Aihearkisto: omat

Vesijuoksijan runot

Ympärilläni
kesäyön pehmittämä
lahti kuin peitto
kietoo laineiden lämpöön
jakaen veden unen.

Veden sylissä
jätän ajan ennen ja
jälkeen, jään jäljet.

••

Salmen selällä
sininen hajoaa. Vain
valonkajoja.

•••

Ruusukullattu
taivas ja vesi, väliin
jää metsänreunan
musta aaltoilu, viivan
kalligrafinen veto.

••••

Korte kuvastuu
kahdeksi ja toiseksi.
Jatkuu mielikseen.

•••••

Hetki pinnalla.
Valheellinen turvani
peittää syvyyden.
En pelkää vettä niin kuin
eilen tein. Tai huomista.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat, Runot

Mitä turisti tuumii? Siitä ja Islannista

Tuleeko turistin tuntea häpeää ja syyllisyyttä, kun hän kulkee jonossa kaltaistensa kanssa mannerlaattojen välissä? Pääkohde on mykistävien näkyjen luonnonpuiston huippunähtävyys, repeämä, joka erottaa Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaatat. Paikassa lisäksi pidettiin parlamenttia jo yli 1000 vuotta sitten.

Jäyhää ja yksityisesti vaikuttavaa, vaikka maiseman jakaa samanaikaisesti sadat muut. Minulle kokemus on ainutlaatuinen, tunnen itseni onnekkaaksi, kun saan nähdä mahdottomat maisemat.

Ehkä yritän pyyhkiä silmistäni muut matkailijat ja villapaitakaupat, kun katselen pulputtavia kuumia lähteitä, odotan geysirin vesisyöksyä, lepuutan silmiäni vuorijonoissa ja laavakentillä, ihmettelen mieletöntä luonnonvoimaa vesiputouksella ja nautin laavavuorelle kiipeämisestä. Painan mielen perukoille lentomatkani hiilidioksidipäästöt, kun hengitän hapekasta vuoristoilmaa Islannin kultaisella kierroksella tai merituulta valasretkellä. Minä(kin) saan kokea tämän!

En ajattele, että minulla on oikeus reissata piittaamatta muista tai ympäristöstä. Harkitsen valintojani. Hiilijalanjälkilaskurit saavat pääni pyörälle: lennot tuhoavat tuota, risteilyt tätä, leffojen katselu sitä, liharuoka noita, muovituotteet näitä, polkujen tallaaminen luonnonsuojelukohteissa sitäsuntätä. Tunnen, miten on suo siellä ja vetelä täällä.

Mietin myös vieraslajikeskustelua Suomessa, kun vuorenrinteet Islannissa hehkuvat silmänkantamattomiin alaskanlupiinien sineä. Lupiinit on päästetty leviämään eroosion estäjiksi. Reykjavíkin pihoilla kurtturuusut punertavat ja portinpielissä rönsyävät myrkkyputket. Tätä sattuu joka paikassa: ihminen koristaa ympäristöään, entinen tukehtuu uuden alle.

En löydä yksiselitteisiä vastauksia oikealle ja väärälle turismille. Matkaajat ovat matkakohteissa elinkeino, ja nykyturisti kantaa syyllisyytensä, tekee todennäköisesti joitain kompensoivia valintoja muissa asioissa sekä harkitsee seuraavaa matkaa ja matkustustapaa. Matkakohteesta hän hakee elämyksiä, oman elinpiirin ja arjen ylittäviä, kerran elämässä -kokemuksia. Niin teen minä, ainutlaatuisesti kokeva – kaltaisteni joukossa. Perustelen valintani omalta kannaltani parhain päin.

