Aihearkisto: omat

Naistenpäivän 2020 tärppilista

Naistenpäivänä tarjoan kymmenen tärppiä kirjoista, jotka olen noin puolen vuoden sisällä lukenut ja kiinnostavaksi havainnut. On paljon muitakin, mutta valitsin nyt näin. Kirjat ovat naisten kirjoittamia ja teemana on naisten elämän erilaiset vaiheet ja kokemukset. Asettelen vinkkikirjat otsikonmukaiseen aakkosjärjestykseen.

Carcasissa on vielä yö

Karina Sainz Borgo kirjoittaa kolumbialaisesta todellisuudesta, jossa poliittinen järjestelmä saa ihmisistä pahimman esille. Naisten vaihtoehtojen vähyyden romaani välittää väkevästi.

Kanslian naiset

Marja-Leena Tiaisen romaani 1970-luvun konttoristinaisista on avaus elämään muutama vuosikymmen sitten, jolloin naisen rooli oli kapeampi kuin nyt. Romaani on viehättävä koonti eri-ikäisten naisten valinnanmahdollisuuksista ja valinnoista.

Leijonapatsailla

Runo taipuu tavallaan tarinalliseksi. Aura Nurmen runot kuvaavat nuorta tyttöä ja hänen naisistumistaan pikkukaupungissa ja sittemmin suuressa. Katseen kohteena, puolitekoisena täydeksi tuleminen on tuskaisaa, olosuhteetkin painavat. Väkeviä kuvia äänikirjamuodossakin, myös selviytymistarina.

Nimesi on Marjatta

Sirpa Kyyrösen runoissa vyöryy hedelmällisesti naiselämää. Myyttinen kohtaa ruumiillisen, elämä syntymän ja synnyttäminen katoamisen, luonto luovuuden. Minä vaikutun. Tämä kirja täytyy saada omaan hyllyyn.

Pölyn ylistys

Silvia Hosseinin esseiden uustuleminen on tervetullut pokkarina. Esseet tuulettavat raikkaasti aiheita laidasta laitaan siten, että omakohtaisuus, persoonallinen asiayhdistelytaito ja tieto synnyttävät uutta.

Rakkauden Antarktis

Olen jo aiemmin listannut Sara Stridsbergin romaanin viime vuoden käännöskirjasuosikikseni. Toistan: karmeista kokemuksista kirja loihtii kerrontataidolla lohdullisuutta.

Sirkka

Anni Saastamoisen romaanin nimihenkilö astuu hänelle sopiviin saappaisiin tinkimättömästi ja viihdyttävästi. Sirkka ansaitsee kirjansa ja paikkansa olla juuri niin rajoittunut ja raivostuttava – ja viehättää juuri sellaisenaan.

Sitten alkoi sade

Laura Lähteenmäen romaanissa on kuusi naista, josta jokaisesta riittää lukijalle mietittävää elämän taitekohdista ja valinnoista sekä tilanteista, joissa ei ole valinnanvaraa vaan joutuu selviämään muiden päätösten seurauksista.

Suomalaisia naiskirjailijoita

Silja Vuorikuru on selkoistanut yhteensä viisi novellia kotimaisilta klassikkokirjailijoilta Minna Canth, Maria Jotuni ja Aino Kallas. Näin pääsevät vanhaa kieltä ja pitkää proosaa karttelevatkin tekstin syrjään kiinni.

Vi

Kim Thúyn toinen romaani Vi sopii erikseen luettavaksi tai Ru-romaanin pariksi. Sykäyksenomainen tapa kuvata mennyttä elämää pakolaisena ja uuteen kulttuuriin istuttamista on elämys.

OHO: bonusvinkki

Minä myös ja alkuvuodesta ilmestynyt runokirjani Muiston ajastus! Kiteytän runomuotoon mietteitä ajasta ja muistamisesta.

wp-1579529798127.jpg

2 kommenttia

Kategoria(t): Äänikirja, Esseet, Kirjallisuus, Listaus, lyhytproosa, omat, Romaani, Runot, Selkokirja

Muiston ajastus – runoja huomisiin

Runokirjani nimi sisältää loputtoman vaivaavat ajan, muistin ja muistojen teemat. Muiston ajastus (Reuna 2019) on tapani nähdä ne – näkymättömät ja olemuksettomat – silti olemista määrittävät.

