia! Tässä siis uusintana juttuni: Viestini Ylelle Finlandia-palkintojen jälkeen 2019.

Taitelilijaromaani

Vuoden taiteilijaromaani olkoon Antti Tuurin Levoton mieli (Otava 2019). Se kertoo sietämättömän kuvataitelijan Arvid Bromsin viimeisistä vuosista. Kyllä, sietämätön tyyppi – ja silti kerronta kerää lukijan sympatiat.

Käännöskirjat

Suosin selvästi kotimaista kirjallisuutta, siksi käännöskirjallisuus jää vähälle. Fred Vargasin ja Kate Atkinsonin uudet suomennokset ovat minulle aina TAPAUS. Tämän vuoden ykkönen taitaa kuitenkin olla Ian McEwanin Kaltaiseni koneet. Sen liukas aikakäsitys, kerronta ja ajatusrakennelma jysäyttivät. Muutakin hienoa luin, esimerkiksi Kim Thuyn fragmentaarinen proosa säväytti.

Runous

Luin muutaman hienon runokokoelman. Jos yksi täytyy valita, se olkoon Sanna Karlströmin Alepala (Otava 2019). Markettikuvaston ostan oitis, se laajenee shoppailua suuremmaksi. Pakko on lisätä: Heli Laaksonen ilahdutti Aurinko. Vesi. Porkkana -kokoelmalla (WSOY 2019), Savoy-teatterin esityksellä ja lisäksi taidenäyttelyllä.

Runovuoteeni on kuulunut myös Shakespearen sonetit. Hankin Helsingin kirjamessuilta Kirsti Simonsuuren suomentaman ja selittämän sonettikirjan. Luen iltojeni iloksi yhden tai kaksi sonettia, nyt olen edennyt sonettiin nro 90.

Omia runoja pulpahtelee silloin tällöin. Lisättäköön tähän, että monia vuosia työstämäni haiku-tanka-kokoelmani löysi kustantajan, ja Muiston ajastus ilmestyy maaliskuussa 2020 (Reuna Kustannus).

Draamat

Teatterissa olen kokenut hyviä hetkiä. Viimeisin teatterikokemus tapahtui Kom-teatterissa, Making of Lea. Se oli hurmaavaa Hurmetta, näkemyksellinen ja viihdyttävä Aleksis Kivi -kuvaus. Työkiireiden tuoksinassa juttu jäi siitä kirjoittamatta. Valitsen tähän linkattavaksi kokemuksen Kansallisteatterin Sapiens-esityksestä. Siinä uusin ilmaisukeinoin kahlattiin ihmiskunnan historia. Hienoja näyttämökuvia.

Kulttuurimatkat

Huomaan, että häpeä leijuu matkustuksen ympärillä. Kompensaatiokeinot eivät häivytä matkailijan huonoa ilmasto-omaatuntoa. Silti.

Matka Islantiin oli kohteena kohokohta. Nuoremman lapsen neljännesvuosisadan saavuttaminen vei äiti-poika-reissulle Reykjavíkiin. Pääkaupunki ja sen lähiseudut tarjosivat luontoelämyksen, jota ei turistijonoissa vaeltelukaan pystynyt himmentämään.

Taiteen perässä kävin Lontoossa ja Hollannissa. Hollantiin veti myös vanhimman poikani tapaaminen hänen uudessa kotimaassaan. Lisäksi mukavia muistoja kertyi kotimaisesta kulttuurimatkasta Mänttään ja kuntolomalta Punkaharjulle. Tämä täytyy myös mainita: Helsinki on hellinyt kahden huipputaiteilijan näyttelyllä: Ellen Thesleff ja Helene Schjerfbeck.

Oma tuotanto

Vietin näemmä tosissani Minna Canthin 175-juhlavuotta. Selkoistin sitä varten Hannan ja Agneksen. Hannasta kustantaja (Avain 2019) teki suoraan äänikirjan, mikä on selkokirjapiireissä harvinaista. Näin klassikosta kiinnostuneet pääsevät ajattomaan tarinaan kiinni kuunnellen. Agneksen julkaisin vapaasti luettavaksi verkkoon.

bit.ly/agnes_selko

Tunnustuspalkinto

Sain Seesam-palkinnon, joka on tunnustus työstä selkokirjallisuuden edistäjänä. Olen kirjoittanut selkokirjoja, jotka tuovat jotain uutta selkokirjallisuuteen (runoja pitkän tauon jälkeen, lyhyitä novelleja, chick lit -tyyppisen romaanin, uusia Canth-selkoistuksia).

Itse pidän kirjailijatyön ohella tärkeänä, että yritän tuoda esille selkokirjoja blogissani, siksi esimerkiksi tänä vuonna olen julkaissut parikymmentä selkokirjajuttua, niiden joukossa Selkotekijä-juttusarjaa. Kehtaan väittää, että juttusarja on ainoa laatuaan: selkotekijöistä ei ole vastaavaa esittelyä ilmestynyt.

Vaikka selkokirjallisuus on vähälevikkistä ja pääosin mediapimennossa, sen merkitys pitää ottaa huomioon: yhä useampi lukija Suomessa pääsisi selkokirjojen avulla kiinni lukuiloon. Siksi jatkan valitsemallani marginaalitiellä. Ja kiitän tunnustuspalkinnosta, kannustaahan se jatkamaan.

Vuoteeni on lisäksi mahtunut monia mukavia kohtaamisia. Eritoten ihastutti se, miten kirjabloggajien kollegajoukko tuli Turun kirjamessujen Seesam-palkintojakotilaisuuteen. Sellainen huomaavaisuus lämmitti, lämmittää vielä pitkään, tästä vuodesta toisiin.