Joskus kouluikäisen ja esiteinin lukutaito voi olla työn takana, mutta avuksi rientävät selkokirjat. Niistä hyvä esimerkki on Maiju Mäen Juttuset-sarja (Opike 2019). Sarjaan kuuluu viisi ohutta, kaksipuolista kirjaa. Kaksipuoleisuus tarkoittaa sitä, että sama tarina on kirjassa tavallisena selkotekstinä ja tavutettuna.
Tarinat ovat arkisen samastuttavia, lämminhenkisiä kertomuksia pienistä toilailuista lasten ja perheen kesken. Niissä on kommellusten takana turvallinen tunnelma. Ja on yllätyksiä. Esimerkiksi Kauhea telttaretki päättyy odottamattomasti. Ja on siinä jännitystäkin:
”Isä käpertyy makuupussiinsa.
Leiri hiljenee.
Kohtakuuluu hiljaista kuorsausta.
Yöllä isä havahtuu vihellykseen.
Joku viheltää laulua
Leijonaa mä metsästän.”
Hetken haarukoin, minkäikäisille Juttuset parhaiten sopii. Kuvituksen puolesta kirjat ovat esiteinien ja yläkoululaisten lukemistoa, ja etenkin Salainen ihailija ja Sanna ja varas -kirjat kertovat yläkoululaisista. Muut sarjan kirjat loksahtavat hyvin alakoulun puolelle. Toki alakoulussa kiinnostaa jo yläkoululaisten elämä. Eikä näissä kirjoilla ole sukupuolella väliä.
Tarinat etenevät sujuvasti. Jonkin verran kielessä on rakenteita, joita pidetään vaikeina, esimerkiksi partisiippirakenteita. Kuvaileva sanasto tekee kielestä eloisaa.
Selkotekstiin kuuluu kapea palsta ja lyhyet kappaleet, ja ne tukevat näissäkin kirjasissa lukemista. Sama tarina tavutettuna samassa kirjassa tarjoaa tasapuolisen kokemuksen lukijoille, jotka tarvitsevat tavutusavun. Ja kun lukeminen sujuu ilman tavuja, tarinan voi lukea ilman tavutusapua. Tasa-arvo on siis otettu huomioon: sama tarina saavuttaa erilaiset lukijat ja lukijat eri lukutaidon vaiheissa.
Maiju Mäki
Juttuset:
- Salainen ihailija
- Kauhea telttaretki
- Sähkökatkos
- Hurja automatka
- Sanna ja varas.
Opike 2019, tarinoiden pituus noin 20–35 sivua.
Sain kirjat kustantajalta.