Aika voidaan määritellä tapahtumien välisenä etäisyytenä. Etäisyys puolestaan riippuu havaitsijasta. Aikaa ajatellaan myös tapahtumisen nopeutena. Aikaa voi myös mitata, ja silloin aika on sopimus, jolle on määritelty mittayksiköt. Kuunkiertoa ei ihminen voi kellon tavalla rukata tai siitä kehräävää aikaa hallita, joten vuosi, kuukausi ja vuorokausi vierivät taivaankappaleiden tahtiin.

Ajan kokemus on aistien ja kognition sekoitus. Tilanteet, tapahtumat, havaintokyky ja keskittyminen vaikuttavat ajan keston kokemuksiin, eikä siihen ole mekaanista mittaria tai laitetta. Ajasta voi jäädä jotain muistiin, ja muistoissa ajalla on mielikuvien olemus. On hyväksyttävä muistin rajallisuus ja muistojen suhteellisuus. Sama aika ja tilanne ei ole koskaan kaikille sama: toiselle aika on lyhyt, toiselle pitkä, joku ei muista siitä mitään, joku jotain ja ihan toista kuin toinen.

Edellä kirjaamassani ei ole mitään omaperäistä tai ainutlaatuista. Se ei tarkoita sitä, etteikö teemoista irtoaisi jokaiselle omanlaisiaan havaintoja ja kokemuksia. Minulla ne ovat kielellistyneet runoiksi, niistä on syntynyt Muiston ajastus.

wp-1579516035145.jpg

En voi mitata Muiston ajastuksen syntyä. Oivallusten ja havaintojen kielellistäminen on vienyt aikaa, vaikka jotkut aihiot ovat voineet välähtää hetkessä. Minulle runo on ilmestys, joka hakee kielensä ja muotonsa ajatukseni ja kokemukseni ympärille.

Ajan mitattavuus on paradoksi, jota hyödynnän runoissani: kello käyntiä voi laskea, mutta ajankokemukselle ei ole mittayksikköä. Ajankokemuksen ja muistojen suhteellisuuden pakotan runojen mitattavaan muotoon, jonka malli tulee haikun ja tankan rakenteesta. Minua kiehtoo säädellyn, rajatun muodon mahdollistama kielen, sisällön ja tulkinnan vapaus.

Runokokoelmani jakaantuu seitsemään osaan. Niissä eri kulmin lähestyn aikaa ja sen jälkiä. En tarkoita nostalgista haikailua vaan havaintojen kirjoa, osin ajatelmatyyppisiä lohkeamia. En halua tai tunne tarvetta avata kirjan runoja tämän kummemmin. Mutta vielä silti tämä: kutsun haikujani ja tankojani lyhytrunoiksi. Se luonnehtii taipumustani runoilijana ilmaista tiiviisti se, mikä on ilmaistava.

”Hauturi kaivoi
kuopasta luunkappaleen.
Kaivoi palasen,
sai tarinan. Ihminen
elää siinä, vain siitä.”

Aikaisemmissa runokirjoissani (kokoelmat Kierrän vuoden ja Onnen asioita) olen testannut rajoja, sillä olen joutunut ottamaan huomioon selkokielen rajaukset sisällön, kielen ja rakenteen suhteen. Olen halunnut osoittaa runon perusolemuksen jouston ja vapauden: myös reunaehtojen sisällä syntyy runoutta.

Aavistan, että selkorunoilijataustani saattaa viedä joidenkin silmissä uskottavuuttani ”oikeana” runoilijana. Ehkä myös haikuilu, vanhan ja lainatun runomuodon vapaa uusiokäyttö vaikuttaa niin. Sille en voi mitään, voin vain toivoa Muiston ajastus -lyhytrunoni pysäyttävän lukijan hetkeen, ajastamaan runomuistoja huomisiin.

 ”Havahdun hetkeen,
pelastan unohduksen.
Ajastan muiston.”


