Satuinpa lukemaan kaksi jännäriä, joiden tapahtumat sijoittuvat saarelle. Se saa oivan sillan liittää niistä luonnehdinnat samaan juttuun.
Eeva Louko: Onnellisten saari
Eeva Loukon esikoisdekkarissa Onnellisten saari (Otava 2021) Helsingin Lauttasaaren asuinalueet ja rannat muodostavat miljöön tapahtumille. Lauttasaarilaisuus leimaa henkilöitä, sillä näyttää siltä, että kerran lauttasaarilainen, aina lauttasaarilainen. Romaanissa Ronja Vaara palaa tosin vastahakoisesti kolmikymppisenä Lontoosta kotikulmilleen, mutta lapsuusystävät ovat sinne mielihyvin asettuneet.
Toimittajataustainen Ronja alkaa omalla tahollaan penkoa murhatun isänsä menneisyyttä, poliisi omallaan murhaa. Paikallisten tuntema lauttasaarelaisopettaja Vaara kolkattiin saaren rannassa, ja rannalla on tapahtunut vuosikymmeniä aiemmin outo kahden lapsen katoaminen. Myös Ronja voi olla vaarassa.
Paljon on dekkarituttuja aineksia, eikä minuun nyt vetoa monen nykyjännärin kerronnan peruskikka, jossa vuorottelevat Ronjan nykyhetki, siellä täällä salaperäisen sekopääkertojan päiväkirjamietteet ja menneen ajan tapahtumat. Poliisityön kuvaus on valitettavan ponnetonta, vaikka sen ei cosy-tyylisesti tarvitsekaan olla pääasia.
Onnellisten saari on dekkari, jossa henkilösuhteet ovat tärkeitä ja tavoitteena on psykologinen ote, mutta henkilöissä ei ole syvyyttä enkä saa Ronjaan otetta. Ystävyyteen liittyvät tunne- ja tilannevaihtelut viehättävät minua kirjassa eniten. Jään keikkumaan lukutunnelmaan kiikunkaakun: Ronjan seikkailut tulevat jatkumaan, ja voi olla, että palaan tsekkaamaan, miten elo Lauttasaaressa jatkuu.
•
Eeva Louko: Onnellisten saari, Otava 2021, 258 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Ann Cleeves: Kulovalkea
Olen katsonut Ylen lähettämät Jimmy Perez -dekkarisarjat, eilen Ylellä alkoi taas sarjasatsi Shetlanninsaarten murhia. Tätä ennen en ole lukenut Ann Clevesin jännäreitä. Kulovalkea (Karisto 2021) on ensimmäinen luettu Perez-juttu, ja se yllättää minut.
Hämmästyn: Kulovalkea on sarjan viimeinen, kahdeksas osa. Olen tv:ssä edennyt huomattavasti pidemmälle päähenkilön elämänvaiheissa, mutta Kulovalkeassa peruutan tilanteeseen, jossa Perez ei vielä kauaa ole ollut leski – vaimovainaan tytär on siis yhä lapsi, eikä lapsen biologinen isä ole sotkeutunut kaikkeen kriminaaliin, mikä on tv:stä tuttua. Kaikkein eniten hämmennyn siitä, miten Jimmyn habitus kuvaillaan kirjassa täysin toisenlaiseksi kuin miltä tv-draaman näyttelijä näyttää.
Joten en oikein pääse eroon tv-mielikuvistani. Olen siis pitänyt tv-versiosta ja nauttinut kolisevasta skottiaksentista, tai mitä ilmeisemmin sheltti-puhetavasta. Shetlanninsaarten maisemat ovat lumonneet minut karunkauniina, ja saarten sijainti Skotlannin ja Norjan välissä tuntuu kiehtovalta. Tämän taustan voimin näen sieluni silmin kirjassa kuvatut miljööt.
Mutta mitä ajattelen kirjasta? Luotan perusdekkarin kaavaa toteuttavaan kerrontaan. Eli tämän perusteella: kun kaipaan perinteistä, melko verkkaista rikostutkintajännäriä päähenkilönä kiinnostava poliisihenkilö ja tarpeeksi erottuvia sivuhenkilöitä, Cleeves on kelpo valinta.
Kulovalkeasta löydän teemoina lasten hauraan aseman aikuisten piittaamattomuuden tai suhdesotkujen varjossa, lisäksi nurkkakuntaisen vieraan kyräilyn. Pääjuoni seuraa nuoren lastenhoitajan murhaa ja siihen kytkeytyviä muita hämäriä tapahtumia Shetlanninsaarilla. Toistan, perusrikosviihdettä, mikäpäs siinä!
•
Ann Cleeves: Kulovalkea. Karisto 2021, 345 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 