Kääntelen mihin suuntaan vain, Islannin ihmeet ovat kesäni kohokohta. Maa häkellyttää luonnonvoimillaan ja sitkeydellään, Reykjavík arkisen moni-ilmeisenä värikkäine aaltopeltitaloineen, sää alati vaihtelevana. Oudosti minua liikuttavat samat pihakukat ja pensaat kuin kotona: leinikit, kurjenpolvet, syreenit ja juhannusruusut. Sitten kummastelen väkevää kulttuuritahtoa ennen ja nyt. Kun muualla Pohjoismaissa tallennettiin vasikannahkoihin muutamia satoja sivuja saagoja, kirjattiin niitä Islannissa yli 10 000 sivua. Lisäksi häkellyn maan eristyksissä olon näennäisyydestä. Keskellä valtavaa merta pienen Islannin vähäväkinen kansa on ollut yhteydessä muuhun maailmaan sitten 800-luvun, ja siitä lähtien ympäristö ja ihmiset ovat muokkautuneet muun maailman mukana.



Vesi putoaa ennen
kuin saan sen silmiini

kauan sen jälkeen, kun
mannerlaatat erosivat

toisistaan ja päästivät
ihmiset päättämään

asiansa ja päivänsä sukupolvesta
toiseen, ymmärtämään, että

laavamusteen alla kirjoitetaan aina
tulella ja päätetään lauseet

rikinkatkuiseen kiehuvaan veteen, jottei
kukaan voisi koskea kerran luotuun,

kalliot halkaisevaan tietoon, ja vaikka
mannerten välinen aukko levenee

kynnenkasvun verran vuodessa, leikkaan
kivisormien terävät reunat, että

en raapisi mennyttä, koska
juuri nyt jatkuva vesivirta yhdistää

ääripäitä, kylmää ja kuumaa. En toivo, että
siitä tulee kädenlämpöinen.



Matka Reykjavíkiin ja sen lähiympäristöön (Golden Cirkle) 24. – 27.6.2019.

Matkaani liittyviä kirjajuttuja:

Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia

Arnaldur Indriđason: Petsamo

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina

2 kommenttia

Kategoria(t): Kulttuurimatkailu, omat, Runot, Sekalaista

Kesäkuun runot

Metsämaisema

katsoo takaisin, vastaa

kun sitä huutaa.

*

Metsä asettuu

meille. Mieluinen vieras

siementää surun.

Meistä ei jää mitään, vaan

viherrys jää. Lohduttaa.

*

Kesäyön kukat

eivät kuki meille. Ne

valvovat ilman.

 

 

2 kommenttia

Kategoria(t): omat, Runot

Huhtikuun runot

Kyyhkyt ja lokit:
hiljaa! Taivaanvuohella
alkaa saarnaus.
Kirkkona kevätilta,
virtenä tuulenvire.


Koivulla korvat,
hiiriltä lainatut. Voi
kuunnella kevään
hännän huiskintaa oksan
hangan viherryksessä.


Mitä kertoisi
idänsinililja, jos
muuttolintujen
vuo osuisi suonsilmään?
Välkkyy tuttu värinä.


Huhtikuun ilta
hämärtyy. Nainen istuu
aurinkotuoliin
eikä nouse ennen kuin
kurjet kutsuvat kotiin.


Sinä haudot jo
suon kortteiden keskellä,
minä pientareen
laitaa sammakko suussa
ruokin meitä tulevaan.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat, Runot

Takatalven runot

Pohjoinen tuuli
hyydyttää sulan. Varo
verso. Pakene.

*

Viti valkaisee
kurkien siivet. Kevään
haamut värisevät.

*

Uppoan jälkiin
jäniksen. Lumetta on
lumeton aika.

*

Kuka surmasi
sinivuokon? Aurinko
paljastaa murhan.

*

Päivä paistetta:
sulaa taas. Sulkien
kahina kuuluu,
kesävieraiden huuto
suon laidalta. Tule jo.

 

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat, Runot

Talven ja pakkasen häät

Talvi, huntusi
valo juhlistaa hääsi
pakkasen kanssa.

*

Kylmä kajastus
pukee pakkasen. Asu
häikäisee talven.

*

Hääyönä talvi
nukkuu pakkasen syliin,
uneksuu lunta.

*

Pakkanen puree
jäljen talven hauraaseen
kaulaan, merkitsee
hileisin hampain. Uhmaa
kaiken katoavuutta.

