Silvia Hosseini: Pölyn ylistys

Esseiden lukeminen kummasti raikastaa ja ravitsee muun lukemisen lomassa. Ensinnäkin esseistiikkaan kuuluu kirjoittajan avoin oma ääni, toisekseen esseiden vapaa liikkuvuus teeman ympärillä parhaimmillaan vie vilkkaaseen ajatustenvaihtoon lukijan ja esseen kesken. Essee on yleensä erinomaisten kirjoittajien laji, joten lukeminen tuottaa riemastusta.

Silvia Hosseinin kokoelman Pölyn ylistys (Gummerus 2019) aloitusluku tekee onnelliseksi. Siinä esittäytyy essee parhaimmillaan: teema kietoutuu kirjoittajan yksityisyyteen sitoen siihen viittauksia ja ajatusyhteyksiä erilaisiin kulttuurituotoksiin. Nautinnollista!

Hosseinin esseissä käsitellään aiheita Leonard Cohenin biisisanoituksista väkivallan erotiikkaan, Dubaista lifestyle-bloggaajiin. Lukekaa ja ihmetelkää linjakkaita siirtymiä populaarikulttuurista ammoin ajatelleihin sivistyneisiin! Nauttikaa Hosseinin reippaasta ajatusasettelusta ja taidokkaasta ilmaisusta!

Suosikkiesseeni käsittelevät sivullisuutta ja kansallisgallerioita. Esseessä ”Mitä sivullisuus tarkoittaa?” Lähdetään Camus’n romaanista päätyen esimerkiksi Tangomarkkinoille. Eksistenssin pohdinta lähentyy välillä kirjallisuusesseetyyliä, välillä elävän elämän tragikoomisia kokemuksia. Hosseinin esseet päättyvät aina täräyttävästi, jotain yhteen vetäen tai uuteen kiepauttaen, tässä esseessä sisuksia hyrisyttävään yhteyskokemukseen.

Nimiessee ”Pölyn ylistys” on kirjan viimeisin. Kuten muutkin esseet, se alkaa sitaatilla. Tämä käynnistyy hienolla runositaatilla Sirpa Kyyröseltä. Esseessä Hosseini pohtii sitaatin viitoittamalla tiellä taideteoksen jättämiä jälkiä, jotka voivat siirtyä ajasta toiseen, ja yksittäisen elämän rajallisuutta. Toisaalta Hossein purkaa taideteosten edessä huokailun merkityksellisyyttä. Osittain olen Hosseinin kanssa eri mieltä, sillä minulle kansallisgallerioissa kruisailu kyllä tuottaa elämysjälkiä enemmän kuin kyllästymistä – mutta saa se muille toimia toisin. Toisaalta sitä on korkeakulttuuri, kaunokirjallisuus ja sivistys Hosseinillekin, kokemusta ”on-the-other-hand”.

”Voimme nostaa maljan komeron nurkasta löytyneelle mestariteokselle, mutta maljansa ansaitsisi myös sen päälle kasaantunut itsepintainen pöly, joka suojaa meitä siltä harhaiselta luulolta, että olemassaolollamme olisi yhtään sitä itseään suurempaa arvoa. Me pinnistelemme ja tempoilemme, ja koko ajan pöly leijailee yllämme kepeästi ilkkuen.”

Pölyn ylistyksellä Hosseini tarkoittaa kirjan saatesanoissa, että hän kirjoittaa huonosta. Jaa, ei siltä tunnu. Viimeisessä esseessä pölyä löytyy kaanontaiteesta, jonka kirjoittaja tomuttaa toisin kokemuksin. Hyvä siitä on lukea.

– –
Silvia Hosseini
Pölyn ylistys. Esseitä
Savukeidas 2018 / Gummerus 2019
115 sivua.
Luin BookBeatissa.

Näihin esseisiin minut vihdoin saivat tarttumaan ystäväni Johanna ja Lumiomenan blogijuttu.