The Hour (2011 – 2012) on jälleen yksi BBC:n laatudraama menneistä ajoista. Tässä sarjassa eletään 1950-luvullla tv:n tulemisen aikaa. Sarjan luurankona on uudenlaisen ajankohtaisohjelman tekeminen, mutta sen verevänä lihana on ohjelman työtiimi.
Ajankuva on uskottava. Lavastus ja henkilöiden olemus vahvistavat mielikuvia viisikymmenlukulaisen väen ulkoisista oloista. Tyylikästä yleisilmettä tukee hieno äänimaailma.
Sarja henkii sodanjälkeisen tilanteen kireyttä. Polittinen räjähdysalttius voi nykyihmisestä tuntua hysteeriseltä, mutta 50-luvun ihmiset ovat kaikki kokeneet sodan. Se on sarjan kuvaaman kylmän sodan alateksti. Brittien demokratian tila näytetään lähinnä kulissina, jota valtaapitävät retusoivat haluamakseen. MI6:n pukumiehet vierailevat toimituksissa kutsumatta, ja riippumaton tiedonvälitys elää vain idealististen jouralistien päiväunissa. Vakoojia putkahtelee omalta ja vastapuolelta. Sarja jopa lisäsi ymmärrystäni Ian McEwanin Makeannälkään (blogissani 31.3.2013 ); keinotekoiselta vaikuttanut vakoiluhässäkkä olikin kulttuuripiireissä ilmeisen arkipäiväistä.
Poliittinen, yhteiskunnallinen ja journalistinen kuvaus on osa sarjan viehätystä. Jännitystä lisää murhajuoni, jolla politiikasta tehdään myös henkilökohtaista. Päähuomio on kuitenkin hienosti käsikirjoitetuissa (Abi Morgan) ja näytellyissä henkilöissä ja heidän suhteissaan.
Pääparina on tutkiva journalisti Freddie (Ben Whishaw) ja tuottajaksi ponnistava Bel (Romola Garai). Loisto-oivallus on näiden kiinteä työystävyys, jolla on selvästi kutiseva historia, vaikka se jätetään katsojalle kiukuttavan avoimeksi. Välejä ja työtä hiertämään tupsahtaa juontajakomistus Hector (Dominic West, vangitseva Wire-mies). Kaikkien perhesuhteet lisäksi syventävät henkilökuvia, ja brittiläisittäin sosiaalinen status vaikuttaa niissä merkittävästi. Myös muut toimituksen henkilöt ovat kiinnostavia, etunenässä salaperäinen, kokenut naistoimittaja (Anna Chancellor) ja myötäsukainen pomomies (Anton Lesner).
Juoni ei ole helpoimmasta päästä, ja ensimmäisen tuotantokauden pari viimeistä jaksoa vaativat aika tarkkaa seuraamista; silti jää kalvamaan, jääkö jotain käsittämättä. Kuuden jakson tehojännite pistää odottamaan seuraavalta tuotantokaudelta paljon, mutta jatko-osissa valitettavasti asetelmiin tunkeutuu turhaa väkinäisyyttä. Juoni kyllä noudattelee näpsäkästi film noir -kuvioita, tyylikkyyskin säilyy, mutta juttu ohenee. Silti kokonaisuus on seuraamisen väärtti. Uusi, herkullisen neuroottinen pomohahmo (Peter Capaldi) ilahduttaa kovin, samoin Hectorin – ylevästi ilmaisten – kasvu ihmisenä.
Netflix (ja kotiväki) palveli minua sarjan löytämiseksi, mutta onneksi myös YLE on syttynyt sarjaan ja alkaa esittää sitä lokakuussa. Kiinnostuneille vinkiksi: BBC America -ohjelmasivuilla pääsee perehtymään The Hour -draamaan ja henkilöihin.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 