*

 

 

Runosunnuntaina 3.2.2019

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat, Runot

Elokuinen runosunnuntai

Syksyn lähestyminen vie mielen laarin pohjalle ja sadonkoruseen. Että sellainen runokuun runosunnuntai.

inCollage_20180811_092957764.jpg

Sulkeviin silmiin
jää tuulen aallottama,
valon kultaama.

Jyvitysaika,
tuulentumisen tulos,
satoarvio:

viiltäviä vihneitä.
Jotain jauhettavaa jää.

Jos en kuitenkaan
kypsy, kelpaa korjuuseen.
Raakana maadun.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat, Runot

Lauralle oikea – chick lit selkona

Mitä? Voiko selkokirjoissa ilakoida ihastumisilla? Saako selkokirjan minäkertoja hymähdellä itselleen, kun hän siirtyy kipeistä kepeisiin muistoihin? Voiko selkokirjaa lukea kuka vain? Saa ja voi, olkaa hyvä: Lauralle oikea (Avain 2018).

Äiti yrittää hymyillä.
Minä virnistän niin,
että takahampaat näkyvät.
Ikinä en ole ollut varmempi.
Oikeasti.

Kun kävelen äidin luota omaan kotiin,
mietin kaikkia vaiheitani.
Voiko 25-vuotias muistella
elämän tärkeimmät tapahtumat?
Niin että kertoisin elämäkertani?
Tällainen ihan tavallinen Laura?

Selkosuomeksi voi lukea entistä enemmän eri genren kirjoja. Tietokirjoja ilmestyy eri aiheista, ja fiktiota on dekkareista kauhuun, fantasiasta klassikkomukautuksiin. Myös selkorunoja on ilmestynyt, minultakin kaksi kokoelmaa (Kierrän vuoden ja Onnen asioita), samoin yksi kokoelma selkonovelleja (Hyvä päivä, Opike 2018). Nyt on tuotannossani selkoromaanin vuoro. Lauralle oikea sopii viihdyttävän kirjallisuuden lukijoille. Selkosuomeksi ei juurikaan ole ilmestynyt nuorten naisten romanttisia kehityskertomuksia.

20180801_202739.jpg

Selkoromaanissa Laura muistelee ensimmäistä 25 vuottaan. Selviytymistarinan ote on kevyt, joten Lauralle oikea lähentyy tyyliltään chick litiä. Laura näkee elämänsä tapahtumissa huvittavuutta. Se kuuluu lajityyppiin, samoin onnellinen loppu. Myös ystävien tärkeys kuuluu asiaan, ja siksi Lauran rinnalla kulkee kaksi tärkeää lapsuudenystävää, Telle ja Ville.

Haluan, että kirjassa on mukavan tunnelman ohella särmää ja emansipoivaa henkeä. Lisäksi kirjassa kulkee eri kerroksia erilaisille lukijoille, vaikka juonta on vaivatonta seurata ja kieli pääsääntöisesti noudattaa selkokielisesti mahdollisimman helppoja sanavalintoja ja virkerakenteita.

Kun kirjoitin Lauralle oikeaa, ajattelin lukijaksi nuoria ja aikuisia, joita kiinnostavat toiveikkaat kasvukertomukset. Lauraan voivat samastua eri-ikäiset ja erilaiset lukijat. Lukija voi olla yläkouluikäinen, parikymppinen tai keski-ikäinen ihminen. Toivon, että kirja kiinnostaa sukupuolesta riippumatta, vaikka naiseksi kasvaminen on kirjassa keskeinen teema. Lauralle oikea sopii myös siihen, että lukija harjoittelee suomenkielisen kirjallisuuden lukemista.


Sain idean Lauralle oikea -selkoromaaniin keskellä pimeintä talviyötä. Laura ilmestyi elävänä vahvuuksineen ja puutteineen, iloineen ja suruineen – ja pakotti kertomaan tarinansa. Kirjan kirjoittaminen tarjosi minulle monia valoisia hetkiä. Toivottavasti se välittyy lukijalle!

