Tämä romaani sopii tähän aikaan, myös itsenäisyyspäivään: Viime ajat (Teos 2023). Katja Raunion romaanissa kesäisten viikkojen mittaan näyttäytyy hätkähdyttävä kuva meistä. Ei siinä sinänsä uutta ole verrattuna siihen, mitä uutisistakin ja tutkimuksista voi lukea, mutta kaunokirjallisuuden keinot ovatkin toiset kuin asiaproosan. Kaunokirjallisuus nävertää sisuksia.
•
Marraskuussa levisi tutkimustieto, että 9/10 suomalaisnaisista on kokenut seksuaalista häirintää. Katsotaanpa tätä Katja Raunion romaanin kautta.
Romaanin päähenkilön ikätoverit valmistuvat yliopistosta ja perustavat perheitä, mutta tämä nainen on keskeyttänyt opinnot, menettänyt luottotiedot ja asuu velkaisena kimppakämpässä. Hän tekee kausityötä historiallisen museon kassana.
Romaani kuvaa museon arkitilanteita ja juhlia sekä naisen kävelymatkoja kaduilta kotiin ja näkymiä koti-ikkunasta. Lähes joka kohtaaminen täyttää seksuaalisen ahdistelun määritelmät. Liioitteluako? Ei, osoitus: jostain syystä lähes joka mies ottaa oikeutuksen huomautella, härnätä, vikitellä, runkata ja lähestyä.
Yksi satunnainen yökohtaaminen on läpäistä päähenkilön kiinnostuksen – kaikki hurmaava nuori mies. Vaan ei siitä seuraa bridgetjones-tyyppistä unelmaa, jossa mies hyväksyy naisen juuri sellaisena kuin nainen on. Ei – jos nainen avautuu sellaisen kuin hän on, salaperäisyys ja kiinnostavuus katoavat. Eikä miehen vapautta saa uhmata.
•
Raunion romaanissa kenelläkään ei ole nimeä. Henkilöt nimetään ammatin tai aseman mukaan. Päähenkilöllä ei sellaista ole. Tästä punkaa yhteiskunnallista näkemystä: miten me määrittelemme ihmisiä? Okei, aseman mukaan. Mitä jos on asematon? Se ei tee näkymättömäksi vaan alttiiksi huomauttelulle, tytöttelylle, setäselittämiselle ja häirinnälle siinä kuin muutkin – ja vieläkin enemmän.
Naisten keskinäinen solidaarisuus on sekin unelmaa. Kun päähenkilö saa siirron museon assariksi, pahat puheet vilisevät päähenkilönkin korviin. Eli oletus reittä pitkin noususta kohdistuu nuoriin naisiin, päähenkilöön.
•
En tavallisesti innostu sinä-muotoisesta kerronnasta, mutta juuri tähän romaaniin ja eritoten sen sisältöön se sopii erinomaisesti. Päähenkilön sinuttelu sivaltaa lukijaa ja pakottaa ottamaan osaa ja oman siivun siitä: tämä koskee sinua, tämä koskee myös minua, meitä kaikkia.
Kerronta on muutenkin tarkkaa ja ilmeikästä, terävää ja osuvaa. Kokonaisuus on kompakti, paisuttelematon. Siksi se on tehokas. Loppupuolella sen tinkimättömyys repeää satusuuntaan viemättä mitään pois siitä, että sanottava kumpuaa tosielämästä.
Eikä romaanin tosielämä näytä hyvältä: tasa-arvon mallimaan naiset ovat jatkuvalla soitolla kohteina vähintään suunsoittoon, ja asemaltaan heikommat itsensä korkeammiksi kokevien kuittailuille. Miksi me hyväksymme sen emmekä puutu puheisiin? Miten me poikamme kasvatamme? Ja tytöt? Eli hyvää itsenäisyyspäivää vain.
•
Katja Raunio: Viime ajat, Teos 2023, äänikirjana 3 tuntia, lukijana Satu Paavola. Kuuntelin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 