Avainsana-arkisto: Olga Tokarczuk

Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli

Olen lukenut aiemmin Nobel-kirjailija Olga Tokarczukin romaanin Vaeltaja, ja sen fragmentaarisissa tarinasirpaleissa kiehtoi arvaamattomuus. Osaan siis odottaa merkillisyyksiä, kun Tokarczuk punoo kerrontaansa jännärin tyyliin: Aja aurasi vainajain luitten yli (Otava 2020).

Romaanin minäkertoja, harmaahapsinen Janina elää melko eristäytyneenä ylängöllä lähellä Puolan ja Tsekin rajaa, tutkii tähtikarttoja ja potee erinäisiä Vaivoja. Naapuri kuolee kauriinluu kurkunpäässä, ja siitä käynnistyy lähistön metsästäjien väkivaltaisten kuolemien sarja. Janina saa viimeistään hullun maineen, sillä hänen mielestään eläimet kostavat murhaamalla murhaajiaan. Kirjassa on kyse elämästä ja kuolemasta.

”Olen sitä mieltä, että Kuoleman jälkeen kaikki materia tulisi tuhota. Se olisi oikea tapa myös ruumiin kanssa. Tuhotut ruumiit palaisivat sitten suoraan mustiin aukkoihin, joista ovat tulleetkin. Sielut vaeltaisivat valon nopeudella valoon. Jos nyt jotain sellaista kuin Sielu ylipäätään on olemassa.”

Tokarczukin jännärityylisessä kirjassa on juoni, mutta siitä viis, koska kirjassa valloittaa kertojapäähenkilö, arvoituksellinen, intuitioonsa luottava, poikkeuksellinen persoona. Janina vihaa nimeään, muut nimiongelmat hän ohittaa nimeämällä kaiken uudelleen, esimerkiksi naapuri on Outolintu ja kiva kirppismyyjä Hyvä Sanoma. Vain nuori ystävä Dyzio esiintyy nimellään. Hänen kanssaan Janina kääntää intohimoisesti William Blaken runoutta (ks. juttu Blaken runoista.)

Tokarczuk pistelee kipeästi pikkukaupungin ja vuoriston perinteitä, kuten katolisuutta ja patriarkaatin ylläpitämiä ahtaita asetelmia. Pääasiana on eläinsuojelu, eikä kertojapäähenkilön vimma eläinasiassa jää puolitiehen. Toisaalta luen romaanista sitä, miten mahdotonta on löytää tolkullista yhteyttä ääripäiden aatteiden ja uskomusten välille.

Mutta kerronta! Siinä on terää, hilpeyttä, liukkautta, vaihtelua ja vivahteita. Jokin niinkin pieni asia kuin yleisnimien muuttaminen erisnimiksi tuo vipinää ilmaisuun. Ihastelen lisäksi sävykästä käännöstä. 

Ei ole vaikea arvata ”jännärin” syyllistä, muttei se ole oleellisinta. Nautin rupeamista merkillisen kertojan seurassa, etenkin kirjan osuuksista, joissa päähenkilö kertoo elämännäkemyksiään.

”Uskomme, että olemme vapaita ja Jumala antaa meille anteeksi. Itse ajattelen toisella tapaa. Joka ikinen tekomme muuttuu fotonien hienoiseksi värähtelyksi ja lopulta sinkoutuu Avaruuteen, jossa planeetat katselevat sitä loppuun asti kuin elokuvaa.”

Olga Tokarczuk

Aja aurasi vainajain luitten yli

suomentanut Tapani Kärkkäinen

(jännitys)romaani

192 sivua eKirjana.

Luin BookBeatissa.

Monet ovat innostuneet, esimerkiksi Luettua elämää, Lumiomena ja Kirjatimpuri ja Tuulevin lukublogi.

2 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Romaani

Olga Tokarczuk: Vaeltajat

Nobel-hässäkkä saatiin johonkin päätökseen, kun kaksi eurooppalaista kirjailijaa palkittiin vuonna 2019. Tartuin palkituiden kirjailijoiden teoksiin. Aloitin Peter Handken romaania Toiston pysyvyys, mutta tarinointi tökki ja kirja jäi kesken. Toisin kävi Olga Tokarczukin romaanin kanssa. Vaeltajat (Otava 2019) yllättää joka käänteessä.

Romaani koostuu tarinapätkistä. Kokonaisuutta kehystää pääkertojan intohimo preparaatteihin. Kertoja diagnosoi itselleen oireyhtymän, perseveratiivinen detoksikaatio. (Turha googletella, yritin jo.)

”Yksinkertaisesti ja tylsästi sanottuna sen voisi tulkita merkitsevän tietoisuuden sinnikästä ja jatkuvaa palaamista tiettyjen kuvien ääreen tai jopa niiden pakonomaista etsimistä.”

Kertoja harrastaa myös matkailua ja sitä myöten matkapsykologiaa, ja tämä yhdistelmä tuottaa repaleisen romaanin, jossa on vaihtelevia eri aikojen tarinoita ruumiinosista ja niiden säilönnästä. Tunnetuin on todennäköisesti kertomus Chopinin sydämestä. Minä miellyn kirjan hollantilaistarinoihin – no, moniin muihin myös.

wp-1577700750955.jpg

Heittäydyn kirjan matkaan, enkä paljon puutu siihen, mistä on kyse. Tokarczukin (ja kääntäjän) virke on taidokas, nautinnollisesti soljuva ja yllättävä. Minun lukutunnelmaani sopii pistäytyminen selittelemättä tarinasta toiseen. Joihinkin paneudun, joitain ohitan, eli ihan täysi hurahdus ei kirja ole.

Mietin kirjan myötä olemista. Olla verbiin viitataan niin romaanin alussa, keskellä kuin lopussakin: oleminen riittää, se on matkaa jostain jonnekin. Ja uskallan väittää, että elämän epäselvä olemus tallentuu romaanin tekstiin.

”Seistä sivussa. Nähdä maailma pelkkinä fragmentteina; muuta ei ole luvassakaan. On hetkiä – välähdyksiä, hetken kestäviä asetelmia – jotka näyttäydyttyään hajoavat kappaleiksi. Elämä? Mitään sellaista ei ole olemassakaan; näen viivoja, pintoja ja kappaleita ja niiden muutoksia ajassa. Aika taas tuntuu pelkältä yksinkertaiselta välineeltä näiden pienten muutosten mittaamiseen, koululaisen viivoittimelta yksinkertaistettuine asteikkoineen – vain kolme kohtaa: oli, on ja tulee olemaan.”

– –

Olga Tokarczuk
Vaeltaja
suomentanut Tapani Kärkkäinen
Otava 2019 (2007)
romaani.
432 sivua.
Ostin kirjan.

Muualla mm. Kirjaluotsi ja Nobelin ennustaja vuosimallia 2014, Juha Siro.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani