Kolmihenkinen kirjapiirimme on aiemmin keskustellut Susanna Alakosken Pumpulienkelistä, ja nyt tuli Lontoon tytön vuoro (WSOY 2022). Sarja seuraa pohjalaisen perheen elämää, ja näkökulma on siirtynyt äiti-Hildasta Greta-tyttäreen.
Jonni-veli saa romaanista pienen osuuden, samoin Hilda, mutta muuten maailmaa katsotaan Gretan kokemuksista 1950- ja 1960-luvuilta. Minun täytyi välillä nipistellä itseäni, että Gretahan on jo kolmekymppinen eikä kokematon tyttönen, sillä kirjaan on saatu alkupuolelle tyttömäisen kepeä henki. Koska elämä ei silkkihanskoin kohtele ketään, tunnelma kyllä muuttuu loppua kohti – kiteyttäköön sen Hilda:
”Ymmärräthän Mirri, se mitä elämäksi kutsutaan ei ole mitään muuta kuin linttaan astuttu kenkä, ja joskus kaikki on yhtä pitkää kuin leveää. Toisin sanoen käsittämätöntä. – – Ehei kuule, synkällä hetkellä purraan hammasta, muuta ei ole tehtävissä.”
*
Tapahtumista voi paljastaa sen verran, että Greta lähtee Vaasasta töihin Tukholmaan. Sieltä halu nähdä maailmaa vie Gretan lastenhoitajan hommiin Lontooseen, mutta muutaman vuoden jälkeen hän päätyy ompelijaksi ruotsalaistehtaaseen.
Olimme kolmisin samanmielisiä sen suhteen, että romaani on erilaisista palasista koottu. Alkupuoli vetää hienosti ja antaa odottaa enemmän näkökulmatekniikka kuin mitä lopulta romaanissa on. Loppu vaikuttaa hieman hätäiseltä, esimerkiksi Gretan avioliitto maalaillaan suurpiirteisesti. Kirjapiirimme Taru toi esille, että kirja herättää myös ankeita tunteita elämäniloisen nuoren naisen kohtalon käännyttyä ahtaaksi.
Vuorovaikutuksen kuvaus herätti mielenkiintoamme. Hilda-äidin ja hänen Ruotsiin muuttaneiden aikuisten lastensa kommunikointi tapahtuu lähinnä kortein. Vaivaantuneet kasvokkain tapaamiset päätyvät joka kerta jonkinlaisiin kupruihin. Tuollainen tunnepuolen kokemus säväyttää.
*
Kirjassa on ilmavia kohtia, joissa henkilöiden tunteet ja ajatukset leijuvat. Niiden vastakohtana toimivat tiukat huomiot. Etenkin yhteiskunnallisten ilmiöiden vaikutus yksilöihin osoitetaan: Hilda, Greta ja Jonni ovat työläisinä riippuvaisia tehtaanjohtajien päätöksistä ja ajan taloussuhdanteista.
Sivistyneen lontoolaisen isäntäperheen uteliaisuus Gretan taustasta ja heidän maailmojensa perustavanlaatuiset erot tulevat osuvasti esille:
”Kuinka hän oppisi ajattelemaan niin monia ristiriitaisia ajatuksia yhdellä kertaa ja yhtä mutkattomasti kuin Conelyt? Oli kuin sieltä, mistä hän oli lähtöisin, ei olisi kirjaimia eikä sanoja. Oli kuin siellä ei olisi kieltä.”
*
Pidimme kaikki kovasti kuvauksesta, jossa Jonni ihastuu vaimonsa ay-aktiiviystävään yhteisellä kurssilla. Ay-kurssi on kaikkiaan kerrottu hirtehisen tehokkaasti. Myös Gretan Lontoo-kokemuksista kiinnostuimme, mutta sitä mietimme, miten uskottavaa oli Frank Sinatran ja Elizabeth Taylorin tapaaminen kotikutsuilla. Toisaalta Alakosken sarjassa elokuvatähdet ovat symboleita, unelmia, arjen katkaisijoita – kuten on myös Gretalle unelmanhohteiseksi jäänyt elämänpoikkeama, Lontoo.
Kirjapiirikolmikostamme Johanna totesi, että Lontoon tyttö –romaanin rakennuspuut näkyvät selvemmin kuin Pumpulienkelissä, enkä minä eikä Taru sitä näkemystä vastustanut. Pohdimme, olimmeko kiintyneet ensimmäisen osan Hildaan niin, että emme tempautuneet täysillä Gretan tarinaan, mutta perimmäinen syy lukutunnelmiin löytyy kyllä romaanin kerronnan vaihtelusta, joka alkoi vaikuttaa epätasaiselta. Tiedämme, että sarja jatkuu vielä kahdella osalla, ja olemme niistä edelleen kiinnostuneita.
*
Juttelimme myös muista kirjoista. Johanna ja Taru olivat kuunnelleet äänikirjana Pirjo Hassisen romaanin Toisella tavalla onnellinen, jonka minä olin aiemmin lukenut. Kumpikin kirjakuuntelija piti romaanin alkupuolesta enemmän kuin loppuosasta. Minä olin selvästi heitä myötämielisempi kokonaisuudesta. Sen sijaan me kaikki olimme yksimielisen innostuneita Sara Osmanin romaanista Kaikki mikä jäi sanomatta. Romaanin naisten näkökulmat valottavat erilaisia puolia elämäntavoista, taustoista ja ystävyydestä. Ehkä lopun ei olisi tarvinnut olla niin äärimmäinen kuin oli – mutta olkoon.
Virtuaalikirjapiiri lomailee (ja lomalueskelee) ja palaa kirjakeskusteluihin elokuun loppupuolella.
•
Susanna Alakoski: Lontoon tyttö, suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom, WSOY 2022, 368 sivua. Lainasin kirjan kirjastosta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 