Viime kesänä löysin lapsuudenkotini piironginlaatikosta rasiallisen isävainaan rannekelloja. Ajastus, jota en osannut ennakoida. Asettelin kellot portaalle ja kuvasin. Kuva päätyi kirjani kanteen.

wp-1579529798127.jpg

– –

Tuija Takala
Muiston ajastus
Reuna Kustannus 2020
runoja
98 sivua.

Kiitos kustantajalle luottamuksesta runoihini!

Kirjan voi ostaa kustantajan verkkokaupasta: tällä.

9 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat

Vuosikatsaus 2019

Onpa ollut tapahtumia täynnä tämä vuosi! Työvuoteni kuormittavuus ei blogissani näy, mutta todettakoon tässä, ettei työhöni montaa joutilasta hetkeä mahtunut, vaikka vuoden viimeiset kuukaudet tein 85 %:n työaikaa. Se jatkuu ensi vuonna.

Kokoan perinteiseen tapaan kuluneen vuoden huippuhetkiä. Kyse on satunnaisotannasta, tämän hetken takaumatunnelmasta.

Kotimainen proosa

Linkkaan tähän joulukirjaehdotukseni ja  Finlandia-ehdokkaani. Niissä on jo julkaistu kooste tämän vuoden kirjamieltymyksistäni. Ja minusta Finlandia meni oikeaan osoitteeseen. Onnea vaikuttavalle Bollalle!

Blogijuttujeni lukijaennätyksen saavutin postauksella, jossa Finlandia-palkintokokemukseeni kiedoin haasteen Ylelle: lisää tuoreita kirjallisuusohjelmia! Tässä siis uusintana juttuni: Viestini Ylelle Finlandia-palkintojen jälkeen 2019.

Taitelilijaromaani

Vuoden taiteilijaromaani olkoon Antti Tuurin Levoton mieli (Otava 2019). Se kertoo sietämättömän kuvataitelijan Arvid Bromsin viimeisistä vuosista. Kyllä, sietämätön tyyppi – ja silti kerronta kerää lukijan sympatiat.

20191109_071821_resize_81.jpg

Käännöskirjat

Suosin selvästi kotimaista kirjallisuutta, siksi käännöskirjallisuus jää vähälle. Fred Vargasin ja Kate Atkinsonin uudet suomennokset ovat minulle aina TAPAUS. Tämän vuoden ykkönen taitaa kuitenkin olla Ian McEwanin Kaltaiseni koneet. Sen liukas aikakäsitys, kerronta ja ajatusrakennelma jysäyttivät. Muutakin hienoa luin, esimerkiksi  Kim Thuyn fragmentaarinen proosa säväytti.

Runous

Luin muutaman hienon runokokoelman. Jos yksi täytyy valita, se olkoon Sanna Karlströmin Alepala (Otava 2019). Markettikuvaston ostan oitis, se laajenee shoppailua suuremmaksi. Pakko on lisätä: Heli Laaksonen ilahdutti Aurinko. Vesi. Porkkana -kokoelmalla (WSOY 2019), Savoy-teatterin esityksellä ja lisäksi taidenäyttelyllä.

Runovuoteeni on kuulunut myös Shakespearen sonetit. Hankin Helsingin kirjamessuilta Kirsti Simonsuuren suomentaman ja selittämän sonettikirjan. Luen iltojeni iloksi yhden tai kaksi sonettia, nyt olen edennyt sonettiin nro 90.

Omia runoja pulpahtelee silloin tällöin. Lisättäköön tähän, että monia vuosia työstämäni haiku-tanka-kokoelmani löysi kustantajan, ja Muiston ajastus ilmestyy maaliskuussa 2020 (Reuna Kustannus).

Draamat

Teatterissa olen kokenut hyviä hetkiä. Viimeisin teatterikokemus tapahtui Kom-teatterissa, Making of Lea. Se oli hurmaavaa Hurmetta, näkemyksellinen ja viihdyttävä Aleksis Kivi -kuvaus. Työkiireiden tuoksinassa juttu jäi siitä kirjoittamatta. Valitsen tähän linkattavaksi kokemuksen Kansallisteatterin Sapiens-esityksestä. Siinä uusin ilmaisukeinoin kahlattiin ihmiskunnan historia. Hienoja näyttämökuvia.