– –

Tuija Takala
Lauralle oikea
Avain 2018 (kustantajan verkkokauppa)
selkoromaani
110 sivua.


Vielä ehtii lukea selkokirjahaasteeseen yhden kirjan ja osallistumaan.

17 kommenttia

Kategoria(t): Hömppä, Kirjallisuus, omat, Romaani, Selkokirja

Hyvä päivä. Lyhyitä novelleja

Hyvä päivä – vähän voi olla paljon

Helsingin Sanomissa (9.6.2018) otsikoitiin kolumni: ”Vähemmän on enemmän”. Jutussa kuvailtiin lyhyiden tarinoiden mestarillisuutta. Ne ovat kuin hiottuja timantteja. Taitureina lehtijutussa mainitaan Jorge Luis BorgesPetri Tamminen ja Jarkko Laine. Borgesin mukaan satunnaisesti luetut lyhyet tekstin ”pätkät yhdistyvät lukijan päässä kudelmaksi kuin arjen huomiot elämässä”.

En yritä liittää itseäni lyhyiden novellien timanttiliigaan, mutta tunnistan omat tavoitteeni. Poimin arjen huomioita elämästä, hetkistä, joissa tilanne, havainto tai käänne avaa arkipäivästä uuden tunteen tai ajatuksen. Siihen tähtään novellikokoelmassani Hyvä päivä (Opike 2018). Koska novellit ovat selkokielisiä, jatkan juttuani selkosuomeksi.

20180630_100259.jpg



Hyvä päivä on kirja,
jossa on 28 novellia.
Novellit ovat lyhyitä tarinoita.
Vain kaksi sivua riittää yhteen novelliin.
Niissä kirjan henkilöt huomaavat,
että jokin asia arjessa muuttuu.
Siitä voi seurata hyvä päivä.

Kirjassa on esimerkiksi tarina pojasta,
jolta on rahat loppu.
Sitten tapahtuu jotain yllättävää.
Yksi kirjan henkilö saa postikortin,
joka muuttaa kaikki suunnitelmat.
Ja mitä tapahtuu sen jälkeen,
kun vanha nainen pudottaa ostokset?

Kirjoitin Hyvä päivä -kirjan selkosuomeksi.
Kirjan kieli on siis helppoa.
Siksi kirjaa voivat lukea myös he,
jotka opettelevat suomea.
Kirja sopii myös heille,
jotka jaksavat lukea vain vähän.

Selkokieli ei rajaa ketään pois.
Näitä novelleja voivat lukea kaikki,
joita kiinnostaa elämän ihmettely.

Vaikka novellit ovat lyhyitä,
niistä voi löytää monia asioita.
Ne voivat huvittaa ja virkistää,
tai ne herättävät ajatuksia ja tunteita.
Toivon niin.

Millainen päivä on sinulle hyvä?
Ehkä se on sellainen päivä,
jolloin luet novelleja kirjasta Hyvä päivä.

– –

Tuija Takala
Hyvä päivä. Lyhyitä novelleja
Opike 2018
novelleja selkokielellä
kuvitus Marika Patana
63 sivua.
Kirjan voi ostaa kustantajan verkkokaupasta.

P.S. Jos haluat käyttää kirjaa nuorten ja aikuisten koulutuksissa,
kustantajan nettisivuilla on novelleihin tehtäviä. Ihan itse ne tein.


Muut selkokirjani:
Kierrän vuoden. Selkorunoja (Opike 2016)
Onnen asioita. Selkorunoja (Avain 2017)
Lauralle oikea. Selkoromaani (Avain 2018)


Muista myös selkokirjan lukuhaaste: lue selkokirja ja kerro siitä.

selkokirjahaaste2018

11 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Novellit, omat, Selkokirja

Runon ja suven päivä 6.7.2018

Vietän lyyristä kesäpäivää julkaisten yhden tankan ja kaksi haikua. Nautinnollista runon ja suven päivää!

Et kadu mitään,
sanoisit. Elit täysin.
Valehtelisit.

