Avainsana-arkisto: Osmo Rauhala

Vuoden nuori taiteilija ja Finlayson Art Area Tampereella

Vuoden nuori taiteilija on valittu jo 31 kertaa. Tänä vuonna meriitin on saanut Ville Andersson, ja näyttely on Tampereen taidemuseossa. Esittelylehtisen mukaan kauneus on taideteoksen huntu, jonka suodattamana voi käsitellä pimeitä tunteita.

Andersson on koonnut töitään sarjoiksi, joilla on kerrassaan kiehtovia nimiä, esimerkiksi ”Häiritty hiljaisuus”, ”Valon ja varjon välissä” ja ”Rakkaani, en ole koskaan osannut neuvoa sinulle mitään. Parhaimmassa tapauksessa voin vain välittää tunteen”. Valitettavasti tunne ei välity minulle. Työt ovat kyllä taidokkaita, sellaisenaan tai yhdistelminä tarkkaa piirrosjälkeä, maalausta, valokuvaa. Jostain syystä en innostu arvuuttelemaan teosten totuuksia vaan ne jäävät minulle pinnaksi. Ihastelen kyllä joitain pieniä maalauksia, jotka ovat kuin mustavalkovalokuvia, ja valokuvia, jotka ovat kuin asetelmallisia maalauksia.

Tyhjin tuntemuksin ajelin museosta Satakunnankatua, nostin katseeni tiestä ennen Tammerkoskea: kahden tehdasrakennuksen välissä liehui 345 pikkutakkia tummaa väriharmoniaa liputtaen. Vaikutuin. Kaupunki on rakennettu tehdastyöläisten hiellä, ja saatan kuvitella, että näitä työmiehiä suojanneet takit roikkuvat nyt entisten teollisuusrakennusten välissä. Teos on minusta kunnianosoitus tavallisille ahertajille, vaikkapa Toivo-sedälleni, joka teki monen vuosikymmenen työuran viereisessä Tampellan tehtaassa.

Kaarina Kaikkosen Varjo-niminen takkitaideteos tekijän sanoin kehottaa elämään joka päivä täydesti. Työ on osa Finlyson Art Area -näyttelyä, joka on levittäytynyt vanhalle tehdasalueelle.

Kaarina Kaikkonen: Varjo

Kaarina Kaikkonen: Varjo

Finlaysonin alue on nykyisin liiketilaa, no, mahtuvat sinne myös vakoilu- ja työläismuseo. Jäljellä on joitain tehdassaleja, ja niissä on Art Area -näyttelypisteitä. Töitä on ripoteltu myös ympäri aluetta. Miellyn tällaiseen avoimeen (ja kävijälle ilmaiseen) toimintaan: keskelle kaupunkia asetetaan pistäytymistä houkuttelevia nykytaide-elämyksiä. Keskustassa kävijä voi ne näppärästi katsastaa.

Grafiikkapaja Himmelblaussa on juhlanäyttely, jossa on esillä ja myynnissä kotimaista grafiikkaa. Vooninkisaleissa ovat isoimmat näyttelytilat, ja niissä on esillä Osmo Rauhalan tilateos, lisäksi näytillä on hänen maalauksiaan ja muun muassa Kari Cavénin teoksia.

Taideteoksia silmäillen huomaan surevani rakennemuutosta: tehtaat eivät enää tuota perustyötä. Silti on hienoa, että alueen rakennuksia on säilytetty ja otettu uusiokäyttöön; samoin on käynyt kosken toisen puolen tehtaalle, joka on nykyisin museokeskus Vapriikki. Tilakierrätys tuottaa näin paikallisille ja matkailijoille paljon katsottavaa.

Koodeksi Himmelbaum näyttelytilaoissa

Richard Humannin Koodeksi Himmelbaum näyttelytilassa

Osmo Rauhala: Muista unohtaa kaikki

Osmo Rauhala: Muista unohtaa kaikki

Kari Cavén: Kuvastin (... ja kuvaaja)

Kari Cavén: Kuvastin (… yksityiskohta teoksesta ja kuvaaja)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Taide

Susi ja Peuramies

Nanna Susi on väkevä maalari. Tennispalatsi on antanut suurille maalauksille tunnelmatilan. Kritiikki marisi näyttämötilan valaistuksesta, mutta mielestäni se teki oikeutta töiden tekstuurille. Aiemmin en ole ollut Suden töistä järin otettu, mutta nyt kerrokselliset ja paksut väripinnat elivät.

Eivät teokset minulle helposti auenneet. Sanallisena ihmisenä takerruin nimiin, joiden arvoituksia yritin maalauksista selvittää. Jokainen varmasti voi löytää niistä omia mieltä myllertäviä tunnelmia. Ensimmäinen maalaus nimineen jo heilautti: Kuka kertoo meille, että on tullut aika kääntyä.

Ilmiselvien symbolien käyttö oli humoristista: huulet leijuivat siellä täällä, kyyneliä oli niin sinisiä kuin punaisia. Karmiininpunainen väri kertoi omaa tarinaansa lehdettömissä puissa, kuusissa ja kerran leppäkertussakin. Leijuva kuusi on kiehtova, pistäväoksainen pyhä pihapuu, mutta Suden töissä usein se jököttää niin yksin. Hopeanvaaleat kuultavat taustat vuorottelivat tummien tai sinisävyisten paksujen pintojen kesken. Kokemus antoi virikettä monille aisteille: tuore maalintuoksu lisäsi tehoa.

Sielussani on Osmo Rauhalan töiden mentävä aukko, koska hänen ensimmäinen näyttelynsä Tampereella 1992 oli minulle erikoiselämys. Esikoinen oli silloin valvottava vauva, ja mielentilani hämäryyden keskellä peuramaalauksien seesteisyys pysäytti. Saatoin vain olla ja rauhoittua selittämättömän jatkuvuuden edessä.

Kiasman näyttelyyn Rauhala on koonnut nyt Elämän kirjan. Teemana on muisti ja rakenteet luonnossa ja luontokappaleissa. Kappaleiksi ovat menneet myös maalaukset: ne ovat vähintään palasteltu tai muodot ovat muita kuin neliskanttisia. Symboliset tutut hahmot – peurat ja linnut – ovat nytkin esillä, mutta usein osina, palasina. Muut elikot – norsu, rotat, hyöteiset – valtaavat myös alaa. Symboleina ovat lisäksi muut luonnon rakenteet, kuten tähtikuvio, seitti ja hunajakennosto, lisäksi matematiikan ja kirjoituksen kieli ovat merkein läsnä.

Näyttelyn osasista Peliteoria jäi minulle etäiseksi. Muisti-osuudessa oli kiinnostavia teoksia. Lukutaito-teos oli peuran ja kirjainten kokoelma. Muodon saattoi tulkita olevan kyljellään makaava muotopuoli A tai rakennuspiirtäjän kolmioviivoitin. Muistin hauraus ja merkitys oli Elämän kirjassa läsnä, ja minua koskettavaa siksikin, että suren muistin hämärtymistä päivittäin. Maalaus Muista unohtaa kaikki oli lohdullinen: tuon muodollisesti vastakohtaisen sanayhdistelmän kuvana oli kaunis lohkottu kolibri, jota ilmavasti kannattelee rajallisesti jatkuva koristeellinen kasviornamentti. Unohdus on osa muistin olemusta. Olkoon niin, luonnollinen vääjäämättömyys.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Taide