20190914_090315_resize_99.jpg

Kulttuurimatkat

Huomaan, että häpeä leijuu matkustuksen ympärillä. Kompensaatiokeinot eivät häivytä matkailijan huonoa ilmasto-omaatuntoa. Silti.

Matka Islantiin oli  kohteena kohokohta. Nuoremman lapsen neljännesvuosisadan saavuttaminen vei äiti-poika-reissulle Reykjavíkiin. Pääkaupunki ja sen lähiseudut tarjosivat luontoelämyksen, jota ei turistijonoissa vaeltelukaan pystynyt himmentämään.

Taiteen perässä kävin Lontoossa ja Hollannissa. Hollantiin veti myös vanhimman poikani tapaaminen hänen uudessa kotimaassaan. Lisäksi mukavia muistoja kertyi kotimaisesta kulttuurimatkasta Mänttään ja kuntolomalta Punkaharjulle. Tämä täytyy myös mainita: Helsinki on hellinyt kahden huipputaiteilijan näyttelyllä: Ellen Thesleff ja Helene Schjerfbeck.

Oma tuotanto

Vietin näemmä tosissani Minna Canthin 175-juhlavuotta. Selkoistin sitä varten Hannan ja AgneksenHannasta kustantaja (Avain 2019) teki suoraan äänikirjan, mikä on selkokirjapiireissä harvinaista. Näin klassikosta kiinnostuneet pääsevät ajattomaan tarinaan kiinni kuunnellen. Agneksen julkaisin vapaasti luettavaksi verkkoon.

Tunnustuspalkinto

Sain Seesam-palkinnon, joka on tunnustus työstä selkokirjallisuuden edistäjänä. Olen kirjoittanut selkokirjoja, jotka tuovat jotain uutta selkokirjallisuuteen (runoja pitkän tauon jälkeen, lyhyitä novelleja, chick lit -tyyppisen romaanin, uusia Canth-selkoistuksia).

Itse pidän kirjailijatyön ohella tärkeänä, että yritän tuoda esille selkokirjoja blogissani, siksi esimerkiksi tänä vuonna olen julkaissut parikymmentä selkokirjajuttua, niiden joukossa Selkotekijä-juttusarjaa. Kehtaan väittää, että juttusarja on ainoa laatuaan: selkotekijöistä ei ole vastaavaa esittelyä ilmestynyt.

Vaikka selkokirjallisuus on vähälevikkistä ja pääosin mediapimennossa, sen merkitys pitää ottaa huomioon: yhä useampi lukija Suomessa pääsisi selkokirjojen avulla kiinni lukuiloon. Siksi jatkan valitsemallani marginaalitiellä. Ja kiitän tunnustuspalkinnosta, kannustaahan se jatkamaan.

Vuoteeni on lisäksi mahtunut monia mukavia kohtaamisia. Eritoten ihastutti se, miten kirjabloggajien kollegajoukko tuli Turun kirjamessujen Seesam-palkintojakotilaisuuteen. Sellainen huomaavaisuus lämmitti, lämmittää vielä pitkään, tästä vuodesta toisiin.

Kiitän blogini seuraamisesta.

Iloitsen, että kirja- ja kulttuurikokemukset löytävät lukijoita.

On erityistä, että saan jakaa niitä kanssanne.

Toivon elämyksellistä vuotta 2020!

 

18 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Draama, Kirjallisuus, Kirjamessut, kirjapalkinnot, Kulttuurimatkailu, Listaus, omat, Romaani, Runot, Selkokirja, selkotekijä, Taide, Taiteilijaromaani

Marraskuun runot

Ristipistoina
harsii ruohikko maata
syksyn peitoksi.

*

Varjoton metsä
väreittä piirtyvänä
maalaa hämärää.

*

Päiväni kynnös
kääntää maata mustana.
Nurmi on – ei näy.

*

Ensimmäisen yön
pakkanen hioo peilin:
hauraan himmeä
kuvastin. Katso kuvaa.
Näyttää melkein talvelta.

Kommentit pois päältä artikkelissa Marraskuun runot

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat, Runot

Syyskuun runot

Omenasadon
julmuus yllättää vaan ei
elämä. Madot
kaivavat tiedon puusta,
kovertavat pehmeimpään.