Et tanssinut kurkea,
soittanut kellokukkaa.

Korteni kesän
kekoon: heilutan heinää,
taivutan tuulta.

Maahan monistuu
puidenlehtien pitsi,
kuultava kudos.

8 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat, Runot

Vanamot syttyvät – runosunnuntai

Kesän kunniaksi vietän toista omaa runosunnuntaita. Tarjoan kaksi tankaa ja yhden haikun.

20180615_161851-1.jpg

Vanamon valot
syttyvät juuri. Näen
punaista. Aika

on pysähtyä. Aika
on odottaa vihreää.

20180615_162522-1.jpg

Mieli kivenä
painaa. Jos voisin vaihtaa
heti höyheneen.

20180615_160458.jpg

Niin eri tavoin
maailmassa elämme.
Sama asia

toiselle on ravinto,
toiselle kesän merkki.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat, Runot

Kesäkuun syliin – runosunnuntai

Kesäkuun ensimmäisen runosunnuntain käynnistän kahdella tankalla ja yhdellä haikulla.

Kesäkuun syliin

herään. Vedän vihreän

peiton päälleni.

 

Jään tänne. Puiden alle,

piiloon sammalen sisään.

Aamun äänitys,

ääniraidan tarkistus:

tuulihaukan ja

kurkien taustakuoro.

Räkätin rivo komppi.

Tähdet sammuvat

vihreällä taivaalla.

Muistavat valon.

9 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat, Runot

Onnen asioita – ja asioita runojen rajoista

Runoudelle on ominaista vapaus. Lyriikka saa rikkoa kielen ja logiikan rajoja pidäkkeettömästi. Kaikenlainen kielen kuvallisuus liittyy runoverbaliikkaan, ja typografisesti voi irrotella siinä kuin sanomisen tavassakin.

Ei runoille silti vierasta ole pysyä rajoissa. Aikojen saatossa runoja on sovitettu erilaisiin mittoihin kuten sonetit, heksametrit, nelipolviset trokeet ja haikut. Kukaan ei kyseenalaista, etteikö mitallinen runous ole runoutta.

En tiedä, kyseenalaistaako kukaan sitä, voiko selkokielellä runoilla. Todistelen silti, että voi. Selkokieli asettaa runolle rajat mutta mahdollistaa runon. Selkokielessä sanasto, rakenne ja sisältö ovat yleiskieltä helpompia. Kielen kuvallisuus ei voi olla yltiöpäistä, eikä mielleyhtymästä toiseen voi loikkia. Lähtökohtana on se, että lukijalla voi olla kielellisiä vaikeuksia, mutta hän pääsee selkon ansiosta osalliseksi lukemaansa.

Olen haastanut itseni ja runon taipumaan selkoon. En tosin rajaa ketään pois: tarkoitan runoni kaikille runoilmaisusta kiinnostuneille. Kirjoitan värssyni kuitenkin siten, että niitä voivat myös lukea myös lukijat, jotka hyötyvät helposta kielestä. Runoistani voi poimia havainnon ja kokemuksen – sellaisenaan jaettavan, sellaisenaan mielikuvia virittävän. Runoissani pyrin ilmaisun selkeyteen, mutta silti jää arvoitus, joka runoihin kuuluu: lukijan vapaus tulkita sanoja, kielen kuvia ja merkityksiä. Monista runoista saattaa löytää symbolisia tasoja, jos niin haluaa.


Onnen asioita (Avain 2017) on toinen selkorunokokoelmani. Ensimmäisessä kokoelmassani Kierrän vuoden (Opike 2016) tarkastelen ihmistä ja luontoa eri vuodenaikoina. Onnen asioita -runoissa katse tarkentuu arkihavaintoihin. Runoissa ollaan kotona, metsässä ja matkalla. Niissä ollaan silmä ja korva tarkkana. Niissä päädytään tien päälle. Niissä kosketetaan ja kosketutaan.

Sanat on kirjoitettu paperille.
Minä näen ja luen ne.
Niin myös sinä.

Joka kerta minua koskettaa
tämä ihmeellinen mahdollisuus.
Voi jakaa paperilla maailman.

Onnen asioita -runoissani sana ”onni” esiintyy vain kerran. Sanakirja sanoo sanasta monta merkitystä, esimerkiksi suuri ilo, syvä tyytyväisyys, kohtalon suopeus, onnellinen sattuma. Onnen tunne ei aina ole suuri, selvä tai suora, mutta sellaiseksi voi kokea tilanteen, joissa jokin tuttu asia tuntuu oikealta tai näyttää uudelta, jokin voi muuttua tai jokin kuormittavassa hetkessä voi kääntyä. Onneksi.

– –

Tuija Takala
Onnen asioita. Selkorunoja
Avain 2017
91 sivua.

Kiitos kustannustoimittaja-Katjalle ja Avaimen graafikolle.

Onnen asioita2

13 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, omat, Runot, Selkokirja

Kierrän vuoden: sanoja selkorunoista 

Ihmettelen elämää
viikko viikolta,
kuukausi kuukaudelta
koko vuoden.

Vuodenaikojen kierto koskettaa kaikkia: sää ja luonto elävät rinnakkain mielentilojen vaihteluissa. Nämä ajatukset ovat siirtyneet runoiksi, etenkin heille, jotka lukevat harvoin runoja tai pitävät niitä vaikeina. Selkorunokokoelmani Kierrän vuoden (Opike 2016) julkaistiin juuri. Siispä sananen selkorunoista – ensin yleiskielellä, lopuksi selkona.

kansi

Kansikuva: Kierrän vuoden. Runot: Tuija Takala. Valokuvat: Jani Ahti. Opike 2016

Runokieli on tavallisesti kuvallista ja monimerkityksellistä, samalla aukkoista ja tiivistä. Miten ihmeessä siitä saa selkoa?  Runon voi – sen saa – ilmaista tavallisiin sanoin ja lyhyin lausein. Selkoruno pysyy yhdessä asiassa ja kielen kuvallisuus on rajallista. Kielen pinnalta erottuva ajatus saa riittää, silti selkoruno voi olla monitulkintainen. Sen voi aiheuttaa yhden sanan tuoma tunne, tuttu ilmaisu odottamattomassa yhteydessä tai se, miltä sanat tai äänteet kuulostavat yhdessä. Kieli synnyttää oivalluksen tai mieleen kuvan. Sitä on runo, selkoruno.

Aurinko aukaisee oksien silmut.
Ajattelen, että ne ovat kevään silmät.
Ne näkevät kaiken vihreänä,
uutena alkuna.

Runo on kielen kantama ajatus, havainto, tunnelma, joka laajentuu lukijan omaksi kokemukseksi. Oleellista runossa on tekstin ja lukijan vastavuoroinen tila. Toivon, että runon lukija luottaa omaan kokemukseensa, tulkintaansa. Se on oikea. Ainoa oikea.

toukokuu

Toukokuu. Kuva: Jani Ahti

Kierrän vuoden -kirjassa on jokaiseen kuukauteen liittyvä valokuva. Jani Ahti on ottanut kuvia, joihin runojen lukija voi peilata tunnelmia, kokemuksia ja muistoja. Kuvat kertovat omia tarinoitaan; ne voivat liittyä runoihin tai poiketa toiseen suuntaan. Toivon, että runot ja kuvat ovat kimmoke jakaa ajatuksia. Siksi kirjan lopussa on keskustelun alkuun virittäviä kysymyksiä. Niistä ajatukset saavat karata omille teille. Vaikka näin: Miltä sinusta tuntuu lämmin tuuli keväällä?

Vaikka unohdan kaiken muun,
en unohda kevään ensimmäistä lämmintä päivää.
Tuuli tuntuu iholla
kuin pehmeä kissan tassu.