Punaviininen
maisema maistuu maalta,
happamalta, myös
valon haipumiselta.
Jälkimaussa muistoja.

Vielä leikataan
ruoho, vedetään henkeen
korren vihreys.
Hengitetään kastetta,
hyvästellään hileittä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat, Runot

Vesijuoksijan runot

Ympärilläni
kesäyön pehmittämä
lahti kuin peitto
kietoo laineiden lämpöön
jakaen veden unen.

Veden sylissä
jätän ajan ennen ja
jälkeen, jään jäljet.

••

Salmen selällä
sininen hajoaa. Vain
valonkajoja.

•••

Ruusukullattu
taivas ja vesi, väliin
jää metsänreunan
musta aaltoilu, viivan
kalligrafinen veto.

••••

Korte kuvastuu
kahdeksi ja toiseksi.
Jatkuu mielikseen.

•••••

Hetki pinnalla.
Valheellinen turvani
peittää syvyyden.
En pelkää vettä niin kuin
eilen tein. Tai huomista.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat, Runot

Mitä turisti tuumii? Siitä ja Islannista

Tuleeko turistin tuntea häpeää ja syyllisyyttä, kun hän kulkee jonossa kaltaistensa kanssa mannerlaattojen välissä? Pääkohde on mykistävien näkyjen luonnonpuiston huippunähtävyys, repeämä, joka erottaa Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaatat. Paikassa lisäksi pidettiin parlamenttia jo yli 1000 vuotta sitten.

Jäyhää ja yksityisesti vaikuttavaa, vaikka maiseman jakaa samanaikaisesti sadat muut. Minulle kokemus on ainutlaatuinen, tunnen itseni onnekkaaksi, kun saan nähdä mahdottomat maisemat.

Ehkä yritän pyyhkiä silmistäni muut matkailijat ja villapaitakaupat, kun katselen pulputtavia kuumia lähteitä, odotan geysirin vesisyöksyä, lepuutan silmiäni vuorijonoissa ja laavakentillä, ihmettelen mieletöntä luonnonvoimaa vesiputouksella ja nautin laavavuorelle kiipeämisestä. Painan mielen perukoille lentomatkani hiilidioksidipäästöt, kun hengitän hapekasta vuoristoilmaa Islannin kultaisella kierroksella tai merituulta valasretkellä. Minä(kin) saan kokea tämän!

En ajattele, että minulla on oikeus reissata piittaamatta muista tai ympäristöstä. Harkitsen valintojani. Hiilijalanjälkilaskurit saavat pääni pyörälle: lennot tuhoavat tuota, risteilyt tätä, leffojen katselu sitä, liharuoka noita, muovituotteet näitä, polkujen tallaaminen luonnonsuojelukohteissa sitäsuntätä. Tunnen, miten on suo siellä ja vetelä täällä.

Mietin myös vieraslajikeskustelua Suomessa, kun vuorenrinteet Islannissa hehkuvat silmänkantamattomiin alaskanlupiinien sineä. Lupiinit on päästetty leviämään eroosion estäjiksi. Reykjavíkin pihoilla kurtturuusut punertavat ja portinpielissä rönsyävät myrkkyputket. Tätä sattuu joka paikassa: ihminen koristaa ympäristöään, entinen tukehtuu uuden alle.

En löydä yksiselitteisiä vastauksia oikealle ja väärälle turismille. Matkaajat ovat matkakohteissa elinkeino, ja nykyturisti kantaa syyllisyytensä, tekee todennäköisesti joitain kompensoivia valintoja muissa asioissa sekä harkitsee seuraavaa matkaa ja matkustustapaa. Matkakohteesta hän hakee elämyksiä, oman elinpiirin ja arjen ylittäviä, kerran elämässä -kokemuksia. Niin teen minä, ainutlaatuisesti kokeva – kaltaisteni joukossa. Perustelen valintani omalta kannaltani parhain päin.

Kääntelen mihin suuntaan vain, Islannin ihmeet ovat kesäni kohokohta. Maa häkellyttää luonnonvoimillaan ja sitkeydellään, Reykjavík arkisen moni-ilmeisenä värikkäine aaltopeltitaloineen, sää alati vaihtelevana. Oudosti minua liikuttavat samat pihakukat ja pensaat kuin kotona: leinikit, kurjenpolvet, syreenit ja juhannusruusut. Sitten kummastelen väkevää kulttuuritahtoa ennen ja nyt. Kun muualla Pohjoismaissa tallennettiin vasikannahkoihin muutamia satoja sivuja saagoja, kirjattiin niitä Islannissa yli 10 000 sivua. Lisäksi häkellyn maan eristyksissä olon näennäisyydestä. Keskellä valtavaa merta pienen Islannin vähäväkinen kansa on ollut yhteydessä muuhun maailmaan sitten 800-luvun, ja siitä lähtien ympäristö ja ihmiset ovat muokkautuneet muun maailman mukana.



Vesi putoaa ennen
kuin saan sen silmiini

kauan sen jälkeen, kun
mannerlaatat erosivat

toisistaan ja päästivät
ihmiset päättämään

asiansa ja päivänsä sukupolvesta
toiseen, ymmärtämään, että

laavamusteen alla kirjoitetaan aina
tulella ja päätetään lauseet

rikinkatkuiseen kiehuvaan veteen, jottei
kukaan voisi koskea kerran luotuun,

kalliot halkaisevaan tietoon, ja vaikka
mannerten välinen aukko levenee

kynnenkasvun verran vuodessa, leikkaan
kivisormien terävät reunat, että

en raapisi mennyttä, koska
juuri nyt jatkuva vesivirta yhdistää

ääripäitä, kylmää ja kuumaa. En toivo, että
siitä tulee kädenlämpöinen.



Matka Reykjavíkiin ja sen lähiympäristöön (Golden Cirkle) 24. – 27.6.2019.

Matkaani liittyviä kirjajuttuja:

Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia

Arnaldur Indriđason: Petsamo

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina

3 kommenttia

Kategoria(t): Kulttuurimatkailu, omat, Runot, Sekalaista

Kesäkuun runot

Metsämaisema

katsoo takaisin, vastaa

kun sitä huutaa.

*

Metsä asettuu

meille. Mieluinen vieras

siementää surun.

Meistä ei jää mitään, vaan

viherrys jää. Lohduttaa.

*

Kesäyön kukat

eivät kuki meille. Ne

valvovat ilman.

 

 

2 kommenttia

Kategoria(t): omat, Runot

Huhtikuun runot

Kyyhkyt ja lokit:
hiljaa! Taivaanvuohella
alkaa saarnaus.
Kirkkona kevätilta,
virtenä tuulenvire.


Koivulla korvat,
hiiriltä lainatut. Voi
kuunnella kevään
hännän huiskintaa oksan
hangan viherryksessä.


Mitä kertoisi
idänsinililja, jos
muuttolintujen
vuo osuisi suonsilmään?
Välkkyy tuttu värinä.


Huhtikuun ilta
hämärtyy. Nainen istuu
aurinkotuoliin
eikä nouse ennen kuin
kurjet kutsuvat kotiin.


Sinä haudot jo
suon kortteiden keskellä,
minä pientareen
laitaa sammakko suussa
ruokin meitä tulevaan.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat, Runot

Takatalven runot

Pohjoinen tuuli
hyydyttää sulan. Varo
verso. Pakene.

*

Viti valkaisee
kurkien siivet. Kevään
haamut värisevät.

*

Uppoan jälkiin
jäniksen. Lumetta on
lumeton aika.

*

Kuka surmasi
sinivuokon? Aurinko
paljastaa murhan.

*

Päivä paistetta:
sulaa taas. Sulkien
kahina kuuluu,
kesävieraiden huuto
suon laidalta. Tule jo.

 

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat, Runot

Talven ja pakkasen häät

Talvi, huntusi
valo juhlistaa hääsi
pakkasen kanssa.

*

Kylmä kajastus
pukee pakkasen. Asu
häikäisee talven.

*

Hääyönä talvi
nukkuu pakkasen syliin,
uneksuu lunta.

*

Pakkanen puree
jäljen talven hauraaseen
kaulaan, merkitsee
hileisin hampain. Uhmaa
kaiken katoavuutta.