Olen pitänyt itseäni kovin (asia)proosallisena ihmisenä, kunnes vuosia sitten oivalsin, että pienestä pitäen olen tiivistänyt tunnelmia runomuotoon. Mutta hulluko olen, että pistän itseni likoon harvinaisen selkolajin tekijänä! Selkorunon mahdollisuudet ja rajat ovat hiertäneet ja houkuttaneet minua pitkään, siitäkin syystä, ettei selkorunoja ole paljon julkaistu. Keväällä kaksi vuotta sitten syntyi päätös koota vuodenkiertomietteet. Haastoin itseni, asettelin ajatukseni lyyriseksi selkosuomeksi ja jaan ne nyt kanssasi. Antoisia selkorunotuokioita!


Selkorunoista selkokielellä

Minkälainen kirja on Kierrän vuoden?

Minua on aina kiinnostanut
vuodenaikojen vaihtuminen.
Luonto muuttuu joka kuukausi,
mikä vaikuttaa ihmiseen.

Nämä ajatukset siirsin runoiksi.
Esimerkiksi toukokuussa voi tuntua tältä:

Vaikka unohdan kaiken muun,
en unohda kevään ensimmäistä lämmintä päivää.
Tuuli tuntuu iholla
kuin pehmeä kissan tassu.

Haluan, että runoista voi nauttia kuka vain.
Siksi kirjoitin runot selkosuomeksi.

Kirjassa Kierrän vuoden on valokuvia,
jotka myös kertovat eri kuukausista.
Toivon, että lukija innostuu
ja haluaa keskustella kuvista ja runoista.
Juttelun voi aloittaa vaikka kysymyksillä,
joita on kirjan lopussa.

Touko_img_4277_1_1 (2)

Kevät. Kuva: Jani Ahti

Millainen on selkoruno?

Monet pitävät runoja vaikeina,
sillä usein yhdestä asiasta hypätään toiseen.
Asiat voidaan sanoa epäsuorasti,
ja runoissa on myös sanoja ja lauseita,
joilla voi olla monia merkityksiä.

Lyhyt selkoruno kertoo havainnon tai ajatuksen.
Se pysyy yleensä yhdessä asiassa,
ja siinä on helppoja sanoja ja lauseita.
Monimutkaista kieltä ei voi käyttää,
silti selkoruno saa leikkiä kielellä.
Runon asiat eivät voi olla epäselviä,
mutta asiat saa ymmärtää monin tavoin.

Kaikille runoille on yhteistä se,
että sanat tuovat lukijan mieleen kuvia.
Runo synnyttää lukijassa
ajatuksia ja tunteita,
jotka ovat jokaiselle omia.
Jokaisen mielipide runoista on oikea:
se on runoissa kiinnostavaa.

Toivon hyviä hetkiä selkorunojen seurassa!


Tuija Takala
Kierrän vuoden. Selkorunoja
Valokuvat: Jani Ahti
Opike 2016
52 runoa.
Kiitän tarkkasilmäistä ja -vaistoista kustannustoimittajaani Henna Karaa, oivaltavaa taittajaa Brigit Tullaa ja avarakatseista Opike-kustantamoa, jotka saattoivat selkorunot kirjaksi!

Kierrän vuoden KANSI

Kirjan voi ostaa Opikeen verkkokaupasta.

13 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat, Selkokirja

Harhapolku haikuihin

Poikkeuksellisesti käytän blogipalstatilaa hajamietteisiini haikumuodossa. Alkavan talviloman tunnelmissa inspiroidun kevättalven valoista ja varjoista.


 

Sinisen hetken
varjoissa puiden oksat
venyttelevät.

sininen hetki

Metsä kuvastuu
pitsinä hangen pintaan.
Nuo puiden sielut.

pitsi

Suven supina
suhisee kuivuneissa
kukkakorsissa.

kuivakukat

Törröttäjänä
kesän jälki piirretään
lumen paperiin.

törröttäjä

Talvinen tähti
sammuu hangen hohteessa.
Valot vastakkain.

tähti

Uusi alku on
kätkettynä kovien
kuorien alle.

Kävyt

Virran viemänä
päivä kuljettaa aikaa
kohti kevättä.

koski

4 kommenttia

Kategoria(t): omat, Runot, Sekalaista