*

 

 

Runosunnuntaina 3.2.2019

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat, Runot

Elokuinen runosunnuntai

Syksyn lähestyminen vie mielen laarin pohjalle ja sadonkoruseen. Että sellainen runokuun runosunnuntai.

inCollage_20180811_092957764.jpg

Sulkeviin silmiin
jää tuulen aallottama,
valon kultaama.

Jyvitysaika,
tuulentumisen tulos,
satoarvio:

viiltäviä vihneitä.
Jotain jauhettavaa jää.

Jos en kuitenkaan
kypsy, kelpaa korjuuseen.
Raakana maadun.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat, Runot

Lauralle oikea – chick lit selkona

Mitä? Voiko selkokirjoissa ilakoida ihastumisilla? Saako selkokirjan minäkertoja hymähdellä itselleen, kun hän siirtyy kipeistä kepeisiin muistoihin? Voiko selkokirjaa lukea kuka vain? Saa ja voi, olkaa hyvä: Lauralle oikea (Avain 2018).

Äiti yrittää hymyillä.
Minä virnistän niin,
että takahampaat näkyvät.
Ikinä en ole ollut varmempi.
Oikeasti.

Kun kävelen äidin luota omaan kotiin,
mietin kaikkia vaiheitani.
Voiko 25-vuotias muistella
elämän tärkeimmät tapahtumat?
Niin että kertoisin elämäkertani?
Tällainen ihan tavallinen Laura?

Selkosuomeksi voi lukea entistä enemmän eri genren kirjoja. Tietokirjoja ilmestyy eri aiheista, ja fiktiota on dekkareista kauhuun, fantasiasta klassikkomukautuksiin. Myös selkorunoja on ilmestynyt, minultakin kaksi kokoelmaa (Kierrän vuoden ja Onnen asioita), samoin yksi kokoelma selkonovelleja (Hyvä päivä, Opike 2018). Nyt on tuotannossani selkoromaanin vuoro. Lauralle oikea sopii viihdyttävän kirjallisuuden lukijoille. Selkosuomeksi ei juurikaan ole ilmestynyt nuorten naisten romanttisia kehityskertomuksia.

20180801_202739.jpg

Selkoromaanissa Laura muistelee ensimmäistä 25 vuottaan. Selviytymistarinan ote on kevyt, joten Lauralle oikea lähentyy tyyliltään chick litiä. Laura näkee elämänsä tapahtumissa huvittavuutta. Se kuuluu lajityyppiin, samoin onnellinen loppu. Myös ystävien tärkeys kuuluu asiaan, ja siksi Lauran rinnalla kulkee kaksi tärkeää lapsuudenystävää, Telle ja Ville.

Haluan, että kirjassa on mukavan tunnelman ohella särmää ja emansipoivaa henkeä. Lisäksi kirjassa kulkee eri kerroksia erilaisille lukijoille, vaikka juonta on vaivatonta seurata ja kieli pääsääntöisesti noudattaa selkokielisesti mahdollisimman helppoja sanavalintoja ja virkerakenteita.

Kun kirjoitin Lauralle oikeaa, ajattelin lukijaksi nuoria ja aikuisia, joita kiinnostavat toiveikkaat kasvukertomukset. Lauraan voivat samastua eri-ikäiset ja erilaiset lukijat. Lukija voi olla yläkouluikäinen, parikymppinen tai keski-ikäinen ihminen. Toivon, että kirja kiinnostaa sukupuolesta riippumatta, vaikka naiseksi kasvaminen on kirjassa keskeinen teema. Lauralle oikea sopii myös siihen, että lukija harjoittelee suomenkielisen kirjallisuuden lukemista.


Sain idean Lauralle oikea -selkoromaaniin keskellä pimeintä talviyötä. Laura ilmestyi elävänä vahvuuksineen ja puutteineen, iloineen ja suruineen – ja pakotti kertomaan tarinansa. Kirjan kirjoittaminen tarjosi minulle monia valoisia hetkiä. Toivottavasti se välittyy lukijalle!

– –

Tuija Takala
Lauralle oikea
Avain 2018 (kustantajan verkkokauppa)
selkoromaani
110 sivua.


Vielä ehtii lukea selkokirjahaasteeseen yhden kirjan ja osallistumaan.

18 kommenttia

Kategoria(t): Hömppä, Kirjallisuus, omat, Romaani, Selkokirja

Hyvä päivä. Lyhyitä novelleja

Hyvä päivä – vähän voi olla paljon

Helsingin Sanomissa (9.6.2018) otsikoitiin kolumni: ”Vähemmän on enemmän”. Jutussa kuvailtiin lyhyiden tarinoiden mestarillisuutta. Ne ovat kuin hiottuja timantteja. Taitureina lehtijutussa mainitaan Jorge Luis BorgesPetri Tamminen ja Jarkko Laine. Borgesin mukaan satunnaisesti luetut lyhyet tekstin ”pätkät yhdistyvät lukijan päässä kudelmaksi kuin arjen huomiot elämässä”.

En yritä liittää itseäni lyhyiden novellien timanttiliigaan, mutta tunnistan omat tavoitteeni. Poimin arjen huomioita elämästä, hetkistä, joissa tilanne, havainto tai käänne avaa arkipäivästä uuden tunteen tai ajatuksen. Siihen tähtään novellikokoelmassani Hyvä päivä (Opike 2018). Koska novellit ovat selkokielisiä, jatkan juttuani selkosuomeksi.

20180630_100259.jpg



Hyvä päivä on kirja,
jossa on 28 novellia.
Novellit ovat lyhyitä tarinoita.
Vain kaksi sivua riittää yhteen novelliin.
Niissä kirjan henkilöt huomaavat,
että jokin asia arjessa muuttuu.
Siitä voi seurata hyvä päivä.

Kirjassa on esimerkiksi tarina pojasta,
jolta on rahat loppu.
Sitten tapahtuu jotain yllättävää.
Yksi kirjan henkilö saa postikortin,
joka muuttaa kaikki suunnitelmat.
Ja mitä tapahtuu sen jälkeen,
kun vanha nainen pudottaa ostokset?

Kirjoitin Hyvä päivä -kirjan selkosuomeksi.
Kirjan kieli on siis helppoa.
Siksi kirjaa voivat lukea myös he,
jotka opettelevat suomea.
Kirja sopii myös heille,
jotka jaksavat lukea vain vähän.

Selkokieli ei rajaa ketään pois.
Näitä novelleja voivat lukea kaikki,
joita kiinnostaa elämän ihmettely.

Vaikka novellit ovat lyhyitä,
niistä voi löytää monia asioita.
Ne voivat huvittaa ja virkistää,
tai ne herättävät ajatuksia ja tunteita.
Toivon niin.

Millainen päivä on sinulle hyvä?
Ehkä se on sellainen päivä,
jolloin luet novelleja kirjasta Hyvä päivä.

– –

Tuija Takala
Hyvä päivä. Lyhyitä novelleja
Opike 2018
novelleja selkokielellä
kuvitus Marika Patana
63 sivua.
Kirjan voi ostaa kustantajan verkkokaupasta.

P.S. Jos haluat käyttää kirjaa nuorten ja aikuisten koulutuksissa,
kustantajan nettisivuilla on novelleihin tehtäviä. Ihan itse ne tein.


Muut selkokirjani:
Kierrän vuoden. Selkorunoja (Opike 2016)
Onnen asioita. Selkorunoja (Avain 2017)
Lauralle oikea. Selkoromaani (Avain 2018)


Muista myös selkokirjan lukuhaaste: lue selkokirja ja kerro siitä.

selkokirjahaaste2018

12 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Novellit, omat, Selkokirja

Runon ja suven päivä 6.7.2018

Vietän lyyristä kesäpäivää julkaisten yhden tankan ja kaksi haikua. Nautinnollista runon ja suven päivää!

Et kadu mitään,
sanoisit. Elit täysin.
Valehtelisit.

Et tanssinut kurkea,
soittanut kellokukkaa.

Korteni kesän
kekoon: heilutan heinää,
taivutan tuulta.

Maahan monistuu
puidenlehtien pitsi,
kuultava kudos.

8 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, omat, Runot